TOPIAS La la la laa!
(laulaen). »Mutta me Mänttälän pojat...»
Hih! (Viskasee lakkinsa ilmaan. Martta tulee huoneesta ja tukistaa häntä).
MARTTA. Pidätkö suus kiinni, sinä poutahaukka.--Mitä teette tässä
ulkona? Kanttoori on hyvä ja tulee sisään. (Menee huoneesen).
TOPIAS (ottaa ylös lakkinsa). Eskon iso-lippunen lakki; hän sai hattuni
häihin. (Ryyppää).
SEPETEUS. Mutta usko minua, pöllähdinpä tästä tapauksesta, tukistuksesta
nimittäin.
TOPIAS. Tuosta etu-tupsusta hän minua vähän nujusti, mutta annanpa
hänelle sen anteeksi; sillä onpa hän kovin kiivas ja kiukkuinen
häätoimien hyörinässä. Hän on kun tulen leimaus. Huomasitteko, kuinka
pikaisesti tämä temppu oli tehty häneltä? Kuin luoti oli hän tässä, kuin
luoti oli hän sekuntin päästä tuvassa jälleen, ja sillä aikaa ehti hän
tukistaa minua.
SEPETEUS. Nais-valtikka on murheellinen merkki; se maakuntain häviöö
ennustaa. Roomassa, koska tämä ankara valta lankeemukseensa kallistui,
hallitsit portot, narssut ja naasikat, ja mies vapisi vaimon edessä.
Mikä häpeä! Mutta kaikki hekuman ja huvituksen työ.--Topias! minä vaimon
arvossa pidän, mutta sanon, että mailman loppu, hävitys ja ikuinen
sekamelska meitä lähestyy, koska hän housut päällensä pukee ja rupeevi
meitä könistämään, meille korvapuusteja jakelee ja--(katsoen
merkillisesti Topiasta kohden) meitä tukistelee.
TOPIAS. Kuin oikein peräänaattelen, niin olipa se hävyttömästi tehty
Martalta. Peijakas! minä närkästyn. Tukistaa minua! Sinä mustalainen!
No no, otanpa sinun tästä koviin kouriin, kuin vaan tämä paha pääs on
ohitse mennyt. Nyt ei ole hyvä hiiskua asiasta mitään.--Mutta astukaat
sisään, kanttoori, astukaat sisään! (Avaa oven Sepeteukselle, joka menee
sisään). Minä tulen kohta perässä! (Menee ja ottaa ryypin, ja puree
sokerinpalasta päälle. Martta tulee). Minä tässä tirkistelen,
tirkistelen katsella pitkin tietä, vartoen häämiehiä kuin päivän nousua.
MARTTA. Heitä kentiesi vartoa saamme!
TOPIAS. Tänä ehtoona heidän täytyy tulla, niinkuin päätetty oli.
MARTTA. He saattavat tulla tänään tahi huomenna tahi koska niin
tapahtuu, mutta aatteles, jos tulisivat ilman morsianta!
TOPIAS. Ilman morsianta?
MARTTA. Tytön tahi kasvatusisänsä pää olisi tainnut kääntyä!
TOPIAS. Mahdotonta! Asia päätettiin kättä lyöden miehuullisesti.
MARTTA. Ei mikään mahdottomuus. Mutta tapahtuisi niin, niin onpa Jaana
paljon likempänä perintöä kuin poikamme, Esko; kolmas kuulutus vaan
puuttuu. Että hän ja seppä, se kirottu, meiltä kieppaisivat viisi sataa
riksiä pois, se aatus sydäntäni polttaa kuin helvetin tuli. Mutta
Jumal' avita! minä vannon, niin ei käymän pidä. Jos ei könsikkä
aviosiippaa muassaan tuo, niin tyytyköön siihen, jonka hänelle annan.
Minulla on hänelle varoina ystävä, joka ahneesti kuin nälkänen kotka
hänen vastaanottaman pitää. Naimiseen kohta, mutta siksi täytyy sinun
vielä juonitella provastin kanssa.
TOPIAS. Minä teen niinkuin tahdot. Mutta tämänkaltaisia hankkeita ei
meidän pelätä tarvitse; he tulevat kohta, ja morsian Eskon rinnalla
istuu, kaunis kuin Saaronin-kukkainen. He ovat vihitty pari, ijäisesti
yhdistetyt, muutoin eivät olisi viipyneet matkalla viikkoa kolme. Kohta
he tulevat pillin kirkunalla. Kraatari Antres, klanetti kourassa, vartoo
heitä tien-haaralla tuolla. Ja minä vannon, Martta, että tanssin tänä
ehtoona vielä polskaa kanssas tässä tasaisella tanterella.--Mutta mitä
aattelemme Iivarista, joka ei ole vieläkään tullut?
MARTTA. Että hän elää, sen tiedämme; ovathan nähneet hänen Hämeenlinnan
kaduilla, mutta kaakertelevan juovuksissa.
TOPIAS. Sinä kanalja pojaksi, nyt täytyy sinun saada pieni ryöpäys, ei
auta. Saatpa, saakeli vie! kuin sieltä vaan tulet kerran kotia.
MARTTA. Hänen suomin nipampulla, että makaa hän viikon päivät
jäsentäkään liikuttamatta.--Mutta mene sisään sinä seuraksi lukkarille.
Yhtä toki sinulle muistutan: elä juo itsiäsi tänään juovuksiin, jos et
mieli tulla teljetyksi sikapahnaan.
TOPIAS. Sikapahnaan? Elä, Marttani, haastele niin sikamaisesti tällä
juhlallisella hetkellä.
MARTTA. Mene sisään ja elä mököttele! (Topias menee. Martta yksin). Sinä
viivyt vielä, lunttu. Jos vilauksessa et ole tässä, niin niskas nuriin
kierrän; sillä tänään ei ole mieleni leikittävä.--(Jaana tulee). Mutta
tuossa hän tulee. Kiitä onneasi, ettes kauvemmin viipynyt!--Saitko
siirappia?
JAANA. Enpä saanut; hän sanoi itsellään ei olevan.
MARTTA. Sinä volpana, ethän taida koskaan mitään matkaansaattaa.
JAANA. Minä en saanut.
MARTTA. Sentähden, ettäs olet saamaton.
JAANA. Mitä taisin tehdä?
MARTTA. Ääneti! ja mene Priitan luoksi, muistuta häntä niistä kymmenestä
munasta, jotka hän on minulle velkaa, ja sano hänelle, jos ei hän anna
niin tulenpa ja reväisen silmän päästänsä kuin perkele Kittelän noidalta
ennen. (Jaana menee oikealle. Leenan-Kalle tulee).
LEENAN-KALLE. Iivari, luulen, ei ole vielä palannut kaupungista.
MARTTA. Ei vielä.
LEENAN-KALLE. Olenpa varma siitä, että hän on juonut ylös lintu-rahani
ja jään nyt ilman ampuvaroja.
MARTTA. Niin taitaa käydä!
LEENAN-KALLE. Mutta teidän tulee maksaa vahinkoni, jonka kärsin poikanne
kautta!
MARTTA. Sen saamme nähdä! (Anna-muori tulee).
ANNA-MUORI. Hyvää päivää, Nummisuutarin-muori! Onko kaupunkimiehestä
jo mitään kuultu? Minä pelkään, etten saa nuuskaa, enkä rahojani
takaisin enään!
MARTTA. Niin luulen minäkin tapahtuvan.
ANNA-MUORI. Se viheliäinen poika, missä mahtaanee hän, kaupungin vai
tievarren krouvissa, aikansa näin synnin humussa menettää?
MARTTA. Häntä käykäät etsimään, jos tahdotte tietoa siitä.
ANNA-MUORI. Se on ennen teitin tehtävänne, joka olette äitinsä.
MARTTA. Vaiti, ämmä! sun muutoin yhdellä potkauksella tästä mökkiisi
linkoon! (Kristo tulee vasemmalta). Mitä tahdot sinä?
KRISTO. Ei niin vihaisesti, Nummi-Martta; sillä tuonpa teille iloisen
sanoman. Esko lähestyy nuoren vaimonsa kanssa; kaunis tyttö, kuin
aamurusko punertavat poskensa ja silmät säteilee kuin kaksi aurinkoa.
Kohta ovat tässä. Peltolan pihalla Esko hevoistansa juotti.
MARTTA. Sinä valehtelet, mies!
KRISTO. Totta puhun! (Klanetin ääni kuuluu). Siinä ovat! (Itsekseen).
Kuulenpa ratasten jyrinän myös. Mitä aattelen tästä? Oliskohan Mikko
minua vietellyt? Sitten totta valehtelen tässä. (Topias ja Sepeteus
tulevat huoneesta, edellinen joteskin päissään).
TOPIAS. Klanetin äänen kuulin; he lähestyvät.
KRISTO. Paikalla ovat he tässä!
TOPIAS. Kuinka häitten tapaista! Mitä marssia puhaltaa kraatari?
SEPETEUS. Porilaista!
TOPIAS. Porilaista marssia! Ja nummi pauhaa kuin suden-ajossa!--Mutta
mikä loilotus siellä?
KRISTO. Juuri niinkuin suden-ajossa.
TOPIAS. Tämä loilotus?
KRISTO. Ilon ja surun huuto!
TOPIAS. Niin, seppä! »Iloitkaat ja riemuitkaat! nyt on meillä joulu!»
Ollaan ystävät taas, seppä! Nyt annan anteiksi kaikille, itse
saatanallekin, joka meitä kiusaa ja heijailee pitkin myötä-virtaa
alespäin.--Tässä on tassuni, seppä!
KRISTO. Tässä minun! (Kättelevät).
TOPIAS. Ystävät olemme aina!
KRISTO. Niinkauvan kuin kestää vaan!
TOPIAS. Niin, seppä!
SEPETEUS (itseks.) Ystävyys ja vesi, he ovat tähän aikaan yhtä.
TOPIAS. Eskon häät!
MARTTA. Sinä nauta, olethan juonut itses juovuksiin, vaikka kielsin
kovin?
TOPIAS. Nauta! Elä, Martta kulta, saata itsellesi tänä ehtoona sitä
häpeää, että vihoissani karkaan sinusta kuuksi päiväksi!
MARTTA. Marssi matkaan, jos mieles tekee!
TOPIAS. Mitä minun tarvitsee? Minä olen herra huoneessani. Sinua en
pelkää, meitä on monta nyt, sinun voitamme kyllä.--Nauta! Elä saata
sydäntäni kiehumaan!
MARTTA. Kitasi kiinni, sanon minä!
SEPETEUS. Malttakaat mielenne, mies ja vaimo! Nyt riita pois ja
kristillisellä tavalla ottakaamme vastaan ylkä ja morsian!
TOPIAS. Kristillisellä tavalla, palavat lamput kädessä. Ylkä tulee!--
Mutta mikä mustalaiskuorma tulee sieltä? (Iivari, Sakeri, Niko, Esko
ja Antres, kaikki istuen rattailla, tulevat loilottaen ja klanetin
pauhinalla. He pysäyvät perälle; Sakeri ja Antres nostavat lakkiansa).
MARTTA (itseks.) Jumal' avita! rupeanpa arvelemaan, ettei ole laita
oikein!
TOPIAS. Minä kysyn: mikä on tämä mustalaiskuorma?
IIVARI. Rahakuormahan tämä on.--Ales rattailta kaikki. Minä tahdon
päästä syömään! (Astuvat rattailta, Iivari vie hevoisen pois
teaterilta).
TOPIAS. Selittäkäät minulle tämä näkö, jos taidatte!
SAKERI (osoittaen Nikoa kohden). Katseles tätä kuvaa! Etkö huomaa jotain?
TOPIAS. Kaikki on unta! Miksi on hän sidottu, ja miksi hallitset häntä
jalasta?
SAKERI. Se on kallis kalu! (Iivari tulee takaisin). Ilmoita asia,
Iivari!
IIVARI. Kuulkaat, kuulkaat ilon sanomaa! Villitysti elänyt olen,
pahemmin kuin ennen tuhlaaja-poika. Tuhat tulimmaista! joinpa kaikki
ylös, kuorman, rahat ja säntit mennä annoin, mutta tässä on se, joka
täyttää kaikki lävet taas, tässä on seittemän sataa riksiä!
TOPIAS. Seittemän sataa! Minkätähden, minkätähden poikani, Iivari!
IIVARI. Hän on se ulkomaan kreivin varas, hänen otin kiinni Puol'matkan
krouvissa, ja luvattu palkinto on minun. Me tulemme rikkaiksi, isä!
TOPIAS. Keritty tukka, piikkiparta ja pilkku tuossa, juuri niinkuin
pitää. Nyt iske kirkasta tulta ja jysky, riemun päivä on tullut ja
ilosta silmäni mustenee! Koira vieköön! eipä paljon puutu, etten suutele
sinua ilosta, varas!--Seittemän sataa, ja viisi sataa siihen luoksi
vielä!
IIVARI. Me ostamme talon!
TOPIAS. Talon oivallisen!--Kas niin, Martta, minun kiltti Marttani, nyt
olemme onnen myyriä.
IIVARI. Isä ja äiti, teitä pyydän unohtamaan mitä rikkonut olen!
TOPIAS. Kaikki on unohdettu, sinä uljas poika. Nyt muistelemme tätä
onnen tempausta vaan!
IIVARI. Myös tahdon puhua Eskon puolesta. Asiansa kävi huonosti, hänen
pettivät ja annoit morsiamensa toiselle, mutta se ei ollut hänen syynsä
eikä sekään, että hän on viipynyt matkalla näin kauvan. Mikko oli
petollinen myös. juotuaan kaikki Eskon rahat, erosi hän kumppanistaan
kuin rosvo, annoi hänelle kaupanpäälliseksi vielä korvapuustin. Niin
teki hän!
TOPIAS. Tosin kuuluu tämä vähän kiusattavalta...
MARTTA. He olkoot kirotut, niin morsian kuin Mikko!
TOPIAS. Ikävätä; mutta kaikki olkoon unohdettu ja sovittu tällä ilon
hetkellä!
MARTTA (itsekseen). Jos asia on niinkuin se näyttää, niin pelastuu mar
todella sekä Iivarin että Eskon selkä! (Jaana tulee).
TOPIAS. Jaana piikaseni, tules kuulemaan, mikä onni on kohdannut meitä.
Tässä on se suuri varas kiikissä!
NIKO. Sinäkö Jaanani, pieni enkelini? Tule ja päästä isäs kädet, että
hän saa sinua halailla!
TOPIAS. Mitä hän sanoo?
JAANA. Te isäni?
NIKO. Merimies Niko, karkuri, mutta ei varas. Ole lohdutettu, tyttäreni!
ANNA-MUORI. No sinä suuri jumala! Totisesti Järvelän Niko, vaikka paljon
muuttunut.--Tunnetko minua vielä?
NIKO. Vanha Anna-muori, luulen!
ANNA-MUORI. Sama muori, joka kerran sinunki auttoi mailman valkeuteen
pääsemään!
TOPIAS. Tunnetko minua sitten?
NIKO. Sinua en koskaan ole unohtanut. Koska aavalla merellä ystäviäni
muistelen kotomaassani täällä, niin usein kaipauksen kyyneliä vuodatin.
