takana.
Ellös sentähden ylen ihastuko yhdestä pahasta päästyäsi, koska taitaaki
toisia lähestyä.
4. Ei näöltä voita syöä.
Ei kauneudesta yksin ole apua, jos ei muuta hyvää keralla ihmisessä
löydö.
5. Leikki se kun leipä loppuu, se tuska kun tupakka loppuu.
Useinki tapahtuu, ettei tähellisemmistä asioista pidetä samaa huolta,
kun tyhjistä, joutavista.
6. Hiljaa härkä kyntää, tasasen jälen tekee.
Hätäileminen, ylenjouduttaminen tahtoo monasti pilata töitä.
7. Kyllä maalla majaa on.
Näyttää kuitenki toisinaan, kun ei olisi kylliksi, joka taitaa
siitä tulla, että kaikki ei tyydy pienempään, kohtuulliseen majaan.
Makedonian mainio kuningas, Suuri Aleksandro, vielä lassa ollen, rupesi
itkemään, kuultuansa tähdetki taivahalla olevan täytetyitä ihmisiltä
eli muilta elämiltä, samatekun tämä meidän asuttamamme maaki. Opettajan
kysyessä, mitä itki, vastasi poika sitä itkevänsä, kun vielä ei ollut
tämäkän maa kokonaan hänen allansa ja niitä kuitenki löytyisi usiampia,
joihin ei millään pääsisi. Suurenko majan maalla jätti semmoinenki mies
toisille ihmisille? —
8. Kyllä elävä kuolevansa tuntee.
Woi jos useimmin muistaisiki kuolevansa!
MEHILÄINEN W. 1837.
Marraskuulta.
Wanhoja Lauluja.
1.
Ei tuosta emo torunna,
Kun ma maion maahan kaasin,
Lehmät metsähän levitin.
Ei tuosta emo torunna.
Kun särin pari patoa,
Poltin paian palttinaisen.
Eikä tuostana torunna,
Kun tein kehnon kehrävarren,
Wäärän värttinän rapasin.
Waan tuosta emo torupi,
Kun ma nain typerän naisen,
Toin tuhman tulenpuhujan,
Pahan paian ompelian,
Kehnon langan ketreäjän —
Pahan paian ompelevi,
Päälle päärmehet tekevi;
Kehnon langan ketreävi,
Päiksi pellavat tuhovi.
2.
Noin kuulen emon sanovan,
Waimon vanhan lausuelman:
"Miniä on minulle tuotu,
Koan kokka, saunan salva,
Sylttysukka, kalttokenkä,
Penkin pestyn hiereliä,
Lattian ripottelia,
Tuvan uuen turmelia;
Toi toran pereheseni,
Surun saatto leipähäni.
Parempi olisi ollut,
Parempi oripolosen,
Tuoa Tuonetar tupahan,
Manatar tähän majahan,
Kun tuoa toruja nainen,
Saaha riski riiteliä."
Ei ollut orihin syytä, Ei vikoa liinaharjan; Sen ori kotihin tuopi,
Liinaharja liuvuttapi, Ku on pannahan pajuille, Korjahan kohotetaan,
Liitetähän listehille.
3.
Walehia lasten laulut,
Tyhjiä tytärten virret.
Kolme Sanaa Savon Puolesta.
Joka lassa lastatahan,
Miessä mielehen tulepi;
Sananlasku sangen selvä,
Wanhemmilta valmistettu,
Meiltä mielehen otettu. 5
Minä miessä nuorempana
Kävin kerran Kokkolassa,
Kuulin siellä Kainulaisen
Maani miehiä manaavan,
Sanovan Savon sioiksi; 10
Minä en virkkanut mitänä,
Wasta annan vastauksen.
Tulin taas Turusta kerran,
Kuulin hullun Hämäläisen
Savon miehiä sanovan, 15
Roimahousuiksi hokevan,
Pitäjäksi pieksukengän.
Sanon sihenki sanani,
Muutamaisen muistuttelen,
Waikk' on vuosia välihin 20
Jäänyt kyllä kymmenenki.
Piäs vähän, pinkkapöksy!
Kuin sanon pari sanoa:
Ei ole maata miehetöntä,
Kirvehetöntä kyleä; 25
Ei sieä sian nimeä
Ylisummahan sanoa.
Kuka se ei kuuta tunne
Itäpuolta täytyväksi,
Luotehelta loppuvaksi, 30
Sanonet sitä siaksi.
Sekasin on seurakunta,
Tuon nyt tietävät tytötkin.
Eikös hulluja Hämeessä,
Kataloita Kainussakin? 35
Samati Savossa kanssa.
Waan samassapa Savossa,
Jos on joukko joutavia,
Miehiä mitättömiä,
Niin on toisia toella 40
Ymmärryksen ystäviä,
Isäntiä ihtestänsä,
Renkiä rehellisiä,
Jotka kyllä joutomiehet
Panevat pykäystöille, 45
Eli neuovat nevalle,
Laittavat lapion kanssa,
Ojankot oivalliset,
Kannon vääntäjät väkevät,
Nevan kuokkiat kovimmat; 50
Jost' on leipämme levinnä,
Sahtikannumme sakonna,
Puuropata paisununna.
Mitäs naurat, nappipöksy!
Rohkenee tuo roimahousu 55
Pieksukenkiä piteä,
Saa tuo saappahat pyhäksi.
Jo sanon sanani toisen:
Savoss' on samati vielä
Melkiöitä mestaria; 60
Harvon on haettu Hämeestä,
Harvon Kainusta katottu,
Käsitöihimme ketänä.
Niinpä taasenki tapahtui
Johik kumma Suonenjoilla, 65
Savonmaassa mainittava —
Mies on teettänyt tapulin,
Opinkäymätön osannut,
Kellotornin kelvollisen,
Jok' on kaikelta kohalta, 70
Juuri julkinen rakennus.
Kukas kummaksi sanookaan,
Jos ne teettävät tapulin,
Jotka kouluja kokevat
Monen mestarin tykönä; 75
Eipä hän opissa ollut,
Ei toisen tekevän nähnyt,
Eikä keltänä kysynyt,
Kuinka pannahan perustus,
Kuinka seinät seisonevat, 80
Kuinka pylvähät pysyvät.
Siin' on kellot kelvolliset,
Korotettu korkialle;
Ei se heilu, hemmahtele,
Soittaessa sinne tänne; 85
Sen on lattiat laviat,
Sen on sillatkin siliät;
Ei sen rappuilta ramaha,
Eikä portailta putoa;
Astumet on aivan selvät, 90
Käsipuut on käyttävillä.
Sen on tiennyt teettäjäkin,
Mitä muinen Muosekselle
Ilmotti isä Jumala:
Käsipuut hän käski panna, 95
Koskas korkeita rakennat,
Etteipä verenvikoja
Tapaturmasta tulisi.
Sama mies on saanut taion,
Ymmärtänyt ihtestänsä, 100
Uurimakarin mahinkin;
Ihte tehnyt työkalunsa,
Wärkkitaatinsa takonna,
Ilman käymättä kylässä;
Joilla taitapi takoa 105
Semmoisetkin seinäkellot,
Joissa tiuku tiiman päästä
Heliästi hellittäpi.
Tämä kunnia tulepi
Ollin poika Pietarille, 110
Jok' on syntynyt Savossa,
Kasvanut kotokylässä,
Olli Konttisen kotona.
Monta muuta mustapäätä
Saattapi Savossa olla; 115
Sillä se sana syäntä
Wielä nytkin vihlasepi,
Koko maata miehillensä
Sanoa Savon sioiksi.
Sanon vielä viimmeseksi 120
Kohta kolmannen sanani:
Eipä kaikki Kainulaiset,
Puoletkana Pohjalaiset,
Eikä myös Etelämiehet,
Pääse päälle sittenkänä, 125
Tule selväksi sepäksi,
Waikka vissin viisi vuotta
Useinkin ovat opissa
Toisen mestarin tykönä.
Rakastetut rantalaiset! 130
Elkää nyt pahaksi panko;
Kelpomiehet keskimailla.
Wielä vioiksi sanoko,
Jos on jotakin sanottu,
Maamme puolesta puhuttu; 135
Saa siltä hymin piteä
Itsekukin kunniansa,
Kellen kunnia tulepi.
Monta maassa, maa monessa,
Niin ennen isät sanoivat; 140
Sen on Keisarin Senaati,
Sen on herrat Helsingissä,
Hyvin tuntenna toeksi,
Koska palkkiot panevat,
Laittavat rintaritalit, 145
Samati Sovon ukoille,
Niinkuin muille muuallaki,
Aina ansion perästä.
Tänne tulevat Turusta
Wielä Wiikkosanomatkin, 150
Wanhanaikaset asiat
Annetaan Avisan päällä
Tulla meillenki tutuksi.
Koska nyt sanoa kolme
Savolaisist' on sanottu, 155
Kyll' on siinä kerraksensa;
Eipä se laiska lukia
Kato kaikkia tätänä.
_Jälkimaine_. Paavali Korhosen tekemä runo Rautalammilta, noin
viisitoista vuotta sitte.
Suomen Kielen Lausukoista.
(Lisää ja loppu viimme lehteen).
§ 13. Jos varressa ei ole jotakuta äänikkeistä a, o, u, niin muutetaan
raidoissa a), c), e), löytyivät jatkokset ja kohtaliitteet toisiksi
raidoissa b), d), f), löytyviksi:
a b c d e f
ka kä a ä hotten hötten
ko kö han hän ma mä
ma mä hat hät mma mmä
mainen mäinen hatten hätten ta tä
nu ny
ta tä hon hön vat vät
va vä hot höt vatten vätten
S.t.s. äänikkect a, o, u muuttamat äänikk. a, ö, y.
§ 14. Jos pääteäänikkeen edellä jossa kussa varressa käypi yksinäiset
kerrakkeet k, p, t eli raidoissa a), c), e) olevat kerakesovut ja sama
varsi saapi jonkun kerakkeen pääte'tavuensa lopettamaan, niin muuttuvat
samat k, p, t, ja niiden mukaset kerake' sovut toisiksi raidoissa b),
d), f) löytyviksi.[11]
a b c d e f
k (j, v) tk tk (t) t d
hk h (hk, hj, hv) p v ht hd (h)
kk k lp lv lt ll
lk l (lj, lv) nt nn
nk ng mp mm rt rr
vk r (rj, rv) pp p st st (ss)
sk sk (s) rp rv tt t (tt)
Sama muutos tahahtuu kerakesovussa tt kohtaliitteen _hän_ edeltä,
vaan k liitteen hon edellä toisin pysyy, toisin menehtyy, paitsi
kaksitavuisissa varsissa, joissa se myötänsä on pysyvä.
§ 15. Koska keraketten k, t jatkosten alkupäästä kadottua (k. §. 14)
seuraava äänike tulee vieretysten jonkun varren pääteäänikkeen kanssa
olemaan, vaihetetaan toisia puhetapoja myöten raidoissa a), c), e)
oleeat äänikkeet toisiksi raidoissa b), d), f) löytyviksi.
a b c d e f
aa oa,oo ää eä,ee äe äi
(uo) (öä,öö,yö) (ää)
ea ia,ee öä öö öe öi (öö)
eä iä,ee ae ai (aa) ao oo, uo
ia ii cc ei,ie,ii eo io
iä ii ie ii eö iö
oa oo,uo oe oi (oo) oo uo
ua uu uc ui (uu) äö eö (öö,yö)
yä yy ye yi (yy) öö yö
Aivan samalla lailla vaihetetaan äänike'sopuja tavuilla 'a, 'ä
päätyvissä Lausuntavarsissa[12] ja kaikissa niissä johtovarsissa,
joissa pääte'äänikkeet a, ä pysävät säilyksissä. Wielä päälliseksi
muuttuvat a'a, ä'ä toisinaan ainasovuiksi aja, äjä, esimerk. hala'aa t.
haloaa, haloo (haluo), halajaa; keträ'ää t. ketreää, ketree (ketröää,
ketröö, ketryö), keträjää.
§ 16. Waariottamalla, mitä §§. 10—15 yhteen sattuvain ainain
muutoksista ja muista on luettava, voidaan helposti käyttää itsekutaki
Suomen kielen Lausukkaa ensin Tavoittain ja sitte Luvuttain että
Kohdittain tahi Siottain. Tehtävässä Muodossa saapi Arvelotapa
varsijatkoksen _ne_, Kerrontapa j, Ehdontatapa isi, Toivontatapa
_ko_, Käskentätapa ka, Nimentätapa 1. _ta_, 2. _ti_ 3. ma 4. minen,
Mainintatapa va.[13]
Tapavarret Tähtävässä Muodossa.'
I. II. III.
Lausunta Luo Nai Kapaloi
Arvelo Luone Naine Kapaloine
Kerronta Loi Naji Kapaloji
Ehdonta Loisi Najisi Kapalojisi
Toivonta Luoko Naiko Kapaloiko
Käskentä Luoka Naika Kapaloika
Nimentä 1. Luota Naita Kapuloita
2. Luoti Naiti Kapaloiti
3. Luoma Naima Kapaloima
Maininta Luova Naiva Kapaloiva
Toisintoja. Kerronta: Naji t. nai (näe, naei, naje, najei), kapaloji
t. kapaloi (kapaloe, kapaloei, kapaloje, kapalojei (k. §. 11. II. 1).
Ehdonta: Najisi t. naisi (naesi, naeisi, najesi, najeisi); kapalojisi
t. kapaloisi (kapaloisi, kapaloeisi, kapalojesi, kapalojeisi (k. §. 10.
II. 2).
IV. V. VI.
Laus. Kaata Etsi Antautu
Arv. Kaatane Etsine Antautune
Kerr. Kaatoi Etsi Antautui
Ehd. Kaataisi Etsisi Antautuisi
Toiv. Kaatako Etsikö Antautuko
Käsk. Kaataka Etsikä Antautuka
Nim. 1. Kantata Etsitä Antaututa
2. Kaatati Etsiti Antaututi
3. Kaatama Etsimä Antautuma
Main. Kaatama Etsimä Antautuma
Toisintoja. Kerronta: Kaato, kaati, kaasi (k. §. 11. IV. 3. c, d,
e): Etsei, etsi (§. 11. IV. 3. a); Antautu, antausi (§. 11. III. 2).
Ehdonta: kaatasi, kaadaisi (§. 10. III. 3 ja §. 14); Etseisi, etsisi
(§. 10. IV. 4); Antautusi (antauduisi) (§. 10. III. 3). Nimentä l.
kaatta, antautta 2. kaatti, antautti (§. 12. 4).
VII. VIII. IX.
Laus. Teke Sanele Juokse
Arv. Tehne Sanelle Juosse
Kerr. Teki Saneli Juoksi
Ehd. Tekisi Sanelisi Juoksisi
Toiv. Tehkö Sanelko Juosko
Käsk. Tehkä Sanelka Juoska
Nim. 1. Tehtä Sanelta Juosta
2. Tehti Sanelti Juosti
3. Tekemä Sanelema Juoksema
Main. Tekevä Saneleva Juokseva
Toisintoja. Arvelo: Juosne (§. 12). Ehdonta: Saneleisi: sanelesi (§.
10. IV. 4) — Tehne, Tehkö edl k. §. 12. 1.
Laus. Alene Taritse Hala'a
Arv. Alenne Tarinne Halanne
Kerr. Aleni Tariksi Halasi
Ehd. Alenisi Taritsisi Hala'aisi
Toiv. Aletko Taritko Halatko
Käsk. Aletta Taritka Halatka
Nim. 1. Aletta Taritta Halatta
2. Aletti Taritti Halatti
3. Alenema Taritsema Hala'ama
Main. Alenema Taritseva Halaava
Toisintoja. Lausunta: Tarihte, taritte, tarisse, tarihe (§. 12. 3);
Haloa, haloo, haluo, halaja (§. 15). Kerronta: Hala'i (§. 11. IV. 3.
6). Ehdonta: Aleneisi, alenesi; Taritseisi, taritsesi (§. 10. IV. 4);
Hala'asi halajasi, haloaisi, haloasi edl. (§. 10. III. 3. ja §. 15).
§. 17. Kunki Tavan Warresta saadaan omituisten päätettensä lisäämällä
Kohdat eli Siat samassa Tavassa kohdallisissa Tavoissa (§. 7) ovat
mainitut päätteet seuraavasta osotteesta nähtävät.
Tavat Yksikössä Monikossa
Ok. Kk. Wk. Ok. Kk. Wk.
Lausunta n t *(a) mma(b) tta(c) vat(d)
Armelo n t *(a) mma(b) tta(c) vat(d)
Kerronta n t †(a) mma(e) tta(f) vat(g)
Ehdonta n t †(a) mma(e) tta(f) vat(g)
Toimonta ni(h) si(i) hon(k) me(l) te(m) hot(n)
Käskentä ni(h) si(o) hon(p) me(q) te(r) hat(s)
Tähtilö * merkitsee pääte'äänikkeen pidennettävän, jota ei kuitenkan
tehdä pitkäpäätteisissä eikä tavallisesti niissäkän 'a, 'ä päätteisissä
varsissa, joiden edelliset vierusainat a, ä pysyvät muuttumatta (§.
15), Ristilö † merkitse vartta ei millänä lisättävän.
Toisintoja, a) pi, vi, *pi, *vi. b) mme. e) tte, tten. d) vatten,
*vat, *vatten. e) mme, ma. f) tte, tten, ja. g) vatten, t, *t. h)
n; Toivontatavassa kahden äänikkeen välissä toisilta k kaikitse
kadotetaan, i) s. k) ho, on, o. l) ma, mme, mma. m) ta, tte, tten,
tta. n) hotten, ot, otten. o) s, e'; tavallisimmasti poisheitetään
koko kohtapääte ynnä edellisen äänikkeen, jossa tilassa äänikkeet e,
a, ä päätteissä he, le, ne, re, se, 'a, 'ä jälle tulevat entiselle
arvolleen, p) an. q) ma, ame, amme, amma. r) a, i, ta, tte, tten, tta,
ate, ata, atte, atten, atta. s) hatten, at, atten. Niin tässä, kun Yks.
Wkohdassa on muutamien tapa vetää h ainojen k, g väliin varsipäätteessä
ka.
Lausuntatapa. (varsi: kaata).
Yks. kaadan, kaadat, kaataa(a)
Mon. kaadamma(b) , kaadatta(c), kaatavat(d).
[Kerakkeesta d tässä Lausukassa k. §. 14.]
Toisintoja, a) kaatapi, kaatavi, kaataapi, kaataavi b) kaadamme, c)
kaadatte, kaadatten. d) kaatamatten, kaataavat, kaataavatten.
Arvelotapa, (v. kaatane).
Yks. kaatanen, kaatanet, kaatanee(a),
Mon. kaatanemma(b), kaatanettac), kaatanevat(d).
Toisintoja, a) kaatanehe, kaatanepi, kaatanevi, kaataneepi, kaataneevi.
b) kaatanemme, c) kaatanette, kaatanetten. d) kaatanevatten,
kaataneevat, kaataneevatten.
Kerrontatapa, (v. kaatoi, kaato, kaati, kaasi k. §. 16. IV).
Yks. kaadoin, kaadoit, kaatoi,
kaadon, kaadot, kaato,
kaavin, kaadit, kaati,
kaasin, kaasit, kaasi,
Mon. kaadoimma(a), kaadoitta(b), kaatoivat(c),
kaavomma(d), kaadotta(e), kaatovatsf),
kaadimma(g), kaaditta(h), kaativat(i),
kaasimma(k), kaasitta(l), kaasivat(m).
Toisintoja, a) kaadoimme, kaatoima. b) kaadoitte, kaadoitten, kaatoija.
e) kaatoivatten, kaadoit, kaatoit. d) kaadomme, kaatoma, e) kaadotte,
kaadotten, kaatoja, f) kaatovatten, kaadot, kaatoot. g) kaadimme,
kaatima. h) kaaditte, kaaditten, kaatija. i) kaativatten, kaadit,
kaatiit. k) kaasimme, kaasima. l) kaasitte, kaasitten, kaasija. m)
kaasivatten, kaasit, kaasiit.
Ehdontatapa (v. kaatako, kaataku).
Yks. kaataoni(a), kaataosi(b), kantaohon(c),
kaatauni(d) kaatausi, kaatauhon
Mon. kaataome(e), kaataote(f), kaataohot(g)
kaataume, kaataute, kaatauhot.
Toisintoja, a) kaataon, kaatoon (§. 15), kaatakoni. b) kaataos,
kaatoos, kaatakosi. c) kaataoho, kaataoon, kaataoo, kaatoohon,
kaataoho, kaatakohon, kaatakoho, kaatakoon, kaatakoo. d) kaataun,
kaatakuni edl; niin muissaki kohdissa myötänsä u, missä varresta
kaatako tulemilla on o. e) kaataoma, taataomme, kaataomma, kaatoome,
kaatooma edl. f) kaataota, kaataotte, kaatoote edl. g) kaataohotten,
kaataohot, kaatakohot, kaatoohotten edl.
Käskentätapana. (v. kaataka).
Yks. kaatakani(a), kaatakasi(b), kaatakahonc),
Mon. kaatakame(d), kaatakate(e), kaatakahat(f).
Toisintoja, a) kaata'an. b) kaatakas; tavallisimmasti: kaada' (kaadak).
c) kaatakaan, kaatakhaan (kaatakkaan Wen. Karj.). d) kaatakama,
kaatakame, kaatakaama, kaatakaamme, kaatakaamma. e) kaatakaa, kaatakai,
kaatakata, kaatakatte, kaatakatten, kaatakatta, kaatakaate, kaatakaata,
kaatakaaten, kaatakaatte, kaatakaatta, kaatakaatten. f) kaatakahatten,
kaatakaat, kaatakaatten.
§. 18. Nimentätavan kolmesta varresta 1. kaatata tois. kaatta (§. 16.
IV), 2. kaatati tois. kaatti, 3. kaatama ja 4. vähetyssana kaatamainen,
5. heimovarsi kaataminen,[14] 6. Lausuntavarsi kaata saadaan seuraavat
siat:
Nimentä. Yks. 5. kaataminen; Mon. 5. kaatamiset.
Hallinta. Yks. 3. kaataman, 5. kaatamisen; Mon. 5.
kaatamiset.
Kohdinta. 1. kaataa' (koatatata, kaakatat', kaata'a') tois.
kaatoa', kaatoo', kaatuo' (varresta kaatata);
kaata' (kaattat', kaat'a' v. kaatta); 5.
kaatamista.
Jaksinta. 2. kaataen, kaatain (kaatatena, kaataten',
kaataden, kaataen v. kaatati); kaaten
(v. kaatti).
Wajinta. 3. kaatamatta tois, kaatamata'.
Muutunta. l. kaataaksi, kaatoaksi, kaatooksi,
kaatuoksi (v. kaatata); kaataksi (v.
kaatta); ainoastaan kohde-liitteeltä
seurattuna: kaataakseni edl.
Yhdyntä. 3. kaatamaan; 6. kaatahan.
Pidäntä. Yks. 3. kaatamalla; Mon. 3. kaatamilla,
4. kaatamaisilla.
Asunta. Yks. 2. kaataessa, 3. kaatamassa; Mon. 3.
kaatamissa, 4. kaatamaisissa.
Lähdentä. Yks. 3. kaatamalta; Mon. 3. kaatamilta,
4. kaatamaisilta.
Erintä Yks. 3. kaatamasta; Mon. 3. kaatamista,
kaatamaisista.
§. 19. Mainintatapa.
Menevässä Ajassa varsi: kaatava,
Menneessä Ajassa varsi: kaatanu.[15]
Näitä kumpastaki siotellann niin Yks. kun Mon. täydellisesti
Mainikkasanain tapaan, esimerk. Yks. Nimentä kaatava, kaatanu; Hall.
kaatavan, kaataneen Kohd. kaatavaa (kaatavako), kaatanutta edl.
* * * * *
Tähän lopetamma nyt kirjotuksemme, mitänä tällä kerralla Suattavan
Muodon Lausukoista mainimatta, koska lienee jo kylliksi lukiolle
tässäki. Tutkialle olemma muka uuden tien avanneet, joka kuitenki
kaipaa paljo parannuksia; sen kaiketi tiedämmä.
[11) Luokkain () sisässä löytyvistä muutoksista
ovat hk, s, t, ss tavalliset Wenäjän ja paikon
Suomenki Karjalassa; h vastamainituissa paikoissa,
Savossa, Kajaanissa ja enimmiten Pohjanki maalla;
tt Pohjan maalla; j, hj, lj, rj Hämeestä, Turussa
edl jonkun äänikkeistä e, i, y, ä, ö seuratessa;
v, hv, lv, rv vastamainituissa paikoissa
ääniketten o, u seuratessa.
[12] Sillä näissäki on t katonut koska eivät
ole'kan, kun Nimukkain Kohdintasioja, jotka
alkuansa kaikkiki ovat päätyneet tavuilla ta, tä
(k. Mehil. 1836 Maalisk.)
[13] Jatkoksista ko, ka, ta, ma, va
k. §. 13. — Paitsi jatkosta ko (kö) on
Toivontatavalla toinenki ku (ky) sillon
käytettävä, kun mielitellen, suositellen ketä
puhutellaan, esimerk. luoku, naiku, kapaloitu
(luous, naius, kapaloius). Jatkoksesta ma (k.
Nimentä 3) on myös tavallinen johtojatkos
_mainen_, jotai vähennystä merkitsevä. — Kaikkiki
jatkokset lienevät esinnä olleet erityisiä sanoja,
joko joita kuita muita eli seuraavia _ne, en_
(eneh); j, jo; isi, esi; ko, ukko!; ka, ka' (katso
jne. Niin olisi alkuansa esimerk. Kerronnassa
sanottu survo-jo, missä nyt sanotan survoi
(survoj), Arvelossa survo-ene' nyk. survonen edl.
[14] Jotta tämäki kuuluu
Nimentätapaan, nähdään esimerk. seuraavista
puhetavoista: sitä kuusta kuuleminen, jonka
suuressa olento; heitti suota sotkemisen, kangasta
kapittamisen; kyll' on sulla kylmämistä, pajuja
palelemista.
[15] Niin Mainintatavan Mennyt Aika muistaki
Lausukoista jatkoksen nu (ny) lisäämällä
Lausuntavarteen (§. 12). Siitä Lausukan on (olee)
kanssa saadaan mennyt Aika muissa Tavoissa.
Wenajän Karjalan Suomea palanen.
Tarina.
Kävelöö musikka (mies) tietä, matkoaa; kuuluu melu tienvierestä. Wuotas
(odota'), mie lähen sinne katsomah. Mänöö sinne, kusta melu kuuluu. Kun
siellä kaksi musikkata toratah, kun hyö suupalta (turkilta) toratah.
Nähään musikka tulevan, sanotah: "a tule', vierahan maan mies! tätä
meillä suutimah (tuomitsemaan), kumpasella suupa tuloo." — "A lähtenen;
onko teillä vet käsijousta ta vasamoo?" — "One." — Ottav sen jousen ta
panoo vasaman jousella ta sanoo: "mie kun ammun vasaman, kumpane teistä
ennen ennättänee vasaman tavottoo, sillä suupa lankioo." — Ampu, kai
juoksevat vasaman jälessä. Hyö kun saatih näkymättömih, hän suupan
päällesi ta matkohise. Hyö vasamasta uuelleh toratah, kun yhtaikoo
luokse tultih. Kotvasen torattua, jo äsen havatah, ettei miestä ta
suupaa ni missä enämpi. "Jo vei suupamme," sano toinen. — "A vieköh,
hyvä mies oli, kun vei, meiltä toran lopetti," vastasi toinen. Sen
pimus (pituus, pituinen) se tarina.
Uupu kolmea sanoa.
Runoissa luemma Wäinämöisen venettä tehdessä uupuneen kolmea sanoa
perälaian liitoksessa, kokkien kohentimilla, panemilla parraspuien.
Mitä sanoja näillä ymmärrettäisi, siitä olen kuullut minne kunne'ki
arveltavan. Usiammat päättävät näin: muinasilla esiläisillämme taitonsa
ja oppinsa olleen runohin pantuna ja Wäinämöisen ei muistaneen kolmea
sanoa siitä runosta, joka olisi neuonut, kuinka venettä tehdään.
Olkoon kuten tahansa seki arvelu, vaan uskottavammaksi näyttää,
vanhain kutaki tehdessä, työnsä alla erityisiä sanoja lausuelleen,
joista kullenki paikalle toivoivat parempata onnea, lujuutta ja
menestystä. Tästä luulosta on vieläki meikäläisillä erähiä jälkiä.
