"Senaatorit! Isäni Micipsa neuvoi minua kuollessaan, että pitäisin
Numidian valtakunnan hallitusta vaan omanani; mutta valta ja päällikkyys
olisi muka teidän hallussanne. Sen ohessa piti minun ahkeroida, että
kotona kuin sodassakin olisin Roman kansalle niin suureksi hyödyksi kuin
suinkin mahdollista; teitä pitäisi minun pitää sukulaisinani ja
lankoinani; jos sen tekisin, olisi minulla teidän ystävyydessänne
sotajoukot, tavarat ja valtakunnan turva. Näitä aatellessani karkoitti
Jugurtha, suurin pahantekiä kaikista, mitä maa päällänsä kantaa,
ylönkatsottuaan teidän ylivaltaanne, minun, joka olen Masinissan
pojanpoika ja jo sukuperääni Roman kansan liittolainen ja ystävä, pois
valtakunnasta ja kaikesta omaisuudestani. Ja minä, senaatorit, koska
olin tähän kurjuuden tilaan joutuva, tahtoisin, että ennemmin omain kuin
esivanhempieni hyväin töitten tähden voisin anoa apua, ja etenkin, että
Roman kansa olisi minulle hyväin töitten velassa, joita en tarvitsisi;
sitten tahtoisin myös, että, jos niiden kaipiossa olisin, nauttisin
niitä hyvin ansaittuina. Mutta koska rehellisyydessä itsessään on varsin
vähän turvallisuutta, eikä minun vallassani ollut, mimmoinen mies
Jugurthasta tulisi, olen paennut teidän luoksenne senaatorit, joille
minun -- kurjasti kyllä -- täytyy olla pikemmin rasitukseksi kuin
hyödyksi. Muut kuninkaat ovat joko sodassa voitettuina tulleet teidän
ystävyyteenne, taikka, vaaran tarjona ollessa, etsineet liittoa teidän
kanssanne. Meidän perheemme rakensi ystävyyttä Roman kansan kanssa
Karthagon sodassa, jolloin sen rehellisyys oli enemmin etsittävä kuin
sen onnen tila. Älkäätte antako, senaatorit, näiden jälkeisten turhaan
hakea apua teiltä. Jos minulla ei olisikaan mitään syytä sitä saada
paitsi surkuteltava tilani, -- kun vähää ennen olin kuningas, syntyni,
maineeni ja sotajoukkoini kautta mahtava, vaan nyt murehista
kuihtuneena ja voimatonna odotan muitten apua, -- niin tulisi kuitenkin
Roman kansan ylevyytensä tähden poistaa vääryyttä, eikä sallia kenenkään
vallan rikoksen kautta karttua. Vaan minäpä olen pois ajettu näistä
maista, jotka Roman kansa antoi esivanhemmilleni, joista isäni ja
isoisäni ynnä teidän kanssanne karkoittivat Syphaxin ja Karthagolaiset.
Teidän hyvät tekonne ovat minulta pois otetut, senaatorit; teille on
ylönkatsetta osoitettu minulle tehdyn vääryyden kautta. Voi minua
onnetonta! Siksikö, Micipsa isäni, ovat sinun hyvät työsi käyneet, että
se etunenässä on sukusi surmaaja, jonka teit lastesi vertaiseksi ja
valtakuntaasi osalliseksi? Eiköhän siis koskaan meidän perheemme saa
rauhaa nauttia? Pitääkö meidän aina oleskella verissä, miekan varassa,
pakoisalla? Niinkauvan kuin Karthagolaiset olivat voimissaan, kärsimme
oikeudella kaikenmoista julmuutta. Viholliset olivat vieressämme, te
ystävät kaukana, kaikki toivomme aseissa. Sittenkun tuo ruttotauti oli
pois ajettu, vietimme iloisina rauhan päiviä, kosk'ei meillä ollut
yhtään vihollista, paitsi jos te jotakuta sinä käskitte pitämään. Mutta
katso, yht'äkkiä teki Jugurtha, inhoittavasta uskaliaisuudesta,
rikoksista ja ylpeydestä kerskuen, tapettuaan minun veljeni ja samalla
oman sukulaisensa, ensin hänen valtakuntansa rikoksensa saaliiksi,
sitten, kun ei samoilla juonilla tainnut kietoa minua, joka teidän
valtanne suojassa en mitään vähemmin odottanut kuin väkivaltaa ja sotaa,
saatti hän minun, kuten näette, maanpakolaiseksi, kodottomaksi, köyhäksi
ja kurjuuden alaiseksi, jotta missä hyvään olin paremmassa turvassa kuin
omassa valtakunnassani. Minulla oli se mieli, senaatorit, niinkuin olin
kuullut isäni sanovan, että ne, jotka pitävät ystävyyttä teidän
kanssanne, ottavat päällensä paljon vaivaa, mutta ovat muuten kaikista
turvallisimmat. Minkä meidän perheemme on voinut, on se tehnyt, niin
että kaikissa sodissa on ollut teillä apuna; teidän vallassanne,
senaatorit, on laittaa niin, että me rauhan aikana saamme turvaa
nauttia. Isä jätti jälkeensä meidät kaksi veljestä; kolmannen,
Jugurthan, luuli hän hyväin töidensä kautta tulevan olemaan meidän
ystävämme. Yksi niistä on surmattu, minä itse toinen olen töin tuskin
noista jumalattomista kourista päässyt pakenemaan. Mitä on minun
tekeminen, taikka mihin minun onnettoman kernaimmin meneminen? Kaikki
sukuni tuet ovat hävinneet; isäni on, niinkuin välttämätöntä oli,
maksanut velkansa luonnolle; veljeltäni on se, jolle tuo oli vähemmin
sopivaa, heimolainen, hirmuisella tavalla hengen ottanut; langot,
ystävät ja muut sukulaiset on onnettomuus sortanut, mikä minki;
Jugurthalle vangiksi joutuneina, on osa heistä ristiinnaulittu, osa
petojen raadeltavaksi heitetty; jotkut, joille henki on jätetty,
viettävät, pimeisin loukkoihin teljettyinä, surussa ja murheessa,
kuoloa kurjempia päiviä. Jos kaikki, jotka olen kadottanut, tai jotka
ystävistä ovat vihollisiksi muuttuneet, yhä pysyisivät menettämättöminä,
niinpä kuitenkin, jos mikä äkkinäinen onnettomuus kohtaisi, huutaisin
avukseni teitä, senaatorit, joitten valtanne suuruuden suhteen tulee
pitää huolta sekä oikeudesta että kaikista vääryyksistä. Vaan nyt, kun
olen pois ajettu isänmaastani ja kodistani, yksinäinen ja kaikkia
säädyllisiä tarpeita vailla, kenenkä turviin pakenen ma, ketä rukoilen?
