Lappalaisilta asuttu. Sen todistanevat vielä löytyvät Lapinkieliset
paikkain nimet Liminoja, Oulais ja monet muutki. Rahvaassa käy tarina,
kolme äveriästä Lappalaista veljestä muinasaikaan ympäri kierrellen
merirannoilla ja ylempänäki sydänmailla, näillä pohjasilla seuduilla.
Nimensä olisivat olleet Hiio, Oulas ja Limas eli Limmi. Heistä lienee
Oulu, Oulais, Liminko, Liminkoja jne nimensä saaneet.
Noin sadan vuoden paikoilla ennen Wapahtajan syntymää, karkotettiin
Lappalaiset Suomalaisilta eli Wendeiltä, itsevaltasilta, raivoilta
kansoilta Suomenlahden rantamailta kotosin. Muisto heidän
jumalanpalvelosta elää vieläi monissa paikkain nimissä. Semmoisia ovat
Pyhäjärvi, Pyhäkoski, Pyhälä, Pyhäluoto, Pyhäniemi jne.
Wapahtajan syntymäaikoina taikka heti jälkeen alkovat Ruotsalaiset
ryöstöretkiänsä Suomessa. Alinomasia tappeloita sattu Ruotsalaisten ja
Suomalaisten välillä siksi että, kahdennentoista vuosisadan alussa,
Suomalaiset peräti lannistettiin vainojiltansa. Jälkisillä ajoilla
annettiin Suomi eli joku osa siitä palkinnoiksi ansiollisille miehille.
Niin sai kuningas Kaarlo kahdeksannen aikana, v. 1468, Wallanhoitaja
Eirikkä Askon poika Totti Suomen aluekseen. Kuudennentoista vuosisadan
keskitiessä oli Suomi Hertua Juhanan omasuutena, joka Hertua sitte
myöhemmin kuningasna Ruotsia hallitsi Juhana kolmannen nimellä. Sata
vuotta siitä, taikka naisvaltian Kristiinan aikoina, oli melkein
joka pitäjäs Suomessa erityisten ritarien eli aateli- miesten alla.
Pyhäjoki oli annettu vapamaaksi Falkenperin ja Bielken herrassuvuille,
jossa arvossa oli siksikun v. 1674, kuningas Kaarlo yhdennentoista
hallitessa, ruunulle jälle perittiin. Ei tässä pitäjässä kuitenkan ole
vapaherrallisia asuntoja taikka kartanoita löytynyt.
Maaselkä on itäpuolella Pyhäjoen rajana. Mainittu Maaselkä niillä
tienoin ei ole erittäin korkia; kuitenki saapi pitäjän suurin järvi,
Pyhäjärvi nimeltään, siltä enimmän vetensä ja niin itse Pyhä jokiki,
joka samasta järvestä lähtien juoksee monimutkasesti ja, kaksi muuta,
ehkä pienempätä järveä matkallansa kuljettua, viimmen Pohjalahteen
laskeupi.
Seuraavat pitäjät kohtaavat Pyhäjokea: itärajoilla Iinsalmi ja
Siikajoki, pohjaspuolella Salo, länteenpäin meri ja Kalajoki, etelässä
Kalajoki, Wiitasaari, ja Pielavesi. Pituudelleen on Pyhäjoki noin 20
penikulmaa, leveydelleen korkeinta kolme, koko laajuudelleen noin
30 nelikkopenikulmaa. Pitäjän äärimmäisin perukka on etelyyttänsä
Pietarsaaren kaupungin kohdalla. Joka täältä lähtisi pitäjän toiseen
päähän vaeltamaan, eikä tahtoisi pitäjästä matkallansa ulota, hänen
tulisi kulkea ensin 8 penik. pohjasta vasten Kärsämäen kirkon
seuduille, siitä kääntyä luodetta kohti ja matkata 5 penik. Haapajärven
kirkolle asti, josta vielä tulee noin 8 penik. länsiluoteista suuntaa
Pyhäjoen suulle, meren rannalla.
