sen äitillensä eikä salannutkan varastustansa. Äiti sano: "pahoin kyllä
teit, että varastit, mutta ei nyt talo tuosta pienestä kirjasta häiviä,
jonka tähden pidänki sen, enkä laita sinua häpiänalaseksi sillä, että
ilmottaisin ja veisin takasin. Waan kuitenkan ei sinun pidä vasta
mitään tuvasta ottaa." Sillä tavalla nuhteli äiti poikaansa ja saiki
sitä usiasti tehdä, sillä useinki näpisteli poika pieniä kaluja ja
toi ne äitillensä. Niin kasvo hän aikaa voittain julkiseksi varkaaksi
ja joutu viimmen hirsipuuhun. Hirsipuusta sanotaan hänen vummesiksi
sanoikseen lausuneen; "Äitiäni saan minä tästä hyvästäni kiittää. Jos
hän olisi kurittanut minun, ensikerran pienen kirjan varastettuani,
ja vienit kirjan jälle, niin toki en enää toiste olisikan semmoiseen
työhön ruvennut, vaan kun hän ainoastaan nuhteli ja uhkasi, niin siitä
vaan yllyin pahemmaksi."
Te vanhemmat! kasvattakaa lapsenne kurituksessa ja Herran pelvossa.
Sillä joka yhden niistä pienimmistä turmelee, parempi hänen olisi,
että myllynkivi ripustettaisi hänen kaulaansa ja hän viskottaisi meren
syvyyteen.
2. Kaksi koiraa, vanha ja nuori.
Wanha koira neuo nuorempatansa ja lausu: "se ei ole ollenkan kaunis
tapa, ihmisiä haukkua ja vielä pahemmin tehty on, ketänä purra." Nuori
koira rupesi ajattelemaan, mikä kumma siinä oli, että nyt semmoisia
kuuli vanhan lausuelevan, joka kuitenki ennen oli äkein kaikista ollut
ja monta ihmistä pahasti purrut. Wähä mietittyänsä pian löysiki syyn:
saarnaaja oli itse hampaaton ja muutenki vähävoimanen ketänä haukkumaan.
Niin ihmisetki usein harjottavat kaikenlaista pahuutta
nuoruudessaan, vaan vanhemmallaan ei enää pahoin töihin
kyetessä tekeyvät siivoiksi ja alkavat muita nuhdella.
taikka
Ei ole voista veitsettömän, hampahattoman lihoista.
3. Koira, Kukko ja Kettu.
Koira ja kukko matkasivat yhdessä taipaletta. Illan tultua rupesivat
maata, koira puun juurelle, kukko oksalle. Aamupuolella yötä alko kukko
tapansa mukaan laulaa. Sen kettu metsässä kuultua heti mietti, millä
saada suuhunsa kukon. Sillä mielellä astu lähemmäksi puuta, rupesi
kukkoa laulustansa kiittämään, sano niin sulosta aamuvirttä ei koskan
ennen kuulleensa ja viimmen käski kukkoa luoksensa eineelle. Waan
samassa heräsi koira, ja einehen tarpeessa hänki, söi paikalla ketun
suuhunsa.
Toiselle kuoppaa kaivava usein itse kaatuu sihen.
4. Sääski ja Jalopeura.
Sääski riitautu jalopeuran kanssa ja jalopeura näytti hänelle hampaita,
luullen paljosi sillä toista peljättävänsä. Maan sääski sano: "mitä
kysyn minä kynsistäsi ja huolin hampaistasi, ruvetaampa tappeloon,
niin näät, mikä apu sinulla niistä on." Samassa lensi riitakumppalinsa
sieramiin ja pisti siellä niin kauan, että jalopeura tussissaan omilla
kynsillään pahoin haavotti turpansa, vaan ei saanut kuitenkan sääskeä
loukostansa lähtemään. Niin tuli sääski voittajaksi. Iloten ja riemuten
lensi ulos; vaan parahillaan kerskatessa puuttu hämähäkin verkkoon.
Ei pidä pientäkän ylenkatsoa; eikä myös pidä onnestansa kenenkän ylen
riemuta, vaan muistaa, että vahinkoi pian taitaa tulla.
Suomen kansan Arvutuksia.
1. Wiis herraa, jokanen kamariinsa eroaa.
2. Lyhyt akka lylleröinen, pitkänpaksu palleroinen, ikänsä työtä
tekevi, ei saa kun silmuisen paian päälleen.
3. Uuhinen tuli kotihin, villat maata löyhyttävi.
4. Maan suka, veen hako.
5. Yöt leikkaa, päivät leikka; lastua ei saa.
_Osviittoja_. 1. Sormikas. 2. Harja (hiussuka). 3. Heinäkuorma. 4.
Karhi eli Hara. 5. Kello.
Suomen kansan Sanalaskuja.
1. Oppien ne sepätki tulevat.
Eipä siis pidä oppia ylenkatsoa, taikka oppineen paljo opistansa
kerskailla, koska toki muutki oppien voivat sepiksi päästä.
2. Pah' on mieli paitulaisen palanutta paitoansa.
Pahaksi kyllä tulee rikkaanki mieli vahingostaan.
3. Otavass' on orjan merkki, ei kuussa, eikä kukossa.
Niin taitaa orjilla ja vaivaisilla usein olla'ki otava merkkinä, koska
vaan eivät joka yöksi pääse'kän huoneessa nukkumaan.
4. Kyllä vesi juomaksi, jos kivi leiväksi.
Woipi yhden rinnalla toinenki mahdoton asia tapahtua.
5. Joka tyynelle toruu, tatiolle (tasaselle) tappelee.
Kylläpä vaan pian toisinaan tappeloonki yhtyy, joka ilman syytä suuttuu
ja toruu.
6. Joka kuusehen kurkottaa, katajahan kapsahtaa.
Ei pidä ylen korkialle pyrkiä, vaan pysyä siinä, mihen luonto ja onni
on määrännyt.
7. Muut ne kaikki katosala, minä räukka räystäsala.
Wähäonnisen sanat, jolla ei ole kattoa päänsä päällä.
8. Muut miekkoset mieroa käyvät, minä raukka riihtä puin.
Onki muka ei kaikkein elo ja onni yhtäläinen.
MEHILÄINEN W. 1837.
Huhtikuulta.
Joukosen nainen.
Neito istu sillanpäässä,
Laulo sillan lautasilla:
"Jouten synnyin, jouten kasvoin,
Jouten aikani elelin,
Joko mennen Joukoselle; 5
Jouten Jouko syöttelevi,
Jokiveellä juottelevi,
Korttehilla kostuttavi,
Sarasilla saattelevi,
Heinäsillä heittelevi." 10
Pääty Jouko kuulemassa,
Sillan alla seisomassa;
Kussa kuuli, siinä kosjo,
Kussa kosjo, siinä kihlo,
Kussa kihlo, siinä otti. 15
Kolkko Kommin ikkunoa,
Kosjo Kommilta tytärtä,
Kommin nuorinta tytärtä:
"Anna, Komini, tytärtäsi,
Nuori neiti naisekseni, 20
Wastakasvava varaksi."
"Äsken annan tyttäreni
Kojon pojan puolisoksi,
Kun ammut tähen taivahalta,
Pilkan pilvien lomasta, 25
Yhen nuolen nostannalta,
Yhen jalkasi sialta,
Yksillä yrityksillä."
Ampu tähen taivahalta,
Pilkan pilvien lomasta; 30
Kolkko Kommin ikkunoa,
Kosjo Kommilta tytärtä,
Kommin nuorinta tytärtä:
"Anna, Kommi, tytärtäsi"
"Äsken annan tyttäreni 35
Kojon pojan puolisoksi,
Kun käyt nieklojen nenitse,
Tallat rautatapparoita;
Päivän nieklojen nenitse,
Toisen rautatapparoitse.". 40
Tako rautaset talukset,
Kävi nieklojen nenitse,
Tallo rautatapparoita,
Kolkko Kommin ikkunoa,
Kosjo Kommilta tytärtä, 45
Kommin nuorinta tytärtä:
"Anna, Kommi, tytärtäsi!"
"Äsken annan tyttäreni
Kojon pojan puolisoksi,
Kun sa uinet umpilammin, 50
saanet sieltä suuren hauin,
Suuren hauin, kultasuomun,
Tahi kaksi pienemmäistä.
Anopille antehiksi."
Siit' on uipi umpilammin, 55
Saapi sieltä suuren hauin,
Suuren hauin, kultasuomun,
Kolkko Kommin ikkunoa,
Kosjo Kommilta tytärtä,
Kommin nuorinta tytärtä: 60
"Anna, Kommi, tytärtäsi!
Jo olen raatant työt tuhannet,
Sa'at toiset toimitellut;
Jo olen uinut umpilammit,
Saanut sieltä suuret hauit, 65
Suuret hauit, kultasuomut;
Kävin nieklojen nenitse,
Talloin rautatapparoita;
Ammuin tähen taivahalta,
Pilkan pilvien lomasta." 70
Siitä anto tyttärensä,
Tyttärensä nuorimpansa,
Kojon pojan puolisoksi.
Koppo neien korjahansa,
Murralti mutson rekehen, 75
Wiien alla villavaipan;
Iski virkkua vitsalla,
Ujoa kahottelevi,
Ammon raattuja ahoja,
Wäinämöisen kankahia. 80
Äiön siitä neittä neuo,
Äiön orpoa opetti:
"Kun tulet Kojon kotihin,
Laai villaset hamehet
Yhen villan kylkyestä, 85
Keitä otraset oluet
Yhen otrasen jyvästä!"
Niin tuli jälille koiran;
Mutso päätänsä kohotti:
"Mip' on juossut tästä poikki?" 90
"Koir' on juossut tästä poikki."
Noin mutso sanoiksi virkki:
"Woi milma orja raukka!
Parempi minun olisi,
Parempi olettelisi, 95
Koiran kulkian jälillä,
Lumme'korvasen koissa,
Kun korpin Kojosen reissä.
Paremmatpa koiran karvat,
Kojon pojan kutrisia." 100
Murti suuta, väänti päätä,
Murti mustoa haventa;
Iski virkkua vitsalla,
Ajoa kahottelevi
Selvällä meren selällä, 105
Ulapalla aukialla,
Niin tuli hukan jälille.
Mutso päätänsä kohotti:
"Mip' on juossut tästä poikki?"
"Hukka on juossut tästä poikki." 110
Noin neito sanoiksi virkki:
"Woi milma orja raukka!
Parempi minun olisi,
Parempi olettelisi,
Hukan huhkajan jälillä, 115
Alakärsän ahkiossa,
Kun korpin Kojosen reissä.
Paremmatpa hukan karvat,
Kojon pojan kutrisia."
Murti suuta, väänti päätä, 120
Murti mustoa haventa;
Iski virkkua vitsalla,
Ajoa kahottelevi
Noita Pohjan kankahia,
Lapin synkkiä saloja, 125
Niin tuli jälille karhun.
Mutso päätänsä kohotti:
"Mip' on tästä poikki juossut?"
"Karhu on juossot tästä poikki."
Noin mutso sanoiksi virkko: 130
"Woi milma mutso raukka!
Parempi minun olisi,
Parempi olettelisi,
Karhun kauhian jälillä,
Kontion kivikolossa, 135
Kun korpin Kojosen reissä.
Paremmatpa karhun karvat,
Kojon pojan kutrisia."
Murti suuta, määnti päätä,
Murti mustoa haiventa: 140
"Outa saat Kojon kotihin,
Kojon määlle korkialle,
Wiillät veitsellä lihoa,
Koet vierrettä kauhasetta."
Tultihin Kojon kotihin, 145
Kojon mäille korkialle;
Weti miekkansa verisen:
"Tahotko sa tuota syöä?"
Pään mäkäsi mättähäksi,
Silmät suolle karpaloiksi, 150
Hiukset kuiviksi kuloiksi;
Wiilti korvat korpin syöä,
Lihan linnuille rakensi,
Rinnat leipo leipäsiksi,
Nänniset kalakukoksi, 155
Anopille antehiksi,
Kommin eukon kostitsoiksi.
