Kuuli sen, että hän oli oppinut "uusimman tavan", kuten hänen äitinsä.
sanoi, sillä hän lauloi: "hänä mahaalasi rahantaa ja hänätä myhyää,
hänätä myhyää."
Vaan sitten syntyi pianon ääressä pieni melske; Gluncken rouva tahtoi
aivan väkivetoon laulaa: "Jenni istui rannalla", vaan neiti Lunde
jyrkästi kieltäysi soittamasta mukasoittoa "semmoisiin lauluihin."
Kaikeksi onneksi katosi myrsky, kun oikeusneuvos Paulsen tarttui Malla
Bimhamia vyötäryksestä ja tanssi polkkaa.
Siinä syntyi tanssit, rattoisat tanssit myöhäiseen yöhön suuressa,
tyhjässä, hämärässä huoneessa.
Oven takana istui rouva Grüner ja kuunteli Knoffin rouvaa, joka itki
miehensä vuoksi. He molemmat olivat yhtä mieltä siitä, että häät olivat
hyvin halpaset ja että Malla Bimbamia ei pitäisi koskaan ottaa ihmisten
joukkoon.
Kristina kulki ympäriinsä ja tunsi olevansa hyljätty ja onneton. Vaan
kun hän yöllä näki miehensä melkein riippuvan Gluncken rouvan kaulassa
muutamassa pimeässä loukossa, viilsi se hänen sydäntänsä, jotta hän
meni alas ja sulkeusi huoneesensa lukon taa.
Kun viimeiset vieraat menivät kotiaan, paistoi harmaja päivän valo
liituttujen akkunain läpi. Mortensen oli jo pari tuntia sitten
saattanut Nielsen neitiä kotia. Poliisimestari Andersen seisoi
portaitten nojapuuta vasten ja kuiskutti auttamattomasti:
"Knudsen!" -- hän oli kadottanut puhetaitonsa eikä voinut kulkea
yksinään.
Sulhanen hoippaili kahta kolmea porrasta alas, vaan kun hän keksi
Kristinan huoneen oven olevan lukossa, rupesi hän huutamaan ja
koputtamaan.
Kristina sammutti kynttilän ja aukasi oven hänelle.