Ilman jo mainittua Pyhäjärveä ovat muita suurempia vesiä pitäjässä
Haapajärvi ja Merijärvi, joiden halki Pyhäjoki juoksee. Enokoskista eli
keskiputouksista, joita yleiseen luetaan päälle seitsemänkymmenenki
lienevät Pyhä-, Pohjas- ja Etelähouru suurimmia. Korkeimmat vuoret ja
vaarat tavataan Pyhäjärven seuduilla, epäilemättä pienempiä säärilöitä
isosta maaseljästä. Niiden seassa ovat mainittavia Mäkiöisten vuori ja
Hiidenmäki.
Epäilemättä ovat tämän pitäjän rannimmaiset ääret ennen olleet,
mikä veden alla, mikä saari- ja luotomaana. Mutta jo 3 eli 4 sataa
vuotta sitte on maatuminen ja meriveden laskeuminen ollut yhtäläiseen
merkittävä. Moniaita pienempiä niemekkeitä ja saariloita löytyy kyllä
vieläi, vaan ei kokonaiseksi saarestoksi. Mainittavimmia taitaisi olla
Wuotinkari eli Hahtikari, jossa entiseen aikaan muutamia kalasaunoja
löyty, vaan myöhemmin asetettiin turvallinen markkinapaikka.
Wainonaikana, syksyllä v. 1808, hävittivät Ruotsalaiset tämän
markkinapaikan pitäjän asukasten suureksi onneksi, koska muuta hyvää ei
ollutkan samoista markkinoista, kun että menettivät talonpoikain tavat
ja tavaran. Tällä niemellä ammuttiin Ruotsalainen överisti Flemminki
ja kaputeini Bruunkruona, pääsiäisaattona 1808, ja kuolivat vähä aikaa
jälkeen Braahessa. — Mainittama on myös Tervonenä, jossa näihin aikohin
asti on löytynyt eräs kivistä rakettu mutkakuja Pietarinleikiksi
kutsuttu. Se oli siitä laadusta, että vaivoin osasi palata, ken kerran
oli sisäytynyt. Joku Pietari lienee sen hankkia ollut, eikä näytä
sillä alustaankan muuta mielenä olleen, kun saada siinä kesäsaikoina
lystäillä. Nykyään on se hävitetty. — Samalla niemellä saavutettiin
Ruotsalainen keneraali Lyövenjelmi, pääsiäisaikoina 1808, hevosen
esinnä altansa ammuttua. Pisin mereen pistäyvä niemi on Hyytämä,
eteläpuolella joensuuta. Tällä niemellä kävi herrasväki ennen aikausein
kesäsaikana lystäilemässä ja kasvo sillä sillon viljalta kaikenlaisia
marjoja. Lukemattomia nimiä ja muita kuvaelmia, hakatut kallioon niemen
eteläpuolella, löytään vielä muistona tästä herrasväen käynnistä.
Tästä niemestä kolme neljännestä Pohjoseen on Hanhikiven saari.
Saarella löytyy iso kivi, ympärimitaten 45 kyynärää, 9 kyynärää korkia.
Hanhikivellä sanotaan muinastaikaa olleen Wenäjän ristin ja Ruotsin
ruunun ynnä muiden merkkein hakattuna. Nyt niitä ei enään tunnu,
eikä ollut tuntunu vuosina 1736 ja 1744, jollon provasti Mathesius,
ensimmäisellä kerralla isä, poika jälkimmäisellä, muutamain herrain
kanssa oli Hanhikiveä katsomassa käynyt. Myös sanotaan Hanhikivi olevan
rajamerkkinä Pyhäjoen ja Salosten pitäjäin välillä, samatekun Wasankari
Pyhäjoen ja Kalajoen. Sama Wasankari ei ole muu kun eräs hiekkaluoto,
kallio keskellä. Pyhyjoen laivasatama, Waaraniemi nimeltä onki hyvin
vaarallinen ja Harvoin laivoilta etsitty, jos ei pienemmiltä, sillä se
on amonna pohjas-, luode ja länsi-tuulillenki. Braahen kauppiailla on
täällä tervahovi ja pikiruukki, joka jälkimmäinen laitos jo kuitenki
tovista on rappiossa ollut, koska termaruukki pitäjässä viimmivuosina
on vähennyt. Luultamasti tulee tervahoville sama loppu ja koko
satamalle samate. Monta lähdettä erimakusella vedellä löytyy pitäjän
sisässä. Muutamia jousilyöntiä ylipuolella Luodontaloa Pohjaskylässä on
tavallinen terveyden lähde, jossa ei niinkän aikoja sitte vielä seiso
avaratupanen lähdehuone. Saman lähteen vesi on lääkäreiltä tutkittu ja
hyväksi kiitetty. Wielä 1813 nautittiin tätä vettä monelta kivulaiselta
ihmiseltä suureksi hyödyksi, vaan siitä ruveten on lähde joutunut
unhotuksiin.
