se milloin omaan vanhurskauteensa kyllästy ja opi Kristuksen
vanhurskauteen nojaamaan ja luottamaan. Meidän aikanammehan
tulevat monet kiusatuiksi, pitämään juuria ajatuksia itsestänsä,
ne varsinkin, jotka kaikin voimin pyytävät olla laupeita ja
hurskaita; ne, jotka, armosta meille runsaasti Kristuksessa
lahjoitettua Jumalan vanhurskautta ymmärtämättä, koettavat itse
tykönänsä niin kauvan aikaan saada sitä, mikä hyvää on, kunnes
omien avujen ja ansioiden kaunistamina luulevat taitavansa
Jumalan edessä seisoa, joka kuitenkin on perin mahdotonta.
Silloin kuin sinä oleskelit meidän tykönämme, oli sinullakin
sellaisia ajatuksia; olinhan itsekin saman harhaluulon sitomana,
vaan nyt sodin minä tätäkin erhetystä vastaan; en kuitenkaan
ole tähän asti sitä voittanut. Opi sentähden, rakas veljeni,
tuntemaan Kristusta ristiinnaulittuna; opi kunnioittamaan Häntä
ja toivottomuudessa ja epäilyksessäsi itsestäsi näin sanomaan
Hänelle: sinä, Herra Jesus, olet minun vanhurskauteni, mutta
minä olen sinun syntisi; Sinä olet tehnyt omaksesi mitä minun
on, ja antanut minulle mitä Sinun on; Sinä, minun Wapahtajani,
olet ruvennut siksi, mikä Sinä et ollut, ja antanut minun tulla
siksi, mikä minä en ollut. Kavahda pyrkimistä niin suurta
puhtautta saamaan, että herkeäisit itseäsi syntisenä pitämästä
ja syntisenä olemasta. Sillä Kristus asuu ainoastaan syntisten
tykönä. Hän on taivaasta astunut alas, asuaksensa syntisissä.
Tutkistele tarkasti Hänen rakkauttansa, sinä olet siten
havaitseva Hänestä suloisimman lohdutuksen vuotavan. Sillä jos
meidän pitäisi työmme ja kärsimistemme kautta päästä lepoon,
minkätähden olisi Hän silloin kuollut? Sentähden pitää sinun,
epäillen itsestäsi ja omista töistäsi, löytää rauhan yksinään
Hänessä. Siinä kivussa pitää sinun myöskin oppia Hänestä;
niinkuin Hän on korjannut sinut, niin on Hän myös tehnyt sinun
syntisi omaksensa, jos sinä, niinkuin sinun pitää, tämän vahvasti
uskot; sillä kirottu se, joka ei sitä usko! Korjaa sinä myös
samoin ja kanna kärsivällisyydellä niitä veljiä, jotka ovat
kelvottomia ja vielä eksyväisiä, ja tee heidän syntinsä omiksesi;
ja jos sinulla on jotakin hyvää, niin anna heidän nauttia hyötyä
siitä, niinkuin Apostoli opettaa: "Korjatkaa toinen toistanne,
niinkuin Kristuskin on meitä Jumalan kunniaksi korjannut" (Room.
15: 7) ja taas: "Kullakin olkoon se ajatus kuin Kristuksella
Jesuksella oli, joka, vaikka Hän on Jumalan muodossa, ei lukenut
saaliiksi Jumalan kaltainen olla, vaan alensi itsensä, otti orjan
muodon päällensä ja tuli muiden ihmisten vertaiseksi" (Fil. 2:
5 ja seur.). Tee sinäkin samoin. Jos sinä luulet olevasi heitä
parempi, niin älä lue sitä saaliiksesi, ikäänkuin olisi se
sinun omasi, vaan alenna itsesi, unhota millainen sinä olet, ja
ole niinkuin yksi heistä, että kantaisit heidän heikkouttansa.
Sillä onneton on sen vanhurskaus, joka ei tahdo auttaa niitä,
jotka hän rinnallansa huomaa olevan huonommassa tilassa kuin hän
itse on, vaan ajattelee sen sijaan paeta erämaahan ja oleskella
siellä, vaikka hänen läsnäolevana olisi pitänyt palvella muita
kärsivällisyydellänsä, esirukouksillansa ja esikuvallansa. Tämä
on sen leiviskän kätkemistä, jonka Herra kullekin on suonut,
tämä on olla kanssapalvelijoillensa antamatta sitä, mikä heidän
omansa on. Tiedä sentähden, jos sinä olet Kristuksen ruusu
ja lemmenkukka, että sinä voimassa pysytetään orjantappurain
seassa. Waro, ettet itse kärsimättömyyden, rohkean tuomitsemisen
eli salaisen ylpeyden kautta tule orjantappurain pistimeksi.