Läksi luoksi anoppinsa;
Päässä patsahan anoppi
Sanomia tieusteli: 160
"Mitä tieät sanomia?"
Wirkki orja orren päästä,
Paimen patjahan nenästä;
"Elä kysy sanomia,
Kun näin outoja unia." 165
Anto vävy kostitsoita;
Emo syöpi, kiittelevi:
"Emp' ole nuita ennen syönyt,
Uuen vävyn tuomisia,
Lapseni lähettämiä." 170
Wirkki orja orren päästä,
Paimen patsahan nenästä:
"Oi on, kukkijalkaseni!
Ellös syökö kostitsoita;
Jospa tietäisit vähäsen, 175
Ymmärtäisit pikkuruisen,
Tok' et nuita söisi'känä,
Uuen vävyn tuomisia."
"Sano, sano, orja rukka!
Mi on tässä kostitsoina." 180
"Jos sanon, emäntä rukka,
Tulet veellä miruttaatse."
"Tulkohonpa jos kahesti;
Syötän vuohen raatamatta,
Sano, sano, orja rukka, 185
Mi on tässä kostitsoina."
"Ompa naisen olkaluuta,
Palakaisen pääpaloja;
Söit sä tissit tyttäresi,
Söit nännit oman sikiön, 190
Jota kauan kasvattelit,
Itse rinnalla imetit."
Jo tuli veellä viruttaatse
Wieri hengeti emonen.
_Toisintoja_. v. 5, 6. Josko mennen joutavalle, I. joutava pitävi. v.
11, 12. P. Kojo k., Seinän a.s. v. 13—15. kussa Kojo, siinä kihla, K.
kihla, s. otto. v. 20, 21. Nuorta neittä naiakseni, Wastakasvoista v.
v, 25, P, p, sialta, v. 54, A. kostitsoiksi. v. 75. Rekehensä reutoeli.
v. 79, 80. Noita Pohjan kankahia, Lapin synkkiä saloja. v. 82. Äiön
orpanaa o. v. 84. L. villaista hametta, v. 87. Yhen otran syämestä. v.
88. N. t. revon jälille. N. t. jänön jälille. v. 89. Nosti mutso päätä
reistä. v. 96. Revon reuhkajan reessä, Jänön jäätäjän jälillä, v. 98.
K. tämän K. r. k. Kojon pojan puolisona, v. 103, Weti (Sivalti) v. v.
v. 115. H. uusilla jäl. H. huutajan j. v. 116. A. askelilla. v. 141,
142. Elä huoli Hiien (Hiitten) huora, Uota saat Kojosen määlle. v. 142.
K. kosken pyörtehesen. v. 143, 144. Weitsettä lihoa vuollat, K. verta
k., Kun et kuule miun sanoa. Syötsä (Weistät) v. l., Saat sa (Apat)
v. k. v. 149—155. Pani pään kosken kiveksi, Nänniset k. k. v. 162,
163. Akka on vanha lattialla, Noin akka sanoiksi virkki. v. 162—165.
Wävy noin sanoiksi virkki: Äiän tieän sanomia, Jop' on kuoli tyttäresi
(Hyvin tyttösi elävi). v. 163. Kosotsikka karsinasta. v. 170. Tyttären
l. v, 175-177. Woi jos tietäisit, et söisi, v. 184 — Toisen syötän
vaattiesta. v. 194 — Nousi tuosta kuolemasta, Itki päivän, itki toisen,
Itkipä kohta kolmannenki: Wieri kyynel, vieri toinen, Wierkäi vetrehet
veteni jne (k. Kalevala XXXI. 166 e.).
_Jälkimaine_. Tämä Wenäjän Karjalasta saatu runo on toisella tavalla ja
vaillinaisemmasti jo ennenki präntätty kirjassa: Sehröters Finnisehe
Runen, Kojoisen Poika. Myös luetaan yksiä paikkoja pian samalla tavalla
Kalevalan runoissa, Lemminkäisen ja Ilmarisen kosiomisista.
