luullaan Lappalaisen hengen kulkevan ruumiista irtanaisna katselemassa
paikkoja, joihin laulaessa koki mielensä kiinnittää. Herättyään
kertoo hän niistä kaikenlaisia ja tekeytyy sillä tavalla uskottavaksi
tiedonhakialle. Waan pahoin pelkään, että kaikki Lappalaisen
tieto, jonka nukkuessaan oli saavanaan, on hänelle jo ennen tullut
tiedonhakian oppaalta ilmoitetuksi, joka pitkällä taipaletta Lappiin
kulkiessa, kyllä ennätti kaikenlaisia toiselta kysellä. Sillä kun hänki
saapi runsaan makson opastuksestaan, niin mielellään pitää yhteyttä
Lappalaisen kanssa. Tätä Lappalaisen laulusta nukkumista sanotaan
loveen lankeamaksi. Hokevat loveenlankeaja-Lappalaisten ei koskaan
suolaa maistavan, koska suolaruoka olisi heiltä mahdin vievä. Monta
kertomusta kuulin Lappalaisen tiedoista, joita lovessa ollessaan saisi
semmoisiaki, että ei opaskan olisi tiennyt niitä ilmottaa. Lienevätkö
vaan kaikki todet?
Ei kauan sitte tapahtunut asia.
Muutamassa keräjätuvassa nukku latamies humalalta voitettu. Nimismies
varjoen häntä tuomarin silmiltä laittaulu eteen seisomaan. Kotvasen
istuallaan nukuttua tuli mainittu lautamies unohtamaan, missä oliki
ja yhty unimatkoillansa hevosen kauppaan jonkun toisen toverinsa
kanssa. Miten lienee käynyt seki kauppa, vaan tuomarin parahillaan
julistaissa, että laki määräsi jolle kulle rikosalaselle viisitoista
paria, kiljasi lautamies penkiltänsä: "hui, hai! viisitoista! —
olisit viisikymmentä ees sanonut, ei vähemmästä puhettakan." "Mikä se
oli," kysäsi tuomari. "Ilman hevosiaan kuuluvat pihalla vaihtelevan,"
vastasi nimismies; Arvattamasti oli lautamiehellä viisikymmentä riksiä
mielessään hevosestaan hintaa eli päällisiä saada, vaan jotka nyt
näin sopimattomasti tulivat tuomarin viidentoista raippavitsan kanssa
sekaumaan.
Sama nimismies sattu kerran pitäjämatkoillansa suinaamattoman
elohalmeen halki kulkemaan. Hänellä oli opas eli tienneuoja, joka
vihasta halmeen isännälle mielellään olisi hänelle vahinkoa suonut.
Ahah, ajatteli hän, kun sai nimismiehen halmeen luoksi, enkö kerran
pääse hänenki eteensä. Tällä mielellä viittasi hän halmetta ja sano
nimismiehelle: "mikä se suostaki halmeesta lähtisi, kun kaikki asiat
oikein käqisi!" Nimismies silmäili halmetta ja vastasi: "taitaispa, kun
Jumala vuoen antaisi, kyllä lähteä kolmattakymmentä tynnyriä." Opas
vähä häveten ei sitte virkkanut sen enempätä halmeen lähdöstä.
Satuja.
1. Omenapuu ja Fiikunapuu.
Mettiäinen teki pesänsä vanhaan onteen omenapuuhun ja keräsi sihen
paljo mettä. Omenapuu tuli siitä suureksi ja rupesi toisten puiden
kuulten makioistä tavaroistaan kerskaamaan. "Wähä kerskattava, lausui
sihen fiikunapuu; laita esinnä omat karvaat hedelmäsi makiammiksi ja
kehu sitte, elä toisen tavaroista suurentele."
Ei suurenteleminen kaunista ketänä, ja toisen ansiosta suurennella, se
vasta on oikein tuhmasti tehty.
2. Kaksi Kamelia.
Kaksi kamelia kantoivat, toinen rahaa, toinen vanhoja, kelpaamattomia
mattoja. Se joka kanto rahaa, astui edellä ja tuskin oli toista
tuntevanansakan, niin suurena piti itsensä. Samassa tulivat rosvot
metsästä, tarttuivat rahakantajaan, pieksivät pahaksi ja ottivat pois
rahansa. Kun hän siinä sitte, rosmojen tiehensä mentyä päivitteli, sano
toinen: "vaan minun huonoudessani ja köyhyydessäni kävi paremmin; en
kadottanut mitänä, eikä minua lyöty'känä."
Liikarikkaudesta on useinki enemmin vaaraa, kun muuta hyvää.
3. Sirkka ja Muurahainen.
Sirkka soimasi muurahaista siitä, kun ei osannut laulaa. "Pidä suusi
kiinni, sano muurahainen, laulusta ei ole suurta kunniaa, vielä
vähemmin hyötyä, vaan työstä on sekä kunnia että hyöty."
Laulu laiskana pitäpi, virret työtä viivyttäpi.
Suomen kansan Arvuutuksia.
1. Juuriton jutaa kahen juuren keskessä.
2. Jänis juoksi jäätä myöten, kuikutti kujoa myöten, valkia hattu
hartioilla.
3. Kaksi Kalevan poikaa, itse pirtissä asuvat, päitä pesiähän pihalla.
4. Kaksi miestä merellä souti, toistaan ei ne nää konsa.
5. Kaksi silmää, kumpiki puhkastaan.
_Osviittoja_: 1. Hevonen aisoissa. 2. Lumituisku. 3. Maatitsat eli
Laipiohirret pirtissä. 4. Kuu ja päivä. 5. Korvon korvissa.
Suomen kansan Sanalaskuja.
1. Moni vanhaksi varopi, mutt' ei pääse puoletkana.
Hyvin muistettaqa asia niiltäki, jotka eläqät toisinaan, kun ei tulisi
qanhanakan loppua.
2. Paha ompi vaimon valta, kahden valta varsin hullu.
Tämän asian mietinnön kokonansa heitän muille, lie tosi, taikka valhe.
3. Riski vaimo riiteliä, tekevä toruja akka.
Woipi vähä totuuttaki olla tässä sanalaskussa, vaan pahemmin peljättävä
on kuitenki, että riiteliöiltä ja torujoilta akoilta enemmin tulee
riidellyksi ja torutuksi, kun työtä tehdyksi.
4. Riita vaimojen varoista, miehelähän mentyänsä.
Sitä riitaa pelkään monenki ei pahastuvan.
5. Tyhmä töitänsä' kehupi, viisas ei virka mitänä.
Miten lienee; vaan mähä kyllä' taitaaki kehumisesta töille apua eli
kaunistusta tulla, jos ilman eivät olle hyvät ja kaunihit.
6. Silmä siistillä eläpi, vatsa vain kantimilla, pere pellon antimilla.
Sentähdenpä pitäisi huolta pitää siiseeydestäki, muistaen, että silmäki
tarvitsee elää.
7. Puhtaus on puoli leipä, vaivaisellaki varana.
Juteinen Uusissa Sanalaskuissa, Toinen Lai, luetaan pian sama sanalasku
näillä sanoilla: Puhtaus on paras lahja, siin' on vara vaivaisengin.
Kuten tahansa sanottu on kyllä tosi itse asia ja toivoisimma, missä
sitä ei vielä ole havattu, vasta meidänki maassa havattavan.
9. Joka verassa se velassa; joka nahassa, se rahassa.
Kehottaa ei ylellistä koreutta vaatteissa etsimään. Tuhmasti kyllä
ajattelevatki, jotka luulemat mitäkuta koristusta vaatteista saatavan,
vaikka sitä vaston sekän ei ole kiitettävä tapa, ryysyissä eli muuten
silmään pistävissä kehnoissa vaatteissa käydä, kellä varaa lienee
parempiinki.
10. Söisi suu, vetäisi vatsa, vaan ei kestä vaate'rievut.
Nälkäsen sanat hyvän ruoan pariin päästyänsä.
MEHILÄINEN W. 1837.
Joulukuulta.
Routus ja Tallirenkinsä Tahvanus.
Tahvanus on tallirenki,
Wei hän juomalle hevosen,
Kaivolle kadikkaseljän,
Läpisäären lähtehelle.
Juotti Ruotuksen hevosta, 5
Lähde läikkyi, hepo kuorsui.
"Mitäs kuorsut, korpin ruoka,
Hirnut Hiisien hevonen!"
Läksi maahan rattahilta
Kattomahan maan vikoja, 10
Näkemähän veden vikoja;
Ei nähnyt maassa maan vikoja,
Wedessä veden vikoja.
Iski silmänsä itähän,
Kattoi päin luotehesen: 15
Näki tähden taivahalla,
Pilkun pilvien raossa.
Wei hän tallihin hevosen,
Heitti heiniä etehen,
Levitteli verkalointa, 20
Sidotteli silkkivöitä.
Meni Ruotuksen tupahan,
Seisatteli oven suuhun,
Pysätteli partten päihin.
Haastoi Ruotus ruualtansa, 25
Tiuskas tiskinsä nojasta:
"Pese kättä, käy ruvalle,
Ruoki Ruotuksen hevosta."
Tahvanus on tallirenki,
Sano sanan Ruotukselle: 30
"En sinä pitkänä ikänä,
Kuuna kullan päivänänä,
Ruoki Ruotuksen hevosta,
Kaitte kiivan kankaria;
Itte Ruotus ruokkikohon 35
Tämän päiväsen perästä —
Näin mä tähden taivahalla,
Pilkun pilvien raossa;
Jo nyt on syntynyt Jumala,
Yliarmo auennunna." 40
Haastoi Ruotus rualtansa,
Tiuskas tiskinsä nojasta:
"Äsken on toet totesi,
Walehettomat vakasi,
Kun tuo härkä ammonepi, 45
Pääpönttö pölöttänepi,
Jok' on syöty mennä syyssä,
Toissa talvena tapettu,
Liha syöty, luut jätetty,
Kesi kenkinä pidetty, 50
Talvikausi tallaeltu."
Nousipa härkä ammomahan,
Pääpönttö pölöttämähän;
Nousi hännin häilymähän,
Sorkin maata sotkemahan. 55
Tahvanus on tallirenki,
Hän sanoi sanalla tuolla:
"Onko jo toet toteni,
Walehettomat vakani? —
Nousipa härkä ammomahan, 60
Pääpönttä pölöttämähän;
Jo on syntynyt Jumala,
Yliarmo auennunna."
Haastoi Ruotus rualtansa,
Tiuskas tiskinsä nojasta: 65
"Äsken on toet totesi,
Walehettomat vakasi,
Kun tuo kukko laulanepi,
Kanan poika kajahtanepi,
Jok' on paistina vadissa, 70
Liha voilla voideltuna,
Höyhenillä höyhkenillä,
Jäsenillä järkkäneillä."
Nousipa kukko laulamahan,
Kanan poika kajahtamahan, 75
Luillansa luhisemahan,
Höyhenillä höyhkimähän,
Kynsin maata kaapimahan,
Siivin sillat pyyhkimähän,
Isännän ilolliseksi, 80
Emännän elolliseksi.
Lauloi kukko kujahutti,
Kanan poika kajahutti,
Kukko kuuelta sanalta,
Kanan poika kahdeksalta. 85
Tahvanus on tallirenki,
Hän sanoi sanalla tuolla:
"Jo nyt on toet totein,
Walehettomat vakani;
Nousipa kukko laulamahan, 90
Kanan poika kajahtamahan,
Jo on syntynyt Jumala,
Yliarmo auennunna."
Ruma Ruotuksen isäntä
Weitsen pöytähän vetäpi, 95
Sanopi sanalla tuolla:
"Äsken on toet totesi,
Walehettomat vakasi,
Kun veitsi vesottanepi,
Jonka pöytähän sivalsin; 100
Jot' on vuosi vuoliskeltu,
Kaksi kannettu tupessa —
Weitsenpää vesottanepi,
Wesaset lehdittynepi."
Alkoi veitsenpää vesota, 105
Kasvoi kaunihit vesaset,
Kuusi kullaista qesoa,
Lehtiqesan seitsemännen.