Kristuksen valtakunta on (Ps. 110: 2). Hänen valtakuntansa
vihollisten keskellä. Sano siis minulle, missä luulet
senkaltaisen vihollisten eli ystäväin asuinpaikan olevan. Jos
sinulta jotakin puuttuu, niin heitä itsesi maahan Herran Jesuksen
eteen ja etsi puutettasi rukouksessa; Hän on itse opettava
sinulle kaikki. Katsele ainoastaan mitä Hän sinun ja kaikkien
muiden ihmisten edestä on tehnyt, että sinä myös oppisit mitä
sinun tulee muille tehdä. Jos hän olisi tahtonut elää ainoastaan
hurskasten seassa ja kuolla ainoastaan ystäväinsä edestä, kenen
edestä, rakas veljeni, olisi Hänen silloin pitänyt kuolla ja
kenen joukossa elää? Tee sinäkin, veljeni niin ja rukoile minun
edestäni, Herra on silloin oleva sinun kanssasi. Jää hyvästi
Herrassa! Kirjoitettu Wittenbergissä 5 sunnuntaina Pääsiäisen
jälkeen vuonna 1516.
Weljesi
_Martti Luther_,
Augustiini-munkki.
[27] Tässä ei suinkaan opeteta, ettei armoitetussa kristityssä
pitäisi löytyä vakaista synnin katumusta ja kauhistusta, aina
hillitsemässä häntä tekemästä kaikkea, mitä hän tahtoo, sillä
se sotii sitä vakuutusta vastaan, joka Uskolla on synnin
kauhistuksesta, josta kirjantekijä ylempänä 14 ja vielä enemmin
seuraavissa §§:ssä sangen merkillisesti puhuu. Tekijän tarkoituksena
on, että se, joka on ollut oikeassa hädässä ja tuntenut synnin
kuoleman pistimenä, mutta sitä vastoin on tässä hätääntyneessä
tilassansa sillä tavalla ja muodolla, kuin ylempänä 13 §:ssä on
sanottu, saanut oikein tuntea Jesusta ainoaksi Auttajaksensa,
Wapahtajaksensa ja Autuaaksitekijäksensä niin, että hän on tullut
täydellisesti vakuutetuksi siitä, että Kristus on hänet syvästä
helvetistä lunastanut ja verellänsä ja kuolemallansa Jumalan kanssa
täydellisesti sovittanut; tekijän tarkoituksena on, ettei ihminen
senkaltaisessa tilassansa tahdo tehdä pahaa, ettei hän tahdo tehdä
syntiä, vaan tekee kiitollisuuden lain mukaan täydellä mielihyvällä
ja halulla kalliin Wapahtajansa Jesuksen mielisuosioksi ja kunniaksi
kaiken sen, minkä hänen pitää tehdä.
[28] Seuraavista raamatunlauseista: Ps. 132: 14; Jes. 66: 1, 2; Joh.
14: 23; 17:22,23; 1 Kor. 3: 16; 2 Kor. 6: 16, paitsi monista muista,
näkyy kyllin selvästi, että Jesus Jumalan Poika, Isän Jumalan ja
Pyhän Hengen kanssa, uskovaisessa sielussa rakentaa armo-istuimensa.
Tämä ei taida muuta, kuin täydellisesti ijankaikkisiin aikoihin
köyhää ja armoitettua sielua lohduttaa.
[29] Kirjantekijällä on ollut täysi syy lainata tämän sananparren
1 Joh. 2: 1 värsystä, jossa _vanhurskas_-sanalla ei ainoastaan
tarkoiteta sellaista, jolla on selvä oikeus omistaa ja pitää esinettä
hyvin ansaittuna omaisuutenansa, vaan myös sitä, jota muuten
kutsutaan _laupiaaksi ja armiaaksi_; tämän käsitämme juuri näin
olevan sekä tämän 1 Joh. 2: 1. Raamatunlauseen yhtenäisyydestä, että
tämän sanan käyttämisestä Pyhän Raamatun monissa paikoissa, (Ps.