TOPIAS. Mies parka! Minä surkuttelen sinua nytkin niinkuin ystävä.
NIKO. Kiitoksia vaan. Mutta koska sinua muistelin, sun tukkaas, totisia
silmiäs ja pikistä naamaas, niin itku nauruksi muuttui, nauroin, että
kojuni kajahteli.
TOPIAS. Vai niin, sinä vanha varas. Mutta etpä tunnekkaan minua. Kellen
kuuluu tämä pikinen naama?
NIKO. Nummisuutarin-Martan miehelle.
TOPIAS. Sen taidat arvata; kyseleppäs jotain elämäni vaiheista.
NIKO. Onko selkäs hiljan Martan pamppua maistanut?
TOPIAS. Aha haha; kuinka vihaa täynnä! Nyt tunnen sinun, entinen
naapurini. Löisitpä minua, mutta katsos kätes ovat koreasti sidotut.
NIKO. Minä en tahdo lyödä toisen vaimon miestä.--Mutta päästäkäät mua
siteistä.
JAANA (itsekseen). Isänikö näkisin, mutta varkaana? Minä kauhistun.
KRISTO (itsekseen). Minä onnea toivon ja pahinta pelkään toki.
NIKO. Mua päästäkäät, muutoin hävitystä ympärilleni saatan, kuin
juoksussaan kappaleiksi lentävä myllynkivi.--Päästäkäät!
SAKERI. Sinä olet vankimme.
NIKO. Miksi olette mun vanginneet?
SAKERI. Että olet varas.
NIKO. Varas! (Katkaisee siteensä). Sinä ryökäle! todista sanas, sitä
muutoin kadut, ja hellitä jalkani, mies. (Tempasee jalkanuorallaan
Sakerin nurin, Iivari ja Topias aikovat karata päällensä). Pysykäät
matkan päässä, jos mielitte säästää pääkallojanne!
KRISTO. Elkäät koskekaa häneen, vaan sanokaat syy, miksi olette sitoneet
hänen. Tässä seison minä ja tahdon häntä puolustaa.
SAKERI. Katsokaamme, ettei pääse hän pakoon.
TOPIAS. Hän ei pääse.
IIVARI. Hänen kyllä pitelemme.
NIKO. Kohta menen.--Mutta sinäkö tyttäreni? (Syleilee Jaanaa). Jaanani,
taidatko minulle anteeksi antaa?
JAANA. Kaikki kaikki, kuin ette vaan ole se, miksi nämät teitä syyttää.
NIKO. Kunniallinen olen, muusta rikoksesta en tiedä, kuin että kerran
laivastani karkasin ja siitäpä söin jo vettä-leipää Turun linnassa,
juuri silloin koska tapahtui tämä varkaus, jota nämät nyt tahtovat
saattaa päähäni. Siellä istuin silloin ja sinnen tulin suoraan
Engelsmannin laivalla. Kaikki todistaa taidan; tämä seisoo passissani
myös, jonka vaadin takaisin tuolta mieheltä.
SAKERI. Sen saat koska annan.
IIVARI (itsekseen). Liukuisiko kulta kädestäni vielä? Mutta sitä en
usko.
ESKO (joka seisoo ta'empana muita jäseniä. Itsekseen). Minä pelkään,
minä pelkään. (Lautamies Eerikki tulee).
TOPIAS. Tuossa lautamies kuin käsketty.--Minä manaan oikeuden nimessä
teitä ottamaan tarkan vaarin tästä miehestä, joka on se peräänkuulutettu
kreivin varas. Poikani, Iivari, otti hänen kiinni.
EERIKKI. Mitä turhia leksottelet? Se varas kiinni-otettiin eilän Vanajan
kirkolla, sen näin itse.
IIVARI (itsekseen). Tulinen helvetti! Nyt on soppa edessäni taas.
ESKO (itsekseen). Minä olen onneton!
NIKO. Mitä tuijottelet noin päälleni, ystävä Eerikki.
EERIKKI. Mitä konstia taas, Niko? Mihen on partas joutunut, sinä
kanalja? Missä on ryhevä partas, jota Hämeenlinnassa sun, pari päivää
sitten, näin kantavan?
NIKO. Kuule pieni kertomus, ja nämät toiset kuulkoot myös, jos se heitä
miellyttää. Näille kahdelle, jotka tulit kaupungista, tein pienen
keppoisen Puol'matkan krouvissa. Siinä haasteltiin eräästä varkaasta,
jonka sanottiin löytyvän niillä seuduilla ja jonka he toivoit saavansa
kouriinsa, ansaitakseen sen suuren luvatun palkinnon. Tuo mustahiuksinen
ystävä tuossa lupasi, jos hän käsittäisi varkaan, hänen kohta istuttaa
rattaillensa ja kyydittää hänen kotopitäjän nimismiehen luoksi. Minä
äkkäsin hänen olevan samasta pitäjästä kuin minä itse ja, koska olin
kovin väsyksissä, mielin päästä kyydillä kotiin; sentähdenpä kävin
salaliittoon krouvarin kanssa, saadakseni itseni oikein tämän mainitun
varkaan muotoiseksi. Kaikki kävi kuin tulta pohtaen. Krouvarin tukkaani
keritessä partani ajoin, ainoastaan tämän piikin jätin ja painoin tämän
pilkun nenäni viereen,--ja se kadokkoon taas! (Pyhkäisee pois
pilkun).--Toinen hattu ja takki vielä, jotka sain krouvista, ja se suuri
varas astui sisään krouvitupaan. Nämät kohta kuin kotkat niskaani,
sidoit minun, ja riemun metelillä, sillä luulivatpa käsittäneensä
kalliin aarteen, kyyditit he minun kotiin. Tässä seison nyt ja kiitän
kyydin edestä!
EERIKKI (nauraa). Sinä veitikka!
JAANA. Isäni, olkaat terve-tullut!
KRISTO. Terve tuloa. Ja tulittepa otolliseen aikaan. Oi onnen hetki!
Tässä on siis Jaanan isä, tytön oikea naittaja. (Lautamiehelle).
Lautamies, käykäät puhemiehekseni.
EERIKKI. Kernaasti. Tässä, Niko, seppä Kristo, oiva ja vikkelä mies,
rakastaa tytärtäsi; anna hänen saada se, hän on ansaitseva hyvän vaimon.
NIKO. Mitä sanot itse, Jaanani?
JAANA. Suorasti puhua tahdon. Oi! olettehan oma isäni, tukeni ja
turvani? Eihän tarvitse mun enään pelätä vieraan vihaa? Sydämeni
aatukset teille sanoa tahdon.--Tätä miestä kauvan rakastanut olen, hän
yöt ja päivät on ainoa aatukseni ollut, ja armahin toivoni on, joutua
vaimoksensa; mutta karmeasti on meitä estetty yhtymästä avioliittoon.
Oi, isäni! minä paljon kärsinyt olen.
NIKO. Sen uskon. Sun silmäs katse on kärsivän seraahvin.
JAANA. Mutta en toki kannella tahdo, en, sitä en tee. Onhan kaikki hyvin
taas.
SEPETEUS. Tosin on tyttö päiviä tuimia koettaa saanut; mutta ankara
sananlasku sanoo: »silakka ei pahene suolassa».
NIKO. Jaa, kanttoori, hän on kelpo tyttö, sen näen.--Ota ystävääsi
kädestä; minä kihlaan teidät, minä myös. (Kristo ja Jaana ottavat toinen
toistaan kädestä).
MARTTA (itseks.) Siis kaikki kadotettu. Kirous, kirous! Tätä en kestää
voi.
NIKO. Tulevana sunnuntaina käyköön kolmas kuulutus.