Tahvanus on tallirenki,
Hän sanoi sanalla tuolla: 110
"Joko on toet toteni,
Walehettomat vakani? —
Jopa veitsenpää vesosi,
Jonka pöytähän sivalsit;
Rupes kukko laulamahan, 115
Kanan poika kajahtamahan;
Nousi härkä ammomahan,
Pääpönttö pölöttämähän;
Jo nyt on syntynyt Jumala,
Yliarmo auennunna, 120
Jo nyt luovun Ruotuksesta,
Otan usko Jesuksesta."
Jouluna Jumala syntyi,
Paras poika pakkasella;
Syntyi heinille hevosen, 125
Sorajouhen soimen päähän.
Härkä olkia levitti,
Sika penkoi pehkuloita,
Pojan pienen peitteheksi,
Katteheksi kaikkivallan. 130
_Jälkimaine_. Tätä runoa on koottu sekä Hämeestä että Savosta
ja Wenäjän Karjalastaki, millä lienee aikoinansa niin hajalla
laulettavaksi joutunut. Nähtämästi on se paavinaikuisia jaarituksia
Wapahtajamme syntymästä ja semmoisena pidettävä. Ruotus lienee yksi
kun raamatun Herodes ja Tahvanusta laulovatki Hämeeessä ja Savossa
Tapaniksi, joka on raamatun Stephani. — Toisintoja tähän runoon saapi,
ken tahtoo kirjasta: Suom. Kans. Wanh. Runoja edl, koonnut ja pr. Z.
Topelius, 4. Osa, s. 20 ja Avisista: Helsingfors Tidningar, Årgången
1829.
Murheruno Pielisen Kirkkoherran JACOB STENIUKSEN Kuolemasta.
Harvon saat nähä hyviä
Syntisihmisten seassa,
Jotka kautta kaiken haaran
Aina arvossa asuvat,
Ja ovat kilvan kiitettävät 5
Sekä Herran Sionissa,
Että muissaki menoissa.
Harvon taitahan tavata,
Neki kuollo korjoapi,
Wiepi Tuoni viekkahasti, 10
Kaikki Kalma kaatelepi,
Peittelepi maan povehen.
Woi sinua, Tuoni tuima,
Kuollo kauhia, kamala!
Kun et vielä viivytellyt 15
Matkoillasi maailmassa,
Ettei Pielisen pitäjän
Kirkkoherra kiitettävä
Olis mennyt meiltä poies,
Ennen ehtoa erinnyt. 20
Wielä oli voimallinen,
Wahva varsin ruumihilta,
Wielä totta toivottihin
Suurta iloa hänestä,
Koska muuttu mustemmaksi, 25
Taivas pilvesty peräti,
Yö jo päivälle pätösi,
Loisti loppu luonahalta.
Jo olen jotaki nähnyt
Ajan entisen kulussa, 30
Nähnyt tulta, nähnyt tuulta,
Nähnyt nälkiä kovia.
Nähnyt suuria sotia,
Rajamailla raskahia;
Olen ollut onnetoinen, 35
Kokenut ajat kovimmat,
Eläessä Eenperinki,
Salomonin sauan alla;
Saanut Wielä saalihiksi
Sille suurelle Simolle, 40
Aflekille ankaralle.
Oh jos kaikki kaipaukset,
Kaikki surkiat suruni,
Kaikki vaivat vaikehimmat,
Tulisivat tutkituksi, 45
Pannuksi paperin päälle,
Niin ne nihki löytyisivät
Meren sannan vertaseksi.
Näien surujen sekahan
Pitää pantaa toella 50
Kuollo meiän kirkkoherran,
Uskollisen opettajan.
Nytpä, Pielisen pitäjä,
Surkuttele surman töistä,
Puhu päivistä pahoista, 55
Omistasi orvon lailla!
Olisiko vaaka vahva,
Waaka paljon painavainen,
Jolla Pielisen pitäjän
Saisin vaivat viesatuksi; 60
Kun en saattane sanoilla,
Tätä muiten muistutella.
Anto armias Jumala
Pitäjälle Pieliselle,
Jakopin jalon lähetti, 65
Juuri aikana kovana,
Wainon viimeisen nenässä;
Kun tuli käsky kovempi,
Juuri ankara anomus,
Että miesten miehullisten, 70
Uljanmuotosten urosten,
Pitäjältä Pielisjänven,
Lieksan kirkon, liepehiltä,
Piti mennä Öllöllähän,
Kittehelle kiiruhusti, 75
Soan tuimahan tulehen,
Wainon vallan valkiahan;
Jätetyksi jättämähän
Oikiat omat kotinsa,
Suen suuhun saalihiksi, 80
Metsän karhun kartanoksi,
Pesiksi metsän petojen.
Waan jos oisi joutununna
Tämä kansa Karjalahan,
Tuiki olisi tuhottu, 85
Kaikki tarkkahan tapettu,
Niinkuin kurjat Karjalaiset
Surkiasti surmattihin.
Kohta kiivas kirkkoherra
Arvasi tämän asian, 90
Käännytti pitäjän kaiken,
Palautti hyvä paimen,
Ennenkun Enohon pääsit,
Ulos uksesta pitäjän;
Sitte rajoja omia 95
Näillä varsin varjellutti.
Waan ei arvannut hyväksi
Yksi osa yllytetty
Töitä miehen miehullisen,
Toimia totisen miehen; 100
Alko juttu julma aivan,
Warsin vahvasti kuottu.—
Maan ei suonut suuri luoja,
Sallinut jalo Jumala,
Syyttömästi syyhyn saavan, 105
Tämän miehen merkillisen,
Tämän vartian vakaisen;
Ajo hänen asiansa,
Juuri selväksi selitti,
Päästi juonista pahoista, 110
Kiusauksista komista.
Eipä muistanut vihoja,
Eikä palkinnut pahalla
Tätä tyhmyyen tekoa,
Yllytystä ynsiätä; 115
Kimet makso kiitoksilla,
Töminät hyvillä töillä.
Koska korkia Jumala
Rauhan rakensi sulosen,
Kohta kiivas kirkkoherra 120
Alko huolella havata,
Kuinka kallis Katekismus
Oli jäänyt oppimata
Tässä Pielisin pitäässä,
Polosessä Pohjanmaassa; 125
Kuinka varsin vähä niitä
Löyty lapsien seassa,
Jotka tunnossa Jumalan
Olit oikein ojetut,
Warsin vähä vanhemmista 130
Opin oikian osasit.
Kohta alko ahkerasti
Opin töitä toimitella,
Hartahimmalla halulla;
Läksyt lapsille asetti, 135
Warotteli vanhempia
Ahkerasti etsimähän
Lastensa sielun parasta,
Josta tarkkahan tavotit
Pielisen pitäjän miehet 140
Kirjaopin kiiruhusti.
Nyt on kirjat, kiitos luojan!
Tallella joka talossa,
Saavat silmillä omilla
Tieon tahosta Jumalan. 145
Kuka kaikki kirjoiteli
Hänen työnsä toimelliset,
Joka joka askelessa
Etsi kaikkien etua!
Kun hän maalla matkusteli 150
Kyliä luettamassa,
Niin hän hellällä halulla,
Syämellä sulosella,
Puhutteli pienimmätki,
Jotka tunsi tarkimmasti, 155
Niminiettuhun nimitti.
Ei niin huonoa havannut,
Että häntä ylenkatso,
Oli isä itkeville,
Wahva turva vaivasille. 160
Empä ole ennen nähnyt,
Toiste tuokohon Jumala!
Joka kaikissa tiloissa
On niin selvä neuon seppä,
Kun tai Pielisen pitäjän 165
Äsken kuollut kirkkoherra,
Wasta tullut vainajaksi.
Sai se korvet kasvamahan,
Kuivina kukostamahan,
Anto opin oivallisen, 170
Kuinka kuitenki pitäisi
Niistä niittyjä raketa;
Tietti kirkon kiitettävän
Kappelille kaiketi'ki,
Toista myöski toimellansa 175
Juuvan rannalle rakenti,
Laitto Lieksahan lujasti
Juuri jalot kellonjalat,
Saatto paikkahan samahan.
