Silmin syöväni urohot,
Käsin miehet kätkeväni;
Surma syököhön urohot,
Tauti miehet tappakohon,
Kalma käsin kätkeköhön.
6.
Jos kylä jotai puhuvi,
Naapuri naputtelevi,
Warahin on valvomilla,
Aikasin alottamilla;
En minä kysy kylästä,
Tee tiliä naapurista.
Soisit mun kyläni miehet,
Soisit naiset naapurini,
Sillaksi likasioille,
Paikaksi pahoille maille;
Waan ei luonunna Jumala
Isän lasta luonnotonta;
Poikoa isän periltä,
Lasta vanhemman jäliltä.
7.
Kauan malkio makasin,
Wiikon utra uinuelin,
Nokisilla nuotioilla,
Hiilisillä hiertimillä.
Nousen pois nokinen poika
Nokisilta nuotioilta,
Syli syttä hartioilla,
Waaksa varrella nokea.
En tieä, polonen poika,
Polosiksi päiviksini,
Illalla isäni kuoli.
Aamulla talo hävisi.
Jäini kun jäniksen poika
Jäälle jääkällehtämähän,
Suolle soikarrehtamahan,
Palolle papattamahan.
Parahiks on paita pantu
Lapselle isättömälle,
Pojalle emottomalle,
Warsin vanhemmattomalle.
En tieä polonen poika
Polosiksi päivikseni,
Kunne luome luotu poika,
Kunne aiottu ajame.
Joutaisi joki suloa,
Saisin verkkoni vesille;
Ei oo verkosta veroa,
Werkko viety vierahalle.
_Jälkimaine_. Tämmöisistä pienistä vanhan kansan lauluista olemma jo
Helmikuun osassa t. v. mielemme sanoneet.
**
Ihalaisen runo itsestänsä.
Wasta vaivoissa havahtin,
Wasta tulin tuntemahan,
Mikä perintö minulle,
Onnettomalle osaksi,
Wanhemmilt' on valmistettu. 5
Synnissä minun si'itit,
Häiyn he'elmän himossa,
Haureuessa hosasit;
Kääreit päälle kirouksen,
Jotta armaha, Jumala, 10
Kuule vaivasen valitus,
Heitä hirmunen vihasi,
Minun syntini syseä,
Syökse merehen syvähän,
Äiti lassa äätä neuvo, 15
Waan en iitäkän isältä
Ole tullu tuntemahan,
Josta oppinut olisin
Turmelluksen tuntemahan,
Kuinka aina Aatamista 20
Pirun pettäjän perintö
Ompa jätetty jälille,
Ihmisille itsessänsä,
Kun ei usko uudistane,
Tielle taivahan taluta 25
Elämästä entisestä,
Opin oieian poluille.
Wielä vaivanen valitan,
Sanon toisenki sanani
Olostani, onnestani, 30
Elämästäni, euista,
Kun olen orvoksi osattu,
Warustettu vanhemmilta.
Minkä lahjan lapsillensa
Pahat antavat paremman, 35
Kuinka saattapi sokia
Taiten toista talutella,
Koska kuoppahan molemmat
Kaksinkerroin kaatunevat.
Olen kurja kuleksellut, 40
Oleksellut onnetonna,
Tämän maailman majoissa.
Heti kohta kunnotonna
Alon palaista ajella;
Äiti varo vaattehilla, 45
Että taisin taipalellen,
Kyetä kylän välillä,
Ilman armotta isäni.
Sitte siitä kasvanunna
Suuren suomalla Jumalan, 50
Ehkä oisinki elänyt
Oman käden ompelulla,
Oman hypisen hyvällä,
Waan on vaiva saavuttanut,
Kova onni kohtaellut: 55
Tulin toisen turman alle,
Täyty ruotuhun ruveta,
Että henkeni eläisi,
Pääsis aina päivän päähän.
Wielä sanon viimeseksi, 60
Waikka varsin huolellaki,
Että eläpi isäni;
Talo ompi oivallinen,
Jossa joukolla asupi,
Pitäpi perintöänsä 65
Lasten kanssa kaunihisti,
Jotk' on vaapusta valetut
Weljet vierahat minulle,
Sivukulkiat sisaret.
Palkkavaimo poikinensa 70
Oleskelee onnetonna,
Ei oo koskana kotia,
Kuhun kaulan kallistaisi.
Anna, armias Jumala,
Koto vielä kulkeville 75
Siellä taivahan talossa;
Siell' ei itkua ikänä,
Walitusta vaivasien
Kuulu kuninkaan salissa.
Tämän kehnon kirjotuksen 80
Yöllä ihan yksinäni
Olen tohrinut tuvassa,
Unetonna ollessani,
Josta loppu lukialla.
_Jälkimaine_. Tästä runosta, jonka Juhana Ihalainen Rautalammilta,
on omasta olostansa tehnyt, näemmä (v. 7,8) hänen salavuoteisesti
syntyneen, (v. 43—47) piennä kulkupoikana elänen, (v. 52,53) sitte
ompeliana olleen, (v. 54,55) vianalaseksi tulleen ja (v. 57) ruodulle
pannuksi. Monta ruotulaista ei toki taida'kan löytyä Ihalaisen verosia
opissa, älyssä ja taidossa että jumalisuudessaki.
Sattumia Ilmassa.
Pilvistä.
Kaikki vesi ja vetevät aineet maassa huuruavat lakkaamatta,
lämpimällä ilmalla ja tuulella enemmin, vähemmin kylmässäja tyynellä.
Koska lämme, eli se näkymätön, painoton aine, joka tekee muutamat
kohdelmat lämpimämmiksi, toiset kylmemmiksi tunnolta — koska se
yhtyy vesisiemeniin, tulevat nämät hyvin ohuiksi, keviöiksi, ilmaan
kohoaviksi, nousevat semmoisina maasta ylös ja häälyvät ilmassa, kunka
ajan lämme heitä seuraa. Näitä ilmassa häälyäviä vesisiemeniä sanotaan
höyryksi. Kun ovatki kovin hienosia ja ohuita, niin niitä silmä ei
ollenkan selitä. Kuitenki on niitä aina enemmin eli vähemmin ilmassa,
näyttäköön ilma eli taivas, jos kuinka kirkkaalta ja sekeeltä. Tästä
höyrystä saapi kaikki ilmasta maahan lankeava vesi, lumi, rae ja muut
vetevät sateet alkunsa. Waan siitä ei heti siltään synny vesipisaroita.
Esinnä kuvaupi se hienoiksi vesikelloiksi, jotka pilvinä aikansa
ilmassa häälyttyä viimmen toisihinsa yhtyen särkyvät, sikistyvät
pisaroiksi ja semmoisina jälle sateena alasputoavat, maassa ollen,
kunne'ka uudelleen hienontuvat ilmaan nouseviksi, niin yhä ilman ja
maan vaiheilla kaikki vesi liikkuen.
Semmoinen on piimien alku eli synty: näkymättömiä Vesihöyryjä
nousi esinnä korkiammalle eli matalammalle ilmaan. Waan ilmassa
on aina kylmempi, kun alhalla maata vasten, jonka tähden joku osa
lämpeestä pian katoo ja höyry muodostuu hienosiksi vesikelloiksi.
Nämät, sisältä tyhjiä, häälyvät vieretysten suurissa läjissä, joita
kutsutaan pilviksi. Esinnä arvattavasti jähtyy ulkoimmainen pinta
höyrystä ja muuttuu ohueksi vesikalvoksi. Semmoisena se on ilmaa
raskaampi ja yrittäisi alaspuotamaan. Waan nämät kalvon jähtyneet
laidat, vielä höyryssä kiinni, pidätetään siltä, keskipaikka vaipuu,
venyy pitkänomaseksi ja muuttuu viimmen kellonmuotoseksi, laitojen
päältäpäin likemmä tultua ja toisihinsa yhdistyttyä. Eräs liekkeeksi
(electricitas) mainittava luonnonvoima, jonka laadusta ehkä jälkeenpäin
tulemma laviammalta mainimaan, muodostaa muutamat pilvet epätasasiksi,
somannäkösiksi ja levittää eli hienostuttaa ne niin ohuiksi, keviöiksi,
että nousevat monta tuhatta syltä korkeimmainki vuorten päälle. Ne
valkoset, epätasaset, pilvet, jotka kesäsaikana usein nähdään erittäin
korkialla ilmassa asuskelevan, ovat sitä laatua pilviä. Waan kuta
tihkiämmät ja raskaammat pilvet, sitä mustemmat näköänsä ja sitä
alempana maata vasten kulkevat. Paksut pilvet kulkevat usein niin
matalalla, että korkiampain tornien tutkamet niiltä peitetään ja että
keskostenki vuorten nyppylät työntyvät pilvistä puhki. Kun sillon
nouset semmoiselle vuorelle, niin esinnä alempana vaellat pilven
sisässä, joka kuni muuki paksu sumu kastaa vaatteesi ja estää mitänä
ylempätä näkemästä. Ylemmä päästyäsi hälveää vähitellen sumu ja viimmen
joudut kirkkaasen päiväpaisteesen, jota äkkinäiseltä et juuri olisi
tiennytkän odottaa. Waan näin pilven puhki päiväpaisteesen jouduttuasi,
kyllä näetki auringon, mutta maata et ni erota, sillä sama pilvi, joka
alempana ollessasi peitti päivän, nyt ylemmä päästyäsi peittää maan
silmiltäsi. Pilvien kauniit, komiat, moninaiset haamut, varsinki kevät
ja syysaikoina auringon nostessa ja laskeuessa, tulevat niiden, kuten
kullonki, sattuvasta alasta eli asettumisesta päivän säteitä vasti.
Sillä sitä myöten, kun nämät säteet pystysämmin eli lavemmin pilviä
kohtaavat, syntyy erinäkönen kaje, niin ihanat aamuja iltaruskot,
samate kaunis monikarvanen vesikaari.
Usvasta.
Usva (sumu, utu) siinä erotaksen pilvestä, että pysyy lähellä maata.
Kun nousisivat vesihöyryt sillonki korkiammalle, jopa olisimat, kun
pilmet muinenki. Lämpimimmillä mailla ja merillä on usma harvonsattuva,
sillä vesikellohin kaikin puolin yhtyvä lämme pian hienouttaa ne
näkymättömiksi, korkiammalle kohoaviksi vesihöyryiksi. Kylmissä
maatienuissa sitävaston on usvalla oikia asuntomaansa, ja eikö
kummallaki ääritienualla, niin pohjasessa kun etelässä, alituinen sumu
vallinne. Sumu on monasti niin paksu, että vaivon näet lähimmäisiäkän
ympäristöjä. Soissa, nevoilla ja lampiloissa vesi lämpiminä aikoina
pian mätänee ja se niistä nouseva sumu on usein seotettu muilla
aineilla, pahalle haiseva, termeydelle vastollinen.
Auteresta.
Auer eli paivänsavu on kuivalaattunen sumu sateettomina vuosiaikoina
pian alituinen lämpimillä mailla, eikä ulompanakan juuri outo. Kesällä
vuonna 1783, koska kauhia maajäristys hävitti Kalabrian maisemia, nousi
suuri, suunnaton auer ja levesi pitkäksi ajaksi yli koko Euroopan.
Ei ollut mokomampata ihmismuistiin sitä ennen nähty. Arveltiin sitä
savuksi suuresta maanalasesta tulesta, sillä maan sisässä uskotaan
loppumattoman tulen palavan. Tavallisesta usvasta on auer helposti
erotettava kuivuudellansa ja hienon tomun kaltasuudellansa, vaan
tyyten sen syytä, syntyä ja laatua ei vielä tuta. Samatekun muuki
sumu, ehkäsee auer auringon sateet läpi valasemasta. Aurinko kyllä
koko kuvanensa näkyy haitatta silmille, mutta ei vaalevalta, niinkun
vesisekasen usvan läpi, vaan tulipunaselta.
Sateesta.
Näkymättömästä vesihöyrystä lämpeen vähetessä sanoimma hienosia
vesikelloja syntyvän ja semmoisia kaikkien pilvien ilmassa olevan.
Liekkeeltä kehitettuna häälyvät he aikansa ilmassa, vaan sitte lämpeen
enemmin vähetessä muuttuvat hienukoiksi pisaroiksi, joita ilma ei
voi'kana kauemmin kannattaa, koska eivät ole onsia tahi tyhjiä sisältä.
Pudotessaan pisarat puuttuvat toisihinsa ja paisuvat suurimmiksi,
kummoisina näemmä heidät sade'vetenä alastulevan. Sade ja sadepisarat
eivät aina ole yhdenlaatusia. Ollessa pisaroiten hienosta, kun tomu,
sanotaan sadetta tihrusateeksi, paikon vismaksi. Silloin syntyvät
pisarat ilman alimmaisissa tienoissa asuvista pilvistä, eivätkä kerkiä
pudotessaan muiden kera ylen suuriksi kasvamaan. Jos taasen pisarat
ovat suuria ja suunnattomassa paljoudessa äkisti maahan putoavat, niin
kutsutaan sadetta rankkasateeksi. Semmoisesti sataa toisinaan kesällä,
erittäinki ukonilmalla lieke'pilvien purkautessa. Jos tämä liekkeen
purku niin kiukalta eli rutosti tapahtuu, että pisarat kun jokena
juolavissa maahan juoksevat, niin sanotaan sadetta pilvisateeksi tahi
pilviputoamaksi.
Kylmissä tienuissa sitä ei sada niin määräajalla, kun lämpimissä
ja kuumissa. Kylmissä tienuissa on myös vuosia myöten sateentulo
epätasasempi, toisinaan runsaampi, toisinaan harvaksempi, lämpimillä
ja kuumilla mailla sitä vaston on sateella tarkempi järjestys, jos
kohta ei niissäkän vuodet aina ole toinen toisensa mukasia. Ilman
vedentulo näillä seuduin on paljoa runsaampi, kun kylmillä maanperillä.
Pisarat ovat toisinaan variksenmunan kokosin ja laskeuvat alas enemmin
virtomalla, kun satamalla. Afrikassa muutamin paikon on vuotinen
vedentulo yhteen paikkaan laskettu tekemän 120 tuumaa, Franskan maalla
sitä vaston, ehkä lumi, härmä ja yökaste on laskuun otettu, ei nouse
vuotinen vesi 19 tuumaa korkiammaksi.
On maita, joiss' ei sada ollenkan, taikka vaan aikaharvasti,
esimerkiksi Aigypton maa. Melkein yhtä harvias on sade monessa paikoin
Arabiassa ja Persiassa. Säilyvätki niissä maissa kaikki eräsemmät
laitokset vuosituhansia halki, jos vaan ihmisiltä saavat säilyä taikka
maajäristykset niitä eivät kukista. Mikä suuri arvaamaton hyöty meillä
sateesta on, siitä ymmärtäväisille ei ni tarvinne erittäin lausua.
Ilman tarvallisia sateita tutaan vielä oudompiaki, joita ihmiset
usein kummana, jotai erinomaista aavistavana, pitävät, vaikka kyllä
ovat luonnollisia, jos harviaampiaki. Semmoisia ovat punasade, jonka
äsken kotiloistaan lähteneet perhot punastuttavat; rikkisade, joka
muuttuu rikin eli tulikiven karvaseksi erästen puiden keltasesta
siemen-jauhosta; sammakkosade, jollan tuulispäältä ilmaan temmatuita
pieniä sammakoita tosiaanki sieltä jällen maahan putoaa, eli, kuten
usiammin sattuu, sammakoita kätköstään sateen jälkeen suuremmissa
joukoissa ulos lähtee, jotta on kun olisivat sadetuita; matosade
eli kärpäissade, joka tulee samalla tavalla, kun vastamainittu
sammakkosade; jyväsade, koska tuulispäiltä eli muilta myrskyiltä ilmaan
temmatuita jyväsiemeniä sataa. Kivisateestä tulemma vasta jälkeenpäin
lausumaan.
Lumesta.
Koska ilma jähtyy siksi, että edellämainitut vesikellot jäätymät, niin
muuttumat nämät hyvin hienoiksi jääneulasiksi, jotka toven aikaa vielä
semmoisinaki voivat pilvissä häälyä. Waan jos sama pilvi menettää
liikkeensä, alkavat jääneulaset alasvaipua ja pudotessaan toinen
toisiinsa tarkoilla rajoilla yhdistyen muodostuvat lumihöyhelöiksi.
Näillä onki siis, ellei tuuli eli muu kohdelma heitä särje, aina hyvin
tarkat muodot, useimmitenki erinäisiä pieniä tähtilöitä kuvaellen.
Että lumi, niin kylmiä, kun lämpimiä ja kuumiaki maatienuita kohden
syntyy ilmassa, on siitäi nähtävä, että kuumillaki mailla korkeinten
vuorten kukkulat ovat lumipeitteessä. Onki tämä lumen synty hyvin
luonnollinen asia, sillä ylempänä ilmassa on alituinen vilu. Ei
kuumilla mailla kuitenkan lunta sada, paitsi korkeimmilla vuorilla,
joka tulee siitä, että lumi sulaa ennenkun alasemmilla paikoilla maahan
ennättäisi. Niin oli usein seki vesi, joka meidän mailla sataa, lunta
pilvistä lähtiessään, vaan suli pudotessaan, kun tuli maata lähemmäksi
ja lämmin alko vastata. Lumen ja jäiten omituisissa oikioissä
asuntosioissa, maan Pohjasella ja eteläisellä perällä, lumi ei ni konsa
putoa höyhelöissä, vaan pieninä jääneulasina, jotka alastultuansa
makaavat, kun hiekka löysällä. Jo Suomenki eteläisemmillä äärillä
lumi usiasti sillä muodon sataa, liiatenki pakkastalvina. Waan kuta
lämpimämpi ilma on lumen sataessa, kun vaan ei ole siksi lämmin, että
lumi kokonansa sulaisi, sitä paremmin puuttuvat mainitut jääneulaset
toisiinsa ja sitä suuremmiksi paisuvat lumihöyhelöt. Suurimmia
kooltansa ovat keväilla ja syksyllä ta suojasäällä talvisaikanaki. Että
Jumala on lumenki meille suureksi hyväksi luonut, se on hyvin tiettävä
asia. Suuri etu on meillä siitä yksin matkojenki ja ajojen vuoksi, myös
suojelee se laihon ja muut kasvut kylmältä pilaumasta ja mättänemästä.
Rakeista.
Raketten erityistä syntyä ei vielä tarkon tuta. Arvelua myöten ne
ilmassa esinnä olivat lunta, joka siellä vaikuttavan liekkeen voimalla
liittyi kiintiämpiin palliloihin, niin rakehina alasputoava. Waikka
rakeet päältänähden ovatki jääpalasia, niin niillä kuitenki on sisusta
luminen. Merkillinen asia on, ettei talvisaikana ja keväillä ni konsa
raehdi, eikä myös öilläkän. Usiammasti on raketten sataessa myrskytuuli
ja ukonilma. Oppineet ovat koetelleet liekkeen voimalla tavallisista
vesipisaroista rakeita kuvailla ja ovat saaneetki. Rakeita ilmasta
toisinaan putoaa tuuman paksusta ja vielä sitäi suurempia. On niitä
jollonkullon satanut naulanki painosta rakeita. Semmoisia ei kyllä
touvot ja hedelmät kiitä, jopa pienemmistäki saadaan usein isot
vahingot. Siitä meidän ei kuitenkan tule epäillä, ettei olisi luoja
jotai hyvää meille rakehillaki tarkottanut, maik'emme niin sitä vielä
käsitä'känä.
