Postilaiva tuli, se toi univormuni, se veisi paroonin kaikkine
näkinkenkä- ja meriajokasarkkuineen. Nyt lastattiin siihen silliä ja
traania laiturilla, illan korvissa se lähtisi.
Minä otan ja lataan aika paljon ruutia pyssyni molempiin piippuihin. Sen
tehtyäni nyykäytin itsekseni päätäni. Lähden tuntureille ja täytän myös
porareiän ruudilla; nyykäytän jälleen päätäni. Nyt olin valmis. Rupesin
loikoillen odottelemaan.
Odottelin tuntikausia. Koko ajan kuulin, miten höyrylaivalla laiturilla
vivuttiin kettinkiä. Alkoi jo hämärtää. Vihdoin kuuluu vihellys, laiva
on lastattu, se lähtee. Vielä saan odottaa jonkun hetken. Kuu ei ollut
noussut, minä tuijottelin kuin mielipuoli hämärtyvään iltaan.
Kun keulan nokka hieman ehti tulla näkyviin saaren takaa, sytytin
lunttuni ja vetäydyin kiireesti paikalta. Kuluu minutti. Yhtäkkiä
jysähtää, kivensirut suihkuavat ilmaan, tunturi tärisee ja kallionmyöhy
vyöryy kumisten syvyyteen. Tunturit ympärillä kaikuen kajahtavat. Tartun
pyssyyni ja ammun yhden laukauksen; kaiku vastaa moninkertaisena. Jonkun
silmänräpäyksen päästä laukaisen myös toisen panoksen; ilma tärähti
tervehdystäni ja kaiku levitti metelin kaikkeen maailmaan; oli kuin
olisivat kaikki tunturit yksin mielin ruvenneet huutaa hihkumaan
etenevälle laivalle. Kuluu hetkinen, ilma hiljenee, kaiku vaikenee
vaaroilla ja jälleen on maailma äänetön. Laiva häipyy hämäriin.
Vapisen oudosta jännityksestä vielä, otan porani ja pyssyn kainaloon ja
painun polvet hoippuen alas tunturilta. Kulin suorinta tietä, katselin
suitsuavia jälkiä, jotka vieremä oli tehnyt. Aesopus koko ajan
pudistelee päätään ja aivastelee käryistä ilmaa.
Kun tulin alas vajalle, järisti mieltäni siellä näky haikeaan tuskaan:
siellä oli säpäleiksi särkynyt vene ja Eeva, Eeva sen vieressä maassa,
ruhjottuna ja kasassa, kolhaistuna kappaleiksi, raadeltu kylki ja vatsa,
niin ettei häntä olisi voinut ihmiseksi tuntea. Eeva oli kuollut siihen
paikkaan.