tulemastansa, kanna sitä niinkuin Kristuksen ristiä kantaisit;
ilolla, olkoonpa se sitte pilkkaa, ivaa, häväistystä, ylönkatsetta,
vankeutta ynnä muuta senkaltaista. Pidä vaan siitä hyvin huolta, että
se on Kristuksen eikä sinun itsesi tekemä risti (1 Piet. 4; 15, 16).
44 §. Kristuksen ristin ylistystä estetään siten että syntiä tehdään
[66]. Wähin, vastoin velvollisuutta, parempaa tietoa ja ymmärrystä,
tapahtuva totuuden laiminlyöminen (Math. 5: 19), taitaa yhtä hyvin
sytyttää helvetin omassa tunnossasi, kuin tieten tapahtuva suurimpain
syntien ehdollinen harjoitus.
Jos sinä olet helvetin kidasta temmattu ja Kristuksen helmoihin
saatettu ja niin muodoin saanut sijaa Ruhtinasten joukossa Jumalan
huoneessa, ah! kuinka pitäisikään sinun kaikessa elämässäsi
laupiuden todistuksena ja esikuvana käyttäytyä. Sinä lunastettu ja
pelastettu sielu! Missä äärettömässä kiitollisuuden velassa oletkaan
Kristukselle! Minkä mallikelpoisen käytöksen pitäisi siis osoittautua
kaikessa sinun vaelluksessasi ja jokaisessa hyvässä työssä? Eikö
jokaisen pyhäpäivän pitäisi olla sinulle kiitosjuhlana, veisataksesi
Hallelujaa! Mikä taivas maan päällä onkaan Kristuksen seurakunnassa
jäsenenä oleminen ja Hänen, Enkelten ja Pyhäin yhteydessä seisominen!
Herran ehtoollisella käydessäsi, kuinka pitäisikään sinun sielusi
silloin siihen ijankaikkiseen rakkauteen upota, ikäänkuin olisit
Kristuksen kanssa haudattu, kaikista muista kappaleista kuolleena ja
irroitettuna, paitsi Hänestä!
Niin usein kun ajattelet Häntä yksinänsä, hämmästy ja ihmettele
Hänen suurta armoansa, Hänen armonsa korkeutta ja avaruutta. Jos
sinun syntiviheliäisyytesi jälleen ilmaantuu, niin luo heti katseesi
Kristukseen, joka on sinulle kaikki anteeksi antanut, ja kun tunnet
ylpeäksi tulevasi, niin katsele Kristuksen armoa, Hän on totisesti
sinut notkistava ja jälleen tomuhun jalkainsa eteen heittävä.
45 §. Älä ikänänsä unhoita sitä hengellistä kihlauksenaikaa, jolloin
sinä olit paljaana ja alastomana, vaan Hän verhosi sinua (Hes. 16: 8,
9). Onko mahdollista, että sinulla sen ohessa voi olla yhtään ainoaa
ylpeää ajatusta. Muista Häntä, jonka käsivarret ovat käsittäneet
sinua ja pidättäen estäneet sinua kadotukseen vajoomasta, Häntä, joka
on sinun sielusi syvästä helvetistä pelastanut (Ps. 86: 13).
Kiitä Häntä niin, että kiitoksesi soipi kaikkein Enkelitten ja
ihmisten korvissa, (Ps. 148), ja veisaa ijankaikkisesti Hänen
kunniastansa ja armostansa (Ps. 89; 2, 3),
Waella alituisessa nöyryydessä ja rukouksessa, vaella Jumalan
armokasvoin edessä sellaisena, jonka päätie voideöljy on vuodatettu.
Älä koskaan unhota syntejäsi ja Kristuksen anteeksi antamusta,
rikoksiasi ja Kristuksen ansiota, heikkouttasi ja Kristuksen voimaa,
ylpeyttäsi ja Kristuksen nöyryyttä, monia erhetyksiäsi ja Kristuksen
hyvittämistä, syntivelkaasi ja Kristuksen veren alituista vuotamista,
horjumistasi ja Kristuksen auttavaa tukemista, puutteitasi ja
Kristuksen täydellisyyttä, kiusauksiasi ja Kristuksen sydämmellistä
armahtamista, ilkeää saastaisuutta ja Kristuksen vanhurskautta.
