X.

Samana päivänä, ja juuri samana hetkenä tuo pieni salaperäinen

naisparka, joka oli toimeenpannut tuon seikkailukkaan retken

Tshiboukliin, valmistautui astumaan yli Yldizin hirvittävän kynnyksen

pelätäkseen viimeisen valttinsa. Hän oli palannut Kultaisen-Sarven

vastakkaisella rannalla olevaan Khassim-Pashaan, ja asusti nyt

entisessä tyttö-huoneessaan tuskallisten ikkuna-ristikkojen takana,

paraikaa innokkaasti häärien peilin edessä. Pitkälaahuksinen hopealla

kirjailtu harmaa puku, joka edellisenä päivänä oli saapunut kuuluisalta

naistenräätäliltä Parisista, saattoi hänet näyttämään tavallista

solakammalta, hienommalta ja notkeammalta. Hän tahtoi olla hyvin

kaunis sinä päivänä, ja hänen molemmat serkkunsa, yhtä levottomina

kuin hän siitä, mitä oli tapahtuva, avustivat syvän hiljaisuuden

vallitessa hänen pukeutumistaan. Ja tuo hame puki häntä erinomaisesti,

rubiinit sointuivat niinikään hyvin puvun harmaaseen kankaaseen. Oli

jo kiire... Laahus nostettiin nauhalla vyötäisten varaan, sillä tätä

vaatii hovitapa hallitsijan puheille pääsijältä; tämä hovi-laahus

tosin on välttämätön olemassa, mutta ei yksikään nainen, joka ei

ole täysiverinen prinsessa, saa laahuksellaan lakaista palatsin

komeita mattoja. Sitten verhottiin vaaleatukkainen pää "jakirak'iin",

tuollaiseen vanhanaikaiseen valkoiseen harsoon, jota ylhäiset

naiset vieläkin käyttävät erityisissä tilaisuuksissa, liikkuessaan

ajoneuvoissa tai veneessä, ja joka täytyy olla yllä Yldiz-palatsiin

pyrkijällä, sinne kun ei päästetä ketään "tsharshaf'iin" puettua naista.

Nyt oli hetki tullut; "Zahidé" suuteli jäähyväisiksi serkkujaan, astui

alas portaita ja istuutui kuomivaunuihinsa, joita koristivat kullatut

lyhdyt ja joita vetivät kultahelaisia valjaita kantavat mustat hevoset.

Ja hän läksi ajamaan, kiertokaihtimet laskettuina vaunuikkunain eteen

ja välttämättömän eunukin istuessa ajurin vieressä.

Sinä päivänä häntä uhkasi onnettomuus, jota jo oli voinut odottaakin:

tuo kahden kuukauden loma, jonka hänen anoppinsa oli hänelle myöntänyt,

oli loppuun kulunut, ja Hamdi vaati nyt mahtajan tapaan, että vaimonsa

palaisi yhteiseen kotiin. Tämä tapahtui kenties hänen omaisuutensa

vuoksi, mutta ehkä rakkaudestakin, sillä olihan Hamdi oivaltanut, että

_hän_ oli hänen kotinsa viehätysvoima, vaikka toinen olikin kiehtonut

hänen aistinsa. Ja hän tahtoi pitää luonaan heidät molemmat.

Avioero siis, mistä hinnasta tahansa. Mutta kehen turvautua,

saavuttaakseen sen?... Hänen isänsä, johon hän myöhemmin vähitellen

taas oli kohdistanut hellyytensä, olisi kyllä puhunut hänen puolestaan

sulttaanille; mutta hän oli jo vuoden levännyt Eyoubin pyhällä

hautausmaalla. Ei ollut siis ketään muuta kuin hänen isoäitinsä, joka

oli liian vanha ryhtyäkseen sellaiseen toimenpiteeseen ja ennen kaikkea

liian vanhoillinen ymmärtääkseen. Hänen aikanansa, kaksi, kolme jopa

neljä aviovaimoa talossa oli ollut luonnollisin asia maailmassa.

Europasta se oli tullut, -- samoin kuin kotiopettajattaret ja epäusko

-- tuo uudenaikainen tapa pitää ainoastaan yksi vaimo.

Epätoivossaan "Zahidé" oli päättänyt lähteä heittäytymään sulttaanin

äidin jalkojen juureen, hän kun oli tunnettu hyväsydämisyydestään, ja

puheille pääsy oli empimättä myönnetty hovimarsalkka Tewfik-Pashan

tyttärelle.

Tultuaan Yldizin puutarhojen ison suojamuurin sisäpuolelle, saapuivat

mustat kunniavaunut suljetun ristikkoportin eteen, joka johti

sulttaanittaren puutarhoihin. Neekeri, kädessä iso vahva avain, tuli

avaamaan, ja ajoneuvot, sulttaanittaren liveriin puettujen eunukkien

seuraamina, jotka olivat rientäneet esiin auttamaan tulijaa vaunuista,

poikkesivat kukkiviin puistokujiin ja pysähtyivät viimein pääoven eteen.

Kaunis anojatar tunsi valmistavat menot, hän kun usein oli ollut

tuon hyvän ruhtinattaren suurissa vastaanottajaisissa Bairam-juhlia

vietettäessä. Niin kuin oli odottanut, hän tapasikin eteisessä

kolmisenkymmentä aivan nuorta orjatarta, jotka olivat ihmeen kauniit

ja vallan samalla tavoin puetut kuin sisaret ikään. He olivat

järjestyneet kahteen riviin vastaanottamaan hänet. Tervehdittyään

häntä kaikki yht'aikaa nuo pienet keijut ympäröivät hänet kuin kevyt,

hyväilevä lintuparvi ja veivät hänet "jakmak-saliin", minne jokaisen

naisen ensin oli mentävä riisumaan huntunsa. Sanaakaan sanomatta, ja

mestarillisen taitavasti, keijukaiset kädenkäänteessä riisuivat häneltä

musliini-hunnun, joka oli kiinnitetty lukemattomin nuppineuloin, ja

hän seisoi siinä valmiina, eikä ainoakaan tukan kiemura ollut joutunut

epäjärjestykseen, kun hänen päähänsä laskettiin se kevyt harsoturbaani,

joka kiinnitetään päälaelle diadeemin tavoin ja joka on pakollinen

hovissa, missä ainoastaan täysveristen prinsessain on sallittu esiintyä

paljain päin. Sitten tuli ajutantti tervehtimään häntä ja viemään

hänet odotussaliin -- tämä ajutantti oli tietysti nainen, sillä

sulttaanittaren asunnossa ei ole mitään mieshenkilöitä; se oli nuori

tsherkessiläis-orjatar; tähän toimeen valittiin aina pitkävartaloinen,

nuhteettoman kaunis nainen, joka oli puettu kultanyöriseen

sotilastakkiin, pitkään vyötäisille kiinnitettyyn laahukseen, ja jolla

oli päässä pieni kultakalunalla koristettu upseerinlakki.

Odotussaliin tuli rouva aarremestarinna, hovimenojen määräyksen

mukaisesti hetkeksi pitämään vieraalle seuraa; tämä nainen oli

luonnollisesti niinikään tsherkessitär, sillä turkkilaisnaisia ei oteta

hoviin palvelukseen, niin ylhäiseen toimeen kelpaa ainoastaan hyvästä

perheestä lähtenyt tsherkessitär, ja kuului asiaan keskustella hänen

kanssaan; joka seurusteli korkeissa piireissä ja itse oli ylhäisönainen.

Kaikki nämä hitaat seremoniat olivat kuolettavan ikäviä, ja "Zahidé"

tunsi toiveidensa ja rohkeutensa heikkenemistään heikkenevän...

Sinä hetkenä, jona hänen oli määrä astua tuohon niin vaikeapääsyiseen

saliin, missä kalifin äiti paraikaa oli, hän vapisi kuin olisi ankara

kuume häntä ahdistanut.

Sali, jonka komeus valitettavasti oli kokonaan europpalainen,

lukuunottamatta erinomaisia koraani-lauselmien koristamia mattoja,

tämä sali oli valoisa ja iloinen ja Bosporin puolella, jonka näki

ikkunoiden ristikkojen kautta kimmeltelevän päivänpaisteessa. Viisi

tai kuusi hovipukuista henkilöä ja lempeä ruhtinatar nousi taustalla

vastaanottaakseen vieraan. Kolme syvää kumarrusta vallan kuin

länsimaisten hallitsijain edessä -- kolmas niistä oli täydellinen

polvistuminen, pää kumartuneena alas asti ikäänkuin suutelemaan

ylhäinen naisen hameen helmaa; mutta tämä ojensi heti sydämellisesti

hymyillen molemmat kätensä nostaakseen hänet ylös. Siellä oli nuori

prinssi, yksi sulttaanin pojista, joilla, samoin kuin sulttaanilla, on

oikeus nähdä kasvoiltaan verhoamattomia naisia. Siellä oli niinikään

kaksi täysiveristä prinsessaa, hentoja ja siroja, paljain päin ja

pitkälaahuksiset hameet yllä. Ja lopuksi kolme naista, hyvin vaaleat

hiukset pienen turbaanin peittäminä ja laahus päästään kiinnitetty

vyötäisille: nämä olivat liikanimeltään "Saraylis" entisiä palatsin

orjattaria, sittemmin avioliiton kautta kohonneina ylhäisönaisiksi.

He olivat jo muutaman päivän olleet vieraina entisen valtijattarensa

ja hyväntekijänsä luona, sillä "Saraylis"-naisina heillä oli oikeus

käydä kutsumatta tervehtimässä mitä ruhtinatarta tahansa, aivan

kuin olisivat kuuluneet perheeseen. (Tältä kannalta otetaan orjuus

Turkinmaalla, ja moni meidän jyrkästi vaativaisten sosialistiemme

vaimoista voisi menestyksellisesti saada haaremissa opetusta siitä,

miten hänen tulisi kohdella palvelijatartaan tai kotiopettajatartaan,

jotta heillä olisi yhtä hyvät olot kuin turkkilaisilla orjattarilla.)

Viehättävä piirre melkein kaikissa todellisissa ruhtinattarissa on

ystävällisyys ja teeskentelemättömyys; mutta varmaankaan ei kukaan

voita tätä konstantinopolilaista ruhtinatarta teeskentelemättömyydessä

ja lempeässä vaatimattomuudessa.

-- Rakas pikku ystäväni, sanoi iloisena valkohapsinen sulttaanitar,

siunaan sitä suotuisaa tuulta, joka toi teidät tänne. Nyt jäätte

tietysti luoksemme koko päiväksi: käytämmepä hyväksemme tilaisuutta

saadaksemme kuulla teidän soittavan; tehän soitatte vallan

ihastuttavasti.

Nuoria kaunottaria, joita ei vielä ollut näkynyt -- virvokkeita

tarjoilevia orjattaria -- astui nyt sisälle tuoden kultatarjottimilla

kultakuppeihin ja -astioihin kaadettua kahvia, mehua ja ruusu-hilloa.

Ja sulttaanitar käänsi keskustelun johonkin päivänkysymykseen,

jommoisia aina tihkuu sisälle haaremeihin, jopa kaikkein

eristetyihimpiinkin.

Mutta vieras ei voinut peittää levottomuuttaan; hänellä oli tarve

puhua, rukoilla jotakin, tämän huomasi ilmeisen selvästi...

Rakastettavan hienotunteisesti prinssi poistui huoneesta; prinsessat ja

kauniit Saraylikset poistuivat niinikään, vetäen verukkeeksi lähtevänsä

katselemaan jotakin kaukana Bosporilla olevaa, ja asettuivat seisomaan

viereisen salin ristikkoikkunoiden ääreen.

-- Mistä onkaan kysymys, rakas lapsi? kysyi silloin vallan hiljaa tuo

ylhäinen ruhtinatar ja kumartui äidillisesti polvistuneen "Zahidén" yli.

Ensi hetket olivat täynnä kauheata kiihtyvää ahdistusta, kun tuo

kapinallinen pikku nainen, joka halukkaasti koetti sulttaanittaren

kasvoista lukea tunnustuksensa tekemää vaikutusta, huomasi, ettei

ruhtinatar mitään ymmärtänyt, vaan näytti pelästyneeltä. Hänen

silmänsä, jotka kuitenkin edelleen olivat ystävälliset, eivätkä

näyttäneet kieltävän, tuntuivat sanovan: "Avioero, ja niin vähän

oikeutettu! Mikä vaikea asia! Mutta joka tapauksessa tahdon koettaa...

Mutta tällaisten asianhaarojen vallitessa poikani ei suinkaan tule

suostumaan."

Ja tämän epäyksen edessä, jota ei kuitenkaan oltu sanoin ilmaistu

"Zahidé" luuli tuntevansa lattian järkkyvän polviensa alla ja olevansa

hukassa -- kun äkkiä koko palatsin läpi kulki ikäänkuin pyhän kauhun

väristys; juostiin kevyin askelin eteisessä, kaikki orjat käytävissä

kumartuivat maahan asti silkkipukujen kahistessa. Ja eräs eunukki

syöksyi sisään saliin ja huudahti pelon vaikutuksesta vielä tavallista

kimakammalla äänellä:

-- Hänen Keisarillinen Majesteettinsa!...

Tuskin hän oli lausunut nämä sanat, jotka kuullessaan kaikki kumarsivat

päänsä, kun sulttaani jo ilmestyi kynnykselle.

Yhä polvillaan oleva anojatar kohtasi ja kesti hetken sitä katsetta,

joka suoraan suuntautui häneen, sitten hän menetti tajunsa ja luhistui

alas kuolonkalpeana, hopeanhohteisen hameen ympäröidessä hänet pilven

tavoin.

Hän, joka juuri oli ilmestynyt tuolle ovelle oli se mies, joka maan

päällä on kaikkein arvoituksellisin useimmille länsimaalaisille,

nimittäin äärettömän edesvastuun painama kaliifi, se mies, joka

hallitsee koko suunnattoman laajaa Islamia, ja jonka tulee puolustaa

sitä sekä kristittyjen kansojen salaiselta liitolta että ajan

tulivirralta, se mies, jota Aasian erämaiden sydämeen asti mainitaan

"Jumalan varjoksi."

Tuona päivänä hän tuli ainoastaan tervehtimään kunnioitettua äitiään,

ja silloin hän havaitsi polvistuneen nuoren naisen silmissä ahdistusta

uhkuvan palavan rukouksen. Ja tämä katse tunki hänen arvoitukselliseen

sydämeensä, joka joskus paatuu raskaan kutsumuksen painosta, mutta joka

sensijaan salaa on altis mitä syvimmälle säälille. Päätään nyökäyttäen

hän osoitti anojatarta tyttärilleen, jotka syvälle kumartuneina

eivät olleet nähneet hänen luhistuvan alas, ja nyt nuo molemmat

pitkälaahuksisiin hameisiin puetut prinsessat nostivat hellästi

käsivarsiensa nojaan nuoren naisen, jonka laahus oli köytetty kiinni

vyötäisille ja joka silmillään oli voittanut asiansa.

Kun "Zahidé" viimein palasi tajuihinsa, oli sulttaani poissa. Äkkiä

hän muisti kaiken ja katseli ympärilleen, epävarmana siitä, oliko

todellisuudessa vai ainoastaan unissa nähnyt tuon pelätyn ylhäisen

henkilön. Ei, sulttaani ei enää ollut siellä. Mutta hänen äitinsä,

sulttaanitar, kumartui hänen ylitsensä, piti kiinni hänen käsistään ja

sanoi sydämellisesti:

-- Tointukaa taas, lapseni, ja olkaa iloinen: poikani lupasi minulle

huomenna allekirjoittaa iraden, joka tekee teidät vapaaksi.

Astuessaan alas marmoriportaita, hän tunsi itsensä niin kevyeksi,

niin huumautuneeksi ja värähtävän iloiseksi kuin lintu, jonka häkki

juuri on avattu. Ja hän hymyili pienille keijuille, jotka riensivät

saapuville auttamaan jälleen hänen päähänsä jakmak-huntua ja jotka

kädenkäänteessä olivat nuppineuloin hänen hiuksilleen ja kasvoilleen

kiinnittäneet tuon ammoisista ajoista käytetyn monipoimuisen valkoisen

harson.

Noustuaan kultauksella koristettuihin mustiin kuomivaunuihinsa ja

hevostensa ylpeästi kiitäessä Khassim-Pashaa kohti, hän tunsi pilven

laskeutuvan ilonsa yli. Hän oli vapaa, ja hänen ylpeytensä loukkaus oli

kostettu. Mutta hän sen huomasi, että häntä kiinnitti vielä Hamdiin

salainen halu, josta hän äsken oli luullut ainaiseksi vapautuneensa.

"Tämä on alhaista ja nöyryyttävää -- hän ajatteli itsekseen, --

sillä tuo mies ei koskaan ole tuntenut uskollisuutta eikä hellyyttä,

enkä minä häntä rakasta. Hän on siis auttamattomasti saastuttanut ja

alentanut minut, kun vielä muistelen hänen syleilyään. Ja jos joskus

vastedes elämäni polulla kohtaan toisen miehen, johon rakastun, ei

minulla enää ole muuta jälellä kuin sieluni, jota kannattaa hänelle

lahjoittaa; enkä koskaan anna hänelle muuta kuin sen, en koskaan..."