Pyhäjokea on ennen suuremmillaki veneillä kuljettu, paitsi
hourupaikoissa. Tähjän jokea kaivautti ruunu v. 1760, Kemin
kompanialla, venekulkua varten. Weneissä kulettivat ylimaalaiset voinsa
ja muun kalunsa alas, venehin kulki pappi pitäjällä, siksikun pitäjän
maatie Maaherra, Baruuni Karpelaanin ja seurakunnan kirkkoherran,
Tohtori Westsynthiuksen ahkeroimalla ja huolella vähä ennen v. 1790
toimeen saatiin. Mainittava asia on se, että vesi joessa vuosi vuodelta
mähenee ja vanhain tarinaa myöten ennen meitäki on samalla tavalla
vähennyt. Kuitenki on tulva vieläki hyvin korkia keväillä. Kuivan
tähden on maatietä täällä alempana neljänneksen matkalta muuttaa
aiottu. Rata uudelle tielle suinattiin ja hakattiin Elokuussa 1816,
vaan taitaa kuitenki aikoja mennä, ennenkun saadaan valmiiksi.
Wähä paremmin, kun puolipenikulma merestä, jakaupi joki kahtaalle
ja haarain keskelle jääpi Luodon saari, jonka meriaärisessä
päässä äskenmainitulla Wuotikarilla on paikkansa. Tällä luodolla,
suuruudeltaan 1/26 osa nelikkopenikulmasta, elää yhdeksän taloa,
paitsi muita eläjiä, torppareja, mökkiläisiä ja muita semmoisia.
Luodon ylipäässä toinen toistansa rinnatusten ovat ennen mainitut
houruenot. Etelähourulla oli ennen sahamylly ja nykysemmin tuumattiin
sihen rautaruukkia saada ynnä naulapajan kanssa. Waan siitä tuumasta
ei syntynyt kun uusi jauhomylly pohjaspuolella hourua; vanhoja löytyy
usiampia eteläpuolella. Pohjashourulla on vieläki sahamylly vaan
rappeunut ja heittiönä jo päälle kymmenen vuoden ollut. Näiltä tienoin
katsellen on erittäinki meripuolinen suunta mitä kaunihimmia. Maa
sinnepäin viettävä on kaunistettu vaihtelevilta kunnailta, laksoilta,
saariloilta, putailta, vihannoilta vainioilta, hyvin raketuilta
taloilta jne. Wihdoin ennättää silmä merenrannalle karinensa,
nieminensä, saarinensa. On sitä siinä kylläki äkkinäisen katsella. Kun
vielä tyynnä kesäiltana meri toisinaan kangastelee ja luopi etäisemmät,
muuten näkymättömät louhet, saaret ja luodot silmän näkymiin, niin
siinä sillon oikein iloksensa jonkun hetken silmiänsä sulottelee.
Senlainen kangastaminen merellä tulee valosäteiten taittumisesta veden
pinnassa. Jos panet lantin johonkuhun astiaan ja astut ulommaksi,
ettet enää näe lanttia pohjassa, niin aivan samalta seisopaikaltasi
rupeat sen taasen näkemään, jos annat jonkun toisen lyödä mettä
astiaan. Siinäki tapahtuu samanlainen valo säteiten taittamus. Kun meri
kangastaa, ennustavat Pyhäjokelaiset pohjaista myrskyä seuraavaksi
päiväksi, mutta kuitenki tuulee kyllä usein etelästä seuraavana päivänä.
Mistä Pyhäjoella lienee nimensä, on vaikia arvata. Luulisi tulleen
Pyhäjärvestä, josta joki alkaa, vaan eikö ennen lie itse järviki
nimensä Pyhäkoskesta perinyt, joka on seitsemän neljänneksen päästä
merenrannalta ylös lähtien.[7] Epäilemättä ovat täällä, kun muuallaki
tavallisesti, rantaseudut ennen sydänmaita tulleet asutuksi ja niin
Pyhä koski ennen Pyhäjärveä tutuksi joutunut. Waan kuinka tämä koski
ynnä monen muun paikan on pyhän nimen saanut, siitä olemma tätä ennen
maininneet: eikö lie tämänki seuduilla pyhiä juhlallisia toimituksia
esivanhempamme pakanallisessa uskossa harjotettu. Seuraava tarina
käypi vielä Pyhälän maasta: oli joukko vihollisia kerran niille
tienoin asettaunut ja yöksi nukkumaan ruvenneet. Waan yöllä oli
pensaita maasta kasvanut ja peittänyt makaajat. Wartiat aamulla ei
ketänä nähden rupesivat pensaita raivaamaan, vaan samassa katkovat
päät kumppaleiltansa. Sen havattua jopa säikähtäin juoksivat pois ja
huusivat mennessään; se on pyhä paikka.
Wanhoista tiedoista on vähin uskottava, Pyhäjoen ennen muinan Kemin
pitäjän yhteyttä olleen. Myöhemmin tuli se siitä erotetuksi yhdessä
Salon pitäjän kanssa, jolla jo 1310 näyttää omituinen kirkkoherra
olleen. Wähä ennen Upsalan papiskokousta v. 1593 joutu Pyhäjoki
Salosta erille. W. 1805 oli kysymys pitäjän halkasemisesta kahdeksi,
vaan johon esivalta ei sillon lupaa antanut. Arvattamasti tulee sama
kysymys ensi someliaassa tilassa uudistettavaksi. Kansan edesmenneinä
aikoina suunnattomasti lisäynyt paljous, ylemmäisten kahden eli kolmen
seurakunnan tarve lähemmästä ja huolellisemmasta kirkkoherran hoidosta
tekisi kaikite'ki hyödylliseksi asiaksi pitäjän kahtaalle halkasemisen.
Haapajärven ja Oulaisten kappelien välille 1805 käyty raja erottaaki jo
pitäjän kahteen osaan, ylipuoleen ja alapuoleen. Koko pitäjässä on 20
suurta kyläkuntaa, 220 mantaalia, 900 taloa, 10,000 henkeä, 6 kirkkoa.
Papeista, kirkkoherroista ja kappalaisista on muualla kirjotettu.
[7] Sana pyhä näyttää ennen vanhaan merkinneen jotai kauhittavaista,
johon oi ollut menemistä, koskemista eli muuten sen kanssa mitään
toimittamista, Suomentaja.
Emäkirkosta.
Emäkirkon seurakunnan rajalla ovat P. Salo, I. Oulaisten ja
Merijärven kappelit, E. Kalajoki ja L. meri. Laajuudeltaan on se 5
nelintäpenikulmaa ja luetaan emäkirkon ala 6 kyläkuntaa, 46 mantaalia,
210 taloa, 2330 eläjätä. Suurimmat järvet ovat Pelkonen, Ahmenlampi,
Polus, Liminkajärvi, Wiirretjärvi ja Majavajärvi. Kirkolta lasketaan
2½ penikulmaa polkutietä etäisimpään taloon Liminkojassa, metsäkylä
Wihannin kappelin erämaiden rajalla. Kirkko, joka seisoo pohjaspuolella
jokea likellä merenrantaa, on rakettu v. 1593. W. 1669 kaasi eräinen
kova myrsky kirkontornin ja repi osan katostaki. Oululaiset, jotka
sihen aikaan purjehtivat lähemmin itärantaa, olisivat omilla kuluillaan
uuden tornin rakentaneet, koska oliki se heidän retkillään tarpeellinen
merkki. Waan pitäjän miehet luulivat kunniansa ja armonsa, ehkä
jumalisuutensaki siitä polkeuvan, eivätkä suanneet vieraita sihen
työhön, jonka itset v. 1671 tekivät. Sama torni on vieläki pystössä ja
on noin 100 kyynärää korkia.
Tapuli on rakettu v. 1739. Siinä on kaksi jommoistaki kirkonkelloa
somasti yhtyvillä äänillä. Sanotaan niitä ennen kolmeki olleen, vaan
yhden isonvihan aikana vihollisilta viedyksi. He olivat — hokua myöten
— kokeneet kaikkiaki saada, vaan ylös tapuliin sitä varten noustuansa
olivat surkian kyydin keiulaisilta saaneet. Kuitenki olivat hengissä
maahan päässeet ja sitte myötänsä vieneet kolmannen kellon Merijärvelle
asti, jossa se oli monen sylen syvyyteen jään alle uponnut. Siellä
luulevat lujauskoset sen vieläki olevan. Tosi kuitenki on, että
ennen kolme kelloa oli tapulissa, vaan luultavasti myötiin kolmas,
emäkirkolla joutava, kello jollekulle kappelin kirkolle.
Merijärven kappeli.
Merijärvelle luetaan emäkirkolta 2 penikulmaa kaakossuuntaa. Rajoina
ovat P. ja I. Oulasten kappeli, E. Kalajoki ja L. emäkirkon lääni. Koko
seurakunta on kun kairana emäkirkon ja Oulaisten välillä. Sisällänsä
pitää 3 nelintä penikulmaa, 3 kyläkuntaa, 18 mantaalia, 75 taloa
ja 800 eläjätä. Järvistä on jo itse Merijärvi nimitetty ja toisia
löytyy Riitalampi, Savanlampi ja Saukonjärvi. Pyhäkosken tähden, jota
veneellä ei päästä, on Merijärvestä jokeen uusi veneväylä kaivettu,
jota kutsutaan Tähjänjoeksi. Kirkolle tulee 3 neljännestä maatiestä,
neljännes maisin, 2 vesitse Merijärveä.
Oulaisten kappeli.
Oulaisille luetaan 4 penik. itäänpäin emäkirkolta. Rajoina P. emäkirkko
ja Salo, I. Haapajärvi, lou. Kalajoki ja Merijärvi. Suuruudeltaan
4 nelintäpenik., 4 kyläkuntaa, 40 mantaalia, 190 taloa, eläjätä.
Suurimmat järvet tässä seurakunnassa ovat Piipsjärvi, Niitunlampi,
Kallisjärvi ja Wiitajärvi, viimmenen puoliksi Kalajoen sisässä. Enin
osa seurakuntaa on maatien vaiheilla. Seurakunta sai oman kirkon v.
1682.
Haapajärven kappeli.
Haapajärven kirkolle tulee 7 penik. emäkirkolta itäänpäin. Rajoina P.
Oulaisten kappeli ja Siikajoki, I. Siikajoki, E. Kärsämäki ja Kalajoki,
L. Oulaisten seurakunta. Järviä kappelin sisässä ovat itse Haapajärvi,
kahden neljänneksen pitkä, yhden leviä, Watjusjärvi, Ainali, Osmanki,
Korkatti, Rytky, Mäyrä ja Pirmisjärvi. Penikulman matkan Haapajärvestä
ylöspäin on saari Pyhäjoessa, Keräjäsaari nimeltään. Sillä saarella
sanotaan muinen Wenäjän ja Ruotsin vallan asiamiesten tähdellisistä
valtakunnan asioista välillänsä keskustelleen. Tämä seurakunta on
erittäinki koko pitäjässä maisemiltaan kaunis. Järvenrannat ovat
yleiseen korkiat ja niillä kauniita taloja. Maatie kulkee tämänki
seurakunnan halki. Äärimmäisiin talohin I. ja E. tulee 2½ penik.
kirkolta polkuteitä taikka vesimatkaa. Haapajärven luullaan olevan
vanhin Pyhäjoen kappeli, vaikk' ei kuitenkan seurakunnalla vielä m.
1689 ollut omituista pappia, niinkuin samana muonna kirjotetusta Acta
visitationis on nähtävä, jossa "Haapajärveläiset anoivat saada pappia
heidän kirkollansa asumaan".
_Kärsämäen ja Pyhäjärven_ kappeleista tällä kerralla emme voi antaa
tämmöisiäkän tietoja. Jos vasta saisimma niin niistä kun muistaki
paikoista Suomessa täydellisempiäki tietoja, niin mielellämme
präntäyttäisimmä.
Kuolasta 16 Helmikuuta 1837.
Post varios casus, varia et discrimina rerum
Stetimus hic tandem — — —
Muusta matkastani tällä kertaa en huoli'kan mainita, vaan ainoasti
muutamilla sanoilla kirjottaa Suomalaisten ja Lappalaisten
asuntopaikoista ja rajoista näillä seuduin. Kotoa matkaan
antautessani luulin suomalaisia kyliä löytyvän sillä saarennollaki,
jonka rajoittaa pohjaspuolelta Jäämeri, itäpuolelta Walkiameri etelätse
Wienameri ja Kantalahti, lännetse vastamainittu lahti, Imantrajärvi,
Kuolajärvi, Kuolajoki ja niiden välimanteret. Wielä luulin Petsoran
maallaki, Wienan kaupungista itäänpäin, Suomalaisia paikoitse
asukselevan, koska kartasta katsoen siellä löytyy suomalaisia nimiä,
esimerkiksi Kylmäjoki, Elmajoki, Usajoki, Jeletsjoki, Kolvajoki jne,
jotka näyttää tavallisista suomalaisista nimistä Kylmajoki, Ilmajoki,
Uusijoki, Jäletjoki, Kolvajoki tulleen. Waan täällä ja matkallani
ylöspäin tarkemmin asiata tiedusteltuani, edellämainitulla saarennolla
ei asu, kun harvakselta Lappalaisia ja Petsoran maalla ei muuta, kun
Samojeetalaisia. Heitä siis en ni kehtaa'kan paikalla katselemaan
lähteä, jolla toimeni, Suomen runoja ja muita semmoisia kerätä, tulisi
kehnosti täytetyksi, vaan sen siasta lähden täältä Suomen puolelle
Inaran seuduille ja siitä rajaa myöten eteläksi Pääjärven paikoille,
josta taasen käännyn Wenäjän Karjalaan Tuoppajärven ja Alakuittijärven
itärantoja Kemin linnaan saati seuraten. Niin sieltä taasen lähden
Suomen rajoja kohti ja tulen Toukokuun alussa viikoksi eli kahdeksi
Kajaaniin, kesävaatteisiin muuttaumaan. Siitä sitte matkaun rajaa
myöten Sortavalan kaupunkiin saati ja luultavasti edelle Aunuksen
maalle. Sillä tavoin Wienassa eli Arkankelissa en tule'kan käymään,
vaikka esinnä aion. Se matka vaan suotta veisi minulta kaksi eli kolme
viikkoa, ettei siitä olisi muuta hyötyä, kun vähäsen itselleni, jos
voisin oppia paremmin Wenäjän kieltä sillä ajalla puhumaan. Täällä
ja kylissä Kannanlahden rannalla olen mainittua kieltä viikkokauden
lukenut ja kirjottanut, jotta puhe jo alkaa jotensa'ki käydä, vaan
peräti toisin, kun tavallisesti tapahtuu. Muut oppivat esinnä
ymmärtämään, siitä puhumaan outoa kieltä, vaan itse olen oppinut ennen
puhumaan, kun oikein ymmärtämään, mitä toiset puhuvat. Sentähdenpä
isäntäni, kun muuten en saa tolkkua, välistä kirjottaa sanat paperille,
josta paremmin älyän. Ilman, on minulla ollut kyllin kielien
kanssa näinä aikoina tekemistä. Kylissä Kannanlahden länsirannalla
puhuttiin enimmäksi Wenäjän kieltä, harvat Suomen eli Karjalan
kieltä, Kannanlahden päästä pohjaseen tuli Lappi vastaan ja Kuolassa
puhutaan Wenäjätä, paitsi mitä kaksi eli kolme miestä, jotka ovat
tänne Karjalan kylistä muuttauneet, vähin puhuvat suomeaki. Tohtori
taasen puhuu latinata ja Kommentantin roua saksaa. Niin on minulla
välistä neljän eli viiden kielen kanssa yhtaikaa tekemistä. Jotta
sillätavoin toisinaan naurattavia sekannuksia ja erhetyksiä tapahtuu,
on kyllä arvattava asia. Niin kysyi muutamana päivänä isäntäni minulta
Wenäjästi, jos minulla oli vaimoa. Waan kun hän paremmin älytäkseni,
eli muutenko, ei käyttänyt venäläistä sanaa sjena, vaimoa merkitsemään,
vaan juutilaisen eli ruialaisen sanan kona, niin älysinki kysymyksen,
kun olisi hevosia (конь) vaarantanut ja sanoin kaksiki itselläni
kodissa olevan. Roua, joka myös oli huoneessa, silmäili esinnä pitkältä
minua ja sitte, asiasta oikian tolkun saatua, rupesi nauramaan, jotta
ei tahtonut loppua tulla.
Waan näistä ja muista mainitessani, jopa peräti unohdan asian, josta
esinnä rupesin kirjottamaan. Niin on siiis viimmenen suomalainen
kylä, Wenäjän puolella rajaa, Tumtsa Pääjärven pohlaspäässä Suomen
pitäjän, Kuusamon, pohjaspäätä kohti. Siitä, jos suoraan lähdet
Kannanlahden päähän, ei ole yhtäkän kylää välillä, eikä pohjaspuolella
sitä liniata ollenkan suomalaisia kyliä, harvassa likimmäisillä
seuduilla eteläpuolellesi. Tavalliset taipalet kylien välillä ovat 2,
3 ja 4 penikuormaa. Rantakylissä Wienamerta vasten puhutaan kaikissa
Wenäjän kieltä, harvat malttavat karjalata eli suomea. Semmoisia kyliä
mainitulla rannalla löytyy 1. Kieretti, siitä 40 virstaa luoteesenpäin
2. Mustajoki (venäj. Tjsernarieka), 20 virstan päässä yhtä suuntaa 3.
Kouta, siitä pohjaseen 30 virstan matkalla 4. Knäsöi ja viimmeseksi
koillista suunta 5. Kannanlaksi, taasen 30 virstaa matkattua. Niin
tällä 120 virstan pituudella ja itsellä meren rannalla ei ole, kun
viisi kylää, vaikka kyllä Kieretti ja Kouta ovatki suuria, kun Kajaanin
kaupunki. Wähän pienempi on Kannanlaksi, ja Mustajoki ja Knäsöi vielä
pienempiä, noin 30 eli 40 talosta. Mitä vähä ulompana meren rannasta
pienosia kyliä löytyy, niissä kaikissa paajitaan (puhutaan) karjalaksi,
vaikkei ole'kan niissä sitä miestä, tuskin pientä poikanalikkaakan,
joka ei keralla sokertelisi Wenäjänki kieltä. Karjalan runot ovat
niissä pian kokonansa hävinneet ja Wenäjän tavalliset pajahdusvirret
niiden siaan tulleet. — — —
Mehiläisen Toimittajalle.
Kunnioitettama Wirka-veli! Eihän mehiläinen inhonne ko'ota mettä
vierailta kukka-ke'oilta, sentähten toivon Mehiläisennekin suostuvan
ventoon kirjallisuuteen. "Myrsky" on käännetty tarinasta: Мореходъ
Никишинъ сог: Александра Марлинскаго. Jos kuukaus-kirjassanne tilaa
lienee, ja tämä koet kelvannee, anon nöyrästi painattamaan siihen.
Ansaisi Kaunis-kirjallisuus Suomenkin kielessä, luuloani myöten,
enemmin tarkauutta kuin tähän asti on nähty. Sen kauttahan muut
täydellisimmiksi viljellyt kielet lieneet saaneet arvonsa, ihanuudensa.
Narvan Linnassa
11/23 Helmik. 1837.
Cn. Sr.
Myrsky.
(Wenäjästä).
Tuuli tuhahti, kiihtyi, väki kohta. Maininki vieri mäkinä, vetelät
mäet muuttuit jyrkiksi alloiksi, ja meri rupesi kohajamaan kuin vesi
suuressa kattilassa ennen kiehumistaan. Aurinko laskisiin tulisiin
pilviin, koko länsi kiehu ikään-kuin veressä, tuttu merkki myrskyksi;
säteihen puotessa hiiluvalle sinille, vierevälle viherjälle, lipai
lainet lasina, palo kuin pilvi salamasta, ja sammu, ja pimeni, ja
upposi survattu toiselta.
Ja yö peitti taivaan raskailla pilvillä, ja pilvet vierivät lainetten
tavalla, ja meren pinnalla oli yhtäläinen melu kuin taivaankin.
Wihuri paino, myllysi, pirsko utuja ja altoja. Wälistä avasit mustat
pilvet tulisen kitansa, jossa pitkäsen ota loisti; välistä nielasit
valkia-harjaset allot pauhinalla vuotavan aluksen ja syöksit sen
uudestaan povestaan. Wettä kerittiin tuskin mättää haaksesta. Purjeet
olit jo raivatut, kuitenkin tärisit mastot, tuulelta vimmasti muokatut:
alus lensi, hurjan hevosen tavalla tupruten, ja meri-miehistä näkyi
joka silmän-räpäyksellä — nyt, nyt se uppoaa! Ja äkkiästi jyrähti
heidän päänsä päällä ukkonen: tuli leimahti halenneen taivaan-kannen
kaikissa raoissa ja samassa ajan-rahdussa jysähti alto, paiskattu
myrskyltä, esihankaa vasten. Haaksi joi kuolemaa: silmän-räpäys oli
hirmuinen. Meri-miesten ympärillä kohisi tulinen koski: he sulkit
huikastut silmänsä, ikänänsä ei arvataksensa...
Mutta raju väsy julmuudestaan. Tuuli lankesi keralla. — Luonto kuin
ihminen, eli, paremmin sanottu, ihminen kuin luonto, on kesänään
pikanen ja myrskynen — ajan-rahdun. Ukkosen tulelta pilvet ikään-kuin
sulattiin sateeksi, ja kuu lävähti, umeessa uituansa, ilosesti
vahvuuden pimillä; ainoastaan taivaan-rannalla joukkoiliksit pilvet
pakolaisena. Huhdotut laineilta katosit hekin, ehkä jurolla, uhkaavalla
muodolla; altot vielä kävelit ristin rastin ja tunkeilit keskenänsä
muinasten vihollisten tavalla, jotka sodankin lopetettua, vielä
ryhtyyvät riitan, sammuttaaksensa veristä janoansa ja jäähyttääksensä
tottumisesta kytyvätä tappelu-kiimaansa. Waan kohta vuosit laineet
laviaan laimiin ja sen selällä kärmeeliit vaahen valkiat hivukset,
äsken altoin harjalla liehuttuansa. Juovina vetisiit ne veden aavalla,
himiällä pinnalla, ikään-kuin sukukuntain jälet elämän merellä. Katosi
vaahtikin, ja tyynen sini peitti meren kasvot. Se huokaili jo raskaasti
ja harvoon kuolevan tavalla, ja vihdoin aamu-puolella heitti se sumuna
hengensä, sillä ikään-kuin kuvaillakseen — "kaiken jalon maan päällä
huokuvan ainoastaan myrskyillä, ja kaiken jalon lopun olevan käärityn,
niin tekiälle kuin katsojalle, tiettämättömyyden pimiästä udusta
kudottuun kuollo-paitaan."