kansojako vai kuninkaita, jotka kaikki ovat vihoin meidän perheellemme
teidän ystävyytenne takia? vai sopiiko minun mennä mihinkään, jossa ei
olisi sangen monta muistomerkkiä esivanhempani vihollisuudesta? vai
voipiko meitä sääliä kukaan, joka kerran on ollut teidän vihollisenne?
Vihdoin Masinissa neuvoi meitä, senaatorit, ett'emme ketään
kunnioittaisi paitsi Roman kansaa, ett'emme menisi uusiin liittoihin ja
yhdistyksiin; meillä olisi muka kyllin vahva turva teidän
ystävyydessänne; jos tältä valtakunnalta onni kääntyisi pois, olisi
meidän yhteenä sen kanssa hukkuminen. Hyvien avujenne kautta ja jumalain
suosiollisina ollen, te olette suuret ja mahtavat, ja kaikki on
myötäistä ja kuuliaista, joten saatattekin helpommin pitää huolta
liittolaisillenne tehdyistä vääryyksistä. Sitä vaan pelkään, että
yksityinen, vähän tunnettu ystävyys Jugurthaa kohtaan viepi jotkut
väärään, joitten tiedän kaikin mokomin ahkeroivan, pyytävän ja väsymättä
rukoilevan teitä, ett'ette langettaisi mitään tuomiota poissa olevasta,
niin kauvan kuin asia on tutkimatta; minä puhun muka perättömiä ja
te'eskentelen pakoa, vaikka olisin voinut valtakunnassani pysyä. Vaan
jospa näkisin hänen, jonka jumalattoman teon kautta olen syösty tähän
viheliäisyyteen, tätä samaa te'eskentelevän! Ja jospa kerrankin joko
teissä tai kuolemattomissa jumalissa heräisi huolta inhimillisistä
asioista, niin että hän, joka nyt on rikoksistaan hurjapäinen ja
kuuluisa, kärsittyään kaikenmoista pahaa, saisi kovan rangaistuksen
jumalattomasta käytöksestään isäämme kohtaan, minun veljeni
surmaamisesta ja omasta kurjasta tilastani! Nyt, nyt veljeni, sydämeni
rakkahin, vaikka sinulta henki on otettu ennen aikaansa, ja lisäksi
vielä sen kautta, jolle tuo oli vähimmin sopivaa, pidän minä kuitenkin
sinun kohtalosi pikemmin ilahuttavana kuin surkuteltavana. Sillä ethän
sinä ynnä henkesi kanssa ole menettänyt valtakuntaasi, vaan paon,
maan-pakolaisuuden, köyhyyden ja kaikki nämät murehet, jotka minua
rasittavat. Mutta minä katala, joka olen syösty näin suuriin
onnettomuuksiin ja poisajettu isäni valtakunnasta, olen näyte
inhimillisistä oloista, kahdella päällä, mitä tehnen, kostanenko sinulle
tehtyä vääryyttä, itsekin ollen avun tarpeessa, vai katsonenko
valtakuntani etua, kun elämäni ja kuolemani valta on muiden varassa. O,
kunpa kuolema olisi kunniallinen pääsy minun tilastani, ja kunpa en
näyttäisi ylönkatsottuna elävän, jos vastoinkäymisiin kyllästyttyäni
heittäisin vääryyden sikseen! Nyt ei minua haluta elää, enkä voi
kuollakaan ilman häpeättä. Senaatorit, teidän itsenne, lastenne ja
vanhempanne sekä Roman kansan ylevyyden tähden, tulkaatte minun kurjan
avukseni, käykäätte vääryyttä vastustamaan, älkäätte salliko Numidian
valtakunnan, joka on teidän omanne, häijyyden ja meidän perheemme veren
kautta mennä perikatoon!"