Kasteesta ja Härmästä.
Tavallisesti luullaan yökasteen ilmasta lankeaman ja miksi kyllä ei
voisiki ilmassa häälyviä vesihöyryjä kasvannoille maassa laskeuta.
Epailemätön asia on kuitenki enimmän kasteen maasta ja juuri itsistä
kasvannoista lähtevän. Se tapahtuu seuraavalla tavalla: yöllä
haalistu eli valjustuu ilma ylempätä, vaan itsessä maapinnassa ja
sen kasvannoista säilyy lämme kauemmin. Ne niistä lähtevät höyryt
kyllä luontoansa seuraten kohoaisivat ilmaan, vaan tuskin erittyänsä
maasta muuttuvat vilulta kohdattuna vedeksi ja pysähtyvät eli jo vähä
ylemmäksiki nostua jälle laskeutuvat kasvantojen lehdille, joissa se
ei ainoasti päällyspuolella, vaan maahuolellaki tavataan kasteena. Jos
kumoat ammeen eli muun semmoisen astian jollekulle paikalle yöksi,
ettei ilmasta ni mitä sen alle pääse, niin aamulla jälkeen kuitenki
tapaat sen alaset ruohot eli muut kasvannot tavallisessa yökasteessa.
Usein tulee kasteelle hajunsa, makunsa ja näkönsäki erityisistä
vieraista aineista, jotka höyryn kera maasta nousivat. Niin esimerk.
on kaste paikon suolalle maistuva, semmoisissa paikoissa nimittäin,
joissa itte maaki on suolansekanen. Sateen jälkeen on kastetta aina
runsaammalta, olkoon muuten, jos kuinka poutasää. Sitä vaston on
pitkällisten poutain perästä, kaikkein kasvantojen maassa kuivettua,
kasteki vähempi. Kuivissa erämaissa, joissa harvon sataa, kastetta
ei ni nähdä luonenkan, jos ei mitä mereltä sattuisi ajaumaan. Ne
moninaiset, ihanankoriat haamut, jotka aamuisilla, päivän yletessä,
kastepisaroita kaunistelevat, tulevat päivänkajeesta kastepisaran
ymmyrkäistä pintaa vasten. Kuinka viisaasti kuitenki eikö ole
kastettaki luoja maansa kasvantojen virvotteeksi ja menestymiseksi
asettanut.
Härmä eli kuura, joka kasteen siasta vilusäällä maan ja kasvannot
peittää, ei ole kun hyytynyt kaste. Maasta ja kasvannoista lähtevä
höyry, ennen pisaroiksi juostuahan, kylmäntyy hienoiksi jääneulasiksi,
jotka toisihinsa määrätyillä kulmilla ja rajoilla yhdistyen, kuvaavat
monituisia, somanäkösiä muodostumisia. Huude, joka muutamina talvina
puut paksummaltaki metsissä peittää, on samaa laatua, kun härmäki,
sillä vaan erotettu, että nousee korkiammalle ja asettuu puihin.
Ukkosesta.
Ukkonen eli toisella nimellä Pitkänen on kieltämättäki komeimpain, ehkä
keralla hirvittävienki luonnon vaikutusten sekaan luettava. Leimaus,
jyrinä, myrsky ja rankkasade kaimaavat sitä tavallisesti ja täyttävät
mielemme hämmästyksellä sekä nöyryydellä suuren luonnon Herran edessä.
Kera monituisten muiden luonnonvaikutusten oli ukkosenki syy ja laatu
esiläisillemme outo, tuntematon. Luultiin erinäisen haltian eli jumalan
pilvissä asuvan, jonka hirviä ääni eli muu ryske ukkonen olisi ja niin
luulevat vieläki pimiämieliset kansat jummaliensa vihoissa sillä tavoin
pilvissä tölmäelevän. Kuni monesta muusta ennen käsittämättömästä
luonnon ihmeestä, on jo ukkosenki syystä, laadusta ja olennosta
tarkempi tieto keksitty. Lieke eli se ilmassa sikiävä liekitsemä on
pääasia ukkosen ilmautumisessa. Tämän asian esinnä sekä keksi, että
oikein selitti mainio Frankliini[8] Pohjasamerikassa samoina aikoina,
kun Saksalainen oppinut Winkleeri myös sitä asiata tutki. Monella
rohkeimmalla, erittäinki Franskan maan Oppineilta tehdyllä kokeella
näiden miesten keksinnöt paremmin vahvistettiin, jottei jäänyt asiasta
pienintäkän epäillyksen siaa. Osaavasti laitetuilla lieke'tahvoilla
pian jälkeen kuvaeltiin kaikki ukonilman tavalliset kummat, niin
jyrinä, kun leimaus, joka vielä saatiin niinki voimalliseksi, että
varsinaisen ukkosen tavalla sytytti kohtaavia, palavia aineita ja
kerrassaan kuoletti eläviäki. Kuki tieto on itsestänsäki hyvä ja
Jumalan ylistystä ihmisissä vaikuttava, mutta keksimä ukonilman
laadusta tuli vielä senki kautta hyödyttäväksi, kukali opittiin
lieke'voimaa pilvistä maahan johdattamaan, ettei tiellänsä enää
saanutkan vahinkoja tehdä, huoneita ja muita rakennuksia särkeä ja
ihmisiä kuoliaksi lyödä.
Jo monestiki mainitun liekkeen eräsin laatu on, luoksensa vetää
muutamia aineita, toisia pois luotansa työnneksellä, leimahdella, ilmi
saada tuli eli valkia, sulata ja tuhata mitaleja. Helposti lentää se
läpi muutamien ainetten, vaan läpi erästen toisten, kulkee se työläästi
tahi ei ollenkan. Edellisiä siitä syystä sanotaan lieke'johdattajiiksi,
jälkimmäisiä lieketukkioiksi. Johdattajia ovat muita aineita
nimittämättä, vesi, maa, vaski, ja kaikki muut mitalit; tukkioita ilma,
lasi, pihka ynnä muita. Ylhällä ilmassa alinomaa itsestään syntyy ja
löytyy väkipaljolta liekettä, vaikkemme vielä tiedä'kän, millä lailla
se varsin tapahtuu. Ylhäsemmissä ilman äärissä sitä aina asuu paljo
runsaammalta, kun alhasemmissa, joista maa ja muut maassa löytyvät
johdattajat sen jälle pian luoksensa vetävät, hävittävät. Ukkosenki
käymättä on lieke ilmassa vaikuttava pilvien sekä kuvaannan, että
yllä pidännän, kuin myöski lumen, rakehien, ja muiden sade'ainetten
siitännän.
Ukkosen leimaus ei ole muu, kun väkevä liekkeen sakene, jonka
synnynnästä meillä ei kuitenkan vielä ole varmaa tietoa. Arvellaan sitä
kyllä siitä tulevan, että olisivat erähät pilvet täytetyt liekkeellä,
toiset tyhjiä. Niin toisten toisiansa lähestyessä purkaisivat edelliset
ainettansa näihin jälkimmäisiin ja siitä liekesäkenen yhdestä pilvestä
toiseen välähteessä tulisi leimaus. Waan kun ei taitaisikan kaikkea
ylellistä' liekettänsä yhdellä kerralla pilvi purkaa, niin täytyisi sen
monella uudistamisella tapahtua, siksi että lieke joutuisi tasajakoon
niin yhdistyvien pilvien välillä taikka sattuva sade sen pilvistä
alas maahan johdattaisi. Kuitenki kohtaavat erinäiset vasteet tätäki
selityslaatua ja eräs mainio luonnontutkia päättääki koko leimauksen ei
muusta tulevan, kun siitä, että joku runsaampi liekkeen paljous äkisti
purkauu ja katoo.
[8] Sama mies, jonka käsialaa meillä on jo suomeksiki kauniisti käätty,
monta hyvää neuoa käsittämä kirjanen: Rikkauden Avain ja Onnen Ohjat.
(Lisää toiste).
Lyhyt kertomus Suomenkielisistä sanomalehista.
Wuosina 1776 toimitettiin ensikerran Suomenkielisiä tietosanomia, niin
että puoli arkkia kahesti kuukauessa ilmistyi; siis kaikkiaan vuoessa
24 lähteä. Ken sitä lie toimittanut emme varmmaan tiiä, taisi moan
olla Gabr. Porthan. Täyellinen vuosikerta löytyy Aleksanderin Opiston
(Universitet) Kirjastossa; sinne lahjotettu Turun tulipalon jälkeen.
Sen vuoen kerällä herkesi lehtikin ilmauntumasta.
Wasta muoen 1820 tienoilla heräsi uusi elämä Suomessa omaa kieltä
harjottamaan ja puhistamaan. Sinä vuonna Turun Opiston Apulainen
Yleisessä kansoin Tarussa (Allm. Werldshist.), Reinhold v. Becker
alko antoa Turun Wiikkosanomia. Koko kansakunta kohtasi tätä ilmettä
suurella riemulla ja mielisuosiolla. Mutta Herra v. B. nouatti näissä
Sanomissa enimmiten Ylimoan kieltä, jota siihen aikaan tuskin kirjoissa
oli tavattu, ja jossa siis suuri osa kansaa oli äkkinäinen. "Tuostapa
kapinat kauhiat karttui". Nyt sekä suusanalla että kirjallisesti
ja julkisesti viha- nuolia ammuttiin Toimittajaan, millon sieltä
millon teältä. Mut tämä jalo mies astui meärätyn tiensä vapisemata,
poikkeamata; ja ne vanhat jäykistyneet kirjakielen kahleet, jotka
pitivät Ylimoan puheenpartta orjuuessa, taittuivat. Sitä ennen oli
tosin jo muutama kirjanen yläkielellä painettuna, e.m. Gottlundin
toimella; voan hyö eivät vaikuttaneet niin väkevästi kun nämät
Sanomat, jotka yhtäkkiä levesivät moahan. — Puolen arkin lehti tuli
viikossa. Ensimmäistä lehteä seurasi Suomenkielinen moankartta
Euroopan yli puulle piirretty. Kahen vuoen peästä heitti Herra Opiston
Apulainen Sanomien toimituksen toisille. Tästä ajasta hyö huononivat
huononemistaan, siksikun niien v. 1831 täytyi tauota ottajien
puutteessa. Wiimmeset kuusi ajastajat oli Pappi Boijer Toimittajana
(Lue, Turun Wiikkosanomien viimenen lehti v. 1831).
Wuosina 1829 läksi Suomen pohjasimmasta kirjapajasta Oulun
viikkosanomia, joita Oulun Koulunopettaja S.W. Appelgren lateli, esinnä
Koulunopettajan P. Ticklénin avulla. Aivan puhtaat, etenni kielestään.
Puolen arkin lehti annettiin viikossa. Tultuansa kuusi vuosikertaa
sanomat vaikenivat vuoen 1834 kanssa. Toas 1836 peäsivät eloon
Appelgrenin toimella, ja vielä se niitä tänäki vuonna toimitteloo.