(Ulkopuolella Topiaksen huonetta, joka seisoo oikealla. Vasemmalla on
pöytä, siinä viinapotelli, kaksi lasia, vehnäleivän-pytkyjä ja sokeria.
Perällä näkyy honka-nummi.--Topias ja Sepeteus tulevat vasemmalta).
TOPIAS. Kas kas Marttaa vaan, kuin on rakentanut eri viinapöydän, ja
ulos pihalle sitten. Herrasväen konstia ja temppuja istuu hänessä vielä
nuoruuden päivistä, koska tyttö palveli Riutalan kartanossa, ja palveli
seittemän vuotta. Kapteenska piti hänestä paljon, samoin kapteeni itse,
vaikka saivat hekin pitää suunsa kiinni, koska Martta oikein
vihuripäänsä päällensä otti. Semmoinen likka hän oli. Silloinpa mekin,
minun käydessäni kartanossa neulomassa, tulimme keskenämme tuttavuuteen,
ja aina paremmiksi ja paremmiksi ystäviksi ja viimein pariskunnaksi, ja
sainpa, koira vieköön! maksaa tervarahaa Eskon tähden, kirkkoa tervata
sain. No, no! »Nuoruus ja hulluus, vanhuus ja viisaus», sanoo
sananlasku. Nuori mies, hän on kuin metsävuohi, hurjapäinen. Hän ryntää
päälle vaan, aattelematta perään, liioinkin tähän aikaan.
SEPETEUS. Ennen nyrkki pystyssä ja suu mytyssä himojamme vastaan sotaa
käytiin, ja rautaa kasvoi miehen mieleen, mutta tällä suvulla ei ole
tahdon voimaa, vaan tanssii se halujensa pillin mukaan.
TOPIAS. Niin niin.--Muistaakos kanttoori, kuinka Peltolan
hirsi-talkoossa sekä nuoret että vanhat tanssivat virolais-ukon,
Hanssun, säkkipillin mukaan?
SEPETEUS. Minä jouduin sinne virka-retkilläni.
TOPIAS. Tehtiinpä siellä yhtäkin konstia ja juonta. Siellähän seppä
minun silmäni noki, juuri talosta lähteissäni. Junkkari! Enkä tiennyt
asioistakaan, ennens kuin kotona sain Martan kimppuuni siitä
syystä.--Noh, ne ovat menneitä asioja, ja olkoot unohduksessa. Mutta
saapa tässä mies koetella yhtä ja toista, sekä leikkiä että totta, tässä
mailmassa, jonka oppineet sanovat ymmyrjäiseksi kuin minun pääni ja
pyörivän tyhjässä ilmassa. Mitä aattelee kanttoori siitä asiasta?
SEPETEUS. Minä kiinniriipun sanassa, jossa veisaamme: »ei patsast' eikä
napaa, vaan vahva virta vapaa».
TOPIAS. Niin uskon minäkin.--Vetten päällä se pyörii, suuri kuin
joulukaakku.--Niin on tämä mailma ymmyrjäinen ja soppia ja solia täynnä,
joissa pian masennetaan mies. (Täyttää molemmat lasit viinalla). Mutta
kas, kuin kaikki viimein ympäri käy, niin otammepa ryypin ja unohdamme
kaikki. Ryypin otamme ja nauramme ja itkemme yhtaikaa elinkautemme
retkille.--Kanttoori, olkaat niin hyvä! Elkäät hirttäkää Eskon häitä,
minä muutoin närkästyn poikani puolesta.
SEPETEUS. Maistaa tahdon!
TOPIAS. Lasi kumoon, kanttoori, kumoon!
SEPETEUS. Ei, Topias; maistan vaan!
TOPIAS. Niinkuin tahdotte, mutta Eskon muistoksi! (Ryyppäävät, Sepeteus
maistaen).
TOPIAS. Sokeria tahi vehnäleipää päälle; kumpaa vaan haluttaa; sillä
takakontoni, näettekö, ei ole juuri niin tyhjä kuin luulis, sieltä heruu
koska heruman pitää. Mikä on suutari Topiaksen eläessä? Hänen konstinsa
istuu päässä, sen käytös kourassa tässä; terve ruumis, silmät, korvat ja
kaikki muut jäsenet; uljas vaimo ja kaksi poikaa, ja omalla kannallansa
asuu hän tässä, tässä vapaalla, kaikuvalla honka-nummella.--Tässä on
ankara kaiku, herättäkääs se äänellänne, kanttoori.
SEPETEUS. Nyt ei veisaamiseen aika eikä paikka.
TOPIAS. Vähän vaan loilotusta, että kaiku kuuluu.