KRISTO. Silloin vietämme häämme myös ja sitten nostamme viisi sataa
riksiä. Se on nyt varma saaliimme, sillä eihän taida Esko enään
kanssamme kilvoitella. Jos päättäiskin hän itsensä kihlata paikalla,
niin on kuitenkin häihinsä viikkoja kolme, mutta meillä ainoastaan
viisi päivää. Voitto on meidän! Mutta mitä on kaikki tämä sinun suhteen,
tyttöni, jonka nyt vissisti omakseni tiedän.--Kuitenkin, voitto on
meidän!
SEPETEUS. Sallimuksen käsi, sallimuksen vilpitön käsi!--Totuuden kieltä
lausun. Tältä turvattomalta tytöltä koetettiin juonilla monikoukkuisilla
oikeutensa kietoa pois, estellen laillista liittoa, mutta kaikki toisin
kääntyi.--Te, jotka kiellätte löytyvän sallimuksen johtavaa perämelaa,
käykäät tänne, käykäät Nummisuutarin pihalle, näkemään esimerkkiä
edessänne, sen teitä sokeudella lyömän pitää kuin ukkosen sinertävä
salava.--Suuri ompi vääryyden voima, mutta oikeuden suurempi vielä. Ja
tämä on lohdutus!--Mutta mitä joulupukkia tuodaan tuolta? (Kuokat,
kantaen Mikkoa, tulevat vasemmalta).
ESKO. Olethan siinä, Mikko? (Asettavat Mikon istumaan maahan).
1:N KUOKKA. Kanttoorille sidottavaksi tuomme miehen; hän on murtanut
jalkansa.
ESKO. Vai niin, Mikko! Noh, enpä tahdo pititellä, sinä olet saanut
osas.
TOPIAS. Sinä juutas! Mutta olethan kaatunut vihamieheni, sentähden
istu rauhassa siinä.
SEPETEUS. Niin, tässä taasen välähtelee koston-enkelin miekka. Taivas,
sinua kiitän, ettäs rankaiset, muutoin vääryys, pilkka, riettaus ja
petos täällä röyhistyisit ylös pilvihin, anastaisit korkeuden
istuimen, ja hävityksen pimeys tulis meille perinnöksi ikuiseksi, mutta
tasapainon, o taivas! pitää täällä rankaiseva henkes.--Niin, Mikko
Vilkastus, tämä on niitto kylvöstä, pistelevä ohdakkeinen niitto, mutta
kylvä tästälähin viisaammin. (Katselee jalkaansa). Paha murros.
Seittemän viikon perästä sinä kenties vuoteesi jättää taidat, mutta ole
varma siitä, että hautaas saakka ykskolmatta astelet. Ontuvana kuolet,
mies.--Mutta kantakaa hän Tiehaaran Priitan luoksi; muijalla on
tavallisesti yhtä ja toista rohto-ainetta. Viekäät hän sinne; itse tulen
perässä kohta. (Kuokat menevät, kantaen Mikkoa).
EERIKKI. Minä teen, mitä virkaani kuuluu.--Esko, sinun Karri antaa
käskeä keräjiin, vastaamaan koirantöittesi edestä kasvate-tyttärensä
häissä. Keräjät alkaa kolmas päivä syyskuussa, Marttilan talossa Hätylän
kylässä.--Tästä vedät tuiman sakon, poikani.
TOPIAS. Mitä kuulen minä?
MARTTA (itseks.) Tämäkö vielä?
TOPIAS (Eskolle). Mutta sinua en taida uskoa pojakseni. Kuka olet sinä?
ESKO. Esko.
TOPIAS. Sano: Eskon haamu, hänen ennuksensa.--Ilman hattua ja toista
kenkää! Kuka olet, mies?
ESKO. Esko.
TOPIAS. Oletko lihaa, luuta ja verta? Tule, että saan sinua tunnustaa,
ennen en usko sinua Eskoksi.--Tule!
SEPETEUS. Tee niinkuin isäs käskee. (Esko lähestyy hitaasti isäänsä).
