"Zahidé'n" tarina hänen naimisistaan alkaen André Lhéryn saapumiseen
asti.
Nuoren bein hyväilyt, jotka olivat käyneet hänelle yhä
miellyttävämmiksi, olivat vähitellen nukuttaneet hänen kapinatuumansa.
Säilyttämällä sielunsa vapauden hän oli ruumiineen täydelleen
antautunut kauniille miehelleen, vaikka tämä tosin ainoastaan oli
iso hemmoiteltu lapsi, joka verhosi itsekkäisyytensä hyvin hienolla
seurustelutavalla ja miellyttävillä hyväilyillä.
André Lhérytäkö varten hän yhä säilytti sielunsa vapaana? Hän ei
itsekkään sitä enää oikein tietänyt, sillä aikaa myöten hän pakostakin
oli oivaltanut kuinka lapsellinen tämä unelma oli. Päivä päivältä hän
ajatteli häntä vähemmin.
Hän oli melkein alistuen mukautunut oleskelemaan uudessa vankilassaan;
ja elämä olisi käynyt hänelle siedettäväksi, ellei Hamdi kaksi vuotta
kestäneen avionsa jälkeen olisi lisäksi nainut Durdanén, täten tullen
kahden vaimon mieheksi, suhde, jota tätä nykyä pidetään vanhentuneena
Turkinmaalla.
Välttääkseen kaikkia epämiellyttävän mauttomia kohtauksia "Zahidé" oli
pyynnöstä saanut luvan vetäytyä pariksi kuukaudeksi Khassim-Pashaan
isoäitinsä luo, saadakseen aikaa mukautua uuteen tilanteeseen ja
valmistuakseen siihen kaikessa levollisuudessa.
Eräänä iltana hän siis huomiota herättämättä oli lähtenyt pois --
päätettyään rohjeta kaikkea pikemmin kuin palata tähän taloon, missä
häntä yhä enemmän tahdottiin pakottaa näyttelemään haaremi-naisen osaa.
Zeyneb ja Mélek olivat niinikään molemmat palanneet Khassim-Pashaan,
Mélek oli kestettyään kiduttavia ja epätoivoisia kuukausia viimein
saanut eron kauheasta miehestään; ja elettyään surkeasti puolitoista
vuotta yhdessä potilaan kanssa, joka joka tavalla oli herättänyt
hänessä inhoa, oli Zeyneb miehensä kuoleman kautta vapautunut hänestä.
Melkein samanaikuisesti oli heidän kukkea nuoruutensa runneltu, olivat
he joutuneet väsyneiksi haaksirikkoisiksi elämän merellä, mutta siitä
huolimatta he äärettömässä lamaustilassaan olivat entistään likeisemmin
sisarellisella luottamuksella liittyneet toisiinsa.
Turkkilaisten lehtien levittämä tieto André Lhéryn tulosta
Konstantinopoliin oli heissä herättänyt hämmästystä ja se oli samalla
syössyt heidän entisen epäjumalansa alas jalustaltaan: tuo mies
olisi siis muiden tavallisten kuolevaisten kaltainen, hän siis oli
palveleva alempana virkamiehenä lähetystössä; hänellä oli ammatti, ja
ennen kaikkea hän oli jo jotenkin _iäkäs!_... ja ilkkuen Mélek kuvasi
serkulleen hänen entisten unelmiensa esinettä vanhana kaljupäänä
herrana, joka todennäköisesti oli pyyleäruumiinen.
André Lhéry -- näin kertoi heille muutama päivä myöhemmin eräs
heidän ystävättäristään Englannin lähetystöstä, jolla oli ollut
tilaisuus kohdata hänet ja jolta he innokkaasti utelivat tuota
miestä koskevia tietoja -- André Lhéry -- hm -- hän on tavallisesti
sietämätön, joka kerta kun hän avaa suunsa, hän näyttää siltä kuin
soisi kanssapuhujalleen armon. Seurapiireissä hän huomiotaherättävästi
näyttää, että hänellä on ikävä... Mutta lihava ja kalju hän ei
ollenkaan ole, minun on pakko tunnustaa se.
-- Hänen ikänsä?
-- Hänen ikänsä... Siitä ei voi puhua. Se voi vaihdella kahdenkymmenen
vuoden erolla tunnista toiseen. Hän kun niin perin huolellisesti
hoitaa itseään, onnistuu hänen vielä näyttää nuorelta, varsinkin jos
voi häntä huvittaa, sillä hänellä on nauru ja ikenet kuin lapsella...
Jopa tuollaisina hetkinä huomasin, että hänellä on lapsensilmätkin...
Muuten hän on ylpeä, vaikuttavaisuuden tavoittelija ja hajamielinen...
Sanomalehdistö on jo hyvin epäsuopea hänelle...
Huolimatta näistä saamistaan tiedoista he lopulta olivat päättäneet
yrittää tuota vaarallista seikkailua tavata hänet, hankkiakseen
itselleen hiukan vaihtelua elämänsä epätoivoisessa yksitoikkoisuudessa.
Heidän sielunsa pohjalla oli kuitenkin jälellä hiukkanen entistä
ihailua siltä ajalta, jolloin hän heidän mielestään oli korkeampi
olento, yläpuolella pilviä leijaileva. Ja saadakseen järkevän syyn
syöksyäkseen tuohon vaaraan, he sanoivat toisilleen: Pyydämme häntä
kirjoittamaan kirjan nykyaikaisen turkkilaisnaisen hyväksi; täten
saatamme kenties olla hyödyllisiä sadoille sisarillemme, joiden elämä
on murskattu samoin kuin meidän elämämme.