112: 9; Sananl. 11: 20, 21, 30; 12: 20; Jaak. 3: 17, 18 j.n.e.).
Sana vanhurskas, Korkeimmassa merkityksessään tarkoittaa siis tässä
sen hyvän suosion ylenpalttisuutta ja sitä täydellistä oikeutta,
jonka se siis verellänsä ja kuolemallansa on ansainnut, tehdäksensä
meitä hukkuneita ja kadotettuja syntisiä vanhurskaiksi ja Jumalan
tykönä ijankaikkisesti autuaiksi; sillä muutoin on Hän kostavan
vanhurskautensa mukaan polttava tuli ja kaikki syntiset ovat heinä ja
olki, jotka eivät silmänräpäystäkään taida Hänen edessänsä kestää,
jos Hän tahtoisi heidän kanssansa tuomiolle käydä.
[30] Evankeliumin armo ei kuulu kellekään muulle kuin omasta
vanhurskaudestaan paljastetulle, katuvaiselle syntiselle (Math. 5:
3-6; Ps. 10: 14, 17; Luuk. 1: 53).
[31] Kirjantekijä ei suinkaan tässä kiellä sinua katselemasta omaa
syntiviheliäisyyttäsi; sitä on hän myös ylempänä 17 §:ssä mieleesi
teroittanut; hän selittää tämän tarkemmin seuraavissa sanoissa.
[32] Meidän kallis Lutherimme on Paavalin Roomalaisille kirjoittaman
Epistolan kauniissa alkupuheessansa elävästi kuvannut sellaisia
sieluja, kun hän muun muassa sanoo: "Ei se ole muuta kuin petosta,
jota muutamat opettavat, että töillä pitää valmistautua armoon"; ja
edespäin: "että he haparoitsevat uskoa ja hyviä töitä, eivätkä tiedä,
mikä usko ja hyvät työt ovat; kuitenkin puhuvat he ja juttelevat
monta sanaa uskosta ja hyvistä töistä".
[33] Se on, eroittaa sinut omasta hyvyydestäsi, vanhurskautesi,
hartautesi ja pyhyytesi suuresta mielikuvituksesta ja luulosta, jonka
nojalla sinä salaisesti niin suuresti ylpeilet.
[34] _Helvetti_-sanalla tässä ei ymmärretä sitä ijankaikkista
vaivan sijaa, josta ei yhtään lunastusta löydy, vaan suurinta
sieluntuskaa ja peljätystä, joka usein Jumalan viisaasta neuvosta ja
pyhästä sallimuksesta voi kohdata uskovaisia sangen terveellisten
tarkoituksien vuoksi. Siten Jumala joko tahtoo viedä uskovaista
likemmin itseänsä tuntemaan, tahi poistaa hänestä jonkun salaisen
hyvän ajatuksen omasta mahdollisuudestansa, kelvollisuudestansa
ja salaisesta niihin luottamisestansa; tahi tahtoo Jumala näyttää
hänelle ja irroittaa hänet jostakin salatusta paulasta, joka on
sydämmen pohjassa ollut viritettynä, vaan on aikaa voittain tullut
hyvien liikutusten, hartaiden harjoitusten ja omien parannusyritysten
peittämäksi; tahi muutamien erhetysten tähden niin ankarasti kurittaa
häntä; että hän sitten, niinkuin ruumistansa polttanut lapsi tekee,
paremmin karttaisi tulta; tahi sen kautta tehdä häntä kykeneväksi
välttämään jotakin uutta saatanan ansaa, ja estää häntä siihen
lankeamasta. Senkaltaisessa merkityksessä käytetään helvetti-sanaa
Pyhässä Raamatussa (l Sam. 2: 6; Ps. 71: 20; Ps. 116: 3, 4; Jes. 38:
10, 15; 2 Kor. 12: 7).
[35] Nimittäin ei muulla tavalla paljastettuina köyhinä syntisinä
(Ilm. k. 5: 9, 10; 7: 14).
[36] Tämän todistavat nämät Raamatun lauseet: Joh. 3: 16; Room. 5:
20; 1 Tim. 1: 14, 15, 16.
[37] Nimittäin elävän toivosi, johon me Kristuksen kuoleman ja
ylösnousemisen kautta kutsutut olemme (Gal. 5: 5; Hebr. 7: 19; 1
Piet. 1: 3, 21).
[38] Sillä tavalla, että sinä joutuisit epäilykseen ja antaisit
saatanan viedä voiton asiastasi. Tosin pitää sinun kokonansa antautua
Jumalan edessä ijankaikkiseen kadotukseen ja tuomioon syypääksi
(Room. 3: 4, 10, 19; 1 Kor. 11: 31, 32); mutta sitä vastaan et
suinkaan saa ryöstää Kristukselta Hänen kunniaansa, ikäänkuin
Hän olisi sinun hyvin ansaittua ijankaikkista kuolemantuskaasi
ja tuomiotasi ollut kärsimättä (Jes. 53: 8); tahi sinullekin
ijankaikkista lunastusta löytämättä (Hebr. 9: 12). Älä sellaista
tuomiota itsestäsi suinkaan langeta (1 Joh. 3: 19, 20).
[39] Tämän todistaa myös Jer. 28: 21.
[40] Mitä kirjantekijä tässä sanoo, on ymmärrettävä Jumalan
aikomuksen ja viisauden mukaan, joka tahtoo, että Jesuksen verta,
se on: koko Hänen sovintoansa kaikkiin merkillisiin tapauksiin
nähden, nimittäin Hänen pyhään syntymäänsä ja alhaiseen vaellukseensa
maan päällä, Hänen suureen sieluntuskaansa, rukoukseensa ja
kyyneleihinsä, Hänen veriseen hikeensä, naarmuihinsa ja haavoihinsa
ynnä moniin Hänen kärsimiinsä häväistyksiin, mitä pilkallisimpaan
kuolemaansa, hautaamiseensa, voittorikkaaseen ylösnousemiseen ja,
taivaaseen astumiseen ja, Isänsä oikealla kädellä istumiseensa
ja Hänen meidän edestämme rukoilemiseensa nähden, että kaikkea
tätä niin nautittaisiin, että kaikki ihmiset joka paikassa ja
kaikissa elämänsä tapauksissa viimeiseen hengenvetoon asti
uskoisivat Kristuksen sovintotyön kautta täydellisesti tulleensa
vapahdetuiksi ja pyhitetyiksi; mitä kirjantekijä tässä sanoo, on näin
ymmärrettävä, Jumalan aikomuksen ja viisauden, eikä suinkaan ihmisten
huolimattomuuden mukaan, tätä kallista tavaraa vastaanottamaan ja
pelastukseksensa, vahvistukseksensa, elämäksensä ja autuudeksensa
hyväksensä käyttämään. Sillä se on ja pysyy, Jumala paratkoon,
ylen totena, ettei osa ihmisistä nautitse mitään Kristuksen
sovinnosta, ehkä he ovat täydellisesti lunastetut; muutamat taas
antavat työläästi taivuttaa itseänsä nautitsemaan siitä niin paljon
kuin heille on suotu ja lahjoitettu, se on: he eivät tahdo ottaa
itsellensä täyttä lohdutusta, eikä heillä siis ole tarpeellista
väkevyyttä, Jumalaa peläten, pyhyyttä täyttämään; toisin sanoen:
he antavat Jesuksen kalliin veren turhaan ja tyhjään vuotaa. Siitä
näkyy, kuinka väärä heidän nöyryytensä on, kun he eivät rohkene niin
viheliäisinä ja vaivaisina kuin ovat, ottaa niin paljon itsellensä
armonlahjasta, kuin heille on ansaittu ja nyt totisesti tarjotaan. He
ikäänkuin tahtovat ylpeässä epäilyksessänsä eli uskottomuudessansa
sanoa: Jumalalla ei ole niin hyvää tahtoa, että Hän suopi minulle
niin täyttä armon-mittaa, eikä Kristuksen verellä niin suurta voimaa,
että se taitaisi niin täydellisesti parantaa syntihaavani, eli niin
perin juurin omastatunnostani poisottaa kaiken niiden veripahkain
tuottaman kivun, jotka nyt vaivaavat minun sieluani ja tekevät minun
hitaaksi kerran ilolla juoksemaan elämän tietä, jota minun pitää
vaeltaa lepoon, että minä Hänen tykönänsä asuisin.
