Halk' yrmyn, myrsky-yön ne livertää
maan viettelyksen sorjat simasuut:
»Purjeesi reivaa niinkuin viisaat muut
ja unten untuville tänne jää!
»Se onnea on, onni elämää!
Jo kyllin kärsit, kyllin taistelit
ja mahlaa katkeruuden maistelit,
ei mahdu pikariisi enempää!
»Ei tuulta purteesi Sen lyö rajusäät
ja ruoskan-iskut ilman raivotarten.
Ei luotu ole ihmislasta varten
yön jumal-keinut, titaanien häät!
»Käy tänne: kadotettu nuoruutes
ja terhensaares täältä löytyvät,
tääll' lepoon tuutii höyhenhöytyvät
pääs väsyneen ja sairaan sydämes!»
Ne laulaa noin: Ah, kuinka halajaa
mun rintain rauhaa, taisteluista pois!
Kuin muut, kuin muut miks en ma olla vois!
Mua seireenien soitto vaivuttaa...
Ne kaikertaa kuin lapsuuskantelet,
ne kuiskuttaa, toitottaa torvihin...
Hei, seis! Ei, ei. Vaan vahaa korvihin
ja köysiin kapinoivat jäsenet!
Päin hirmuja yömustan pauanteen!
Mun kestettävä tie on kohtalon
kuin Odysseun; myös mulla matka on
etäälle haaveitteni Hellaaseen.