Mitähän pahemmaksi voi vielä käydä? Minä päätin pysytellä levollisena,
tuli mitä tuli, Jumala sen tietää. Minäkö tässä ensin olin tungetellut
hänen lähitteelleen? En, en toki, minä seisoin vain kerran hänen
tiellään kun hän kulki ohi. Tätä pohjolan kesää! Turilas oli jo herennyt
lentelemästä, ja ihmiset tulivat minusta yhä ja yhä kärsimättömämmiksi,
vaikka aurinko paistoi heille yötä päivää. Mitä he katselivat yhä
sinisin silmin ja mitkä aatokset liikkuivat heidän merkillisissä
otsissaan? Muuten sama minusta mitä he olivat. Minä otin rihmani ja
kalastelin kaksi päivää, neljä päivää; mutta öisin lojuin minä silmät
avoimina kojussani...
"En ole nähnyt Teitä neljään päivään, Edvarda?"
"Neljään päivään, aivan niin. Minulla on ollut kiire. Tulkaa katsomaan."
Hän vei minut saliin. Siellä oli pöydät viety pois, tuolit asetettu
pitkin seiniä, joka kapinetta siirretty; kynttiläkruunu, kaakeliuuni ja
seinät merkillisesti koristeltu kanervilla ja mustilla kankailla, jotka
oli otettu kauppapuodista. Klaveri oli nurkassa.