46 §. _Autuas sielu!_ jonka Kristus sellaisena löytää, _ettei sinulla
ole omaa vanhurskautta_ (Fil. 3: 9); vaan että sinä olet se, _joka on
pessyt vaatteensa ja ne Karitsan veressä valaissu_. (Ilm. k. 7: 14).
Mutta sinä valitettava ja viheliäinen uskolaiseni, joka et tunne
Evankeliumia sisällisesti tykönäsi [67]! Älä tyydy siihen, että
seurakunta antaa sinun olla yhteydessä; sinä taidat seurakunnassa
saavuttaa tarkoituksesi ja yhtä hyvin tulla hyljätyksi Kristuksen
tuomiopäivänä; sinä voit kyllä olla kastettu, etkä kuitenkaan ole
tullut Jesuksen ja Hänen priiskoitusverensä tykö. (Hebr. 12: 24).
Kaikki oma vaikutus ja ahkeroiminen ilman Kristuksen verta, ansiota
ja vanhurskautta, (jotka kuitenkin ovat Evankeliumin pääosia)
ovat Evankeliumista erehtyväisiä ja jättävät sielun epäilyksen ja
tietämättömyyden vaivaamaan tilaan. Kun epäilyksiä aikanansa ei
kukisteta, muuttuvat ne sydämmen penseydeksi, joka on erittäin
määrällinen tauti.
Älä tee pilkkaa kirkonmenoista; ole ahkera Jumalisissa
tutkistelemuksissa ja rukouksissa. Käy ahkerasti niissä
tilaisuuksissa, joissa saatat kuulla jotain hyvää. Opetus, neuvo,
nuhde, kehoitus ja lohdutus omat meille yhtä tarpeellisia kuin sade
ja kaste, tihkusade ja rankkasade ovat yrteille ja ruohoille (5 Moos.
32: 2). Tee kaikki askareesi sydämmestä, ikäänkuin sinä palvelisit
Kristusta ja sinulla olisi suorastansa itse Hänen kanssansa
tekemistä, ikäänkuin sinä näkisit Hänen ja Hän sinun ja sinä niin
ottaisit kaiken voiman Häneltä (Kot. 3: 17, 23, 24).
47 §. Ota vaari niistä pyhistä liikutuksista hyvään päin, jotka
ilmaantuvat sielussasi. Pidä suurimpana laupiutena pieninkin hyvä
ajatus, jonka sinä käsität Kristuksesta, ja halvinkin hyvä sana,
jonka sinä vilpittömästä sydämmestä puhut Hänestä. Oi! kiitä Jumalaa
siitä.
Katso, etsiikö koitto ylhäältä joka päivä sinua (Luuk. 1: 78)
aamukasteessansa, että itkisit syntejäsi; ja koittaako tuo kirkas
kointähti Jesus alati sinulle uutta armoa ja rauhaa jakamalla niin,
että Hän ystävällisesti ikäänkuin tervehtii sielua kaikissa sen
toimituksissa[68].
Jokainen harjoitus ja työ, joka ei tee ihmistä palavammaksi hengessä,
tekee hänet lihallisemmaksi; ja joka häntä ei virvoita, eikä omissa
silmissänsä halvenna, se joko penseyttä ja kuolettaa, eli elättää
salaiseen ylpeyteen.
48 §. Juudas taitaa tosin pistää kätensä vatiin ja ulkonaisesti
nauttia hänelle suotuja kalliita etuja, niinkuin Kastetta,
Ehtoollista ja Seurakunnan yhteyttä, vaan Johannes nojautuu
Kristuksen rinnoille (Joh. 13: 23). Tämä käytös on evankeliumillinen,
jossa meidän on rukoileminen, Jumalan sanaa kuuleminen ja kaikki
meidän työmme ahkeruudella toimittaminen. Ei mikään ole niin
voimallinen sulattamaan sydämmen kovuutta, vaikuttamaan hiljaista
synnin katumusta sekä parantamaan mielen penseyttä ja huolettomuutta,
(joka juuri on kristillisyyden pahin myrkky), kuin Kristuksen
rinnoille nojautuminen. Tämä taitaa oikein perin pohjin nöyryyttää
sielun, tehdä sen sydämmestä Kristuksen ystäväksi, ja vaikuttaa, että
synti tulee sille kauhistukseksi; se taitaa mitä kauhistavimmastakin
helvetin kekäleestä tehdä kirkkaan ja ihanan Kristuksen kuvan (Hesek.
16: 8-13; Juud. 21-23; Ps. 45: 10).
Älä siis koskaan ajattele sielusi asian olevan sellaisen kuin sen
olla pitäisi, ja olevasi kristitty, joka olet jonnekin ennättänyt,
ennenkuin olet tullut niin kauvas, että sinä itse näet ja tunnet
istuvasi Kristuksen helmassa, joka on Hänen Isänsä helmassa (Joh. 1:
18).
Tule ainoastaan ja rukoile Isää, että Hän kirkastaisi Kristuksen
sinulle; niin taidat olla vakuutettu, että sinulle käy toivosi
jälkeen. Sinä et taida tulla Hänen tykönsä millään otollisemmalla
rukouksella, kuin että Häneltä tätä ahkerasti anot ja pyydät: sillä
juuri sentähden antoi Hän Hänen käydä ulos omasta helmastansa, että
Hän olisi kaikkein syntisten silmissä ijankaikkisena Hänen isällisen
rakkautensa todistuksena.
49 §. Luonnollisen auringon katseleminen heikontaa silmiä, mutta jota
liikkumattomammasti sinä katselet Kristusta vanhurskautesi aurinkoa,
sitä valoisammaksi ja kirkkaammaksi tulee uskosi silmä. Katsele
ainoastaan ahkerasti Kristusta, niin Hän totisesti tulee sinulle
rakkaaksi ja sinä tahdot mielelläsi Häntä lähestyä. Pidä Häntä siis
alituisessa muistossa; luo silmäsi alati Kristuksen vereen, muutoin
tulet sinä jokaisen kiusauksen rajuilman ympäri kulettamaksi.
Jos sinä haluat nähdä, kuinka synnillinen synti on, oikein sitä
kauhistuaksesi ja sentähden kyyneleitä vuodattaaksesi, niin älä rupea
katselemaan syntiä yksinänsä (vert. §§ 19 ja 22 ylempänä), vaan
katsele ensiksi Kristusta Hänen kärsimyksensä ja sovintokuolemansa
muodossa [69].
Jos sinä halajat saada tietää, kuinka kauvas sinä olet ehtinyt armon
koettelemuksessa, kuinka kauvas pyhityksessä, niin älä seiso ja
katsele senkaltaisia, vaan luo kaikkein ensiksi katseesi Kristuksen
vanhurskauteen. Katsele Poikaa, niin sinä näet kaikki; sitten vasta
saat sinulle tapahtunutta armoa katsella [70].
50 §. Uskon harjoituksessa tahdotaan kyllä mielellään ensimmäistä
parasta katsella, ajatellen sen auttavan, ja siten tehdään se
toivon perustukseksi[71]. Mutta mene sinä Kristuksen tykö, äläkä
luo silmiäsi sinulle tapahtuneeseen armoon, äläkä siihen pyhyyteen,
jonka luulet itselläsi olevan, vaan syntiisi ja viheliäisyyteesi. Ei
sinulla pidä olla armon koettelemuksesi ja pyhityksesi kanssa mitään
tekemistä, ennen kun sinä ensin olet saanut Kristuksen näkyviin,
sillä ne ainoastaan pitävät Kristuksen sinulta salattuna. Se, joka
koettelemustensa kautta katselee Kristusta, hän on sen ihmisen
kaltainen, joka näkee vedessä auringon liikkuvan ja häälyvän sen
mukaan kuin vesi läikkyy.
Katsele sinä ainoastansa Kristusta Isänsä ylimmäisen Armon ja
Rakkauden korkealla taivaalliselta istuimella loistavana; siten näet
Hänet omassa oikeassa totisessa sanomattomassa kunniassansa.
Tosin taitaa ylpeys ja epäusko vietellä sinua katselemaan jotakin,
joka sinussa itsessäsi olisi; mutta usko ei tahdo millään muotoa
katsella mitään muuta kuin Kristusta yksinänsä; usko onkin, niin
sanoakseni, nielevä sekä sinun pyhyytesi että sinun syntisi; sillä
Jumala on tehnyt Kristuksen sekä pyhyydeksi että synniksi meidän
edestämme; meidänkin pitää juuri sentähden kumpanakin vastaan ottaa
Hänet (1 Kor. 1: 30; 2 Kor. 5: 21)[72]. Se, joka omaa pyhyyttänsä
rakentaa, ajatellen pitävänsä sitä tarkoituksenansa ja voivansa
itseänsä sillä lohduttaa, hän pystyttää suurimman epäjumalan, joka
kuitenkin kerran on lisäävä hänen epäilystänsä ja peljästymistänsä.
Jos sinä vaan luot silmäsi pois Kristuksesta, niin vajoot sinä,
samoin kuin Pietari, samassa silmänräpäyksessä epäilykseen (Math. 14:
31).
51 §. Totiselta kristityltä ei puutu lohdutusta milloinkaan pikemmin,
kuin juuri silloin, kun hän siten luopuu Evankeliumin järjestyksestä
ja tiestä, että hän omassa vanhurskaudessansa peilailee itseänsä ja
luo katseensa pois Kristuksen täysin kelvollisesta vanhurskaudesta;
se on, hän tuntee paremmin näkevänsä yön valossa kuin kirkkaan
puolipäivän paisteessa. Se hunaja jota sinä imet omasta
vanhurskaudestasi, tulee kerran sinun sielullesi mitä karvaimmaksi
sapeksi ja se valkeus, jonka sinä siitä lainaat vaeltaaksesi siinä,
muuttuu synkimmäksi pimeydeksi.
Se on perkeleen kiusausta, kun hän yllyttää sinua jäämään armossa ja
saamiesi tietojen ja koettelemustesi nojaan, niistä saadaksesi lepoa
ja lohdutusta sielullesi. Sitä vastoin tulee Isä ja kuvaa sinulle
sanassa uudestaan Kristuksen armon, joka on paljon rikkaampi ja
jalompi, kuin sinä taidat ajatellakaan, ja joka Häntä äärettömästi
miellyttää, koska Hän käskee sinua tutkistelemaan yksinänsä
Kristuksen vanhurskautta, _sillä mitä Hän käskee, sen antaa Hän
myös_. (Math. 7: 5); ja tämä on autuaallinen herätys ja liikutus sekä
hiljainen kuiskaus, joka nuhtelee sinun epäuskoasi. Seuraa sinä sen
pienintäkin viittausta, noudata sitä ahkerasti rukoillen ja pidä sitä
verrattoman kalliina tavarana. Se on sinulle vakuutena siitä, että
sinulle on vielä suurempi armo aivottu.
52 §. Kun sinä mielelläsi tahdot rukoilla, etkä kuitenkaan
taida, vaan olet sentähden murheellinen ja surunalainen, katsele
silloin edestäsi rukoilevaa Wapahtajaasi, joka alati rukoilee
hyvää puolestasi Isän tykönä (Joh. 14: 16; luku 17; Room. 8: 34;
Hebr. 7: 25). Mitä taitaa sinulta silloin puuttua? Jos sinä tulet
levottomaksi, niin luo katseesi Kristukseen, joka totisesti on sinun
rauhasi, (Ef. 2: 14), ja joka taivaaseen mennessänsä on jättänyt
sinulle rauhansa perinnöksi, ja useammat kerrat kieltänyt sinua
syntisellä tavalla ja epäuskoisella pelolla ensinkään itsellesi
tuottamasta senkaltaista levottomuutta, että sinun lohdutuksesi ja
uskosi siinä kärsisi hätää (Joh. 14: 1, 27).
Nyt istuu Hän siellä ylhäällä kunnian Istuimella, ristinpuussa
syvimmän alentumisensa tilassa, perin juurin kukistettuansa kaiken,
mikä sinua vahingoittaa ja sortaa taitaa. Kaikki sinun syntisi,
kaiken hätäsi, levottomuutesi, kaikki kiusauksesi on Hän kantanut ja,
pois mentyänsä, on Hän nyt sinulle sijaa valmistamassa.
53 §. Sinä, joka pidät Kristusta yksinänsä kaikkena kaikessa sekä
itseäsi peräti mitättömänä, sinä, joka teet Kristuksen ainoaksi
elämäksesi ja olet kaikesta muusta vanhurskaudesta kuolleena, sinä
olet totinen kristitty, niitä kaikkein rakkaimpia, jotka ovat
löytäneet armon Jumalan tykönä, sinä olet taivaan, rakas ystävä.
Tuota nyt vaan Kristukselle, kaiken Hänen sinulle osottaman
rakkautensa edestä, se puhdas ilo, että sinä rakastat kaikkia Hänen
köyhiä Pyhiänsä ja Hänen Seurakuntansa jäsentä, kaikkein huonointa
ja heikointakin, heidän tietojensa ja käsityksensä eroituksesta
huolimatta [73]. Nämätkin ovat Hänen sydämmeensä, samoin kuin
muinoin Israelin lasten nimet Aaronin rintakiveen (2 Moos. 28: 21),
piirrettyinä. Anna näidenkin sentähden aina olla sinunkin sydämmeesi
kirjoitettuina.
_Toivottakaat Jerusalemille rauhaa; he menestyvät, jotka Sinua
rakastavat!_
Abraham Frosteruksen tekemät selitykset.
[1] Kun kirjantekijä sekä tässä että monessa muussa paikassa puhuu
Kristuksen verestä meidän kristillisyytemme juurena ja perustuksena,
ymmärtää hän sillä koko Kristuksen sovinnon ja ansion vertaa § 50.
[2] Tekijä tarkoittaa tässä sitä viettelystä, josta puhutaan Luuk.
22: 31; Kor. 11: 3.
[3] Nimittäin Kristuksen veren sovittamaa ja elämää antavaa voimaa,
että nimittäin elämäni vaelluksesta voisivat nähdä minut Hänen Pyhän
Henkensä kautta muuttuneeksi, uudesta syntyneeksi, vanhurskautetuksi
ja pyhitetyksi. Ei ole tätä niin ymmärrettävä, että sielua jollakin
luonnollisella tavalla priiskottaisi Kristuksen veri; sillä sitte
kun Hän kerran ristin päällä on sen vuodattanut, meitä terveeksi
tehdäksensä, jakaa Hän nyt verensä varsinaisen vaikuttavan voimansa
kaikille niille, jotka uskossa isoovat ja janoovat.
[4] Nimittäin niin, ettet enää voimakkaasti Jesuksen kovan sielun
tuskan ja verisen kuoleman liikuttamatta, tahdo pitää yhtään ainoata
salaista syntiä estämässä Jesuksen veren perin juurin, se on
täydellisesti, parantamasta haavoitettua omaatuntoasi.
[5] Ei ole tätä niin ymmärtäminen, että meillä olisi valta jättää
vaarinotettavia velvollisuuksiamme tekemättä; vaan kaiken sen, minkä
meidän tulee tehdä, on meidän tekeminen vilpittömästä sydämmestä ja
kernaasta sielusta, jonka Jumalan Henki vaikuttaa, ja tekee meidät
halukkaiksi Jesuksen rakkaudessa täydellä mielihyvällä kaikkea
tekemään, eikä lohdutustamme ja rauhaamme perustamaan sellaisiin
töihin, jotka eivät koetuksissa kestä.
[6] Tämän todistavat seuraavat Raamatun lauseet, kun niitä toista
toiseensa oikein verrataan: 4 Moos. 21: 8, 9; Joh. 3: 14, 15; Room.
6: 8, 11; Hebr. 12: 2; tästä enemmän tämän kirjan toisissa paikoissa.
[7] Tässä on muistettava, että kirjantekijä niin usein kuin hän tässä
kirjassansa käyttää _Luonto_-sanaa, sillä tarkoittaa turmeltunutta
luonnollista ihmistä kaikkine sielun ja ruumiin voiminensa,
lahjoinensa, mahtinensa ja arvoinensa.
[8] Saatana ei koeta koskaan järkähyttää sieluja heidän
luonnollisesta ja väärästä omasta vanhurskaudestansa, vaan pikemmin
nukuttaa heitä siihen; mutta kun omatunto lain voimallisen sanan
kautta herää ja sielu siten huomaa väärän vanhurskautensa, silloin
on saatana valmis sekä syyttämään sielua, että myös syöksemään hänet
epäilykseen (Sak. 5: 1, 2, 3).
[9] Kirjantekijä ei suinkaan tässä tarkoita ruumiillisten silmäin
eli turmeltuneen mielikuvituksen, vaan uskon silmäin toimeen saamaa
näkemistä, joka tekee Herran Jesuksen sanassansa niin vakuuttavasti
ja voimakkaasti sielulle kuvatuksi, kuin olisi hän kaiken rakkautensa
ja armonsa Majesteetissä todenperäisesti Hänen silmäinsä edessä läsnä
(Joh. 6: 40; Gal. 3: 1).
[10] Tällä kirjantekijä ei neuvo ketään ylenkatseella silmäilemään
Jumalan Pyhissä ja Enkeleissä löytyvää hyvää, vaan hän tahtoo
ainoastaan muistuttaa lukijaa, ettei Pyhäin ja Enkelein vanhurskaus
ensinkään kelpaa perustukseksi, jollei hän pystyisi Jumalan armoon ja
rakkauteen perustuvaa luottamustansa rakentamaan.
[11] Kristuksessa, Kristuksen kanssa, Kristuksesta ja Kristuksen
kautta on sellaisella armoitetulla sielulla päinvastoin halu kaikkiin
hyviin töihin, eikä hän tahdo pienintäkään laiminlyödä, eikä suinkaan
ota mitään tehdäksensä siinä ilkeässä mielessä, että hän itse voisi
jotakin hyvää ja kiitettävää saada toimeen, päin vastoin hävettävät
häntä armollisen Jumalan ja Wapahtajansa edessä sellaiset myrkylliset
ajatukset.
[12] Katso alempana §§ 24 ja 33, jotka lähemmin selittävät
kirjantekijän tarkoituksen tässä asiassa.
[13] Nimittäin sinun Wapahtajasi. Jos Hänen sivullensa panet
vähintäkään omastasi, silloin tahdot olla oma Wapahtajasi, oma
opettajasi, oma Ylimmäinen Pappisi ja Kuninkaasi.
[14] Antikristus merkitsee Kristuksen vastustajaa eli väärää
opettajaa, joka hylkää Kristuksen ja Hänen ansionsa.
[15] Babeli merkitsee sekoitusta eli hävitystä.
[16] Tähän soveltuvat nämät sanat, jotka tohtori Martti Luther
pöytäpuheittensa 3:ssa luvussa puhuu luomisesta ja armosta: "Ah!
luontokappale on kaunis olento, armo kaunis asia; kun meidän pitää
luomisen ja armon uskoa, silloin soperramme ja sanomme: 'minä utkon',
kun pitäisi sanoa: 'minä uskon', samalla tapaa kuin lapsukainen
sanoo 'eipä' kun hänen pitäisi sanoa 'leipä'. Sanat koettavat tosin
vakuuttaa, vaan sydän sanoo: eipä. Mutta sen kautta me autuaaksi
tulemme, että halajamme uskoa. Ah! meidän Herramme Jumala tietää
hyvin, että olemme vaivaiset lapsukaiset, kunhan vaan tahtoisimme sen
tunnustaa."
[17] Wakuutus siitä, että synti on niin kauhea ja kadottavainen,
kuin Jumalan laki meille sanoo sen olevan, nimittäin epäjumalain
palvelusta, Jumalasta, siitä korkeimmasta Hyvästä luopumusta, kapina
Häntä vastaan (Jes. 59: 2; Room. 8: 7; Ef. 4: 17, 18); sielun murha
(1 Moos. 2: 17; Joh. 8: 44; Room. 8: 6; 1 Joh. 3: 8, 15 j.n.e.).
[18] Ei meidän pelastuksemme synnin hirmuisesta velasta, sen julmasta
vallasta ja loppumattomasta rangaistuksesta löytynyt Jumalan
viisaudessa ja päätöksessä mitään muuta välikappaletta, kuin että
Kristus Jumalan Poika oli puuhun ripustettava ja että Hänen oli
verinen kuolema kuoleminen, sekä meidän edestämme kirouksena oleminen
(Hebr. 9: 22; Gal. 3: 13; Room. 5: 17, 21; Luuk. 6: 6, 7, 8, 11).
[19] Jumalan Hengen vaikutuksesta totisesti syntiä katuvan
sydämmen elävä vakuutus näistä asioista on usko. Sitä ovat meidän
puhdasoppiset opettajammekin jalosti teroittaneet ja siitä ovat
muutamat, niinkuin Luther, Chemnits, Scriver y.m., puhuneet yhtä
merkillisillä sanoilla kuin kirjantekijäkin tässä puhuu.
