Kun maine oli saattanut Afrikassa tapahtuneet asiat yleisön tietoon, ja
miten niitä oli toimitettu, aljettiin Romassa kaikissa paikoissa ja
kokouksissa puhua konsulin menetyksestä. Rahvaassa vallitsi ankara viha;
senaatorit olivat huolelliset. Hyväksyisivätkö nämä tuota näin suurta
häpiä-työtä, vai kumoisivatko konsulin päätöksen, se oli tietämätöntä.
Ja varsinkin estätteli heitä Scauron mahtavuus, koska häntä mainittiin
Bestian neuvonantajana ja kumppanina, totuudessa ja hyvässä pysymästä.
Mutta C. Memmius, jonka vapaamielisyydestä ja vihasta aateliston
vallalle yllä puhuimme, kehoitteli, senaatin epäillessä ja
viivytellessä, (kokoustiloissa pidetyillä) puheilla kansaa kostoon,
muistutteli sitä, ett'ei hylkäisi valtiota ja omaa vapauttansa, ja veti
julkisuuteen monta aateliston uhkamielistä ja julmaa tekoa; sanalla
sanoen, hän yllytteli uutterasti kaikin mokomin rahvaan mieltä. Mutta
koska Memmion puheliaisuus siihen aikaan oli mainio ja mahtava, olen
katsonut sopivaksi tähän kirjoittaa yhden hänen monista puheistaan, ja
semminkin mitä hän eräässä kokoustilassa, Bestian takaisin palattua,
lausui seuraavilla sanoilla: