niin mielettömiksi, että tahtoisivat ketään ihmistä, vieläpä vähemmin
uskossa heikompia, jalkainsa alle polkea; katso edellisen §:län 3:tta
kohtaa. Päinvastoin luulee jokainen sielu, joka oman syntyperäisen
suuren turmeluksensa oikein tuntee, ansaitsevansa tulla muiden pyhien
kengän nauhoina pidetyksi. (Ps. 84: 11; Math. 15: 27; Luuk. 3: 16).
[66] Tätä voidaan sanoa heikkouden synneistäkin, sillä jollei niitä
kohta anteeksi anota, tulevat nämät ehdottomat synnit ehdolliseksi
pahaksi, (Ps. 19: 13, 14).
[67] Joka ainoastaan suulla tunnustaa Evankeliumin jumalallista
totuutta, vaan ei tahdo sydämmessä koetella sen autuaallista
vaikutusta (Joh. 5: 38-40).
[68] Sitä meille myös muistuttaa muutama kaunis värsy ruotsalaisesta
virsikirjasta, joka suomeksi kuuluu näin:
Kosk' sielu sinult' etsitään,
Niin ilo kohta lisätään;
Turhuus myös pois suljetaan,
Rakkaus sydämmeen painetaan.
[69] Tätä myös tuo kuuluisa ja suuri Jumalan opettama _Johan Gerhardi
pyhissä Tutkistelemuksissansa_ perusteellisesti opettaa, esimerkiksi
2:ssa, 5:ssä ja muissa saman kauniin kirjan tutkistelemuksissa.
[70] Kirjantekijä tahtoo sanoa, että uskovainen sielu on tyytyväisin,
tutkistellessansa Kristuksen Persoonan Korkeaa Jumaluutta ja
Hänen äärettömän suurta autuuttansa, jonka Hänen voitollinen
ylösnousemisensa ja taivaaseen astumisensa on tuottanut kaikille
niille Aatamin lapsille, jotka sen uskoa tahtovat. Kaikkea tätä
vakaasti ja alituisesti tutkimalla oppii uskovainen sielu paraiten
tuntemaan, kuinka suuri synnin hirmuisuus on, ja mistä Hänen totinen
vanhurskautensa ja pyhityksensä vuotaa; hän ei voi viis muuta kuin
tulla yhä enemmin ja enemmin sisälliseen häpeään saatetuksi ja
siten unohtaa ajatella, onko hän vähän, eli kauvas ennättänyt armon
koettelemuksessa ja pyhityksessä; sitä vastoin kiittää ja ylistää
hän, sydämmestänsä iloiten, Wapahtajaansa, eikä väsy ijankaiken
katselemasta sitä korkeutta, syvyyttä, pituutta ja leveyttä, joka
hänen vanhurskaudeksensa ja pyhyydeksensä pantu on, nimittäin siinä
Kristuksen rakkaudessa, jota eivät kaikki kirkastetut pyhät, eivätkä
enkelitkään voi käsittää (Ef. 3: 19; 1 Piet. 1: 12; Ilm.k. 5: 3, 5,
y.m.).
[71] Nimittäin ensimmäiset tuntemiset j.n.e. Kirjantekijän tarkoitus
on: mielellään tahdotaan parasta itsestänsä toivoa ja ajatella, että
ollaan Jumalan lapsi; ja koska ei ole mitään, joka kysymykseen:
_olenko minä Jumalan lapsi_, sydämmen pohjasta sanoo: _olen_, niin
koetetaan vehkeillen aikaan saada petollista _olen_-vastausta, näin
ajatellen: olen kaiketi Jumalan lapsi; minkätähden? Niin, silloin
ja silloin olen minä tuntenut sitä ja sitä armon suloisuutta,
sitä ja sitä sisällistä taipumusta miettiväisyyteen, nöyryyteen,
armeliaisuuteen j.n.e. Mutta tämä on väärä päätös; sillä tosin taitaa
kaikki tämä olla totta itsessänsä; mutta ei siitä seuraa kuitenkaan
sitä, jota tahdotaan päättää. Ellei sinulla _juuri nyt_ ole Jesusta
Jumalanasi ja Herranasi, eli jos sinä et nyt Johanneksen kanssa makaa
Kristuksen rinnoilla ja ellei sinulla siinä ole sisällistä lepoa,
niin horjuu kaikki sinun toivosi.
[72] Kirjantekijä tarkoittaa, että uskotta ei mitenkään taida
olla tekemistä sen ilkeän omanvanhurskauden kanssa, jonka ihminen
valmistaa itsellensä teräväjärkisyydellänsä omalla hartaudellansa
ja pyhyydellänsä, siinä tyhmässä luulossa, että hän niiden kautta
taitaa Jumalan edessä koetuksen kestää; vaan uskolla on yksinänsä ja
ainoasti Kristuksen kanssa alati tekemistä. Tästä muistuttaa meitä
kauniisti vanhan suomal. virsikirjamme n:o 147 v. 7: "Kristus meitä
ravitkoon, ja sielull' tarpeens' taritkoon, Eip' usko muita kärsi!"
[73] Kirjantekijä ei tässä suinkaan tarkoita vahingollista
uskonnon välinpitämättömyyttä, vaan hän muistuttaa ainoastaan
siitä, mitä apostoli Paavali (Room. 15: 1-7) opettaa ja me
Uskontunnustuksessamme sanomme uskovamme: "Minä uskon pyhäin ihmisten
yhteyden", eli niinkuin sama Uskontunnustuksemme muutamassa ruotsal.
virsikirjan virressä n:o 147 v. 26 näin lausutaan: "Yhden Pyhän
Seurakunnan ja kristittyin yhteyden uskon minä maailmassa olevan." Sen
kansan, jota joka hetki vaivataan Kristuksen sanan ja opin tähden;
Heillä on kaikilla yksi usko ja kaste; Kristukseen he panevat kaiken
heidän toivonsa, Hän on yksinänsä heidän autuutensa.