äiti, köyhiksi jäivät. Het siitä kovin murehellisiksi tutuvat ja itkit
itkemistään. Kauan itkettyähän käski unissa heitä isä vainaja menemään
laivarannalle yöksi hanhia vahtamaan, kunki yöksensä. Niin meni esinnä
vanhin, vaan kotvasen istuttua rupesi pimiä yö peljättämään, jotta
pois piti lähteä. Kotiin tulleelta kysyivät toiset: "mitä sait?".
"Itse nähnettä, kun käyttä," vastasi hän sihen. Toissa yönä meni
keskimmäinen veli ja hänen kävi samalla tavalla, kun vanhimmanki. Niin
lähti kolmanneksi yöksi tuhkamo, siinä istu kaiken yön, ei peljännyt.
Tuli päivän koittaissa aamulla kolme hanhia, korjasit siipensä aian
alle ja menit uimaan. Hän kaunihimmat siivet sieltä valitti ja istausi
taas paikallensa. Hanhet jonkun ajan uituahan rupesivat pois lähtemään.
Lähtivät toiset, vaan yksi ei päässyt, kun siipiään ei löytänyt. Siinä
ilmotti ittensä tuhkamo: "täällä siipesi on, vaan et saa, ennenkun
otat minun mieheksesi." Sillä hanhet kun siipensä aian alle toivat,
kaikki muuttuivat ihaniksi neioiksi. Lupasi ruveta puolisoksi hänelle,
sai siivet, puki päälleen, lenti kotiansa hanhena. Tuhkamo kanssa meni
kotiansa. Kysyit toiset veljet: "no mitä sait hanhia vahettuasi?"
Tuhkamo vastasi: "sain ma kuninkaan tyttären puolisokseni." — "Sinä
semmoinen kuninkaan tyttären! — Lähti siitä sitte kuninkaan linnalle
tuhkamo ja sano tytölle: täällä minä nyt sitä vasten olen, sinua
saamassa." — "Waan siitä emmet virka kuninkaalle mitänä, vastasi
tyttö, piämmä sala häitä." — "Mitä met häitä piämmä, kun kuninkahalle
emmet sano!" — "Kun sanot, se panee semmoiset puustit ethesi, ettet
niistä pääse ikänäsi." — "Mitä tehneeki, mutta ilmotan minä." Meni
sitte kuninkhaan etheen ja sano. "Minä sinulle en anna tytärtäni,
vastasi kuningas, ennen kun menet, kaikki puut tästä vuomasta (tältä
lahdelta) kaahat." Meni siitä morsiamensa tykö ja sano: "semmoisen
nyt pani puustin, kaikki puut käski, tästä vuomasta kaataa." "Tiesin
minä sen, vastasi morsian, vaan pääset sinä siitä, kun ei pahempaa
vasta panisi — mene kaaha yksi puu ja sano puun kaatuessa: kaikki
mettä taatukohon." Meni, kaasi, sano, sai sillä kaikki puut vuomasta
kaaetuksi. Lähti siitä sitte taasen kuninkhaan etheen ja pyysi tytärtä,
jo puut kaataneensa. "Et Wielä sillä saa, sano kuningas, sinun pitää
nyt mennä net kaikki kannolle nostaa." Tuli taasen morsiamensa tykö
ja sano: "jo toisen pani puustin vielä pahemman, kaikki puut minun
kannolle nostaa." "Arvasin minä sen, vastasi morsian, vaan vielä
siitäi pääset, kun ei kolmatta panisi pahempaa — mene, nosta yksi puu
kannolle ja sano nostaessasi: nouskoot kaikki kannollehen." Meni,
teki sen, sai silla kaikki puut kannolleen nousemaan. Niin taasen
kuninkhaaltä tytärtä pyysi. Ei hän vieläkhään anna; käski kultaviljat
taivaasta käyä (noutaa), sitte vasta antaisi. Lähti siitä morsiamensa
tykö ja sano: "Nyt vasta puustin pani, kultaviljat taivaasta käyä,
millä minä net saan?" "Woisit vielä ehkä netki saaha, vastasi morsian,
kun ei ainaki pahempaa vasta tulisi." Sito hänelle sitte säkin päähän,
laitto hevosen selkään: "aja nyt siksikun hevonen putoo altasi, haurase
sitte päältäsi ja ota, mikä kätheesi puuttuu." Lähti sitte ajamaan, jo
viimmen kauan ajettuahan putosi hevonen, hän haurasi samassa päälthään
sai kultaviljat kätheensä. Putos sitte niitten kanssa ja painui maan
sisähään, ettei jäänyt, kun vähä hivukstä ylös. Tuli sitte sotka ja
teki pesänsä päähän. Muni sihen muniansa ja alko hautoa. "Jo tämä nyt
ainaki minulta pään märättää," ajatteli tuhkamo. Tuli kettu, juosta
ketkutteli, näki pesän, rupes munia syömään. Hän sitä kettua tapasi
hännästä, se tempasi ylemmäksi. Toisena päivänä tuli ahma ja rupesi
häänki munia syömään. Kun taasen sitä tarttu häntään, se hänen tempasi
vieläi ylemmäksi. Jo kolmantena päivänä karhu juosta katkuttelee,
tulee jälkimmäistä munaa syömään. Tarttui karhua jalkaan, se hänen
nosti kokonansa ylös. Ylös päässyt ei tieä, kunne lähteä. Lähteä sitä
pitäisi jonne'ki. Astuu, kävelee, kuulee toraamisen, sinne meni. Het
kun nähään tulevan, ihastuthaan, sanothaan: "ahah! jo paisti tuli."
Hään sihen sano: "ei minussa keittämistä, eikä paistamista; vilu,
pitkä matka ottanut keittämiset, paistamiset." — "No, kun et kelpaa
paistiksi, erota meitä torasta!" — "Kyllä erotan; mikä teillä väsinä?"
— "Tämä vaarivainaan saua; jos keikahuttaa toisen pään, se vihollisen
kaataa, jos toisen keikahuttaa, oman väen nostaa ylös." — "Kuinka minä
teiät siitä voisin erottoo, jos toiselle eli toiselle annan, se minulle
suuttuu, kullen en anna; paras antakaa minulle koko saua." — "Ota,
mene matkohisi!" — Otti, lähti eelle astumaan, jo toisessa paikassa
torataan. Hään sinne meni. "Ahah! huuttiin taas vastaan, jo paistin
saamma." — "Ei minussa keittämistä, eikä paistamista; vilu, pitkä
matka vienyt keittämiset, paistamiset." — "No, erota sitte meitä!"
— "Mikä teillä erotettavana?" — "Tämä ämmivainaan lakki, kummalle
tulepi; sen kun päähänsä panee, ei näe kukahan." — "Millä minä minä
teiät siitä erottaisin; jos jommalle kummalle annan, toinen minulle
siitä suuttuu. Paras, nakkaatta mulle." — Nakkasivat: "tuossa on,
ota, mene matkohisi!" Kun lähti, vähän matkaa astu, kuuli kolmannessa
paikassa torattavan. Meni sinne'ki. "Ahah! jo paisti sattui" — "Ei
minussa keittämistä, eikä paistamista; vilu, pitkä matka saanut
keittämiset, paistamiset." — "No, erota' sa meitä!" — "Mikä teillä
toran aineena?" — "Nämät isävainaan manhat kuovat; net semmoiset
kuovat, panet jalkaasi, kuljet kunne tahot, ei voi kukhaan mithään
pahaa tehä." — "Paha teitä erottoo; toiselle annan, toinen suuttuu —
paras annatta kuovat minulle." Sai netki. Lähti siitä paikasta ja tuli
taloon. Siellä taasen, kun ikhään nähään ovesta tulevan, sanothaan:
"ahah! jo kerran tuli mitä syöä." — "Wähä minussa syömistä; jo on
vilu, pitkä matka vienyt syömiset sekä juomiset — se vettä, mikä
verta, se luuta, mikä lihoa." — "No olisiko sinun itse nälkä?" —
"Mikäpä se olisi, kuutena kuukaunna kun en ruokaa ole nähnyt." — Sai
ruokaa, söi ja kysy syötyähän, jos eivätkö tietäisi sen kuninkhaan
lääniä, johon olisi kulkeva. "Emmet tieä, vastathiin talossa, mutt'
on meillä mettän viljat, het tiennevätkö." Kuttuthiin; ei tiennehet.
Annethiin hänelle sitte siitä talosta kivi, käskethiin pitämään, jos
tarme tulisi. Lähti siitä talosta pois ja tuli toiseen. Siellä häntä
taas, syöä aiothiin, vaan kun ei sanonut ittessänsä syömistä olevan,
panthiin hänelle ruokaa ja kysythiin, mitä asioittisi. Ei sanonut
muuta asioivansa, kun että neuottaisi hään sen kuninkhaan lääniin,
jonka nimitti. "Itte emmet tieä siitä kuninkhaasta mithään, sanothiin
talossa, vaan on meillä mettän peot, tiennevätkö." Kuttuthiin; ei
tieä. Annethiin hänelle siitäki talosta kivi ja niin meni kolmantheen.
Sielläkhään ei tietty sen kuninkhaan lääniä, jota kysyi, vaan sanothiin
olevan taivahan linnut heillä, joilta kysyttäisi. Kuttuthiin kokhoon
linnut, tulit kaikki, kokko yksin ei tullut. Niin kysythiin taivahan
linnuilta sen kuninkhaan maata; ei tiennehet. Kuttuthiin kokkoaki
tulemaan, vasta kolmannella kuttumuksella tuli. Waan et sanonut
häänkhään tietävänsä. "Tieät kyllä, mutta vaimojasi pelkäät." "Tieän
minä senthään, vaan sinne on hirviän pitkä matka." Käskethiin viemään
mies sinne, ei matkaa kattomahan. Sai lähtiissään kiven tästäki talosta
ja niin nousi kokon selälle. Kokko lähti lentämähän, lenti, lenti,
joko lie usiampaa viikkoaki lentänyt, niin kysy mieheltä: "saitko
kiveä ensimmäisestä talosta?" "Sain", vastasi mies, "Luo merehen!"
Kun sitte loi sen kiven merehen, niin siitä paikalla kallio kasvo.
Sillä kalliolla kokko vähän aikaa lepäsi ja lähti uuelleen lentoon.
Kauvan lennettyähän kysy mieheltä jos eikö saanut toisestaki talosta
kiveä. Sano saanehensa mies ja kokko käski senki merheen lähettämään.
Siitä samate kallio kasvo ja kokko istu lepäämähän. Niin siitä taasen
lentoon kohosi ja kotvan lennettyähän kysyi mieheltä: "antoko minun
emäntäni kiveä sinulle?" "Anto", vastasi mies — "Puota vielä seki
mereen!" — Puetti mies ja siitä tuli kolmas lepäyspaikka. Kun siitä
sitte lähti lentämähän, niin kerrassaan vei miehen rannalle ja maalle
laskettuahan kysy: "no mitä minulle nyt palkasta annat?" Oli kaksi
sonnia rannalla, niin mies sano: "ota noista kumpi tahansa!" Otti
lihavamman kokko ja söi suuhunsa, sitte lähti takasi lentämään. Meni
kuninkhaan linnahan mies lakki päässä, jonka oli toraamapaikassa saanut
ja joka teki hänen näkymättömäksi. Kun morsiamensa huoneesen tuli,
niin morsian itkusilmissä, kaikki murehissaan, häntä ei nähnyt. Jonkun
ajan siellä näkymätönnä istuttuahan kuuli morsiamensa käskevän piikaa
vettä kaivosta noutamaan. Kun meni piika, hään jälkeen, kultaviljoista
vähösen vesiastiahan murensi. Tuli piika veen kanssa, kuninkhaan tytär
sano: "ei tämä ole puhasta, käy toista." Toista kun lähti käymään,
tuhkamo taas jälessä, jo enemmän viljoista vetheen murensi. Ei
kelvannut sekhään vesi kuninkhaan tyttärelle; käski kolmannesti käyä,
puhthaampata tuoa. Niin sihen tuhkamo loi koko kultaviljan, jonka oli
taivaasta saanut. Näki kuninkhaan tytär viljan, tunsi, sano: "tässä
sinä nyt olet, missä oletki, elä piileskele!" Temposi tuhkamo lakin
päästänsä ja tuli näkyväiseksi: "tässä olen jo kotvasen istunut; missä
kuningas, kun hänestä ei kuulu mithään?" — "Elä puhu kuninkhaasta; se
on tapannut kaiken väkensä soassa, siellä on vieläki, lie'kö hengissä,
vai hengetönnä ei ole enää kotvin sanomia saatu." — "No sinne se pitää
minunki paikalla lähteä." — "Elä lähe! viikon jo viivyit matkallasi
ilmanki." — "Lähen kuitenki; en enää taia kauan viipyä." Lähti siitä,
kuningas tiellä vasthaan, kovin murheelliselta näytti. "Elä huoli
murehtia, sano tuhkamo, lähe vävypoikasi kanssa sotapaikalle jällehen,
kattothaan, jos mitä voimma." Anto kuninkhaalle kuovat ja lakin, itte
piti sauan, niin lähtivät. Tulevat sotapaikalle; vihollinen siellä
yhä saaliita korjailee. "Onko vielä vastaanottajata?" huusi tuhkamo.
— "Kyllä on vielä, jos ennenki." —. Samassa tuhkamo keikahutti pään
sauastaan, sillä kaikki oma väki nousi ylös, Keikahutti sitte toisen
pään, kaikki viholliset maahan. "No kuinka nyt nait vävypoikasi?" kysy
hän siitä kuninkhaalta. "Elä semmoisia enää kyselekhään, sano kuningas,
ota tyttäreni ja puolen riikkiä annan sulle morsian lahjoiksi. Waan
viikon viivyit matkoillasi, viikon viivyit, kauan kasoit, viimmen tulit
viisahaksi." Sihen se loppuiki.
Jälkimaine. Oulun läänin pohjaspuolella vedetään semmoisista sanoista,
joissa muita puhetapoja myöten kaksi äänikettä kerakkeella h erotetaan,
sama h kummanki äänikkeen eteen. Niin kuuluvat sanat: etehen, mitähän,
ruvetahan edl. näin: etheen, mithään, ruvethaan. Sodankylässä,
Kemijärvessä, Kuolajärvessä sanotaan sekaluutta, millon etheen, millon
etehen (kullon eteen). Sillä tavalla paikastaan erotettu h muutamia
puhetapoja myöten taas muuttuu edelliseksi kerakkeeksi, jotta sanotaan
etteen, mittään, kallaan. Niin esimerk. paikoin Savossaki, Iinsalmessa,
Pielavedellä edl.
Tuhkamo, jota Wenäjän puolella sanotaan tuhkimoksi, on usiammissa
Suomen kansan Tarinoissa merkillinen, mainio mies.
Häatavoista Pääjärven Seuduilla Wen. Karjalassa.
(Muutaman kosiomiehen puhetta myöten kirjotettu).
Kosiomiehet esinnä kaksi kertaa ilman sulhasetta morsion talossa käyäh,
siitä kolmas kerta sulhasen kera. Kun mieltyy tytär, kaatam viinaa
kahteeh stakanaah (lasiin, pikariin, sarkkaan) molemmilla kosjojoilla.
Ta sulhasen puolesta kosjojat viinaa kahteeh stakanaah kaaetah tyttären
emällä ta isällä. Siitä tyttären emä sulhasella (sulhaselle) kaatam
viinaa ta sulkkuhuivin (silkkihuivin, silkkiliinan) antav. Sulhanen
siitä antav hopiemanietan (hopiarahan) tyttärellä. Pannaah stola
(pöytä), syötetääh. Siitä isetääh käsi (lyövät kättä) tyttären isä
ta kosjomies, sanotaah: "kuulkahe kaikki ristikansa, nyt on (Anni
Petrintytär) ta (Iivana Matveinpoika) kaupan laatinehet, ken tämän
kaupan erottanee, sata sakkoa, kuusikymmentä kuuliaisista (syömisistä
ja juomisista). — Kuuliko tämän assan (asian) ken?" Mastataah rahvas:
"kuultiih." — "No, kun kuulia, ken tämän assan purkanoo, päättääh
isäntä ei ole (pää poikki lyödään)." Siitä kolme henkeä sulhasen
puolesta ta kuusi henkeä tyttären isän puolesta lauletaah, kahella
stolalla syöääh, juoaah, pritania luvataah, lammas, kaksi lehmeä,
poroja (kotipeuroja) eloa kai muuta tavaroa. Morsten itkev vierahilla
kaulasta (halaa heitä kaulasta ja laulaa pian itkuäänellä). Wierahat
siitä hänellä tjenkoo annetaah. Kun siitä vuotehella vieääh,[16]
kosjojat viikatteella kierretääh kolme kertaa ympäri vuotehen,
jottei rikottaisi. Sulhaselta kun jalat morsiamen sisaret jaksetaah
(riisuvat), hään rahoo pahkiloisihe on pannut, ne rahat hyd saahaah
ottuo ta pityö, kun lattialla helistääh. Aamulla morsiamen sisaret
vettä ta valkia paikka sinne vuotehella mieääh, se paikka (huivi,
kaulaliina) jääpi sulhasella olemaah. Sulhane panem rahaa maatessaah
morsiamen yskääh (rintaan). Morsian kun aamulla tulem sulhasen jälessä
pirttiih, ne rahat kynnyksen alla heittäv. Naot (morsiamen sisaret)
tullaah, ne siitä kerätääh ta saapka (lakki) otetaah sulhasen päästä
ta pannah siheh sulkkuvyö sulhaselta. Siitä saatrokalle (eineelle,
aamuruoalle) ruvetaah. Anoppimuori päästyä kaikkien ruoalta kantav
valkien paikan (huivin) mihkiparilla ta sisaret toisen paikan
antavat samalla kerralla. Juohtokansa kun tullaah sulhasen kotiih,
siellä morsiantjsarkkoa juoaah, neljä pikaria luoalla (lautasella,
talrekilla), ne morsten saajannaisen kera vie ympäri ja kumartelevatsen
vierahia. Ensimmäisestä tjsarkasta vierahat ei annetah ni mitä, vasta
toisesta tjsarkasta pannaah riuna tahi kaksi tarekalle (talrikille).
Sulhane, kun morsiamen talosta juohtokansan kera lähtev, anoppi hänellä
antav valkian liinapaian (hamppusen paidan), jota vastaab sulhanen
antav anopille kaksi tahi kolme rupiloa rahaa. Morsian sulhasesa
talossa antav akalla (miehensä äitille) rätsinän ta sukat, isällä
valkien liinapaian, puksut ta kintahat, veljillä ruskien huivin ta
valkien liinapaian, sisarilla ruskien huivin ta valkien rätsinän,
lapsilla kintahaisia.
[16] Pappia näillä seuduin ei käytetä'kän
vihkiäisissa; koko hänen työnsä on siinä, että
koska sattuu, vuoden ja kahdenki päästä, pistää
kirjaansa, että sen nimelliset mies ja vaimo omyt
naimisiin yhtyneet. Maan ennenkun se tapahtuu
elämät yhdessä, tekemät lapsia ja toisinaan taasen
lähtemät erille toisistaan.
Neittyen Ihanaisuudesta.
Laulu,
v. 1.
Kukka kaikkein ihanainen,
Kukkasitten kuningas,
Ompi neitto nauravainen,
Rakkauden ruhtinas.
v. 2.
Neitto nuori naurusuinen,
Luonnostansa lempiä,
Muutti miehen mielen muinen
Hehkava ja hempia.
v. 3.
Neitto kaunis kavalasti
Orjaksensa ottapi,
Sankaritkin taitavasti
Wiekkahasti voittapi.
v. 4.
Katsannoilla kaunihilla,
Silmillänsä, sitelee;
Sanoillansa sulosilla
Wierehensä vetelee.
v. 5.
Neitto nuori ihanainen
Ompi onnen otava,
Niinkuin kukka kasvavainen
Lempiästi loistava.
v. 6.
Neitto nuori kaunokainen,
Taitavainen tavoissa,
Ompi onnen ottavainen
Pojissakin paraissa.
G. T—n Paturi
Hameesta.
Satuja.
1. Metsäsika, Hevonen ja Mies.
Metsäsika oli rypenyt hevosen tavallisessa juomapaikassa, josta
hevonen vihan vimmassa manasi häntä toraan kanssansa. Waan kun toisen
hampaat jo päältäpäinki olivat vähä hirviänlaiset nähdä, niin hevonen
pyysi miestä avukseen. Mies nousi selkään ja nuolellaan ampuiki
metsäsian kuoliaksi. Waan sen tehtyä sano hän: "minulle tapahtui
tänäpänä kahdenkertanen onni: esiksi sain oivan metsäsian paistin ja
toiseksi opin tuntemaan, kuinka oletki sinä kelpo elävä." Siitä ei
enää laskenutkan hevosta irti. Jälkeen päin kuultiin hevosen monasti
valittavan: "minä mieletön pyysin kostoa turhasta asiasta ja sain sillä
iänpäiväsen orjuuden."
Ei kostonpyyntö hyödytä, jos ei kärsivällisyys enemmin.
2. Susi ja Koira.
Susi ja koira yhtyivät pakinoille metsässä. Susi sano: "mistä se
tulee, että sinä aina olet noin lihava, minä laiha, vaikka olenki
sinua väkevämpi ja sentähden luulisin paremmin ruokani käsittäväni."
"Se tulee siitä, vastasi koira, että minä palvelen isäntääni ja saan
häneltä ruoan palkakseni, sinulle ei kenkään anna ruokaa, paitsi minkä
itse voinet tavata." "Mikä palvelu se on, kysyi susi, enkö hoti minäki
sitä voisi täyttää?" "Kyllä voit, vastasi taasen koira, kun vaan pidät
vahtia pihalla ja varjelet talon yötisaikana varkailta." Sihen työhön
lupasi susi mielellään ruveta ja koiran piti hänelle palveluspaikka
kylässä toimittaa. Tiellä, kun juoksivat rinnatusten, tuli susi luomaan
silmänsä koiran kaulalle ja kysyi: "Kuinka sinä olet noin karvaton ja
pahasti lyöttäynyt kaulanpaikalta?" — "Kun hokevat minua liian äkiäksi
ja vielä pelkaävät juoksentelevanki, vastasi koira, niin sitovat
toisinaan päiväksi kahleisiin, yöksi taasen laskevat irti ja antavat
minulle leipäpaloja, luita ja muuta ruokaa yltäkylläsesti." "Niin
päivällä, sano susi, et pääsekän menemään, kunne tahdot?" "En kyllä
aina", vastasi koira. "No, hyvästi sitte, sano susi, hyvästi itse ja
kaikki onnellisuutesi, siitä onnellisuudesta minä vaan en huoli, jota
kahleissa nautitaan." Sen kanssa otti eronsa koirasta ja juoksi metsään.
Parempi köyhyyski, kun toisen valta.
3. Mies ja Lempo (Pahahenki).
Mies ajo kärrynsä rattaan likakuoppaan, josta hevonen ei saanut sitä
liikkeelle. Tuskissaan rupesi hän kiroamaan ja mainimaan Lemmon
nimeä niinkun siltä muka apua saadaksensa. Lempo kuuli sen, tuli
paikalle ja sano: "ota pois tuo kivi rattaan edestä, puhdista ratas
kiinnitarttuneesta, kuivettuneesta savesta, kyykistäke sitte ja pane
olkasi hulikan alle, niin nosta ja samassa manaa hevosta!" Mies teki
sen ja ratas pääsi kohta liikkeelle. "Näätkö nyt, sano Lempo, että
ilman minuttaki pääsit siitä seikasta, niin miksi minua kaikkiin
joutavihin huudat ja kutsut!"
4. Pääskynen ja muut Linnut.
Pääskynen oli tullut tuntemaan, jotta pellavasta tehdään lankaa ja
langoista pauloja, joilla lintuja pyytään. Kun senjälkeen näki pellavia
kylvettävän, meni, sanoi toisille linnuille: "nuo pellavasiemenet
meidän pitää yksin nenöin tukkunaan maasta noukkia, sillä näistäpä
meille vielä muuten on surma lähestyvä." Linnut vaan nauroivat
pääskyselle, eivätkä ruvenneet sihen vaivaan. Jonkun ajan perästä, kun
jo pellavataimet olivat maasta nousseet, varotti hän taas heitä, ne
taimet hävittämään. Mutta sihenkän he eivät ruvenneet. Kun näki kaikki
kokeensa tyhjäksi pääskynen, niin erottihen muista linnuista ja teki
liiton ihmisten kanssa, heidän ystävyydessä ja suojassa saada kesät
elellä. Niin saiki ja pääsi itse rauhaan, vaan muut linnut, jotka eivät
huolineet ajallansa surmaansa vastustaa saivat pellavasta ja pauloista
ikuisen peljättävän turmion.
Paha pitää jo siemessään hävittää, jos siitä päästä tahtoo.
Suomen kansan Arvuutuksia.
1. Kaksitoista varista katolla, yksi ammutaan, montako jätille jääpi?
2. Kannettava väsyy, kantaja ei väsy.
3. Ketonen keritty, kullalla katettu.
4. Kesän viuhkaa, vauhkaa, talven aitassa asuu.
5. Kiehuu, kiehuu, ei ni konsa kuohu.
_Osviittoja_. 1. Yksi, sillä toiset arvattavasti lentävät pois. 2.
Soutaja ja vene. 3. Puurovati 4. Wiikate. 5. Järvi tuultessa.
Suomen kansan Sanalaskuja.
1. Tapa varren kaunistaa, eikä karva kauniskana.
Koreilioilta mieleen otettavat sanat.
2. Lämmin laiskan syöessään, vilu työtä tehes- sään.
Taitaan kyllä toisinaan todeksi havata.
3. Tuosta tunnen tuhman miehen: vuoli kieron kirvesvarren, väärän
värttinän rapasi (vanutti); tuosta tunnen tuhman vaimon: ahto riihen
rippupäihin, syltyssä sukat jalassa, lakki päässä kallellahan.
Kylläki kerraksi tuntomerkkejä, eikä tosiaanki aivan tyhjiä.
4. Sillä akka voittaa, kun puolen puuta taittaa.
Miesten pilkkasanat, akkojen johonkuhun miesten työhön ruvettua.
5. Wie porsas Puolaan, saat sikana takasin. Harvoin tuleeki pahasta
parempata.
6. Kun on usma uunna vuonna, sillon halla Heinäkuussa, talvi keskellä
keseä.
Niin sanotaan, vaan muuten ei aina ole ilmanmerkkehin ja vanhoin sanoin
luottamista.
7. Jäähä hyvästäki pitää, elää pahanki kanssa.
Ei tapahdu maailmassa aina, mikä ihmisen mieltä myöten olisi paras.
8. Hyvä suolla suuri virsu, lialla leviä kenkä. Rumempiki silmän nähdä
on hyvä paikassaan.
9. Hyvä suolla suuri jalka, kirkossa kepiä kenkä.
Kullaki kohtelolla on omat tarpeensa; mikä soma yhdessä paikassa, usein
toisessa on sopimaton.
10. Ei siinä iloin eletä, kussa on kuollut kotona, lasten vanhin
lattialla.
Eikä sovi toivoa'kan, että ihminen kaikin ajoin olisi yhtä ilonen —
aikansa ilolla ompi, toinen aika mielaloilla.
11. Ei ole mies pahasta tehty, ehkei aivan arvostana.
Toisilla sanoilla sanotaan: ei kukaan niin hyvä, kun kiitetään, eikä
niin paha, kun pannaan. Se kyllä on tosi.