[41] Kirjantekijä ei tässä suinkaan tarkoita mitään tavatonta
Kristuksen ilmestymistä, jota haaveksijain ja kväkarein on tapana
hakea, vaan sitä ilmestymistä, joka tapahtuu Jumalan Pyhän
sanan kautta, kun me, sitä ahkerasti tutkimalla ja alituisesti
ikävöimällä ja rukoilemalla päästäksemme Jumalan tykö, siitä saamme
eläväksi ja autuaaksi tekevän tiedon ja tunnon Kristuksesta, se
on: me tulemme Jumalan sanan kautta yhä varmempaan ja varmempaan
valkeuteen Kristuksen armon täydellisyydestä, eli toisin sanoen:
saamme laveamman tiedon, voimallisemman vakuutuksen ja siihen
liittyneen elävän koettelemuksen ja tunnon Kristuksen ylenpalttisesta
rakkaudesta meitä vaivaisia syntisiä kohtaan, joten autuuden
huoneen-hallitus ja järjestys meille silloin ilmoitetaan, ensiksi
kointähtenä, sitten Jesuksen kirkkauden kasvoista kirkkaasti
loistavana päivänä (2 Kor. 3: 18); jota valistuksen armoa täällä
vakavaisuudessa ei kuitenkaan ole muuksi luettava, kuin aamuruskoksi
sen ihanan puolipäivän suhteen, joka samasta Jesuksen ja Jumalan,
sen Pyhän Kolmeyhteyden kirkkaudesta uskovaisille autuaallisessa
ijankaikkisuudessa koittava on (1 Kor. 13: 12; 1 Joh. 3: 1, 2).
[42] Ei kukaan taida estää aurinkoa maanpiirille nousemasta ja
valaisemasta kaikkea, mitä sen säteet kohtaavat, vaikka tosin
voidaan sulkea silmät niin, ettei sen oikeaa kirkkautta ja valoa
nähdä. Samoin ei myöskään voida Kristuksen opin saarnaamista estää
maailmassa, eikä voida estää Kristuksen opin autuaallista vaikutusta
tuottamasta niissä, jotka eivät itse seiso sitä vastaan ja paaduta
itseänsä. Ja, mikä vielä ihmeellisempää on, monta kertaa tunkeutuu
tämä valkeus kaikkein suruttomimpienkin sydämmiin vastoin heidän
tuntoansa ja haluansa, ehkä sen valaisema voima ja suloinen vaikutus
sitten tulee heidän ehdollisten syntiensä kautta tukahutetuksi.
[43] Tämä neuvo ei kehoita ketään syntiä tekemään, vaan Kirjantekijä
muistuttaa meitä, että paraskin työ, minkä me voimme tehdä, on
niin heikkouksien tahraamana ja vajavaisuuksien sekoittamana, että
meillä on kyllin syytä pitää syntinä ja häpeänä kaikkea, joka on
meidän omaamme, eikä Jumalan armotyötä meissä. Sangen merkilliset
ovat tohtori Chemnits'in sanat tästä asiasta, kun hän, tutkiessaan
Tridentin kokouksen päätöstä vanhurskaaksi tekemisestä, näin
kirjoittaa Wapahtajan (Joh. 3: 18) sanain johdosta:
Uskovaisten vanhurskaaksi tekeminen autuutta ja ijankaikkista
elämää varten on siinä, ettei heitä tuomita heidän töistänsä,
vaan että he Kristuksen tähden päästetään kadotuksen tuomiosta ja
korjataan ijankaikkiseen elämään. Näin sanoo Kristus pyhitetyistä
ja uudestasyntyneistä Apostoleille: "Kun te tehneet olette kaiken,
mitä teidän on käsketty tehdä, niin sanokaa: me olemme kelvottomat
palvelijat". Ei hän tahdo, että hän näin piti sanoa ainoastaan
niistä töistä, joita he ennen kutsumustansa vielä sangen heikkoina
ollessansa olivat tehneet; vaan sanoo Hän: "vaikka te Pyhän Hengen
avulla olette niin pitkälle päässeet, että olette tehneet kaiken,
mitä teidän on käsketty tehdä, niin sanokaat kuitenkin: 'me
olemme kelvottomat palvelijat." Mutta kelvottomista palvelijoista
langetetaan, kun Jumala käy tuomiolle heidän kanssansa, että he
töistänsä tuomittaisiin, tämä tuomio (Math. 35: 30): Heittäkäät se
kelvoton palvelija ulkonaiseen pimeyteen; siellä on oleva itku ja
hammasten kiristys. Molemmissa paikoissa (Math. 25: 30 ja Luuk. 17:
10) löytyvät sanat: "_kelvoton palvelija"_.
