Suuri postilaiva, joka tuli Kristianiasta ja kulki aina Tromsöhön, meni
Flekkevuonon läpi muutamana myrskyisenä yönä huhtikuussa.
Laivan postintoimittaja oli ollut heittämässä laivasillalla postia --
se oli pieni vähäpätöinen purjevaatepussi sanomalehtiä ja pari kolme
kirjettä, jotka olivat meneviä maalle Flekkevuonossa.
"Pääsemmekö merelle, perämies?" huusi postintoimittaja komentosillalla.
"Kyllä me pääsemme, postimestari!" vastasi perämies ja nojautui alas.
"Minä ilmoitan, kun tulemme Egersundiin."
"Kiitos!" mörähti postintoimittaja ja kiiruhti takaisin pieneen
lämpöiseen pöksäänsä, jossa varjopäällinen öljylamppu paloi.
Suuri ulkomaanposti oli tullut laivaan Kristiansandissa; ahdas pöksä
oli täynnä säkkejä ja purjevaatepusseja, joissa oli merkkinä
postitorvi. Pienellä sohvalla oli ladotuita kasoja, ja pöytä,
monilokeroisen hyllyn edessä, oli peittynyt kirjeisin ja
postimyttyihin.
Postintoimittaja, joka oli lihava, nuori, valkotukkainen mies, istui
jakkaralleen, pani seinälle kultakaluunaisen lakkinsa, puhalteli
käsiinsä ja ryhtyi järjestämään, merkitsemään, pistelemään
laatikkoihin, panemaan laukkuihin, nostelemaan suuria kasoja sohvaan
päästäkseen niistä, työskennellen ääneti ja ahkerasti, käyttäen aikaa,
kun oltiin tyynen perässä.
Salissa paloi ainoastaan kaksi lamppua puolella tulella; vaippoihinsa
kääreytyneinä makasi muutamia herroja ja nukkui sohvilla. Nais-salissa
vallitsi hiljaisuus, he nukkuivat kuten paraiten taisivat, levottomina
siitä hetkestä, jolloin tultaisiin saaristosta ulos.
Kone työskenteli lyöden jykevästi ja tahdikkaasti, joka pani laivan
perän tasaiseen täristykseen. Muuan lampunlasi tärisi kiihkenevästi
jotakin vaskista esinettä vastaan ja muuan väsymätön kuleksia vaelsi
laivankannella edestakaisin, edestakaisin niitten pään päällä jotka
tahtoivat nukkua.
Myrsky syöksyi alas tuntureilta ja ulvoi köysissä, vaan vesi oli aivan
tyvenenä ahtaassa vuonossa. Perämies huusi alas luukusta että he
köyttäisivät ja kiinnittäisivät kaikki hyvästi välikannen alla ennenkun
tullaan merelle. --
Postintoimittajan lämpöisessä pöksässä oli kirjeitä levällään.
Hän työnsi suuren Nordlandin postin syrjään ja järjesti
lähimmäisten pysäkkein laukut. Kirjeitä oli kaikenlaatuisia ja
monenkaltaisella päällekirjoituksella: töhröisiä, vinoja kirjaimia,
jotka täyttivät koko sivun, pieniä hienoja naiskäsialoja kuin kärpäsen
jalkoja sileällä velinipaperilla, suuria tyhmiä virkakirjoituksia
kartuusi-paperikuorilla, jotka olivat varustetut lakalla "porto"
sanalla, arpakirjeitä ja rakkaudenkirjeitä, hautajaiskirjeitä ja
rahakirjeitä -- salainen pesä hämmästyksellä pettyneille toiveille,
joutavalle lorulle, surulle, häviölle ja odottamattomalle onnelle oli
tämä pieni, lämmin pöksä, jossa postimestari tyynenä ja ahkerana
lirautti kirjeitä lihavien sormiensa läpi.
Laiva alkoi keikkua suurissa loikka-aalloissa, jotta postimestari
ymmärsi että he olivat vuonon suussa. Hän järjesti kaikki parhaan
mukaan; enimmän osan laski hän lattialle niin eivät voineet putoilla.
Siten sai hän sohvan joutilaaksi ja pieni Egersundin laukku kädessä
paneusi hän sohvan nurkkaan nukkumaan, ja lamppu heilui kahtakättä
loukussaan.
Kurjuus alkoi taas naissalissa; ähkinä kuului sieltä joka kerta kuin
palvelianainen avasi oven. Väsymätön kuleksia istui rauenneena ja nylki
pukkia nutulleen: hän oli katkerasti erehtynyt, sillä muuan hänen
ystävänsä oli kuvitellut hänelle olevan aivan mahdottoman tulla
merikipeäksi, jos vaan oleksii ylhäällä raittiissa ilmassa ja
alituisessa liikkeessä.
Herrojen, jotka nukkuivat salissa, piti tarttua pöydän laidasta,
jotteivät putoaisi sylkilaatikkoihin ja lampunlasin helisevä tärinä oli
sekautunut satoihin pieniin kärsimättömiin ääniin, jotka uudistuivat
sikäli kun laiva keikkui korkeissa aalloissa.
Salin puuesineet ritisivät ja ratisivat laivan vajotessa toiselle
kylelle ja kaikki ravintolan kupit, jotka rippuivat rivissään
ravintohuoneen katon alla, kilisivät toisiinsa.
Sitten kohosi laiva ja vajosi toiselle puolen ja kaikki kupit
rämisivät. Muuan laskutuoli ja pari sylkilaatikkoa lähtivät liikkeelle
salissa, syöksyivät ensin toiselle puolen ja sitten toiselle: muuan ovi
rämähti auki ja remppusi tahdin mukaisesti kahta kättä, ja kone
työskenteli ponnistellen, välistä jyski alhaalla, välistä säklätti ja
rymyytti, kun propelli hetkiseksi kohosi yli veden pinnan.
Vaan postintoimittajan lämpimässä pöksässä kirjeet nukkuivat
rauhallisissa pakoissa ja itse hän nukkui Egersundin laukku kädessään;
ja kaikki ne henkilöt joille kirjeitä oli makasivat ja nukkuivat kukin
tahollansa paitse joitakuita, jotka kulkivat levottomina edestakaisin
myöhäiseen yöhön, odottaen ratkaisevaa kertomusta, kuunnellessaan
myrskyä ja arvellessaan postin ehkä viipyvän.
"Postimestari!" huusi perämies ovelta, "nyt mennään Egersundiin."
"Tässä on se!" nousi toinen ylös.
"Ha, haha, te varmaankin olette nukahtaneet kelpo lailla", nauroi
perämies, "tarjootteko naukun, niin tarjoon minä olutta?"
"Olkoon menneeksi", mutisi postimestari unentörröksissä.
Perämies tuli heti takaisin poteleita ja laseja kainalossa. Siellä oli
hädintuskin niin paljoa tilaa että hän taisi sulkea oven.
"Kyllä on oikein märkä ilma!" sanoi hän ja pyyhiskeli vettä
vaatteistaan; merivesi valui pitkin hänen öljyvaatteitaan ja kirkkaita
vesipisaroita välkkyi hänen kiherässä parrassaan, kun hän joi.
Konehuoneessa kilisi kello kiivaasti.
"Hei hei!" huusi perämies, pani potelin pois ja juoksi. "Ollaanko jo
salmessa?"
Postintoimittaja nousi ja venytteli virkistyäkseen, kaappasi
kultakalunaisen lakkinsa ja meni kannelle.
Päivä juuri sarasti, kylmä ja kostea ilma, synkkä ja hämärä valo.
Paljaat kalliot olivat aivan mustina raskaassa myrskyilmassa, ja sataa
tihusi aika lailla.
Egersundin posti oli pian toimitettu ja laivan jatkaessa pitkää
matkaansa asettui postimestari taas järjestämään kasojansa ja
laukkujansa.
Päivän tultua avattiin kaikki nämät kasat ja laukut, jotka olivat viety
maalle pitkin rannikkoa, ja kirjeet levisivät yli maan ja mantereen. Ja
se joka oli odottanut kirjettä ei saanutkaan mitään ja se joka nousi
aamusella eikä ajatellut kirjettä eikä koko postiakaan istui ennen
puolista nauramassa eli itkemässä paperilipulle.
Vaan joko he odottivat tahi ei, niin tulivat kirjeet omistajilleen, ja
postimestarin pienestä lämpöisestä pöksästä levesi hämmästystä,
pettyneitä toiveita, tyhjää lorua, surua, häviötä ja odottamatonta
onnea, laivan vaan kulkea ponnistellessa yhä pohjoisemmaksi ja
pohjoisemmaksi ja uneliaan postimestarin tullessa ylös uusi laukku
kädessä jokaisessa paikassa missä laskettiin maalle.