TOPIAS (Joltisesti päissään. Laskee tunnustellen molemmat kätensä Eskon
olkapäälle). Jaa, me olemme nyt eroitetut. Mene mene, ja elköön sinä
ilmoisna ikänä silmäni sinua nähkö enään! Mene!
SEPETEUS. Te'e niinkuin isäs käskee. (Esko poistuu muutaman askeleen
isästänsä).
TOPIAS. Ja ota myötäs, mitä sinulle kuuluu. Tässä on lakkis. (Viskasee
lakin päästään Eskon jalkoihin, Esko kääntyy ympäri, ottaa sen ylös ja
panee sen päähänsä). Sinustako naimisiin! Köntti!--Annappas takaisin
valtuuskirja; lupauskirjani tänne! (Esko antaa hänelle kirjan, Topias
katsoo siihen). Mikä on tämä variksen-jalka?--Ei vastausta. Tämä
variksen-jalka? kysyn minä.
ESKO. Kyllä se on minun puumerkkini. Sen luulin siinä tarvittavan
laillisuuden tähden.
SEPETEUS. Mikä kopea rohkeus!
TOPIAS (rikkirepii kirjan ja viskasee kappaleet Eskon silmille). Sinä
peeveli!
ESKO. Puhu puolestani, Iivari!
TOPIAS. Jaa, kas Iivari. Paras puolustajas.--(Iivarille). Otanpa
kynsiini sinun myös.--Missä on kuorman hinta?
ANNA-MUORI. Missä on minun nuuskanaulani?
LEENAN-KALLE. Ja minun ampuvarani, kruuti ja haulit?
IIVARI (itseks.) Nyt olen kiinni.--Koetanpa tehdä itseni hulluksi, se
kenties pelastaa selkäni. (Mullistelee silmiänsä).
TOPIAS. Te'e tili kuormasta ja ostoksista, mies sinä; sinä onneton mies
ja Esko samoin. Taivas varjelkoon minua teistä!
IIVARI (teeskennellen itsensä hulluksi). Taivaan-kierukka putosi pilvistä
alas, että mötkähti, ja jalka poikki.
TOPIAS. Kuka?
IIVARI. Taivaan-kierukka.
TOPIAS. Häh?
IIVARI. Tämä mailma on käynyt ylös-alas, niinkuin pyhä Pietari sanoo.
TOPIAS. Elä, elä poikani koe pettää meitä tänlaisilla konsteilla.
IIVARI. Päässäni krapisee paistettuja herneitä.
SEPETEUS. Suuri veijari, suuri kanalja!
ESKO. Ehkä on tässä täydet käsissä; sillä hänellä on tällä hetkellä
paljon surua niinkuin minullakin.
IIVARI. Suru pannaan säkkiin, säkki lättiin ja iso tynkö oven päälle.
--Mutta kuulekkos mitään täältä päästäni?
ESKO. En mitään.
IIVARI. Sieltä kuuluu jotain.
ESKO. Mitäs sieltä kuuluu?
IIVARI. Ei mitään liikoja.
ESKO. Elä mullistele silmiäs noin. Muotosi on hirveä.
IIVARI. Ja sinun muotos on punainen kuin turkin-lanka.--»Punainen mustaa
tuikkii», mikä on se arvoitus?
ESKO. Nyt ei huolita siitä.
IIVARI. Minä rukoilen sinua: selitä minulle se arvoitus, »punainen
mustaa tuikkii».
ESKO. Se on liekki, joka tuikkeilee mustaa pataa.--Mutta veli kulta,
sano minulle, oletko sinä totisesti hullu?
SEPETEUS. Hän hullu! Suuri veijari!
TOPIAS. Yhtä viisas kuin minäkin.
IIVARI (itseks.) Näkyy kuin ei auttais tämäkään.
TOPIAS. Kas tämmöisiä poikia minulla on, kanttoori! Kuritukseksi ovat
he minulle annetut.