Mutta maine näin suuresta surmatyöstä leviää pian yli koko Afrikan.
Adherbalille ja kaikille, jotka olivat olleet Micipsan vallan alla,
tulee pelko. Numidialaiset jakautuvat kahteen osaan: enimmät seuraavat
Adherbalia, mutta tuota toista ne, jotka sodassa ovat kunnollisemmat.
Siis varustelee Jugurtha sotalaumoja, niin suuria kuin suinkin voipi,
yhdistää valtansa alle kaupunkeja, osasta väkisin, osasta heidän omasta
tahdostaan, hankkiutuu koko Numidiaa hallitsemaan. Vaikka Adherbal oli
lähettänyt Romaan lähettiläitä, ilmoittamaan veljensä surmaa ja omaa
tilaansa, valmisteli hän kuitenkin itseänsä, sotilaittensa paljouteen
luottaen, asein taistelemaan. Mutta kun asia tuli miekan ratkaistavaksi,
pakeni hän voitettuna tappelusta (Romalaisten) voittomaahan, ja läksi
sitten Romaan. Nytkös Jugurtha, tuumansa toimeen pantua, kun rauhassa
itsekseen mietiskeli tekoansa, pelkäämään Roman kansaa, eikä hänellä
ollut muussa toivoa sen vihaa vastaan, kuin aateliston ahneudessa ja
omassa rahassaan. Siis lähettää hän muutamain päiväin perästä
lähettiläitä paljon kullan ja hopean kanssa Romaan, ja käskee näiden
ensin runsaasti lahjoa vanhoja ystäviä, sitten hankkia uusia, ja vihdoin
arvelematta lahjoilla valmistella ketä suinkin voivat. Mutta kun
lähettiläät olivat tulleet Romaan ja kuninkaan käskyn mukaan lähettäneet
isoja lahjoja hänen kestiystävillensä ja muille, joiden mahtavuus siihen
aikaan oli voimakas senaatissa, niin tapahtui semmoinen muutos, että
Jugurtha suurimmasta vihasta tuli aateliston suosioon ja mieliin. Ja
näistä kokivat toiset toivosta, toiset jo saamainsa palkintoin tähden,
käyden rukoilemassa itsekutakin senaatin jäsentä, laittaa niin, ettei
kovin ankaraa päätöstä tehtäisi häntä vastaan. Kun siis lähettiläät
voivat luottaa asiaansa, suodaan kumpaisellenkin pääsy senaatin eteen.
Olemme kuulleet Adherbalin silloin puhuneen seuraavalla tavalla: