Muutamia muistuttelen, 160
Suomessa surullisille,
Murehissa murtuneille,
Alla vitsan vaipuneille:
Elkääte nyt kuitenkana
Totisesta toivostanne 165
Syöskö teitänne syvältä,
Herran pelvosta hyvästä
Aivan pelkohon pahahan!
Elkää kuitenkan epäilkö
Armiaan Isän avusta! 170
Totta on tämäki vitsa
Julkinen teko Jumalan —
Etsiväinen etuamme,
Onneamme, autuuttamme,
Neuovainen nöyryytehen, 175
Kehottava kärsimähän.
Muistakaate mitä muinen
Sano Herra Saalemissa,
Juudassa Jumalan henki,
Miehen kautta kaunihimman: 180
Että jäänehet jälille
Siinä Herran Sionissa
Pitäisit Pyhät oleman.
Josta syystä syntejämme
Muistakaame muinosia, 185
Joilla aina ansatsimma
Raskahimman kangastuksen,
Jotka syöksivät syvältä
Meidät alle armottoman,
Walitettavan vahingon. 190
Pyytkäme parannus tehdä,
Katumuski kiiruhusti;
Siitä taivahan talossa
Enkelit ilottelevat,
Herrakin hyvillä mielin 195
Taudit poies poistelepi,
Witsansa vähentelepi,
Keventää kovan kätensä,
Wielä siunaa Sionissa,
Auttapi asunsiansa 200
Surkialla Suomenmaalla;
Wielä' antaa armostansa
Kesät kaikki kaunistavat,
Wiljavuodet viljasimmat,
Isän maalla ilmestyä; 205
Täyttäpi surusen Suomen
Herra aivan armollinen
Itse suurella ilolla.
Jo nyt lauluni lopetan,
Poies puuttuvat puheeni, 210
Jot'en jaksane jutella,
Enkä yksin ymmärrellä,
Wihasuutta Herran vitsan.
Eipä taito taitavana
Ylös voine ymmärteä, 215
Eikä armon avaruutta
Selväksi ulos sanoa
Taida kieli kerkeänä.
Täm' on laulu laulettuna
Alla ajan surkehimman, 220
Kun ei yöllä ollenkana
Unta silmät ottanehet;
Enkä löytänyt lepoa.
Kuullessani kuolevilta,
Että jääviltä elohon, 225
Sairahilta surkehilta,
Aivan kurjan kuikutuksen,
Waikian malitusäänen.
_Jälkimaine_. Tuota kukana ei kummastelle, jos talonpoikasen tekemässä
runossa kehnompiaki paikkoja löytyisi ja semmoisia sanasopunsa vuoksi
luulisimma nykysessä olevan vv. 45, 128, 169, 199, 202, joissa sanat:
vanhaa, olkoon, elkää, siunaa, antaa eivät tee oikein soivata runoa,
ellei niitä äännettäisi: vanha, olkon, elkä, siuna, auta, taikka
kolmitamuisesti: vanhoa, olkohon, elkeä (elkä'ä), siunoaa, antapi, vaan
jommoisina ne eivät mahdu nykysiin paikkohinsa. — Muuten pidämmä tätä
runoa mielensä ja järkensä puolesta hyvin ansiollisena ja osottavana
millä kannalla Kristillisyyden tunto ja sitä seuraava mielenlaatu
on näillä Pohjanki mailla rahvaassa elämä. Erittäin kiittäisimmäki
Kiantalaisia näillä seuduin oppinsa ja taitonsa puolesta niissä
asioissa. Mainittava asia on seki, ettei Kiannalla vielä ole ilmestynyt
semmoisia erikoita uskon asioissa, joita täällä kerettiläisten nimellä
tutaan ja joiden kanssa kylläki sopimattomasti oikiat jumaliset,
herännet ihmiset usein seotetaan. Olisiko siihen syynä, mitä
Hengellisissä Sanomissa, 1837, siitä asiasta kerrotaan.
Mielellämme olisimma tässä Seppäsen runossa lukeneet jonkun kiitossanan
niillenki varakkaammille maaveljillemme Eteläsuomessa, jotka mainittuna
surkiana aikana eivät säästäneet varojansa millä voivat taudin ja
näljän kanssa Pohjosessa taistelevien maamiestensä hätää lievittää ja
jolla apuunrientämisellänsä todistivat, että
Waikka vuosituhansia
Mont' on vaipunut välihin,
Alkaen ajasta siitä,
Jona pienestä pesästä,
Ylen köyhästä kodista,
Entiset esiisämme,
Suvun Suomen suurentajat,
Haarausivat hajalle,
Yksi sinne, toinen tänne,
Kolmas kunne'ki osasi;
Niin on Wielä veljeyden
Tunto muisto muuttumaton.
Waan nykysempä runon teentäajalla Seppänen ei vielä tainnut tietä'kän
heidän lahjoistansa, koska enimmäksi osaksi joutuivat vasta myöhemmin
tänne hätälaisten avuksi.
v. 35—41. Kolera ei Suomessa ollenkan näyttänytse, kun ainoastaan
valtamaatien seuduilla Pietarista Turkuun saati, juuri nimeksi
muutamissa Hämeen kylissä ylempänä. Waan Pohjanmaalla olivat vielä
Kolerataki kuolettavammat Lavantauti ja Punatauti liikkeellä. Paikka
paikoin kaasivat joka viidennen eli kuudennen hengen, niin kuin
Sotkamossa ja Paltamossa. Wähän lauhkiampia olivat Hyrynsalmessa ja
Kiannolla, ei kuitenkan niin, ettei olisi sielläki ollut surkeutta
jäämään asti. Niin esimerk. Tormuan talosta Kiannolta, ei kaukana
Seppäsen paikalta, kuolivat toinen toisensa perästä koko talon väki, 10
elikkö 11 henkeä, ettei jäänyt, kun muuan pieni lapsi jälille.
v. 50. vuonna 1832 ei monessaki kohti saatu mitä riihessä käyttää.
Jonka tähden tuli suuri nälkä maahan, että ilman ulkoavutta kyllä
olisiki muutamin paikoin nälkään kuoltu.
v. 65. Moniki näljältä ahdistettu lähti perehinensä talosta, usiammat
Wenäjän Karjalaan, toiset omaan maahan, Savoon, Hämeeseen ja muualle.
Jotta yhdestä katovuodesta niin suuri hätä lovesi näille seuduin,
taitaa monestasi näyttää kummaksi. Syy siihen oli, että edellisetki
vuodet olivat vähän niukemmat ja ettei täällä vielä ole oikein totuttu
(jos konsa totuttanee) hyvinä vuosina kehnompain varoja säästämään. Ne
harvat, jotka sen ovat tehneet, niillä kyllä aina on kokenut olla'ki
eloa, vaikka usiampaaki katovuotta on jäletysten ollut. Waan enimmät
ovat antaneet vuoden tuoda, vuoden viedä, vuoden toisen toiviossa.
Yhteiset, jakamattomat metsät, maiden ja tilusten siitä seuraava
arvottomuus (jonka tähden niitä usein myöskennelläänki ja vaihetellaan,
kun hevosia muualla) ovat mielestämme suureksi osaksi syynä tämmöiseen
huolettomuuteen.
Suomen Kielen Lausukoista.
Kuolan kaupungissa mennä talvena ollen ja Lappalaisia odottaen, joiden
puhetta myöten piti tulla minua sieltä Suomen puolelle Inarijärven
seuduille viemään, vaan eivät kyllä hopusti tulleet, kävi oloni siellä
melkiän pitkäksi ja ika'väksi. Pian kylläytyneenä Wenäjän kieleen,
jonka oppimalla esinnä toivoin ajan joutusammasti kuluvan, mietin jokai
toista huvempata askaroimista, niin viimmen päätymä Suomen Lausukkain
käsiksi, joista kyllä jo ennenki olin monasti sinne tänne ajatellut,
ehkei suuresti mitänä paperilla näkyvätä saanut. Waan koska onki yhden
ikävä sitä laatua, että usein ikävyttää ja rasittaa toisiaki, niin jo
edeltä varaten pyydän anteeksi lukiolta, kun tällä, ja kentiesi jos
vielä toisellaki kuulla tulen heille entistäniki ikämämmäksi. Ilmanki
ovat kieleen koskevat kirjotukset semmoisia, joita harvat rakastavat
lukea. Mutta toisella mielellä ovat ne kuitenki tarpeellisia ja niin
verrattavat maaruokkoon, joka myös kyllä on vaivaloinen, vaan jota
ilman maa ei kanna suotuja hedelmiä. Suomenkielisten Lausukkain
opissa on päämaalimme selvimmällä ja lyhimmallä tamalla saada kaikki
ohjot niin osotetuksi, ettei jäisi yhtänä Lausukkasanaa, jota ei
ulkokielinenki helposti osaisi käyttää. Sen ohessa olemma ahkeroinneet
saada kaikki Lausukat yhteistä lakia seuraamaan, kosk'ei löydykän
niissä semmoisia erotuksia toinen toisensa rinnalla, kun esimerkiksi
Latinalaisissa Praes. amo. amas, emo, emis; Perf. amavi, emi,; Fut.
amabo, emam edl. Emme kuitenkaan pidä sopimattomana, usiampiaki
käytelmiä (Conjugationes) Suomen Lausukkasanoille, vaan ainaki pitäisi
samassa niiden synty ja suku toinen toisensa kera selvitettämän. Sitä
työtä olemma seuraavissa lehtilöissä yrittelevät, hymin jo alkaessaki
sen tieten, että ei ole'kan yrityksemme kaikille otollinen, vielä
vähemmin täydellinen. Waan kun nähtäisi itse perustuski kelpaavaksi, jo
tuosta sitte aikaa voittain saattaisi syntyä parempiki ja täydellisempi
rakennus.
* * * * *
§. 1. Kerroimma mennämuoden Maaliskuun Osassa sanain kolmeen pääosaan
jakauman eli olevan Nimukoita, Lausukoita, Mäliköitä. Lausukoita olivat
kaikki sanat, joilla taisi toista käskeä, taikka jotai tapähtumata
menneestä, nykysestä eli tulevasta ajasta lausua. Niin esimerk. sanat
nostaa, tulee, soi, sataa, mahtaa edl ovat Lausukoita, sillä kaikilla
niillä taitaan toista käskeä siihen työhön, oloon eli tilaan, jota
itsillä niillä sanoilla mietitään ja kaikilla voidaan jotai ajallista
tapahtumata lausua. Käskevällä tavalla sanot: nosta', tule', soi',
sada', mahda' ja lausuvalla tavalla nostaa, tulee, soi, sataa, mahtaa
nykysessä eli tulevassa ajassa, vaan menneessä: on nostanu, tullu,
soinu, satanu, mahtanu. Sanoja: minä, itse, meri, lauta, väärä, korkia,
ei sovi ollenkan sillä tavalla käyttää, kun eivät ole'kan Lausukoita,
vaan Nimukoita. Samate myös sanoja: jo, eli, asti, kohta, että, toki
ei sovi Lausukkain tavalla käyttää s.t.s. jotai niillä käskeä eli
tapahtuvan tahi tapahtuneen lausua, sillä ne kaikki ovat Wäliköitä.
§. 2. Ehkä ylehensä semmoisia, kun vasta sanomasta pääsimmä, ei kaikki
Lausukat kuitenkan ole yhtä Muotoa, vaan jakauvat kahteen eri Muoton
(Formae). Toisilla lausutaan jotai tehtävän, toisilla jotai tehtäväksi
suattavan ja sitä myöten on Lausukoilla seuraavat kaksi Muotoa: Tehtävä
Muoto (F. Activa), Saattava Muoto (F. Passiva) Edellistä Muotoa, ovat
sanat: nostaa, soutaa, arvaa, jälkistä: nostetaan, soudetaan, arvataan.
§. 3. Tehtävän Muodon Lausukat ovat kolmea Lajia (Genus), kukali niiden
työ, toimi, mieli eli tarkotus a) koskee muihin, b) vaarantaa itseä
tekiätä, c) on olollansa pysähtyvä, ei muihin, eikä itseen tekiähän
koskeva. Nämät kolme Lajia nimeltänsä ovat:
Muunnehtuma Laji (G. Activum),
Itsehtyvä Laji (G. Reflexivum l. Medium),
Oleutuva Laji (G. Neutrum).
Muunnehtuvaa Lajia ovat sanat: nostaa, muuttaa, kastaa, siirtää,
joiden kaikkein mieli eli tarkotus on tekiästa muunne uloutuva, siihen
aineesen nimittäin, jota nostetaan, muutetaan, kastetaan, siirretään.
Itsehtyvä Laji on kahta Syntyä (Species):
Liite'synty (Sp. Composita),
Johde'synty (Sp. Derivata).
Liite'syntyä ovat: nostaksen, muutaksen, kastaksen, siirräksen;
Johde'syntyä, jossa on kolme pukua, ovat sanat: nostauu, nostautuu,
nostauntuu, muuttauu, muuttautuu, muuttauntuu, kastauu, kastautuu edl.
Kumpasessaki Synnyssä ja Johde'synnyn kussaki Puvussa on Lausukan mieli
eli tarkotus jälle kääntyvä itseä tekiätä kohti, taikka toisin sanoen:
nostaksen, nostauu, nostautuu, nostauntuu edl, yksikun sanottaissa:
nostaa itsensä, joista kahdesta sanasta nykyään tavallinen nostaksen
ensialkuansa onki yhdeksi liittäynyt.
Oleutuvaa Lajia ovat Lausukat: jää, nousee, kääntyy, seisoo, pala'a,
istuu, tuulee, joiden mieli ja tarkotus ei liikuta itseä tekiätä, eikä
ulollista ketänä, vaan oleutuu, seisottuu eli pysähtyy sillänsä.
§. 4. Kussaki lausukassa erotetaan kahtalainen Aika (tempus).
Menevä Aika (T. praeteriens i.e. Praesens et Futurum)
Mennyt Aika (T. Praeteritum).
Menevässä Ajassa ovat sanat: nostaa, nostetaan, seisoo; Menneessä:
nostanu, nostettu, seisonu.
§. 5. On myös vaariotettavaa kahdeksan Tapaa (Modus), joita myöten kuki
Muoto, Laji, Synty ja Puku Lausukkasanoissa käytetään. Nämät tavat ovat:
Lausuntatapa (M. Indicativus),
Arvelotapa (M. Consessivus),
Kerrontatapa (M. Historicus),
Ehdontatapa (M. Subjunctivus),
Toivontatapa (M. Optativus),
Käskentätapa (M. Imperativus),
Nimentätapa (M. Infinitivus),
Mainintatapa (M. participialis).
Lausuntatapa suorastaan lausuu jotai tapahtuvan eli tapahtuneen,
esimerk. nostaa, on nostanu.
Arvelotapa arvelee (epäelee, myönnyttää) jotai tapahtuvan eli
tapahtuneen, esimerk. nostanee, lienee nostanu.
Kerrontatapa kertoo, mitä jona toisena aikana oli tapahtuva eli
tapahtunu, esimerk. nosti, oli nostanu.
Ehdontatapa ehdottelee jonkun toisen asian turvassa, keralla,
mainimalla eli ajattelemalla mitäkuta tapahtuvan eli tapahtuneen,
esimerk. nostaisi, olisi nostanu.
Toivontatapa toivoo, suopi, suatsee jotai tapahtuvan) tapahtuneen,
esimerk. nostaohon, olkohon nostanu.
Käskentätapa käskee, kehottaa, yllyttää, esimerk. nosta', ole' nostanu.
Nimentätapa ainoastaan nimittää ilman tarkemmin määräämättä jotai
tapahtuvata eli tapahtunutta, esimerk. nostaa', olla' nostanu.
Mainintatapa myös ilman tarkemmin määräämättä mainii jotai tapahtuvan
eli tapahtuneen, ollen siinä Nimentätamasta erotettu, että käyttää
Lausukkasanan Mainikkain tavalla, koska Nimentätapa sitä vaston pukee
ne pian Perukkasanain muodolla, esimerk. nostava, nostanu.
§. 6. Mitäkuta asiata sanotaan yhden eli usiamman toimittamaksi ja
siitä saapi Lausukkasanoillenki kaksi Lukua (Numerus), jossa ovat;
Yksikkö (N. Singularis),
Monikko (N. pluralis).
Yksikössä ovat sanat: nostaa, ilmauu, seisoo, Monikossa: nostavat,
ilmauvat, seisovat.
§. 7. Niin Yksikössä, kun Monikossa lausutaan tapahtumista
kolmeen kohtaan: omansa tekiän kohtaan, kerallisen (keralausujan,
kanssapuhujan) kohtaan eli jonkun muun läsnä eli poissa olevan kohtaan.
Siitä siis Lausukoille syntyy kolme kohtaa (persona) kummassai Luvussa,
jotka ovat:
Omakohta (I. persona),
Kerakohta (II. persona),
Warsikohta (III. persona).
Omakohdassa ovat sanat: nostan, seison, nostamma, seisomma;
Kerakohdassa: nostat, seisot, nostatta, seisotta; Warsikohdassa:
nostaa, seisoo, nostavat, seisovat.
Ensimmäisissä kuudessa Tavassa erotetaan joka kohta toisestaan ja
sanomma niitä sentähden yhteisellä nimellä Kohdallisiksi Tavoiksi
(Modi personales); jälkimmäisessä kahdessa Tamassa, Nimennässä ja
Maininnassa, Kohtia ei eroteta, vaan siotetaan niitä Nimukka-sanain
lailla ja siitä saapi niille nimensä Sialliset Tavat (M. Casuales).
§. 8. Nämät kuusi asiata ovat siis itsekussaki Lausukassa muistettavat:
Muoto, Lasi, Tapa, Aika, Luku, Kohta ja Itsehtyvässä Lajissa vielä
Synty ja Puku. Niin esimerk. on sana nousee Oleutuva Tehtävä Lausukka,
Lausuntatavan Menevässä Ajassa, Yksikän Warsikohdassa.
§. 9. Kullaki Lausukalla löytyy, taikka ajattelemma löytyvän Warren
(Radix), joska muut erityiset käytelmäpaikät samasessa Lausukassa
yhteistä lakia myöten ovat johdettavat. Semmoisia Warsia Lausukkoihin:
kantaa, ristii, uskoo, kylmää ovat Perukkanimennät: kanta, risti, usko,
kylmä ja Lausukkoihin: turvaa, varjoaa, savuaa, kehrä'ä Kohdintasiat
Perukoista turva, varjo, savo, kehrä. Waan Lausukoilla vie, tuo,
nostaa, katsoo, ei löydy muita, kun ajatellut varret: vie, tuo, nosta,
katso, jos lienevätki nämät muinen Perukoita olleet. Ylehensä tavataan
Warsi Tehtävän Muodon Lausuntatavassa ja Yksikön Warsikohdassa,
raamatussa ja muussa kirkkokielessä enimmiten sillänsä muissa kirjoissa
joko sillänsä eli pääte'äänikkeen pidentämällä eli liitteen pi,
vi, yhdistämällä. Niin ovat Lausukoilla: luo, nai, kaataa, ilmauu,
ilmautuu, ilmauntuu, lukee, juoksee, alenee, taritsee, arva'a, kehrä'ä
helposti havattavat varret luo, nai, kaata, ilman, ilmautu, ilmauntu,
luke, juokse, alene, taritse, arvaa, kehrää. Näistä Lausuntavarsista
johdetaan esinnä muut erityiset Tapavarret, joista sitte omituisten
Kohta eli Siapäätetten lisäämällä saadaan muut käytelmäpaikat
(Kohdat, Siat) kussaki Tavassa. Tämä muiden Tapavarsien johdelma
Lausuntavarressa käypi sillä tavalla, että Lausuntavarsi niissä saapi
erityiset jatkokset, jonka ohessa se toisinaan muutamien jatkosten
edellä muuttaa eli peräti menettää päätteensä. Semmoisia Warsijatkoksia
Tehtävässä muodossa ovat: isi, j, ka, ko, ma, mainen, minen, ne, nu,
ta, ti, va. Kerakkeilla[9] m, v alkavaiset eivät tee minkänlaista
muutosta Lausuntavarren päätteessä, vaan ne, jotka alkavat ainoilla[10]
i, j, k, n, t, toisinaan tekevätki joista sekä muista yhteisistä
vaariottamisista Lausukkain käytelmässä seuraavissa §) 10, 11, 12, 13,
14, 15 kohta saamma tilan täydellisemmästi kertoa.
§. 10. Seuraava i lyhentää Warsipäätteen [1] ja yhteenjuoksuttaa
kanssansa:
I. Pitkät päätteet: aa, ie, no, uu, yy, ää, yö,
Pitkiksi kasikkeiksi: ai, ei, oi, ui, yi, äi, öi.
II. Pitkät päätteet: ai, oi, ui, äy,
Ainasovuiksi: aji, oji, uji, ävi. [2]
III. Lyhyet päätteet: a, o, u, y, ä, ö,
Epäveros. kaksikkeiks: ai, oi, ui, yi, äi, öi.[3]
IV. Lyhyet päätteet: e, i
Äänikkeeksi: i. [4]
§ 11. Seuraava j yhteenjuoksuttaa kanssanssa lyhettynä:
I. Pitkät päätteet: aa, ie, uo, uu, yy, aa, yö,
Pitk. kaksikkeiksi: ai, ei, oi, ui, yi, äi, öi,
II. Pitkät päätteet: ai, oi, ui, äy,
Ainasovuiksi: aji, oji, uji, ävi. [5]
III. Lyhyet päätteet: o, u, y, ö,
Epäveros. kaksikkeiksi: oi, ui, yi, öi.[6]
IV. Lyhyet, päätteet: a, ä, e, i
Äänikkeiksi: i [1]
§. 12. Seuraavat k, n, t liitetään Warteen sillänsä paitsi tavuilla he
[1], le, ne [2], re, se [3], 'a, 'ä päätyvihin varsihin [4]. Niissä
muuttuvat pääte'äänikkeet e, a, ä lyhyiksi i, o, e, joita jonkun
täysikerakkeen jälkeen ei millään merkitä, paitsi sillon, koska
seuraavat kerakkeet k, t itset jälle menehtyvät (k. § 14), jossa
tilassa ne vaihtuvat edellisiksi. Puolihon (') jälessä muuttumat o, e
seuraaviksi kerakkeiksi n, t ja kerakkeen k edellä t:ksi. Ainasovut ln,
rn, sn muuttuvat äänen somemmuuden vuoksi ainasovuiksi ll, rr, ss, ehkä
sn kuitenki toisilta sillänsäki pidetään.
[9] _Aina_, littera; _äänike_, vocalis; _kerake_,
consonans. Johdesanoja: ainallinen, ainasto,
ainastollinen edl. — Ainoja on ennen nimitetty:
bokstavi, puustavi, puostavi, puokstavi,
puostavi, puostava, kirjanenä, nenä, kirjain,
kirje edl. Se muuten paraski nimitys näistä
kirjain ei ole soma semmoisissa käytteissä, kun
esimerk. kirjaimellinen kirjotus, kirjotti kirjan
latinan kirjaimilla edl, jonkatähden pitäisi
johonkuhun sopivampaan uuteen yhdyttämän ja
sentähden olenki nimityksen _aina_ tässä valinnut.
Äänetön (consonans) on myös sopimaton nimi,
jonkatähden sitä olen kerakkeeksi nimittänyt ja
kaksiäänikettä (diphtongus) olen mainiva
kaksikkeeksi.
[10]. Warsipäätteet ovat taikka pitkiä taikka
lyhyitä s.t.s. Warren pääte'tavut äännetään
taikka kahdelta taikka yhdeltä äänikkeeltä.
Pitkiä ovat päätteet kaikissa yksitavuisissa ja
oi-päätteisissä usiampitavuisissa Warsissa,
lyhyitä muissa. Lyhyet päätteet erotetaan kolmeen
lajiin: a) päätyvät ne tavuilla he, le, ne, re,
se; b) tavuilla 'a, 'ä; c) jollai muulla
yksiäänikkeellisellä tavuella. Koska Puolihota
(') 'a, 'ä; päätteissä ei kaikitse kirjoteta ja
saman päätteen edellä aina käypi joku äänike,
niin on sillä tavoin vieretysten sattuvat kaksi
äänikettää muutamilta luettu pitkäksi päätteeksi.
Kuitenki ovat ne oikioista pitkäpäätteisistä
erotettavat, joita vaan kaikki yksitavuiset ja
oi-päätteiset usiampitavuiset Warret ovat.
1) Nämät aji, oji, uji lyhenevät tavallisesti pitkiksi
kaksikkeiksi ai, oi, ui; toisin ainasovuiksi ae, oe,
ue; aei, oei, uei; aje, oje, uje; ajei, ojei, ujei.
Esimerk. sojisi, tavallisesti soisi (Sav. Karj.);
soesi, soeisi, sojesi, sojeisi (Turussa Uudella maalla
edl).
2) Toisin äänikkeiksi a, o, u, y, ä, ö; aj, oj, uj,
äj, öj. Esimerk. antaisi toisin antasi (Sav. Karj.);
annaisi (annajsi) (Tur. Uudm.).
3) Toisin kaksikkeiksi ei, e; i-i kaikissa, vaan
e-i ainoastaan korollisissa tavuissa, harvon
korottomissa, eikä koskaan korottomissa he, le, ne,
re, se päätteisissä. Esimerk. karsisi toisin
karseisi (Häm. Tur.); anelisi t. aneleisi; imisi
t. imeisi.
4) Toisin k. §. 10. II. 2. Esimerk. naji
tavallisesti nai t. nae, naei, naje, najei
(Häm. Tur. edl). .
5) Toisin äänikkeiksi o, u, y, ö. Esimerk. uskoi
t. usko (Sav. Karj. Kaj.). Itsehtyvissä Lausukoissa,
jotka päätyvät tavuilla tu, ty edelläkäyvillä a'u,
e'u, e'y, i'u, i'y, o'u, u'u, y'y, ä'y, ö'y katoo
toisia puhe'tapoja myöten pää'te'äänike ja t
seuraavan i edellä muttuu s:ksi. Esimerk. ilmautui
(ilmautu) t. ilmausi (ilmaut'i).
(1). a, ä, e, i oikeimmin lyhenevät puoliäänikkeiksi:
o, e, i, e, joista a) i:ssä syntynyt jälkimmäinen e
toisia puhetapoja myöten pysyyki, juosten seuraavan
j kanssa kaksikkeeksi ei eli äänitteeksi e (karsi t.
karsei, karse). Edelliset o, e, i katovat myötänsä,
paitsi Puolihon (') ja kerakkeen (t) jälessä, joiden
kanssa toisin vaihtuvat kerakkeeksi s. Niin tapahtuu
b) Puolihon (') jälessä kaikitseki (esimerk. arva'i
t. arvasi), vaan c) kerakkeen t jälessä ainoastaan
sillon, koska edelliset vierusainat ovat joitakuita
l, n, r, aa, ie, ii, ou, uo, uu, yy, yö, äy, ää, öy,
(esimerk. souti t. sousi.) Myös d) pysyy o
kaksitavuisissa varsissa, joiden edellisessä tavuessa
on joku äänikkeistä a, e, i. Semmoisissa se seuraavan
j kansa tekee kaksikkeen oi eli äänikkeen o
(esimerk. lauloi t. laulo). Waan e) jos a edellisessä
tavuessa on seurattuna joltai muulta ainalta, kun
yksinäiseltä l, n, r, u yhteenjuoksee o-j
kutentahansa joko kaksikkeiksi oi eli äänikkeeksi o, i
(esimerk. laittoi, laitto, laitti).
1. Seuraavan k, n, t edellä muuttuvat varret teke,
näke varsiksi tehe, nähe (esimerk. tehkö).
2. Kolmetavuisissa ne päätteisissä varsissa muuttuu
keraketten k, t, edellä lyhetty pääte e kerakkeeksi
t, jonka ohessa edellinen n katoo, esimerk. yletkö,
ylettä. Samalla lailla katoo n kerakkeen t edellä
muissa tapauksissa, esimerk. sanoissa muuatta, tuta,
käätä.
3. Päätteissä kse katoo k myötänsä ja s. seuraavan
kerakkeen k, n, t kanssa yhtyy kun muissaki _se_
päätteisissä varsissa. Samate katoo t kaksitavuisissa
tse päätteisissä varsissa, vaan kolmi ja
usiampitavuisissa varsissa, joissa eritapoja myöten
ts vaihteleksen ainojen ht, tt, ss, h kera, muuttuu
ts seuraaviksi kerakkeiksi n, t ja k:n edellä t:ksi.
Warsi _seiso_ tekeypi eritapoja myöten varreksi seise
jonkun kerakkeista k, n, t seuratessa, esimerk.
seisonut t. seissyt.
4. Seuraavan t edellä menehtyy kuitenki toisia
puhetapoja myöten pääte'äänike a, e, ä niistä tavuilla
ta, te, ta päätyvistä varsista joiden päätteen
edellisessä tavuessa on pitkä äänike avoina eli
kerakkeilta h, l, n, r, s seurattuna, esimerk. kaatata
t. kaatta. Samalla tavalla tunteta t. tutta (lentätä
t. lettä). Itsehtyvissä Lausukoissa, joiden varret
päätyvät tavuilla tu, ty edelläkäyvillä a'u, e'u, e'y
edl (K. §. 11. III. 2) katoo toisia puhetapoja myöten
pääte'äänike u, y, esimerk. antaututa t. antautta.
(Lisää ja loppu toista).
Satuja.
1. Harakka.
Ylpiäluontonen harakka löysi riikinkukon sulkia ja tekeysi mielestään
koriaksi niitä päällensä pukien. Semmoisena jo pitiki itsensä ei muita
riikinkukkoja kehnompana, joiden parveen lensiki, entiset toverinsa
ja ystävänsä omasta suvusta ylenkatsoen. Waan riikinkukot kuitenki
tunsivat hänen harakaksi tavoiltaan ja karkotit hänen seurastaan, kun
ensin olivat sulkansa hyvin pois nykkineet. Häveten lähti hän jälleen
toisten harakkain parveen, vaan nämätkän ei enää suanneet häntä
joukossaan, kun ennen parempana muka ollessaan oli heidät ylenkatsonut.
Niin täyty hänen kaikilta hyljättynä elää yksinänsä.
Ei pitäisi laina-vaatteilla herraksi ruveta.
2. Janis ja Warpunen.
Kotka hätäytti jänistä ajamalla, jotta tämä viimmen ei enää älynnyt,
mihen paeta, vaan kellistyi paikalle ja huokui raskaasti. Sen näki
varpuinen lähellisestä puusta ja rupesi pilkkaamaan sanoen: "no, Jussi
rukkaseni, kunne'ka nyt muinen keviät jalkasi heitit tahi minkätähden
et juokse? Ei sinussa taida kuitenkan kotkalle vastustajata olla." Waan
hänen toista onnettomuudessaan niin pilkaten tuli kotka havatsematta ja
söi esiksi hänen itsen.
Siksi toista pilkkaat, kun sattuu omaan nilkkaan.
3. Humala ja Kataja.
Humalamvarsi nousi maasta, kääreysi lähelliseen katajaan ja kasvo sen
rankaa ja oksia myöten vähässä ajassa aina latvaan saati. Sitte siitäki
ilmaan kohoten rupesi pilkkaamaan katajata ja sano: "voi sinuaki!
siinä, kasvat, kasvat, jos sataaki vuotta, etkä pääse sen korkuiseksi,
kun mi nä sadassa päivässä." "Niin kyllä onki, vastasi kataja, suuri
erotus meidän välillä siinä asiassa, vaan on se vielä toinenki erotus:
yhtä liukkaan (pikasesti) kun kasvoit, talven tullen jälle kadotki,
minä talvesta en ole millänikän."
Joka kiukkaan nousee, usein kiukkaan lankeaaki.
Suomen kansan Armuutuksia.
1. Hirsi alla, hirsi päällä, vähä vaahtea välissä.
2. Hyppii, koppii, yhteen suppuun supristaksen.
3. Häntä eellä, pää takana.
4. Ikenetön, akanaton, aitan parvessa.
5. Iski tulta Ilmarinen, välähytti Wäinämöinen.
_Osviittoja_. 1. Nuotio. 2. Kylpyvasta. 3. Puntari. 4. Woi. 5. Ukontuli.
Suomen kansan Sanalaskuja.
1. Ei lupaus taloa hävitä.
Niin toisinaan sanotaan, mutta paljoa paremmin sanottu on: lupaus on
velkaa pahempi ja ennen mies maansa syöpi, ennen kun sanansa syöpi.
Sillä luvata ei pidä, mitä ei täytetä'ki.
2. Ei ole huuten huokiampi, eikä parkuen parempi.
Sanotaan niille, jotka yhtäläiseen kipujansa, vaivojansa eli muuta
onnettomuutta valittavat.