Parooni matkustaa pois; no hyvä! Minäpä lataan pyssyni ja nousen
tunturille ja ammun huikean laukauksen hänen ja Edvardan kunniaksi. Minä
poraan syvän reiän vuoreen ja räjäytän tunturin hajalle hänen ja
Edvardan kunniaksi. Ja suuri kallionmöyhy vierii tunturilta alas ja
kohahtaa komeasti mereen, kun hänen laivansa kulkee ohi. Minä tiedän
tunturilla paikan, kuurnan, jota pitkin kivet ovat ennenkin vierineet ja
avanneet selvän uran alas mereen. Alhaalla syvällä on venelaituri.
"Kaksi kiviporaa!" sanon minä sepälle. Ja seppä teroittaa kaksi
kiviporaa. Eeva on pantu ajamaan myllyn ja laiturin väliä herra Mackin
hevosella. Hänen täytyy tehdä miesten töitä ja kulettaa jyvä- ja
jauhosäkkejä. Minä tapaan hänet ja hän näyttää niin ihanalta,
raikaskasvoiselta. Hyvä Jumala, miten hellästi hänen hymynsä hehkuu!
Joka ilta tapasin minä häntä.
"Sinä näytät kuin sinulla ei olisi suruja lainkaan, Eeva, rakkaiseni."
"Sanot minua rakkaaksesi! Minä olen vain oppimaton nainen, mutta minä
olen sinulle uskollinen. Minä olen aina uskollinen, minä heitän henkeni
sen tähden. Herra Mack tulee päivä päivältä kovemmaksi, mutta en minä
sitä ajattele; hän kiehuu kiukusta, mutta minä en hänelle vastaa. Hän
puristi minua käsivarresta ja tuli harmaaksi kiukusta. Minulla on suuri
suru."
"Ja mitä sinä suret?"
"Herra Mack uhkaa sinua. Hän sanoo minulle: Ahaa, luutnanttiko se sinun
päässäsi kummittelee! Minä vastaan: Hän, minä olen hänen. Silloin sanoo
hän: Odotappas, kyllä minä hänet tieltä raivaan! Niin sanoi hän eilen."
"Se ei haittaa, antaa hänen vain uhkailla... Eeva, saanko minä nähdä,
ovatko sinun jalkasi niin pienet kuin ennen? Pane silmäsi kiinni ja anna
minun katsoa!"
Ja hän heittäytyy ummessa silmin kaulaani. Joka jäsenensä värisee.