Kun kuningas oli lakannut puhumasta, vastasivat Jugurthan lähettiläät
lyhykäisesti, enemmin luottaen lahjomiseen kuin asiaansa: että
Numidialaiset olivat tappaneet Hiempsalin hänen julmuutensa tähden; että
Adherbal, suotta sotaa käyden, sittenkun oli voitettu, valitti, ett'ei
ollut voinut vääryyttä tehdä; että Jugurtha senaatilta anoi, ett'ei se
häntä muuna pitäisi, kuin miksi hän Numantiassa oli tunnettu, ja ett'ei
vihollisen sanalle panisi enempi arvoa kuin hänen töillensä. Sitten
astuvat molemmat ulos senaatin kokoushuoneesta. Heti pitää senaati
neuvottelun; nytkös lähettiläiden suosiat, ja paitsi sitä suuri osa,
joka armon osoitteilla voitettiin, pitämään Adherbalin sanoja
mitättöminä, kiitoksilla ylistelemään Jugurthan hyviä avuja;
suosiollansa, äänellänsä, sanalla sanoen kaikilla keinoin kiistelevät he
toisen rikoksen ja häpeällisten tekojen juurikuin oman kunniansa
puolesta. Mutta sitä vastoin oli joillakuilla, joista hyvä ja oikea oli
rikkautta kalliimpi, se mieli, että pitäisi Adherbalia auttaa ja kovasti
kostaa Hiempsalin surma, vaan kaikista enimmin Aemilius Scaurolla,
aatelisukuinen, rivakka, lahko-kiihkoinen, vallan, kunnian ja rikkauden
himoinen mies, joka muuten viisaasti peitti vikansa. Tämä, kun havaitsi
kuninkaan lahjonnan joutuvan pahaan huutoon ja käyvän hävyttömäksi,
hillitsi mielensä tavalliset himot, peläten, että, niinkuin tavallista
onpi semmoisissa tiloissa, saastainen hillittömyys herättäisi vihaa.