[44] Tosin pitää antaa Lain olla Lakina ja Evankeliumin
Evankeliumina, eikä suinkaan sekoittaa toista toiseen, vaan käyttää
molempia järjestyksessä ja tarkoitetuksensa mukaisesti; ei kuitenkaan
pidä samalla haavaa käyttää Lakia ja Evankeliumia, vaan harjoittaa
niitä yhdessä, vaikka kumpaakin erikseen, johon Kirjantekijä itse jo
ennemmin 23 § aina loppuun asti oikein neuvoo.
[45] Kirjantekijä teroittaa teroittamistaan vieläkin Kristusta
uskomme ainoaksi silmämääräksi, sillä uskolla ei ole tässä
Kristuksen kanssa tekemistä muuna, kuin sinä, joka on vaivaisen ja
armoa isoovaisen syntisen Autuuden Ruhtinas ja Takausmies, eikä
suinkaan mikään Mooses. Katso ennemmin tässä asiassa Luther-vainajan
kirjoittamassa Uuden Testamentin alkupuheessa.
[46] Ah! Wallan suoraan hylkää koeteltu kirjantekijämme tässä kaiken
sen rohkeuden, jonka ihmiset siinä osottavat, että he hartaudetta ja
tarvetta tuntematta veisaamalla ja rukoilemalla tahtovat lähestyä
Jumalaa ja Jumalalta armoa anomatta valmistavat itseänsä siihen. Tämä
kirjantekijän opetus ei suinkaan sodi sitä vastaan, mitä David sanoo
(Ps. 5: 4), vaan pikemmin sopii se hänen pyhän halunsa ja ajatuksensa
kanssa yhteen (Ps. 51: 17, 18; vertaa 1 Moos 18: 27, 32; Jer. 10: 23;
Room. 8: 20).
[47] Nimittäin siinä tilassa, josta kirjantekijä edellisessä §:ssä
oli puhunut.
[48] vertaa Math. 17: 5, jossa sanat ovat näin ymmärrettävät: "Minä
olen ajatellut ja ajattelen hyvin, eli autuaallisesti", nimittäin
teistä (Jer. 29: 11).
[49] Nimittäin omassa luulossansa (Math. 9: 10-13; Luuk. 7: 24).
[50] Kylmäkiskoiseksi, nurjaksi ja huolettomaksi heidän autuutensa
tilasta täällä ajassa ja ijankaikkisuudessa.
[51] Ps. 110: 7; Math. 26: 39, 42; Gal. 3: 13, 14.
[52] Nimittäin vaivaisena, jumalattomana, vääränä ja kirottuna
suurena syntisenä lähestyä Hänen armo-istuintansa. Jos luet Lutherin
Epistolasaarnan 23:tena sunnuntaina P. Kolm. jälkeen, joka löytyy
hänen Kirkko-Postillansa toisessa osassa, N:o 58 §§ 13, 18, 28, 29
sekä §§ 20, 21, 22; hänen saarnassansa N:o 67 P. Matheuksen päivänä
samassa Kirkko-Postillassa; niin huomaat, että tämä kallis Jumalan
mies on aivan yhtä mieltä kirjantekijän kanssa.
[53] Tosin on Jumala Kristuksen kaikille langenneille Aatamin
lapsille vanhurskaudeksi tehnyt, mutta kaikki eivät anna itseänsä
sen kautta vanhurskaaksi tehdä, se on: he eivät anna itseänsä,
armoa tarvitsevaisina ja Kristuksen veriseen ansioon Uskon
kautta luottavaisina syntisinä, Jumalan-tuomiossa vanhurskaaksi
julistaa juuri sentähden ei tulekaan tämä Kristuksen ansaitsema
vanhurskaus heille hyväksi niin, että ne sen kautta tulisivat
vanhurskaiksi tehdyiksi, eli toisin sanoen, Jumalan-tuomiossa
julistetuiksi senkaltaisiksi, jotka ovat synnistä päästetyt ja
joilla on täydellinen oikeus kaikkeen Jumalan armoon. Sillä toista
on vanhurskaus, toista taas vanhurskaaksi tekeminen. Wanhurskauden
olemme me kaiken Jumalallisen viisauden ja pyhyyden kanssa Aatamin
lankeemuksessa peräti kadottaneet; mutta vanhurskaaksi tekemisestä
tulemme me ainoastaan Kristuksen täydellisen vanhurskauden kautta,
ainoastaan siten, että Kristuksen vanhurskaus ja pyhyys luetaan
meidän omaksemme, totisessa kääntymisessä ja jokapäiväisessä
pyhityksessä totisesti osallisiksi, ja jaamme niinmuodoin aina
enemmin ja enemmin taipumusta ja voimaa hyvään, eli niinkuin me
veisaamme muutamassa vanhassa kirkkovirressämme:
"Näin Herran edess' hurskaaks' tulemm'
Lakia myös mielellämm' kuulemm',
Ja pyydämm' sitä pitää".
Emme suinkaan ijankaikkisiin aikoihin taida enää, sitten kun me
niinmuodoin Jumalan kuvan kadottaneet olemme, ilman Hänen armottansa
ja voimattansa tehdä pienintäkään hyvää, vielä vähemmin saamme
me sillä fariseusten ulkokullatulla toivolla itseämme hyvitellä,
että me pyhyytemme tähden, olkoonpa se kuinkakin kiiltävä, Jumalan
tykönä voimme autuaiksi tulla. Tämä on juuri se, jota kirjantekijä
kaikkialla kirjassansa niin kiivaasti teroittaa hänen ja meidän
aikaisia _Semipelagilaisia_ vastaan, jotka vähän, eli eivät
vähääkään, pitävät lukua armosta, vaan vaativat sitä enemmin
töiden vanhurskautta ja hurskasta elämää, siihen pontevasti ja
lujasti Kristuksen armoa ja apua vaatimatta; he eivät ymmärrä armon
ylenpalttista voimaa ja siitä vuotavaa pyhyyttä, sen autuaallista
perustusta ja teeskentelemätöntä olentoa.
[54] Sillä tavalla ja muodolla kuin yleinen suruton joukko nyt tekee.
[55] Lihalla ja verellä ymmärretään luonnollisia ajatuksia,
luonnollista voimaa ja kykyä Math. 16: 16, 17; 1 Kor. 12: 3. Katso
tässä laveammin Lutherin Kirkko-Postillan evankeliumisaarnassa
Pietarin ja Paavalin päivänä N:o 73, §§ 3 4 5, 6, 7.
[56] Se katseleminen, josta kirjantekijä tässä puhuu, on sama, jota
hän ylempänä 6 ja 10 §§:ssä on maininnut. Tästä on meillä vanhassa
suomalaisessa virsikirjassakin N:o 20 v. 1 samankaltainen lohdullinen
muistutus.
[57] Tuo jumalallinen on usko, joka on Jumalan hengen työ, ja jota
luonto ei ikänänsä taida vaikuttaa.
[58] Että kirjantekijä tässä kuvaa luonnollisen vapaan tahdon
kykenemättömyyttä käsittämään Kristusta niin suoraan, että hän
rohkenee ainoastaan Luonto-Kristukseksi kutsua sitä Kristusta, jota
vapaa tahto kuvittelee Kristukseksi ja tahtoo käsittää Kristuksena,
ei sodi puhdasta oppia vastaan, vaan on pikemmin Kristuksen korkean
Jumaluuden ja Wälittäjä-viran kanssa yhtäpitävä. Samoin on kallis
Lutherkin kirjoituksissansa tästä monessa paikassa puhunut. Pidän
siis tarpeettomana tässä kertoa sellaisia hänen sanojansa, vaan
viittaan lyhyesti hänen saarnaansa Pyhän Pietarin jo Paavalin
päivänä, joka saarna löytyy hänen Kirkko-Postiltansa toisessa
osassa N:o 72, §§ 3, 4, 5, 10. En kuitenkaan tällä neuvo ketään
käyttämään tätä puheentapaa, koska sitä ei löydy Raamatussa, eikä
kirjantekijäkään näy kehoittavan sitä käyttämään.