Seppä esimerkiksi esinnä takomaan alkaessa, sanoo: "mie olen opissa
ollut, seissyt seppien pajassa, kolmekymmentä keseä, yhenverran
talviaki." Sitte hiilet ahjoon luova lausuu: "syteni tulehen työnnän,
hiilet ahjohon ajelen"; tulta puhuessa: "tuli on tullut taivahasta,
tullut taivahan navalta"; rautansa tuleen työntäessä: "työnnän rautani
tulehen, teräkseni alle ahjon"; lietsoessa: "jo nyt painelen paletta,
tahi lietson lietsintäni"; pihdet käteensä ottava: "siksi pihtiä
pitelen, etten polta sormiani, käsiäni kärrytä"; rautoansa katsova:
"mitä mun tuleni tuopi, kuta ahjoni ajapi"; takoa kalkuttaissa: "ohoh
sinua rauta raukka, jo sa nyt johonki jouvut, ahjosta alasimelle,
valkiasta valkkamille" edel. Tämmöisiä lauseita on muutamilla sepillä
vieläki joka tempussa erittäin ja vaikka kohta itsetki tietänevät,
ei niillä mitänä perää olevan, niin niitä eivät kuitenkana sanomatta
heitä, koska sillä mahdilla näkivät opettajainsa ja ovatki entiset
työnsä luonnistuneen. Niin myös venettä tehdessä olen kuullut
sanottavan, muutamilla joka kaaren liitännässä ja joka naulanki kiinni
lyödessä olevan omituisia lauseita ja semmoisia arvattavasti olivat
Wäinämöisenki Kolme sanaa.
Lähteä Lappiin.
Wielä näinäki vuosina on ihmisiä lähtenyt Lappiin kaikenlaisia tietoja
etsimään, sillä siellä luulevatki loihtokonstin olevan oikiassa
mahdissa. Minä kun tulinki mennä talvena käymään sekä Wenäjän että
Suomen Lapissa ja vieläpä vähä Ruianki Lapin sisässä otin erittäin
tiedustellakseni tätä asiata ja saan nyt tiedoksi antaa muillenki,
mitä itse tulin kuulemaan. Ne jotka Ala-Suomesta tietojen tähden
Lappiin lähtevät, tulevat esinnä Kuusamon pitäjän kirkolle, johon sekä
Kajaanista, että Oulusta luetaan likimäärin 25 penikuormaa. Siitä
tulee Sallan eli Kuolajärven kirkolle vähintäki 12 penikuormaa ja
Sallasta aivan kylätöntä matkaa niin toinen 12 penikuormaa Akkalan
kylään Wenäjän Lapissa, jossa tietäjät asuvat. Tälle viimmeselle
matkalle ei ole lähtemistänä ilman oppaatta, joka siis pitää Sallasta
eli Kuolajärvestä ottaa. Waan Sallassa ei löydy jos kaksi miestä,
jotka tulevat puheesta aikaan Wenäjän Lappalaisten kanssa. Eikö vielä
näistäkän toinen osanne tietä, vai mikä lie syynä, että sanottiin aina
yhden ja saman miehen Lappiinkulkioita opastaneen. Hän opastuspalkkaa
kuuluu ottavan 10, 12 ja 16:ki Riksiä. Kun tulevat perille Akkalaan
kylään, niin rupeaa tietäjä, kuultuansa millä asialla ovat, laulamaan
ja nukkuu viimmen laulusta. Muutama senlainen laulu on seuraavaki, ehk
ei kyllä täydellinen, ylimmäinen Lapiksi, alimmainen Suomeksi:
Aljeme tääll liutustella siivöi mied liukusedde;
kuste lei moi tjselmei-aaltoits, kuste lei
moi hortaits, kuste lei moi lotaits
rieggetjsilmines, ryödökutsunes? — Peuveällin
nollastalla, rieggetjsilmines käätsetalla. Eläs surr
juoljitun, eläs surr kierreyn! vai, vai vaarrottell!
Alji munni vaive-vaaru Alji munni köyrrytuoji;
nuiku, nuiku paarnotsen! — Werrä voannits
raujistall; suunnets, suunnets, paarnotsen!
Pedsloutkaavest elleskaarre, näylepalkaid vaadetsulle,
ruongivoassaid käidsestalle. —
Alamma nyt laulaa kyliä myöten liuahella;
kuss' oli minun silmä-vaatimeni, kuss' oli
minun hurttani, kuss' oli minun lintuni
rengassilmine, rautakynsine? — Pöyän-päällä
istuu, rengassilmillä katselee. Elä sure
jalkojani, elä sure käsiäni! vain, vain varoele!
Alko mulle vaiva-matka, Alk mulle isotyö;
nuku, nuku lapseni! — Wärjön vuoma
rauistelee; herättele, herättele, lapseni,
Petäjälahdenkoassa elelen, kesäpolkuja kävelen
syysvasoja katselen. —