_Osviittoja_. v. 1. Sillanpäässä, huoneen ovelta pihalle käyvä silta,
v. 6. Jouko, Joukas, Joukonen, Joukahainen, Joukamoinen, Joukavainen.
v. 16. Kolkko, kolkkasi, koppasi, kopisti, löi. v. 25. Pilkan, pilkun,
tähden, v. 37. Nieklojen, neulojen, äimien, v. 38. Tapparoita,
kirveitä. v. 62. raatant, raatanut, tehnyt, täyttänyt, v. 75. murralti,
vei väkisin, pakolla, murtaen, m. 89. Mutso, nuori vaimo, v. 93. Milma,
minua, v. 100. Kutrisia, tukkaa, hivussuortuvia. v. 102. Haventa,
hivusta, partaa, v. 107. Hukan, suden, v. 115. Huhkajan ulvovan.
v. 116. Ahkiossa, kehnossa reessä, v. 157. Kostitsoiksi, anniksi,
antimiksi, kylälahjoiksi. v. 172. Kukkijalkaseni, kukka-ihanilla
jaloilla, v. 188. Palakaisen, palvosen, polosen, onnettoman.
Runo Ollista ja Perehestansä.
Täss' on laki laulajoilla,
Tienkäviän käsikirja,
Jok' on koottu kokonansa
Irstasista ihmisistä;
Ensin Ollista alettu, 5
Joka halpoa hakepi,
Ahnehtiipi aivan paljon,
Eikä raski raukka syöä
Evästänsä ensinkänä,
Matkoillansa maalimassa 10
Waikkapa vaeltelepi,
Rehellissä reisumiessä,
Tuonne Pietarin perille;
Eipä koske konttihinsa
Wielä viikonkan perästä. 15
Oulun tiell' ei ollenkana,
Syö siellä semminkänä,
Ala lampahan lapetta,
Wiillä lihaviipaletta;
Säästäpi vaan särvintänsä, 20
Ruinuellen ruokiansa.
Mutta kuitenki on kumma,
Kun joutupi jonkun kerran
Kumppalinsa kursin alla;
Jo sujupi suuri joukko 25
Sisähän sianlihoa,
Syöpi kinkun kiukeloksi,
Lappehesta läskin kaikki;
Saapi sillon kumman kursin
Wielä voivakkanenki, 30
Josta Antti aikalailla,
Kerran noitu Nousiainen:
"Kun tuo raski, raato, syöä
Läskin kaikki, läyskäleuka."
Kuinka kävi Kuopiossa, 35
Mainioilla markkinoilla,
Wuonna neljättäyhellä
Päälle kaheksan satoa:
Oli kuulu kumppalina,
Tiina Remes, reisumiessä; 40
Ei se säästä särpimiä,
Eikä muitana emältä.
Eipä viittä vuorokautta
Kestänynnä kierrätellä,
Lahmata sikolapehet, 45
Kun jo luina loukahteli,
Kämähteli känttyränä,
Alle kannun arkkusessa,
Jotta Olli ouostuen,
Kauhistuen kahtelepi. 50
Toki veistänsä vetäpi,
Jukertapi junkiansa;
Waan ei puukko pysty'känä,
Liuskahteli linkkuveihti.
Eihän luuhun, luullakseni, 55
Kenenkähän keihäs pysty,
Eikä veihti verronkana.
Wasta virsi venyneeki,
Laajenepi laulu kanssa,
Noista sauista somista, 60
Jotka talossa tapahtu,
Kuulusaksi kuhtutussa.
Tytär ompi tuttavani,
Mari tyttö mainiltava,
Piika vähä piilompata 65
Kulkenunna Kiuruveiltä;
Tuolt' on tuonut tullessansa,
Kehnon konstin kourassansa,
Jonka hän on Haikolasta
Korvillansa kuulla saanut. 70
Lähti tuhma tyttö raukka
Marin kanssa maalamahan,
Tervalla tuhertamahan,
Nuita paikkoja pahoja
Pojan kehnon Kerjäläisen; 75
Josta Olli ouoksupi,
Anni kanssa arka vaimo
Pahoillansa paukuttapi,
Tytärtänsä tyynemmäksi,
Sanoillansa noin sätipi: 80
"Eipä ole ensinkänä,
Kehnot konstit kellenkänä,
Soveliaat sullenkana;
Kun nyt kaunihin nimesi
Tuolla lailla turmelitki!" 85
Wieläpä ite isäntä,
Kyläkunnan kuulu miesi.