[59] Toht. _Calowius_, selittäessään näitä sanoja, kirjoittaa
näin: "Isä ei vedä väkivallalla ja vastaanseisomattomalla tavalla,
vaan armollisesti kutsumalla ja voimia lahjoittamalla tahtomaan ja
seuraamaan, jota voimaa Hän ei vaikuta välittömästi, vaan Sanan ja
sakramenttien kautta, tehden, että ne, jotka eivät tahdo, tahtovat,
jotka eivät voi, voivat". Muutoin on kirkko-isä Augustinus, samaa
paikkaa selittäessään, antanut meille tämän terveellisen neuvon: "Jos
sinua ei vedetä, niin rukoile, että sinua vedettäisiin".
[60] Se on, että sulasta armosta tulla sinuun tarttuneista ja vielä
haisevista syntihaavoistasi paratuksi.
[61] Tästä on meillä monta merkillistä muistutusta vanhassa
suomalaisessa virsikirjassa N:o 17, 20, 147, 151, 158, 282 v. 6, 8,
11; 295 j.n.e.
[62] Tämän todistavat seuraavat Raamatunlauseet: Ps. 131: 2; Sananl.
4: 23; Math. 22: 12, 13; Ap. T. 8: 13, 21, 22, 23; 1 Kor. 10: 3, 4,
5; 11: 29; 2 Thess. 2: 10, 11; Hebr. 12: 12, 15.
[63] Pois se, että meidän olisi pelkääminen hyvää tehdä, Gal. 6: 9,
10, vaan tässä sanoo kirjantekijä olevan vaarallista, että me liian
paljon hyvistä töistä tiedämme, ja ettemme voi huomata sitä suurta
heikkoutta, joka niistä seuraa; jonka tähden meillä on kyllin syytä
suuresti hävetä Jumalan edessä, kun sellaisia pöyhkeitä ajatuksia
sydämmistämme nousee.
[64] Kirjantekijä ei näillä Kristuksen rakkauden osoituksilla
suinkaan tarkoita minkäänlaisia tavattomia ilmoituksia ja
mielenvaikutuksia, joita haaveksijat ja villihenget tavottavat,
vaan niitä armonvaikutuksia, joita Jesus ilmoitetun sanansa kautta
ihmisten sydämmissä totisesti vielä tänäkin päivänä vaikuttaa,
kun he Hänen sanaansa oikeassa järjestyksessä harjoittavat, sen
yksinkertaisesti vastaanottavat, siihen suostuvat, sitä uskovat
ja tottelevat; sillä "Herra vaatii yksinkertaista kansaa, joka ei
tiedä millään ulkonaisella koreudella kaunistella sitä, jota se
Jumalan sanasta kuulee", näin sanoo kirkkoisä Ambrosius; katso
myös Gal. 1: 16. Toisin sanoen ymmärretään tässä Raamatun kanssa
yhtäpitävää Jesuksen syntisiä kohtaan rakkaan, leppiän ja armeliaan
sydämmen tuntemista ja koettelemista, jonka rakkauden työn ja
olennon voiman ja totuuden Pyhä Henki Sanan ja Sakramenttien kautta
antaa kääntymisen ja pyhityksen tiellä vaeltavan ihmisen joka päivä
yhä selvemmin tuntea. Ah! kuinkahan monta sellaista esimerkkiä
olisikaan meillä vielä tänäkin päivänä, jos mekin, samoin kuin
vanhat kirkkoisämme ovat tehneet, jättäessään jälkeensä isien
elämäkertomuksia, tahtoisimme, kukin puolestamme työskennellen,
edistää tällaisten kertomusten täydellisiä kokoelmia. Mikä lisäys
ja voima niistä karttuisikaan Jumalan kaitselmuksen Historiaan,
jota kuitenkin meidän aikoinamme paljon puuttuu; ei uskovainen ole
kuitenkaan Davidin tapaan entistä aikaa ajattelematta, eikä muille
kertomatta niitä ihmeitä, joita Jumala hänelle ja pyhillensä on
tehnyt (Ps. 77: 6, 12; 116: 15; 143: 2). Jokainen sielu, jolle
se armo ja autuus tapahtuu, että Isä ilmoittaa Poikansa hänen
sydämmessänsä, ymmärtää kaiken tämän hyvin, vaan muille on se
salaisuus, sillä ei kukaan muu tiedä eli ymmärrä tätä, vaikkapa sitä
tuhannenkin kertaa selitettäisiin (Joh. 14: 21, 22, 23; Gal. 1: 16).