Kuka kaikki kirjotti 180
Hänen työnsä toimelliset;
Ei se säitä säikähtänyt,
Walittanut vaivojansa,
Waikka kahesti vaelsi,
Kulki poikki Pohjan merta 185
Kuninkahan kaupunkihin,
Luoksi säätyjen läheni,
Tämän pitäjän hyväksi,
Ynnä kaiken Karjalanki.
Waanpa toisella tovilla 190
Kun kulki Waasan merellä,
Nousi tuuli tuima aivan,
Joka laivan lainehilta,
Aluksen ajo karille,
Hahen särki säien voima, 195
Pohjan puhkasi kivehen.
Kuitenki hänen hä'ästä,
Herra vaarasta vapahti.
Kohta tultua kotihin,
Piti sitte pistoksia, 200
Ehkei aivan raskahia;
Armo ainoan Jumalan
Huojensi hänen kipunsa,
Uskon uuisti lujaksi,
Poies poisti kuollon pelvon, 205
Halun hartahan lähetti.
Olla ulkona koista,
Maallisestahan majasta,
Tulla luoksi lunastajan,
Kanssa kaunihin karitsan, 210
Saaha veisata Hänelle
Halusesti Halleluja.
Tämä toivotus totinen,
Anomus alinomanen,
Kohta kuultuksi tulepi, 215
Koska tunnossa Jumalan
Maallisen majan rakennus
Piti pian purettaman;
Sitte enkelit ihanat
Hälle seisovat sivulla, 220
Uuen kaupungin avasit,
Saatit taivahan talohon,
Kirkkahasen kunniahan.
Näin hän, niinkun kynttiläinen,
Meille loisti, itse loppu, 225
Yhtehen elettyänsä
Tässä Tuonen voittomaassa,
Tässä kyynelten kylässä,
Wuotta täällä täytettyä
Kuusikymmentä ja kaksi, 230
Oltua opettajana,
Parahinna paimenena,
Pitäjässä Pielisessä,
Kaksikymmentä ja kuusi
Wuotta alkaen alusta. 235
Hältä kyynelet hävisit,
Meille murhe musta alko;
Kukin tuntepi kipunsa;
Kaipauksen kaikki kansa —
Wanhat varsin valittavat, 240
Lapset laulamat surulla:
"Woi kun vaipu vainajaksi
Kiitettävä kirkkoherra,
Kuoli paras paimenemme!"
Mutta Herra muistakohon 245
Meitä jääneitä jälille!
Antakoon avaran armon
Tulla päälle Pielisläisten,
Aina rauhan rakkahimman,
Suojan sulosen levätä, 250
Lasten lapsien ylite!
Huonettansa holhotkohon,
Orpolapset ottakohon,
Hänen huolensa sisälle!
Levätköön luusi levossa, 255
Pimiässä maan povessa,
Johon ovat kunnialla
Lahomahon laskettuna! —
Waan sun meno merkillinen
Meillä mielessä pysypi; 260
Sen me tieämmä sanoa,
Juuri luvata lujasti:
Kaivatahan kuolloasi,
Menoasi mainitahan,
Lasten lapsien seassa. 265
_Jälkimaine_. Tämän runon laulo minulle ulko muistilta, kesällä
1828, Lindbladin frouma Juukan kappelissa ja sano sen joltai
sukulaismainajaltansa, papilta Lyyralta muinen tehdyksi. Kirjotettuna
sitä ei löytynyt ei siel lä, eikä Pielisessä, koska oli joku minua
ennen paikalla käynyt runokokoilia saanut ainuan kirjotetun runon. —
Harmoilla Suomen papeilla taitaa olla tämmöisiä runoja jälkimuistona,
maikkemme kuitenkan epäile siitä, ettei usiampi aki olisi löytynyt,
jotka olisimat ansanneet samalla tamalla kiitettää. Phteinen
kiitollinen jälkimuisto on kuitenki kaikilla menneillä papeilla Suomen
kansan silmässä kirjalumussa ja ylimalkain totisissa kristillisyyden
tunnossa perustettu.
Tarina.
[Sodankylässä kuultu ja sana sanalta sitä myöten kirjotettu. En tiedä,
mahtaisiko kuitenki olla sopivampi, tämmöisiä tarinoita paikka paikoin
vähä muuttaa'ki?]