[20] Jesuksen Kristuksen pettämättömän sille osoittaman hyvänsuomisen
rohkaisemana (Joh. 6: 37; 2 Kor. 8: 9; 2 Piet. 3: 15; Hebr. 7: 25).
[21] Näiden raamatun sanain: "Kristuksen on Jumala meille tehnyt
viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhyydeksi ja lunastukseksi",
tarkoituksena on, että Kristus yksinänsä on Jumalan päätöksestä
määrätty siksi, joka on ja jonka tulee olla minun ainoana
viisautenani, siksi, joka yksinänsä tekee minut vanhurskaaksi,
viattomaksi, kirkkaaksi ja puhtaaksi Jumalan pyhimpäin ja Hänen
kirkkautensa valta-istuimen edessä; Hänen elonantava verensä
yksinänsä tekee minut pyhäksi, vahvistaa minua vanhaa Aatamia
kuolettamaan, sekä ilolla elämän tietä kulkemaan; ja Hänen verensä on
minun ainoa pelastukseni.
[22] Kun mielessämme haudomme liehakoitsevia ajatuksia itsestämme,
omasta tiedostamme ja oivallisuudestamme, sekä hengellisissä että
maallisissa asioissa.
[23] Tämä voitaisiin monista Raamatun sanoista todistaa, vaan
minä noudatan ainoastaan suuren apostoli Paavalin omaa todistusta
tässä asiassa (2 Kor. 7) ja muistutan sitä paitse lukijalle Jobin
esimerkkiä. Katso muistutustani n:o 8.
[24] Kirjantekijä tarkoittaa sanoilla: "vähä eli ei vähääkään
Kristuksesta", että vähä Kristuksen armosta ja vanhurskaudesta eli
ette vähääkään niistä senkaltaisessa sielussa löydä. Jos ystäväni
luet, tarkoin miettien, mitä Jes. 28: 3, 17; 50: 10, 11; 1 Kor. 3: 15
seisoo, et sinä silloin taida niin suuresti kärsimistäsi moninaisista
kiusauksista kerskata.
[25] Kirjantekijä ei suinkaan tässä hylkää niitä kyyneleitä, joita
katuvainen sielu vuodattaa synteinsä tähden, sillä niitä niin hyvin,
kuin elävää ja katuvaista synnintuntoa, pitää kirjantekijä myös
armonlahjana; mutta hän varoittaa tässä pitämästä niitä kiusausten ja
omantunnon kanteiden lääkityksinä ja paranteina.
[26] Tässä mainittu Dan. 9: 26, kun alkukieltä oikein katsotaan,
ei todista sitä, mitä kirjantekijä ajattelee; kuitenkin on asia
itsessänsä oikea ja voidaan monista Raamatun sanoista todistaa (Gal.
5: 4; 1 Kor. 3: 12; Fil. 3: 7, 8 sekä muista), jotka pelkkänä syntinä
ja häpeänä tuomitsevat kaikki meidän hyvät aikomuksemme, tietomme,
työmme ja tekomme, kun me siinä mielessä olemme niitä tehneet, että
niiden kautta voisimme olla Jumalan armoissa (Room. 3: 19; 11: 32;
Gal. 3: 22). "Kiitetty olkoon Herra Jesus ja Hänelle ainoalle olkoon
kunnia! Häpeä peittäköön syystä meidät!" näin kirjoittaa rakas
Luther eräässä paikassa Jo. Sylw. Äranukselle kirjoittamassansa
kirjeessä, sekä toisessakin Georg Spenleinille kirjoittamassansa
kirjeessä, jonka kirjeen minä tässä senkin tähden tahdon sanasta
sanaan julkaista, että se osoittaa tämän kalliin Jumalan miehen
koko sydämmen, uskon ja kristillisyyden jo ennen Uskonpuhdistusta,
olletikin kun tämä kirje kokonaisuudessansa aivan harvoin Lutherin
elämäkertaa kertovissa kirjoituksissa löytyy. Kirje kuuluu
suomennettuna näin:
_Jesuksessa Kristuksessa rakastettu veljeni Spenlein
Augustiinimunkki Memmingin luostarissa! Armon ja rauhan suokoon
sinulle Jumala ja Herra Jesus Kristus!_