Haki kerran hauikkaita,
Aivan paljo paistikkaita,
Naapurinsa naurismaasta; 90
Josta tora torpparissa,
Larmi suuri Lassin luona,
Holu nousi Honkamäässä.
Lassi haukku Hautalaista,
Kiivahasti kirkonmiestä; 95
"Sina oot käynyt sissimässä,
Kantamassa kalmankuokka,
Yökauet, yksin kaksin,
Minun Nallin naurihita."
Olli sano: "otti juutas 100
Sinun, Lassi, laukku'mahan!
Millonka minä, miesirukka,
Siellä kävin sissimässä!"
Lassi sanopi samassa:
"Kukas se kuitenki on käynyt 105
Waroen varastamassa?"
Haki Lassi lautamiestä,
Oikeutta Ollin päälle;
Jopa Olli oivallaksen,
Mielen kanssa kirkonmiesi, 110
Sai syyhyyn syyttömästi,
Jannahtamaan Jauhiaisen.
_Jälkimaine_. Tämäki runo on ennenmainitun Iisakki Pieksiäisen tekonen.
v. 6. Halpoa hakepi s. o. pyytää rahojansa liikuttelematta elää. v. 18.
Lapetta, lapaa. v. 27. Kiukeloksi, jottei ole, kun paljas kiverä luu
jälillä. v. 34. Läyskäleuka, pitkäläinen ja paksu leualtaan. v. 45.
Lahmata, joutuvasti syödä eli jotai muuta toimittaa, v. 46. Loukahteli,
kolahteli, kämähteli, komahteli. v. 52. Jukertapi, nävertää, vääntää
Junkiansa, veistänsä. v. 69. Haikola, talo Kiuruveellä, v. 77. Anni,
Ollin vaimo, talon emäntä. v. 80. Sätipi, torupi, tihiään puhuu. v. 88.
Hauikkaita, hautonauriita. v. 93. Holu, puhe, napina — Holumäässä,
Lassin torpassa. v. 96. Sissimässä, salasesti elelemässä, varastamassa,
v. 99. Nallin, pienen, vähäsen miehen. v. 101. Laukkumahan, isomahan.
v. 112. Jannahtamaan, vipuun eli jannakkaan käymään.
Tietoja Kiannan kappelikunnasta.
(Muualta saatu).
Kiannon eli Suomussalmen kappelikuntaa rajaupi Pohjoselta Kuusamoon
ja vanhan Wenäjän maahan, idältä vanhaan Wenäjän maahan ja Kuhmon
seurakuntaan, etelältä viimmeksi mainittuun seurakuntaan, ja Salmen
emäkirkolle ja länneltä Puolangan kappelikuntaan ja Pudasjärven
pitäjään. Tämä seurakunta on sangen lavia. Sen suurin pituus on idestä
länteen 11 peninkuormaa, ja suurin leveys Pohjosesta etelään 10
peninkuormaa.
Maisemainsa suhteen on tämä kappelikunta monenlainen. Korkiat vaarat ja
jylkyt kunnaat vaihtelevat synkkäin korpien ja karuin soiden kanssa,
joiden surujen laveuden joku vähänen lampi joskus kaunistaa. Paitti
lampivesiä on täällä paljo Enovesiä; Se suuri Kiantaselkä, jonka
vedet alkunsa saavat Kuusamon rajajärvistä ja koskena vuotavat pari
peninkuormaa tämän Seurakunnan sisällä, venyttää ittensä Pohjosesta
etelään kuuden peninkuorman pituudelle ja kuvaa moninaiset lahdet
ja erinäiset järvet, joiden rannoille enin osa Seurakunnan asumista
ovat talottuneet. Nämät järvet ovat muinosina aikona olleet etäisesti
kalaset, niinkuin myös mannermaat täytetyt kaikkinaisella mettän
viljalla, erinomattain linnuilla, joita suuresa paljoudesa on saatu;
mutta nyt rupiaa sekä veden että maan vilja väheneen. Se toinen
suuri selkä, joka kaunistaa tämän Seurakunnan laviat maisemat, on
Wuokinjärvi; se alkaa koskena muutamista lampivesistä vanhan Wenäjän
rajamailta ja mukaupi sitten järvivesiksi idältä länteen viiden
peninkuorman pituudelle. Senki rannoille ovat suuri osa Seurakunnan
asumista asettauneet.
Tämän maan perivanhat asukkaat ovat epäilemättä Lappalaiset olleet;
josta monet lampien nimet ja maisemat vielä todistusta kantavat;
niinkuin Lapinlampi, Lapinniemi. On muuan saariki, jossa monta
sammaltunutta kivirauniota vielä nähdään, joita Lapinraunioiksi
mainitaan. Nämät Lappalaiset asuskelivat maakuopissa, joista
vielä nytkin monta nähdään ja joita Lapinhaudoiksi mainitaan. He
elelivät mettän riistalla ja kalalla, joista he vuosittain jonku
osan möivät Meriläisille, jolla nimellä Muhos- ja Niskanjoen asuvia
sillon mainittiin. Muutamat näistä Meriläisistä olit epäilemättä
kaupantekiöitä ja taikka ostamalla eli pikemmin muihin Lappalaisilta
tarvittaviin kaluihin vaihtamalla kokosit heiltä kaikenlaista mettän
ja veden viljaa. Tästä keskinäisestä kaupanteosta tuli tuttavuus
Lappalaisten ja Meriläisten välillä; niin että Meriläiset rohkenit
matkustaa aina tänne ylimaihin Lappalaisten omisa majoisa kaupittemaan.
Nähtyänsä tämän erämaan erinomattain viljavaksi mettän ja veden viljan
suhteen, päätit muutamat rohkiat Meriläiset tulla tänne kesäksi
asumaan. Keväillä, heti vetten auvettua, lähti muutamia Merimaan miehiä
kotimaaltansa tänne venehin jokia myöten tarpeellisilla elatusneuvoilla
matkustaan. Päästyänsä tänne, hakkasit he ensin huhtia, pyysit lintuja
ja mettän riistaa. Kesän päälle kalastelit he, kylvit ja karhittit
halmeitansa. Syksyn puoleen leikkasit ja puivat he vähät halmeensa,
kalastelit, mettäsit ja vietit aikansa paraaksi hyödyksensä, siihen
saakka, että he viime venetkululla riensit jällen kotimaillensa
kootuilla tavaroillansa. Näin kertovat vanhat sanomat; ja että niihin
asian alkua on ollut ilmiantavat muutamain maisemoin nimet: niinkuin
Meriläissuo, Meriläisaho; jolla aholla vanhasta kerrotaan saunan olleen
Meriläisiltä raketun, jossa he asuntoa pitivät; ynnä monta muuta
asento- paikkaa, josta vanhat tarinat puhuvat. Heistä luullaan myös
tämän maan nykysten asujatten perisyntynsä juontavan, joka luulo onki
uskottava, jos puheen parsia ja vanhoja tapoja lähemmin tutkitaan; ehkä
tavat ovat, aikuin kulussa, jo merimaasa muuttuneet ja kaupungin tapaan
mukauneet. Ehkä muutamat myös luulevat jonku osan tämän Seurakunnan
asuvista muinosina aikoina tulleen Pielisestä ja Savon maalta. Kuitenki
luulisimma edellisemmän ajatuksen uskottavamman olevan; sillä e.m.
Pardalan maalla, Niskakosken alla kuuluu vielä ikivanha Oikeuden tuomio
löytyvän, josa Ruokosalmi, jota nyt Materonsalmeksi mainitaan ja
Kiekinselkä on tämän maan alle kalavedeksi syynnätty; ja tuskin lienee
paljo päälle sadan vuoden, kuin sieltä on täällä nuotan vedosa syksyllä
kuljettu. Sanotaan myös vielä siihenki aikaan muutamia Meriläisiä tänne
asumaan majauneen. Me mielimmä sentähden nyt ensin vähän lähemmin
tutkia tämän maan Seurakunnan.
Nykysiä Asukkaita.
Tämän Seurakunnan asujamet ovat keskinkertaset kooltansa, pikemmin
pienet kun suuret; sillä harmoin isoja ja patvevia miehiä on täällä
nähtävänä. Ilma ei siihen saata syynä olla, sillä se on täällä aivan
puhdas ja raitis; ei myöskään tapain turmelus, sillä puolisataa
vuotta sitten olivat tavat täällä vielä puhtaat ja moittimattovat,
ehkä ne, siitä ajasta lukein, ovat alkaneet aina enemmin ja enemmin
turmeuta; mutta suurin syy tämän kansan pienuuteen mahtaa olla se huono
ravinto, jota heidän täytyy lapsuudesta saakka nautita. Siitä mahtaa
se myös tulla, että täällä harmoja kauniita kasvoja tavataan; ehk' ei
toiselta puolen ylen rumiakaan ole havattavana. Liikunnollensa ovat he
enimmältä osalta verkkaset; ehk' ei heitä laiskuudesta moittia saata.
Kaikisa ulko-vaan ei sydämen-tavoisa noudattavat he esivanhempiansa,
erinomattain halmetmaitten viljelemisessä. Ehk' ei näitä maita enää
löydykkään, niin rientävät he kuitenki ympäri erämaita, niitä etsien,
ja unhottavat ja laimilyövät kokonansa peltopruukin. Muutamissa
ovat he kuitenki vierauneet esiisäinsä ulkotavoistaki. Wuonna 1787,
koska he saivat ensimmäisen opettajan Seurakuntaansa, oli heidän
kirkkopukunsa seuraava: Miehenpuolilla oli pitkäselkänen sarkatröiy
lyhyvillä körteillä. Poimuhousut sarasta, joiden kaitasten lahetten
päälle, polviin ylettyvät sukat olit vedetyt. Heidän jalustimensa
olit ruojuskengät, punasilla pauloilla ympäri kiedotut. Päällys
vaate oli musta ja paksu sarkalevätti, leviällä hirvennahkasella
vyöllä ja suurella vaskisolella kiinisonnustettu. Wielä tulee mainita
heidän pääpukunsa, se myssylakin mukonen vilttihattu, ylen leveillä
liepehillä. Kun nyt ukot tasa rustingisa keskellä kesän paistetta
vaelsit Herran huoneeseen, niin mahdoit he toki pyhkiä monta hikiä
ottostansa. — Waimonpuolten juhlapuku oli siihen aikaan: Musta, pitkä
selkänen sarkatröiy lyhyvillä liepehillä; musta sarkahamet leveillä,
monikirjatuilla helmoilla; joku rantunen huivi kaulasa ja pintikka
pääsä. — Nykyjään pyytävät sekä mies että vaimoväki sommitella
alamaitten puvunparsia, ehk' ei heidän köyhyytensä sitä salliskaan.
Niin vähän kun nykynen kansa noudattaa esivanhempiansa vaatteisa, niin
vähän noudattavat he heitä kohtuudesaki. Se myrkyllinen paloviinan himo
on jo alapuolesta tännekki ennättänyt ja turmelee nuorukaisten tavat.
Harvoilla on kyllä kotonaan tilasuutta täyttää päätänsä ja vattaansa
tällä kirotulla juomalla, mutta matkoisa ja kokouspaikosa nautitaan
tätä sappea sitä enemmin. Se ikivanha rehellisyys ja armeliaisuus
köyhiä vastaan ei täältä vielä ole toki kokonansa sammunut, ehkä näinä
kovina näljän aikona joku varkaus ja petoski on tavattu. Ulkonaisen
elämänsä suhteen ovat tämän Seurakunnan asujamet vielä enimmiten
sivistämättömät, joka tulee siittä että heillä on ollu niin vähän
kanssakäymistä säädyllisempäin seuroissa, ja ett' ei se totinen Jumalan
pelko ole saanu niin syvästi juurtua heidän sydämihinsä, että se olis
vaikuttanut säädyllisyyttä heidän ulkomenoisansa.
Kirkonmenoista täällä Pohjan maalla.