SEPETEUS. »Kurita tääl', säästä siel'!»

TOPIAS. Niin veisaamme, mutta kova on tämä kuritus.--Millä maksan,

Iivari, puolestasi kylän sänti-rahat, jotka olet hävittänyt, millä

maksan sakkos, Esko? Te peijoonit! pampusta pitää teidän saaman, että

mökkimme huiskuu.--Esko, millä maksan sakkos?

EERIKKI. Häärauhan rikkominen sakottaa kovin.

ESKO. Sakosta ei niin paljon puhetta, lautamies. Minä en ole juuri vielä

täys-ikänen, siis taidan päästä koko asiasta pienellä pieksiäis-saunalla

lakituvan porstuassa, jos niin tahdon. Mutta tämä olis häpeä.--Minä

sanon toki: ei niin paljon kopeilemista sakosta.

EERIKKI. Siitä suorita itses miten parhain taidat. Minä olen tehnyt

tehtäväni.

SEPETEUS. Niin, tänäpänä ansio palkkansa saanut on ja rangaistuksensa

pahuus. Sinä oikeuden päivä!

TOPIAS. Kanttoori, minä käskin teidät poikani häihin; tosin kyllä

näyttää kuin ei nousis tästä mitään juhlaa, mutta minä käskin teidät

kuitenkin.

SEPETEUS. Siitä kiitän sinua! Mutta luulenpa itseni vieraaksi, jonka

puhetta ja käytöstä ei tarvitse sun hävetä. Minä totuuden kieltä puhun,

sanoen, että tämä tapaus on sinulle ja vielä muillekin kurittava

rangaistus ja varoitus, mutta tytölle tässä ansaittu onni.--Iloitse,

Jaana!

JAANA. On siis tullut ilon päivä, jota ennen kaukaisena valona

synkeästä laaksosta katselin, eikä mua lähestyä tahtonut. Se tullut on

ja vierastanpa sitä vielä, sen lempeässä paisteessa kainostelen kuin

pieni lapsi.--Nyt yht'aikaa ystäväni omakseni sain ja isän armaan

löysin. Isäni, teille kuolleen äitini terveykset saatan! Ei kironnut

hän teitä, ei, vaan siunasi ja sanoi: »jos sun isäs luoksesi palaa

vielä, niin sano hänelle terveiseni, sano: terve-tuloa mereltä

eksyttävältä!» Niin hän haasteli hetkeä ennen kuin silmä-kantensa

umpeen kävit.

NIKO (pyhkien kyyneliänsä). Sovinnon kihara-hiuksinen enkeli tänään

vallitsee. Liehutellen lumivalkeata viiriänsä, hän haakseni mereltä

myrskyiseltä johtaa rauhan satamaan, ja ympärilläni seisoo lapsuuteni

tienoot taas ja näyt, ahot, kankaat, pellot leikatut, aumat pelloilla ja

sauhuvat riihet, kaiken tämän näen ja korvissani kielen lempeän kuulen.

Päivää toista tämänkaltaista en elinkaudessani enään näe, sentähden sen

tahdon iloisesti viettää ja vihamiestä, onneni kadehtijaa ei silloin

oleman pidä.--Tämän huoneen asukkaat, teidän kaikkein kanssanne

sovintoon käydä tahdon. Silmämme vihainen isku ystävyyden loisteeksi

muuttukoon! Toverit ja kylänmiehet, tehkäämme niin!

SEPETEUS. Minä panen sanansa sydämellenne, sinä Nummisuutarin perhe!

TOPIAS (itseks.) Totisesti, niin eikö koske puheensa sydäntäni!

NIKO. Tämä on vielä Jaanan koto, suokaat, että on se myös minun kotoni

tänä ehtoona.--Jaanani, sinun kauttas elköön tässä närkästystä olko!

Sinä sanoit, ettes kantele, niin tahdon minä myös; sinä

elatus-vanhempias et moittia saa; sillä malta, heissäpä toki on ollut

tukes ja suojas, heidän kädestänsä elos ja vaattees saanut olet!

JAANA. Sentähden olen heille kiitollinen, kiitollinen kuolemaan asti!

TOPIAS (itsekseen). Kelpo tyttö, sen olen aina sanonut!

MARTTA. Jaana, eipä minun juuri edessäsi tiliä tehdä tarvitse, mutta

yhtä kysyn sinulta toki. Sinua puheella tuimalla ja kiukkuisella--sillä

äkeä on tuntoni--kohdellut olen, sen todistan, mutta olenko koskaan

kättäni päälles laskenut?

JAANA. Ette koskaan, elatus-äitini!

MARTTA. Toisen lasta en lyö, vaikka peittoisinki omiani kuin hallia, he

omiani ovat, ja löisinkö heidät vaikka rammoiksi, niin eipä kose se

muihin, heidän elätän itse!

JAANA. Teitä kiinteän kohtelemisen edestä kiitän ja myös! jos hempeyttä

mua kohtaan osoittaneet olisitte, mun sallineet heittäyä riettauden

helmaan, niin olisinpa kentiesi nyt tyttö kurja, ylenkatsetta ansaitseva

kaikilta. Mutta teitä kiitän, että näin vapaasti nyt isääni ja

sulhaistani kasvoihin katsoa taidan.

MARTTA (itseks.) Jumal' avita! puheensa mieltäni lämmittää!

NIKO. Sinä päivä soma! Hyminän kuulen honkien kruunuista nummella.

Soitto menneistä päivistä!--Naapurimme, huomaitkaat, että aurinko

laskuunsa likenee, siis heittäkäämme hiiteen kaikki viha ja vaino

ennenkuin päivän ruhtinas kasvonsa peittää. Sovintoa tahdon!

TOPIAS. Minä myös, entinen kasvukumppanini. Tässä on käteni!

NIKO. Terve, Topias, terve!

ESKO (itseks.) Myös minun kivikova sydämeni liikkuu, niinkuin kivikin

koska sitä liikutetaan. (Ääneensä). Sopikaamme kaikki!--Terve, Kristo,

terve!

KRISTO. Terve!

ESKO. Niin!--Entäs, Iivari?

IIVARI. Olkoon menneeksi! Terve, eno Sakeri! Kätelkäämme miehissä, niin

saamme juoda kättiäisiä.

SEPETEUS. Iivari! Tässä on totuus käsissä.

IIVARI. Suokaat anteiksi, vaikka löin vähän leikkiä. Sovintoa tahdon

todenteolla minäkin. Ennen ystävien kasvoja ympärillämme kuin

vihamiesten!

TOPIAS. Martta, sinä myös sydämesi lievetä anna! Sinä olet ääneti.

SEPETEUS. Topiaksen vaimo, sinulle sanasen lausun. Kaikkein povessa sinä

itsiäsi kohtaan pahuutta ja ilkeyttä löytyvän luulet ja tämä aatus

veresi lakkaamatta kuohinassa pitää; mutta käyppäs omaan povehes, vaimo,

ja alkusyyn mielesi kiukkuun ja vimmaan siellä sinun löytämän pitää.

Usko tämä!

TOPIAS. Martta, jos on sinulla korvat, niin kuule!

MARTTA. Eikö ole tämä kiusan ja murheen päivä? Poikamme viimein kotia

tulleet ovat, tuoden meille häpeän ja viimeisen häviön!

ESKO. Antakaat meille anteeksi!

MARTTA. Anteeksi teille! Ja olisko sillä kaikki parannettu? Ennenko

pahat elkenne näiltä retkiltänne maksaneet olemme, niin onpa kädessämme

kerjäläissauva! (Jaana kuiskaa isäänsä korvaan).

NIKO. Juuri niin, Jaanani! Kuulkaat mitä mulle tyttöni kuiskasi ja mitä

jo itsekkin mietiskelin.--Onhan ystäväin tapa, jakaa saalis tasan. Kahda

pankaamme voitto. Kaksi sataa viisikymmentä riksiä teille ja sama

meille! Mitä sanot, Kristo?

KRISTO. Olkoon niin!

NIKO. Siis suoriutte hyvin, Topias ja Martta, poikienne nuoruuden

hulluuksista. Ja elkööt tehkö enään niin!

TOPIAS. Niko, Niko! (Puristaa häntä kädestä). Sinä olet oivallisempi

kuin luulinkaan. Puolet voitosta!

NIKO. Sanassani pysyn, ja se on Jaanan tahto!

TOPIAS. Sinä kevät-illan kukkainen! annas kuin syleilen sinua.

Äijä-karru tahtoo sinua syleillä! (Syieilee Jaanaa).

MARTTA (itseks.) Sinä hyvä lapsi! Hyvyytes mua enemmin liikuttaa kuin

tämä raha-voitto.

EERIKKI. Parhain näin! Kaikki tulkoon hyville teloille taas! Käy, Esko,

koska aikaa saat, käy ja sovi Karri pois! Minä tunnen hänen; sovintoja

ei sinun maksaa tarvitse, ainoastaan, mitä hävittänyt olet. Mene ja tee

sovinto!

ESKO. Sen teen niin pian kuin mahdollista.

TOPIAS. ja teidän vahinkonne, Anna-muori ja Leenan-Kalle ja jonkun muun

vielä, teidän vahinkonne pitää palkituksi tuleman!--Mutta sinä, Iivari,

muista tästälähin!

IIVARI. Isä, minä häpeen! Tämä vaikuttaa enemmin kuin kuritus, tuhat

vertaa enemmin. Minä häpeen kuin koira muistellessani yhtä ja toista.--

Pois, entinen elämä!

SEPETEUS. Jaa, Iivari; nuori nallikka ja niin kiltisti klasia

kallistella! Poika, katso, ettes saa sauvastani!

IIVARI. Hyvästi antakaa!

SEPETEUS. Noh, näetpä, että kaivetaan vielä puun juuren ympärillä, mutta

näytä pian hyviä hedelmiä!

IIVARI. Minä jotain teen!

SEPETEUS. Tee ja te'e se niinkuin mies!

IIVARI. Minä merelle lähen, Niko!

NIKO. Oikein ja uljaasti päätetty, Iivari! Siellä sun leipäs, sen näen

luonteestasi!

IIVARI. Minä merelle lähen, ja koska sieltä palaan tervehtimään heimoani

täällä, niin olenpa merimies komea ja kultaa on kukkarossa; ja monen

profetan häpeälle saatan.

NIKO. Hyvä!

TOPIAS. Ha ha ha, sinä Iivari poikani!--Tee niin, te'e niin ja ole

terve-tullut takaisin!

IIVARI. Se on päätetty.

ESKO. Iivari lähteköön merelle, minä neuloskelen täällä isän kanssa,

enkä nai koskaan, en koskaan. Mitä vaimosta? Minä tunnen sen suvun nyt.

Petturia ovat he.

SEPETEUS. Sinä kentiesi harkitset myöskin parhain.

ESKO. En koskaan nai, en, se on päätetty.

MARTTA. Hääpöydän huoneesemme rakensin, mutta muuttukoon se nyt Kriston

ja Jaanan kihlauspöydäksi. Sinne käsken teitä kaikkia. Tehkäät hyvin ja

astukaat sisään! (Menee huoneesen, jättäen oven auki).

NIKO. Kaikki kaikki! Elköön yksikään jääkö seinän taa.--Te myös, vanha

Anna-muori, ja sinä, poika, sinua en tunne, sinä olet nuorempaa juurta.

LEENAN-KALLE. Minua kutsutaan Leenan-Kalleksi!

NIKO. Tule sisään, Leenan-Kalle! Kaikki sisään, ja ilon edestä

välttyköön ynseys ja murhe!

ESKO. Onpa tänä päivänä murhe ja ilo, epäilys ja toivo vaihdelleet.

Kirjava se on ollut kuin lammaslauma.

SEPETEUS. Sinä suuri päivä! Rangaistuksen leimauksia ja jyrinätä seurasi

sovinnon kirkas taivas. Muistakaamme tätä suurta päivää!

TOPIAS. Pöytään, ystävät!--Astu edellä, Antres, ja puhalla klanetias,

jälessäs tulee pestiäiskestin juhlakulku! (Kaikki menevät huoneesen,

kraatari edellä puhaltaen Porin-marssia).

Nummisuutarit · 第 16 / 16 题