Toukokuun epävakaisen sään jälkeen, jonka vallitessa Mustanmeren tuuli
itsepäisesti oli ajellut kylmiä sadepilviä, oli kesäkuu levittänyt yli
Turkinmaan tummansinisen itämaalaisen taivaansa. Ja Konstantinopolin
asukkaat olivat, niin kuin vuosittain oli tapana, jo muuttaneet
Bosporin rannoille. Pitkin näiden vesien partaita, joita melkein
aina kevyt henkäys saa väreilemään, olivat lähetystöt asettuneet
europanpuoleisiin kesäasuntoihinsa. André'n oli ollut pakko seurata
mukana ja asettua Terapiaan, eräänlaiseen kansainväliseen kylään, jota
rumentaa kaksi jättiläismäistä hotellia, missä varietee-orkesterit
pauhaten riehuvat joka ilta: mutta hän oleskeli enimmäkseen
aasialaisella puolella, joka yhä edelleen oli ihailtavan itämaalainen,
varjoisa ja rauhallinen.
Usein hän myös palasi rakkaaseen Stambuliinsa, josta hänet erotti
ainoastaan tunnin kestävä venematka Bosporilla, missä vilisi
edestakaisin kulkevia laivoja ja veneitä.
Tuolla salmella, loppumattoman talo- ja palatsijonojen reunustamien
rantojen välillä, liikkui lakkaamatta aluksia, suunnattoman suuria
höyrylaivoja tai kauniita, vanhanaikaisia purjeveneitä, joita ilmestyi
joukottain suotuisan tuulen puhaltaessa. Kaiken, mitä Tonavanmaat,
Etelä-Venäjä, jopa kaukainen Persia ja Bukara tuottavat ja vievät
maasta, nielee tämä vihreä vesisola, jolla aina puhaltaa pohjoisilta
aroilta Välimerelle päin raikas tuuli. Lähempänä rantoja häärii
alinomaan kaikenlaisia aluksia, pikku veneitä, kapeita kaikeja,
joiden soutajat ovat puetut kullalla kirjailtuihin livereihin, pieniä
moottoriveneitä, räikeän koreiksi maalattuja ja kullattuja isoja
laivoja, joita joukko kalastajia seisoen airoilla työntävät eteenpäin,
toisien laskiessa veteen pitkiä verkkoja, jotka ohikuljettaessa
tarttuvat kiinni jos johonkin. Ja keskellä tätä aluksien myllerrystä
melukkaat rataslaivat lakkaamatta aamusta iltaan kuljettavat punaiseen
feziin puettuja miehiä ja harsopeitteisiä naisia aasianpuoleiselta
rannalta europanpuoleisille maihinnousupaikoille, ja päinvastoin.
Molemmin puolin Bosporia, kahdenkymmenen kilometrin pituudelta,
katselevat puutarhojen ja puiden ympäröimät talot lukemattamme
ikkunoineen taukoamatonta hyörinää vihreällä tai sinisellä
vedenpinnalla. Siinä on kattamattomia ikkunoita, tai salaperäisiä
haaremin ristikkoikkunoita, taloja, kaikenikäisiä ja -tyylisiä.
Europan puolella on valitettavasti jo muutamia omituisia huviloita,
joiden omistajat ovat hurjistuneita Länsimaiden ihailijoita, ja joiden
julkipuolet ovat sekatyylisiä, jopa "uuden taiteen" mukaisia, ja ne
ovat inhoittavia vanhojen turkkilaisten, sopusuhtaisten rakennusten
rinnalla, mutta onneksi niitä vielä on niin harvoja, etteivät kykene
häiritsemään suuremmoista kokonaisvaikutusta.
Aasian puolella, missä asuu melkein pelkkiä turkkilaisia, jotka
halveksivat uudenaikaista rihkamaa ja rakastavat rauhallisuutta,
saattaa ilman pettymystä soutaa sangen lähellä rantaa, sillä siellä on
vielä koskemattomana menneisyyden ja Itämaiden lumous, joka liitelee
kaikkialla. Jokaisessa rantamutkassa, joka lahdessa, joka aukenee
metsäisten kumpujen juurella, ilmenee jotain vanhanaikaista, kookkaita
puita, itämaalaisen salaperäisyyden piilopaikkoja. Rannoilla ei ole
teitä, vaan vanhan tavan mukaan on jokaisella talolla pieni, eristetty
marmorilaiturinsa, joilla haareminaisten on lupa ohuesti verhottuina
oleskella, katsellen jalkojensa juuressa kisailevia aaltoja, tai
siroja, puolikuun muotoisia kaarevia kaik-veneitä.
Siellä täällä on siimekkäitä poukamia, täynnä kalastajaveneitä pitkine
vinoine raakapuineen, pyhiä hautausmaita, joiden kullatut hautapatsaat
ulottuvat alas vedenpintaan asti, ikäänkuin nekin tahtoisivat katsella
kaikkia näitä laivoja ja nähdä kaikkien soutajien tahdissa liikuttavan
airoja; monta sataa vuotta vanhojen, kunnianarvoisten plataanien
varjostamia moskeijoja, avoimia kyläpaikkoja, joilla riippuu verkkoja
kuivamassa holveiksi muodostuneilla oksilla ja joilla turbaanipäisiä
uneksijoita istuu jonkun lumivalkean marmorikaivon ympärillä, jota
koristavat kullatut kirjoitukset ja arabeskit.
Kun lähtee matkaamaan Terapiasta ja Mustanmeren suulta
Konstantinopoliin, aukenee vähitellen silmien eteen Bosporin satumainen
näky, jonka komeus kasvamistaan kasvaa, saavuttaen huippunsa sinä
hetkenä, jona saavutaan Marmaramerelle: vasemmalla näkyy silloin Aasian
Skutari, ja oikealla, korkealla, yläpuolella pitkiä marmorilaitureita
ja sulttaanin palatsia, kohoavat Stambulin ääriviivat, sen
lukemattomille tornineen ja kupukattoineen.
Tässä vaihtelevaisessa ja yllätyksistä rikkaassa ympäristössä oli André
Lhéryn määrä oleskella syksyyn asti, odotellen noita pieniä mustia
varjoja, jotka olivat sanoneet hänelle: "Mekin tulemme viettämään
kesämme Bosporin rannalla", mutta jotka eivät enää moneen päivään
olleet antaneet elonmerkkejä. Ja miten tietää nyt, kuinka heidän
laitansa oli, hänellä kun ei ollut tunnussanaa päästäkseen heidän
Makedonian metsien siimeksessä piilevän linnansa yhteyteen.