Siihen aikaan oli meidän sotajoukossamme useampia vasta-aateloittuja ja
aatelisia, joista rikkaus oli kaikkea hyvää ja kunniallista
arvollisempi, kapina-vehkeisiä, kotona mahtavia, liittolaisten tykönä
enemmin kuuluisia kuin kunniassa pidetyitä. Nämä kiihoittivat Jugurthan
ylähälle pyrkivää mieltä, luvaten, että hän, kun ikinä Micipsa kuningas
olisi kuollut, yksin saisi vallan Numidiassa: hänellä oli muka suurin
kunto, Romassa kaikki kaupan. Mutta koska P. Scipio, hävitettyänsä
Numantian, päätti laskea apujoukot pois ja itse palata kotihin, antoi
hän Jugurthalle runsaat lahjat ja kiitokset koko sotajoukon edessä, ja
vei hänen teltaansa, jossa kahden kesken muistutti häntä että ennemmin
valtiota kuin yksityisiä hyvimällä koettaisi pitää Roman kansan
ystävyyttä eikä totuttaisi itseänsä keitään lahjomaan. Mikä monen oma
on, ostetaan muka muutamilta vaaran kaupalla. Jos hän yhä tahtoisi pysyä
hyvissä omaisuuksissaan, niin tulisi hänelle aivan itsestänsä sekä
kunniaa että valtaa; vaan jos hän liian äkkipäisesti rientäisi edelleen,
niin lankeisi hän päätimysten oman rahansa kautta.