Tuo viimeinen aamiainen kodissa syötiin vaieten noiden kahden
toisilleen salaa vihamielisen naisen -- opettajattaren ja isoäidin --
seurassa.
Sen päätyttyä morsian vetäytyi huoneeseensa, jonka oven olisi tahtonut
sulkea kahdella avaimen kierroksella; mutta turkkilaisten huoneiden
ovissa ei ole lukkoja. Ei ollut muu neuvona kuin Kondja-Gulin kautta
kieltää sisäänpääsy kaikilta palvelijattarilta tai orjilta, jotka tavan
mukaan vahtivat lähellä olevissa eteisissä ja pitkissä käytävissä, kuin
kotiutuneet ja tungettelevat pihakoirat.
Tämän viimeisen jäljellä olevan päivän kuluessa hän tahtoi valmistautua
kuin kuolemaa varten, järjestää paperinsa ja tuhannet pienet muistonsa,
ennen kaikkea polttaa ne, hän kun pelkäsi sen tuntemattoman miehen
katseita, joka muutaman tunnin kuluttua oli oleva hänen herransa.
Hänen sielunsa ahdistus oli auttamaton, ja hänen kauhunsa ja
kapinallisuutensa kiihtymistään kiihtyi.
Hän istuutui kirjoituspöytänsä ääreen ja sytytti kynttilän valaisemaan
niitä monia pikku kirjeitä, jotka uinuivat valkealla kiiltovärillä
maalatuissa laatikoissa; kirjeitä, jotka oli saanut vastanaiduilta
tai uhkaavien häiden odotuksessa vapisevilta ystävättäriltään; ne
olivat kirjoitetut turkinkielellä, ranskaksi, saksaksi ja englanniksi,
kaikki kapinallisia hengeltään ja uhkuen sitä suurta pessimismiä,
joka meidän päivinämme kalvaa Turkinmaan haaremeja. Väliin hän luki
uudelleen jonkun kohdan, epäröi surullisena; mutta lähensi sitten
kuitenkin paperilehtisen pieneen vaaleaan liekkiin, jonka valo tuskin
näkyi auringonpaisteessa. Ja kaikki tämä, kaikki kauniiden nuorten
naisten ajatukset, heidän poljettu paheksumisensa, heidän hyödyttömät
valituksensa, kaikki tämä muuttui tuhaksi, joka kokoontui ja sekoittui
kupariseen tuhka-astiaan, mikä oli ainoa itämaalainen talousesine siinä
huoneessa.
Kun laatikot olivat tyhjennetyt ja salaiset kirjeuutiset hävitetyt,
oli hänen edessään ainoastaan suuri kultahelainen kirjoitussalkku,
joka oli täyteen sullottu ranskaksi kirjoitettuja vihkoja...
Pitikö hänen polttaa tämäkin?... Ei, siihen ei hänellä enää ollut
rohkeutta. Sehän sisälsi koko hänen nuoren naisen elämänsä, sehän
oli hänen päiväkirjansa, jonka oli alkanut kolmetoistavuotiaana --
sinä surullisena päivänä, jona oli täytynyt ainaiseksi piiloittaa
kasvonsa maailmalta, antaa teljetä itsensä haaremiin, muuttua yhdeksi
Konstantinopolin lukemattomista mustista haamuista.
Tässä päiväkirjassa ei ollut mainittuna mitään tapausta, joka oli
aikaisempi huntuun verhoutumisen päivää. Ei mitään hänen lapsuudestaan
pikku barbaarilais-prinsessana siellä kaukana Cirkassian tasangoilla,
sillä syrjäisellä seudulla, missä hänen sukunsa oli hallinnut pari
sataa vuotta. Ei liioin mitään hänen olostaan pikku maailmannaisena
siltä ajalta, jolloin hänen isänsä hänen yhdennellätoista ikävuodellaan
oli hänen kanssaan asettunut asumaan Konstantinopoliin, missä oli
hänen majesteetiltaan sulttaanilta saanut hovimarsalkan arvon. Tuo
aika oli ollut täynnä ihmettelyä, ennenkuin hän tottui kaikkiin hienon
maailman tapoihin, ja lisäksi oli täytynyt ottaa tunteja ja lukea
läksyjä. Kahden vuoden ajalla oli nähty hänet juhlissa, tennistä
pelaamassa ja lähetystöjen toimeenpanemissa pikku tanssiaisissa. Hän
oli taitavimpien europpalaisten tanssijain kanssa pyörähdellyt kuin
täysikasvuinen neitonen, häntä oli tuhkatiheään pyydetty tanssimaan,
hänen muistikirjansa oli täyteen merkittynä tanssivuoroja, ja hän
lumosi kaikki viehättävillä pienillä kasvoillaan, suloudellaan,
hienolla ylellisyydellään ja lisäksi tuolla ilmeellä, jota ei kukaan
olisi voinut matkia, ilmeellä, jossa oli kostonhimoa, mutta samalla
lempeyttä, paljon kainoutta ja paljon hilpeyttä. Ja sitten eräänä
päivänä. Englannin lähetystön tanssiaisissa, jotka oli toimeenpantu
nuorinta polvea varten, kysyttiin: "Missä onkaan pikku tsherkessitär?"
Ja hänen maalaisensa olivat vastanneet: "Voi, ettekö tiedä? Hän on
juuri vastikään verhoutunut huntuun..." (Tämä tiesi seuraavaa: hän
on mennyttä kalua, vallan kuin loihdittu kadoksiin; häntä ei enää
saada nähdä; jos sattumalta hänet kohtaa, kun hän tulee vastaan ajaen
katetuissa vaunuissa, on hän pelkkä musta haamu, mahdoton tuntea; hän
on kuin kuollut...)
Täytettyään kolmetoista vuotta hän siis ankaran säännön mukaisesti oli
astunut tähän verhottuun maailmaan, joka Konstantinopolissa elää toisen
elämän sivulla, ja sitä hiipaisee kaikilla kaduilla, mutta sitä ei saa
katsella ja auringon laskettua se sulkeutuu ristikkojen taakse. Tuota
eristettyä elämää tuntee kaikkialla ympärillään, se saa levottomaksi,
se houkuttelee, on luoksepääsemätön, mutta se havaitsee, arvostelee,
paljon asioita ainaisen mustan harsonaamarinsa lomitse ja arvaa, mitä
ei ole voinut nähdä.
Jouduttuaan siis äkkiä, kolmetoistavuotiaana vangiksi, eläen isänsä
seurassa, joka yhä oli kiinni hovivirassaan, ja lisäksi ankaran
isoäidin seurassa, joka ei ilmaissut helliä tunteitaan, ollen yksin
Kassim-Pashan suuressa palatsissa, keskellä vanhojen ruhtinaallisten
asuntojen ja hautausmaiden täyttämää kaupunginosaa, missä kaikki illan
pimetessä muuttui pelottavaksi ja hiljaiseksi, hän oli intohimoisesti
antautunut opintoihinsa. Ja tähän hetkeen asti, jona hän oli
täyttämäisillään kaksikymmentä kaksi vuotta, oli jatkunut tuo into
tuntea kaikki, syventyä kaikkeen, kirjallisuuteen, historiaan tai
ylimaailmaiseen filosofiaan.
Monien nuorten ystävättäriensä parissa, jotka niinikään opinnoille
suotuisassa eristyksessään olivat hankkineet itselleen tavallista
korkeamman sivistyksen, hän loisti jonkunmoisena pienenä tähtenä, jonka
oppineisuutta, arvosteluja ja viatonta uskaliaisuutta esimerkkinä
mainittiin, ja jonka kallista ja hienoa ylellisyyttä jäljiteltiin.
Ennen kaikkea hän oli kuin lipunkantaja naisten kapinaliikkeessä
haaremin ankaroita lakeja vastaan.
Tarkoin punnittuaan hän päätti jättää polttamatta päiväkirjansa,
jonka oli aloittanut huntuun verhoutumisensa päivänä. Sensijaan
aikoi hän uskoa sen sineteillä huolellisesti suljettuna jollekin
luotettavalle ja verrattain riippumattomalle ystävättärelleen, jonka
laatikoita hänen miehensä todennäköisesti ei tulisi penkomaan. Ja
kenties hän vastaisuudessa saattoi ottaa sen takaisin ja jatkaa sen
kirjoittamista! Hän oli kiintynyt siihen erityisesti sentähden, että
oli siihen kätkenyt melkein kaiken merkittävän siitä elämästä, joka oli
päättyvä seuraavana päivänä, menneet onnelliset hetket, kevätpäivät,
jotka olivat olleet toisia valoisammat, ruusujen täyttämässä vanhassa
puutarhassa vietetyt ylen vienot kaihon hetket, ja lumoavalla
Bosporilla tehdyt veneretket hellästi rakastettujen serkkujensa
seurassa.
Hänestä tuntui kuin olisi auttamattomasti upottanut kaiken tämän
ajan pohjattomaan kuiluun, jos olisi hävittänyt päiväkirja-paran.
Sen kirjoittaminen oli muuten ollut hänen paras lääkkeensä hänen
vankeutensa herättämää alakuloisuutta vastaan -- ja nytkin valtasi
hänet halu jatkaa muistiinpanojaan haihduttaakseen tämän viimeisen
päivän ahdistuksen... Hän jäi siis istumaan kirjoituspöytänsä ääreen
ja tarttui kultaiseen kynänvarteensa, joka oli koristettu pienillä
rubiineilla. Ja tämän päiväkirjan hän oli, sen ensi lehdiltä alkaen,
jotka jo olivat yhdeksänvuotiaita, kirjoittanut ranskaksi, etupäässä
ollakseen varma siitä, ettei hänen isoäitinsä eikä ketään muuta
talon ihmisistä haluttaisi ruveta sitä lukemaan. Ja jo noin pari
vuotta hän oli käyttänyt tätä kieltä, jota oli koettanut kirjoittaa
niin huolitellusti ja virheettömästi kuin suinkin, kuviteltua
lukijaa ajatellen. (Nuoren naisen päiväkirja on aina tarkoitettu
miehiselle lukijalle, kuvitellulle tai todelliselle; kun on kysymys
turkkilaisnaisesta, luonnollisesti kuvitellulle.) Tuo hänen lukijansa
oli henkilö, joka asui niin kaukana, että hän hänen tietoisuudessaan
tuskin oli olemassa, nimittäin kirjailija André Lhéry... Kaikki
kirjoitettiin nyt yksinomaan häntä varten, jopa hän huomaamattaan
hiukan jäljitteli hänen tyyliäänkin; ja päiväkirja sukeutui nyt
kirjailijalle osoitettujen kirjeiden muotoiseksi, joissa hän paremmin
voidakseen kuvitella tuntevansa hänet, mainitsi häntä nimeltä,
suorastaan André'ksi, kuin olisi hän ollut oikea ystävä, vanhempi veli.
Tuona iltana kallisarvoisten sormusten painama pikku käsi alkoi
kirjoittaa seuraavaa: