KALLIIT HUNAJAN PISARAT KALLIOSTA KRISTUKSESTA
eli
Lyhykäinen varoitussana kaikille
Pyhille ja syntisille
Kirj.
TUOMAS WILCOCKS
Saksankielestä ruotsintanut ja tarpeellisilla
muistutuksilla selittänyt
Abraham Frosterus
Turun konsistorin notario
Suomennos
Tampereella, 1901.
Kirjapaino Osakeyhtiö "Sanoma" Tampereella.
Muutamia tietoja Tuomas Wilcocks'ista.
Tuomas Wilcocks eli 16:sta vuosisadalla. Waikka tiedot hänestä
ovatkin jotenkin vaillinaiset -- niinpä on hänen syntymä- ja
kuolinvuotensakin tuntematon -- tiedämme kuitenkin, että hän,
jätettyänsä yliopiston, jossa hän v. 1589 saavutti maisterin arvon,
oli myöhemmin evankelisena saarnaajana Lontoossa, menestyksellä
Jumalan pyhää sanaa julistaen. Täällä kerrotaan heränneiden ihmisten
etsineen hänen seuraansa ja häneltä jääneenkin tunnonvaivoilleen
lohdutusta.
Kirjailijanakin ahkerasti työskennellen on hän teoksissansa
selittänyt raamatun eri osia -koko Psaltarin, Salomonin
Korkian Weisun, Roomalaisepistolan osia y.m., jonka ohessa hän
englanninkielelle on kääntänyt monia teoksia, kaikki uskonnollista
laatua. Warsinkin ovat nämät herättäväiset, arvokkaat ja opettavaiset
_"Hunajan pisarat"_, jotka uudestaan painettuina nyt lasketaan
heränneiden lukijain käsiin, tekijän kotimaassa Englannissa
saavuttaneet laajan lukijakunnan. Wiidettäkymmentä englanninkielistä
painosta on tästä kirjasta aikojen kuluessa ilmestynyt. Ja toista
sataa vuotta takaperin on se Saksan kielellekin käännetty;
ruotsinkielisiä painoksia siitä myöskin löytyy. Mielihyvällä on
tätä arvokasta kirjaa kaikkialla luettu, missä puhdasta raamattuun
perustuvaa evankeelista totuutta on rakastettu ja Kristusta kaikkena
kaikessa pidetty. Että tämän kirjan tekijä uskonpuhdistuksen suureen
työhönkin on osaa ottanut, todistaa erään hänen kääntämänsä teoksen
nimi: "Katoolisen kirkon oleelliset, näkyväiset tunnusmerkit".
Kirjantekijän alkulause.
Tällä viimeisellä ajalla [Kirjantekijä, joka tässä kirjassansa
kaikkialla puhuu Raamatun puheenparsilla, ei tässä muuta tarkoita,
kuin sitä aikaa, jossa nyt elämme, ja joka lähenemistään lähenee
maailman loppua; viimeiseksi ajaksi kutsutaan Pyhässä Raamatussa
Uuden testamentin aikaa, joka on maailman lopun läheisin aika.]
tunnen tykönäni Herran rakkauden viehättävine ja suloisine säteinensä
johonkin määrään loistavan sydämmessäni, tekevän minun mieleni ja
haluni palavaksi, eikä ainoastaan innostuttavan minun sieluani
sydämmeni hartaudessa ja hengessä taipumaan Wapahtajan puoleen [Tällä
kirjantekijä ei tarkoita muuta kuin sydämmellistä haluansa uhrata
kaiken saamansa armonvalon Wapahtajansa hyväksi, palvellen häntä
rakkaudessa ja opettaen niitä sieluja, joista hän tässä puhuu.], joka
minua suuresti rakastaa ja joka rakkaus kaiken tuntemisen ylitse
käy (Ef. 3: 19), vaan myös rakkaudella kohtelemaan kaikkia ylhäältä
syntyneitä Siionin lapsia ja toivottamaan heille hyvää; varsinkin
kun nyt tapaa monta vaivaista horjuvaa sielua, jotka kujeilevat ja
kavalat ihmiset viettelevät kaikkinaisilla opetuksilla, joilla heitä
ympäröivät saadaksensa heitä pettää. (Ef. 4: 14).
Sen lisäksi tehdään myös kaikellaisia vääriä perustuksia, joille
työläästi ja turhaan koetetaan rakentaa. Sillä kun ihmiset eivät ole
toimellisia rakkaudessa eivätkä kasva kaikissa, Hänessä, joka pää on,
Kristuksessa (Ef. 4: 14), ei voi mitään kristillisyyden kasvamista
heissä tapahtua. Ilman Kristuksen yhteyttä on kaikki, mitä me teemme,
kirouksen alaista.
Rakas lukija! Sinä olet tässä vähäisessä kirjassa, jos Herra
tahtoo lukemistasi siunata [Nämät sanat eivät ole epäilyksen, vaan
toivomuksen sanoja, niinkuin näkyy kirjantekijän alkulauseen lopusta]
kuuleva ikäänkuin hiljaisen äänen kajastavan jälestäsi: _Tämä on
tie, jota sinun pitää käydä; älä poikkee oikealle äläkä vasemmalle
puolelle_ (Ef. 30: 18-21). Sillä se tie, joka johdattaa kalliin
aarteen tykö, nimittäin sielun vanhurskaaksi tekemiseen Jumalan
edessä, kulkee ja vie Jesuksen Kristuksen vanhurskauden kautta, sillä
kaikki meidän oma vanhurskautemme on niinkuin saastainen vaate, (Jes.
64: 6 ja Hesek. 36: 17) _vaan pitää kaikkien kielten vannoa, että
Herrassa on minulle vanhurskaus ja väkevyys; sillä Herrassa kaikki
Israelin siemen vanhurskautetaan, ja saa itseänsä Hänestä kerskata_
(Jes. 45: 23, 24, 25).
Ei mikään muu kuin ainoan Wanhurskaan kuolema meidän väärintekijäin
edestä, voi saattaa meitä Jumalan tykö; _sillä sen, joka ei mitään
synnistä tietänyt, on Jumala meidän edestämme synniksi tehnyt, että
me Hänessä tulisimme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalan edessä
kelpaa_. (2 Kor. 5: 21).
Rakas lukija! Heitä maahan Kristuksen jalkain juureen kaikki, kaikki
mikä sinussa vielä on vanhaa ihmistä. Hänellä yksinänsä pitää olla
etuus ennen kaikkea (Kol. 1: 18). Kaikki hengellisen Temppelin astiat
ja aseet ovat uudessa liitossa pienimmästä suurimpaan ripustettavat
Kristuksen niskoille. Hänelle yksinänsä tulee kunnia siitä, että hän
antaa näille pyhyyden astioille oikean armonsa; Hänhän se on, joka
on Herran Temppelin rakentava ja kunnian siitä saava. Hänhän on myös
Isänsä neuvosta ja päätöksestä tuon Temppelin ainoa perustuskivi,
kulmakivi ja kruunu. Hän on itse armon täysinäisyys ja Isän kirkkaus.
Tule siis, puuttukoon sinulta mitä hyvänsä, ainoastaan Hänen tykönsä;
Hänellä on lääkettä ja lohdutusta kyllin, joka voi kaiken sinun
turmeluksesi ja vikasi parantaa.
Rakas lukija! Herra auttakoon sinua sydämmessäsi tuntemaan mitä
seuraavat varoituksen sanat sisältävät. Hän itse tehköön ne
sinulle sulaksi hunajaksi, joka tuottaisi sielullesi ijankaikkista
suloisuutta ja parantaisi sinun luusi, että sielusi sinussa
siten saisi olla iloissansa. Minä olen uskossa ja evankeliumin
osallisuudessa sinun veljesi.
Tuomas Wilcocks.
1 §.
_Ystäväni, minä lähestyn sinua varoitussanalla, josta minä toivon
sekä minun että sinun sydämmellesi hyötyä._
Sinua kutsutaan kristityksi, käyt ihmisten kanssa kirkossa ja
nautitset sakramenttejä. Siinä teet sinä hyvin; se on jalo etu. Mutta
jos ei sinun kristillisyytesi ole Kristuksen veressä juurtunut,
[1] [Numerot viittaavat Abraham Frosteruksen tekemiin selityksiin,
jotka ovat tämän kirjan loppupuolella.] niin se lakastuu, eikä
siitä tule muuta kuin väärä ja pettävä korskeus, jolla sinä menet
helvettiin.
2 §. Jos sinä tämän ohessa yhä vieläkin pysyt sinun syntivelassasi
ja omassa vanhurskaudessasi, niin kuluttaa ja kalvaa tämä käärmeen
myrkky sinun kristillisyytesi kaiken nesteen ja voiman. Koettele ja
tutki sentähden joka päivä suurimmalla uutteruudella, mihin sinun
kristillisyytesi toivo ja kerskaus perustuu, onko Kristuksen oma käsi
itse laskenut perustuksen siihen. Jos ei niin ole tapahtunut, ei
kristillisyytesi voi puolustautua päälle syöksevää rajuilmaa vastaan.
Saatana kukistaa kaiken, se kaatuu ja sen lankeemus on oleva suuri
(Math. 7: 27).
3 §. _Luulolta petetty sielu!_ Sinä tulet varmaan pahoin
seulotuksi[2]. Sinun kristillisyytesi luonto tulee kerran visusti
tutkittavaksi, silloin on hirmuista, kun tuo turha rakennus hajoo ja
kaatuu päällesi, etkä enään mitään löydä, johon voisit itsesi nojata
ja luottaa.
4 §. _Korkealle lentävä henki!_ Waro aikanaan vahattuja siipejäsi;
kerta pitää niiden totisesti kiusauksen helteessä sulaman. Kuinka
surkeata on elämän viettäminen, sielun ollessa vahvaa perustusta ja
ijankaikkisuuteen ulottuvaa varaa vailla.
5 §. _Armosta runsaslahjainen kristitty!_ Pidä varasi, ettei mikään
mato ole juuressa, joka turmelee kaiken sinun hyvän maalajisi ja,
kirouksen helteen ruvetessa polttamaan, kuivaa ja lakastuttaa kaiken
sinun ympärilläsi.
Tutki tarkoin joka päivä sieluasi ja tee itsellesi tämä kysymys:
_Huomaanko Kristuksen verta sielussani[3]. Mikä vanhurskaus se on,
johon nyt perustan autuuteni? Olenko irtautunut kaikesta omasta
vanhurskaudestani? Oi!_ kuinka monen suuresti ylistetyn kristityn
on vihdoin, nähdessänsä luulottelemisiensa hyvien töiden perustaman
kristillisyytensä rakennuksen kukistuneeksi, täytynyt huutaa ja
sanoa: _kaikki on hukassa, ijankaikkisesti hukassa!_
6 §. Ajattele, että suurimpia syntiä voidaan salata yhtä hyvin
parasten töiden kuin suurimman omantunnon vaivan alla. Huolehdi
siitä, että sinun synnin haavoittama sielusi tulisi Kristuksen
veren kautta perin pohjin paratuksi[4] ja varo, ettet vielä
parantumattomalle synninhaavallesi kasvata ainoastaan kettä, muutamia
velvollisuuksia, nöyryyttä, sydämmen huojennusta ynnä muuta sellaista
vaariinottamalla[5]. Jos sinä tahdot, vaikka millä, parantaa synnin
haavoittamaa sieluasi, huolimatta Kristuksen verestä, niin et saa
muuta aikaan kuin sen, että paisuma tulee yhä enemmän myrkytetyksi.
Sinä tulet kohta huomaamaan, ettei synti sinussa tule ikänänsä
kuoletetuksi, jos et sinä ole tuntenut Kristusta siinä kivussa, jossa
hän ristin päällä sinun tähtesi on antanut verensä vuotaa kuolemaan
asti. Totisesti, ei mikään muu pysty kuolettamaan syntiä, kuin
ainoastaan Kristuksen vanhurskauden katseleminen[6].
7 §. _Luonto_[7] ei kykene valmistamaan mitään voidetta, joka olisi
kelvollinen sielua parantamaan. Kaikki parantaminen, joka tapahtuu
velvollisuuksia noudattamalla, eikä Kristuksen kautta, on mitä
vaarallisin keino. Perin köyhä turmeltunut luonto ei voi kaikkine
omine voiminensa, vaikka ne olisivat kuinkakin parannetuita, joka
olisi kyllin hieno ja puhdas alastonta sielua peittämään. Tähän ei
kelpaa mikään muu kuin Kristuksen täysin kelvollinen vanhurskaus.
8 §. Kaiken, mitä luonto on sommitellut kokoon, pitää hajota ennen
kuin voidaan pukeutua Kristuksen vanhurskauteen. Kaikki luonnon
kuteet löytää saatana, repii joka ainoan langan ja rätin rikki,
ja asettaa siten sielun paljaana ja alastomana Herran syntivihan
eteen[8].
Luonto ei kykene kaikilla omilla voimillansa saamaan edes ainoatakaan
armon pisaraa aikaan, jolla se pystyisi syntiä kuolettamaan eli
astumaan Kristuksen silmäin eteen.
9 §. _Minä olen kristitty_, sanot sinä. Tosin käyt sinä kirkossa,
olet rukouksissa läsnä ja käyt Herran Ehtoollisella, mutta kaiken
tämän ohessa saatat olla surkeassa tilassa. Ajattele kuitenkin,
onko Kristus koskaan tähän päivään asti mielessäsi tullut kaikkea
maailmassa löytyvää täydellisyyttä ja vanhurskautta ylenpalttisesti
kalliimmaksi; onko kaikki maailman suuruus Hänen rakkautensa ja
armonsa Majesteetillisen ylevyyden rinnalla tomuksi rauennut.
10 §. Jos sinä totisesti olet nähnyt Kristuksen,[9] niin et sinä
Hänessä ole muuta havainnut kuin sulan armon, sulan vanhurskauden,
joka on mitä äärettömin ja vuotaa loppumattomana kaiken synnin
viheliäisyyden ylitse. Jos sinä sellaisena olet nähnyt Kristuksen,
niin saatat jaloillasi tallata kaikkein ihmisten ja enkelitten
vanhurskauden, kun se ajatus johtuisi mieleesi, että heidän
vanhurskautensa kykenisi tekemään sinut Jumalalle kelvolliseksi[10].
Kun sinä olet tullut elävästi Kristuksen tuntemaan, niin et sinä
silloin ilman Hänettä tahdo tehdä yhtään ainoata hyvää työtä,
vaikkapa koko maailma sinulle annettaisiin [11].
Jos sinä kerran olet nähnyt Kristuksen, niin olet sinä huomannut
Hänet vahvaksi kallioksi, joka on kaikkea omaa vanhurskauttasi,
saatanaa ja syntiä korkeampi (Ps. 61: 3), ja tästä kalliosta, joka
sinua alati seuraa (1 Kor. 10: 4), vuotaa lakkaamatta armon hunajaa
ravinnoksesi.
Tutki itseäsi, oletko koskaan saanut Kristusta elävästi tuntea Isän
ainokaisena Poikana, armoa ja totuutta täynnä (Joh. 1: 14, 16,
17). Älä lepää eniten kuin olet vakuutettu siitä, että olet tullut
Kristuksen tykö, että seisot sillä ijankaikkisella kalliolla, että
olet seurannut Hänen sielullesi antamaa kutsumustansa, ja että olet
vanhurskaaksi tekemisen kautta tullut Hänen kanssansa yhdeksi (Joh.
17: 21-23).
11 §. Ihmiset voivat jalosti puhua uskosta niin kauan, kun he ovat
terveinä, mutta harvat tuntevat kuitenkin oikein tämän asian.
Kristus on Pyhän Raamatun salaisuus ja armo on Kristuksen salaisuus.
Usko on ihmeellisin asia koko maailmassa; jos sinä panet siihen
vähintäkään omaasi tärkeä-arvoisena, olet silloin pilannut kaiken.
Kristus ei tahdo ensinkään sitä uskona pitää. Kun sinä uskot ja tulet
Kristuksen tykö, täytyy sinun luopua omasta vanhurskaudestasi, etkä
saa mitään muuta mukanasi tuoda, kuin syntisi. Tuo kuuluu kovalta;
kuitenkin sanon vielä kerran: Sinun pitää hylkäämän kaiken pyhyytesi,
pyhittämisesi [12], hyvät työsi, nöyryyttämisesi, etkä saa viedä
myötäsi Hänen tykönsä mitään muuta kuin puutteesi ja viheliäisyytesi;
muutoin ei Kristus sovi sinulle, etkä sinä Hänelle. Kristus on
sellainen Lunastaja, jonka sivulle ei mitään muuta sovi, etkä sinä
tässä saa pitää itseäsi muuna kuin kadotettuna syntisenä, muutoin
ette te, Kristus ja sinä, ikänänsä sovi yhteen.
Ei mitään maailmassa ole niin työlästä kuin Kristuksen yksinänsä
vanhurskaudeksi vastaanottaminen, se on: Hänen Kristukseksi
tunteminen ja omistaminen! (Math. 16: 17; Joh. 6: 60). Panehan vaan
vähintäkään omastasi Hänen sivullensa, Hän ei silloin enää ole
sinulle mikään Kristus [13].
12 §. Jos mikään muu kuin Kristus johtuu mieleesi, mennessäsi Jumalan
tykö siinä tarkoituksessa, että Hän sinut vastaanottaisi, niin
kutsu sitä Antikristukseksi[14] ja käske sen paeta. Anna Kristuksen
vanhurskauden yksinänsä pitää voitto. Hänen ulkopuolellansa on kaikki
Baabelia [15]. Waan Baabelin täytyy langeta, jos Kristus on jäävä
seisomaan; _mutta sinä olet riemuitseva, kun se päivä tulee, jona
sen lankeemus tapahtuu_ (Jes. 1: 10, 11, 12). _Kristus on sotkenut
viinakuurnan yksinänsä, eikä yksikään kansasta ollut Hänen kanssansa_
(Jes. 63: 3). Mitä ikänänsä sinä panet hänen sivullensa, sen on Hän
julmuudetta ja vihalla kerran rikki polkeva.
13 §. Sinä pidät tosin uskoa helppona asiana; mutta onko sinun
uskoasi koskaan koeteltu kiusauksen hetkellä, jona kaikki sinun
syntisi olisivat oikein silmiesi eteen paljastuneet? Onko saatana
koskaan saanut kiusata uskoasi? Onko Jumalan viha koskaan raskaana
kuormana painanut omaatuntoasi? Jos niin on, että olet ollut helvetin
ja sen luolan kidoissa, niin on Jumala voinut näyttää sinulle
Kristuksen lunastushintanasi, takauksenasi, vanhurskautenasi j.n.e.;
silloin vasta olet voinut sanoa: _Oi! minä näen, että Kristuksessa on
armoa kyllin;_ silloin voit lapsen tavoin sopertaa tuota painavinta
sanaa koko maailmassa: _Minä uskon_[16]. Siis koettelematon usko on
pysymätön usko.
14 §. Uskoon tarvitaan selvä syntisi tunto sekä katuvaisen ja
hengellisesti vaivaisen sydämmesi elävä vakuutus[17] Kristuksen
veren ansiosta[18] ja Hänen totisesta halustansa, ei minkään muun
kuin hellimmän armahtavaisuutensa ja sääliväisyyteensä liikuttamana,
tehdä sinut autuaaksi juuri sentähden, että olet niin suuri
syntinen. Nämät ovat suuria asioita, eivätkä helpompia itsessänsä
kuin maailman luominen[19]. Kaikki luonnonvoimat eivät ulotu täällä
niin korkealle, että sinä niiden tukeemana, kun synti hirmuisille
velkoinensa rajuilmana syöksee päällesi ja sinua ahdistaa, kykenisit
totisesti uskomaan Kristuksessa vielä löytyvän jonkun armon ja
hyvänsuomisen, jonka kautta sinä vaivainen sielu-parka taitaisit
pelastetuksi tulla. Kun saatana sentähden omaatuntoasi synnistä
soimaa ja sielusi silloin[20] heittää synnin Kristuksen niskoille,
niin on se evankeelinen käytös, jolloin oikein Kristukseksi tunnustat
Hänet, joka maailmaan tullut on juuri sinun syntikuormaasi kantamaan.
Evankeliumin pääsuunta on yksinänsä Kristuksen vanhurskauden
vastaanottaminen, yksinänsä Hänen verisen sovintonsa ja ansionsa
kautta autuaaksi tulemisen tahtominen. Kun sielu, niin hyvin parasten
töittensä harjoittamisessa kuin suurimmassa hädässänsäkin, voi sanoa:
_Ei mikään muu kuin Kristus, Kristus ainoastaan ja yksinänsä on
minulle tehty vanhurskaudekseni, pyhyydekseni ja lunastuksekseni,
eikä suinkaan se nöyryyttäminen, jonka tykönäni löydän ja Hänen
edessänsä teen; ei, ei; eivätkä mitkään niin sanotut hyvät työni,
joita olen voinut aikaansaada, eivätkä myöskään ne armontuntemiset
ja makeat liikutukset, joita minä tykönäni olen tuntenut_, silloin
on sielu siinä tilassa, etteivät mitkään rajuilmat taida sitä
vahingoittaa, eikä äkkiarvaamatta sen päälle karata[21].
15 §. Kaikkein meidän kiusaustemme ja kaikkein saatanan meistä
saamien etujen ja voittojen sekä meidän näistä tekemien valituksiemme
syynä on meissä kiinni riippunut oma vanhurskautemme ja se väärä
hyvä luulo, joka meillä on meistä itsestämme[22]. Näitä tykönäsi
kuohuvia ja paisuvia ajatuksia ahdistaa nyt Jumala sen kautta, että
hän sallisi saatanan karata sinun päällesi[23], juuri niinkuin
Laaban karkasi Jaakopin päälle epäjumalan kuvain tähden (1 Moos.
31: 26, 35). Senkaltaiset salaiset epäjumalasi ovat täällä sinulta
pois otettavat, joko sinä sitä tahdot eli olet tahtomatta; muutoin
estävät ne Kristusta sinun tykösi tulemasta. Ennenkuin Kristus sinun
sydämmeesi astuu, ennen ei kadotuksen tuomio totisesti sisästäsi
pakene; mutta kussa vielä kadotus on, siellä on sydämmen kovuus.
Sentähden todistaakin se kadotuksesi tuomio, joka suuressa määrin
vielä on sydämmessäsi, että sinussa on vähä Kristuksesta eli ettei
sinussa ole vähääkään Hänestä[24].
16 §. Kun sinun syntivelkasi rupeaa omaatuntoasi järkyttämään, niin
varo silloin, ettet millään muulla kuin Kristuksen verellä tahtone
sitä tyynnyttää, muutoin tulet yhä enemmän paatuneeksi. Ota vastaan
ainoastaan Kristus rauhaksesi (Ef. 2: 14; Fil. 5: 7), äläkä hyviä
töitäsi, äläkä kyyneleitäsi j.n.e. Kristuksen täytyy olla sinun
vanhurskautesi, eikä niiden armonlahjojen, joita olet saanut[25].
Sinä taidat tässä tehdä Kristuksen, se on, Hänen sovituksensa hyödyn,
mitättömäksi yhtä helposti hyvää kuin pahaakin eli syntiä tekemällä
(1 Kor. 1: 17; Dan. 9: 26)[26]. Katsele Kristusta ja tee niin paljon
kuin tahdot. Seiso koko painollasi Kristuksen vanhurskauden päällä ja
varo, ettei sinun toinen jalkasi ole oman vanhurskautesi, ja toinen
Kristuksen vanhurskauden päällä [27]. Ennenkuin Kristus on tullut ja
rakentanut sinussa armoistuimensa [28], ei sinun omassatunnossasi
ole muuta kuin kadotuksen tuomio, kauhistus, salainen epäilys, ja
sielusi häilyy toivon ja pelon välillä, jollainen tila ei suinkaan
ole evankeelinen tila.
17 §. Se, joka on ylen arka avoimin silmin katselemaan syntiä
kaikkein kauheimmassa hirmuisuudessaan ja oikein tutkistelemaan sitä
helvetin syvyyttä, joka löytyy hänen omassa sydämmessänsä, hänellä
ei ole yhtään uskallusta Kristuksen ansioon. Mutta vaikka oletkin
kuinka suuri syntinen tahansa, eli niin suuri kuin todellisesti
olet ja todenperäisesti tunnet olevasi, (kun nimittäin sinun suuri
syntiturmeluksesi ja helvetin syvyys oikein aukenee silmiesi eteen)
jos sinä vaan koetat vastaanottaa Kristusta puolustajaksesi ja
edesvastaajaksesi, niin olet havaitseva, että Hän on vanhurskas Jesus
Kristus.
Katsele kaikessa epäilyksessä, omantunnon vaivoissa ja ahdistuksissa
uskolla ja rukouksella alati ja järkähtämättä Kristusta, äläkä
rupea sanailemaan ja riitelemään tästä asiasta saatanan kanssa,
sillä silloin olisi hän saavuttanut tarkoituksensa; vaan aja hänet
luotasi pois ja käske hänen mennä Kristuksen tykö; Kristus on kyllä
hänelle antama sen vastauksen, mikä hänelle tulee. Kristuksen
virkana on meidän edesvastaajanamme oleminen (1 Joh. 2: 1) ja meidän
takausmiehenämme seisominen lain edessä vastaamassa (Hebr. 7: 25).
Hänen virkanansa on myöskin meidän välimiehenämme ja asianajajanamme
ottaa toimittaaksensa hyvään päätökseen meidän turmeltuneen asiamme
ankarimman vanhurskauden edessä (Gal 3: 20; 1 Tim. 2: 5). Tähän
virkaan on Hän valan tehnyt (Hebr. 7: 20, 21). Anna sinä siis se asia
Kristuksen haltuun; mutta jos sinä itse vähintäkään tahdot syntiesi
maksamisessa ja sovittamisessa olla avullisena, niin siten luovut
sen vanhurskaan Kristuksen palvelijana ja ystävänä olemasta, joka
kuitenkin on sinun edestäsi synniksi tehty (2 Kor. 5: 21) [29].
18 §. Saatana taitaa tosin tuoda esiin Pyhän Raamatun ja vääristellä
sitä, mutta ei hän taida vastata siihen. Kristuksen oma mitä tärkein
ja painavin sana on se, jolla hän itse on saatanan suun tukkinut
(Math. 4).
Koko raamatussa ei löydy yhtään ainoaa kovaa sanaa vaivaiselle omasta
vanhurskaudesta paljastetulle syntiselle, vaan merkitsee ja eroittaa
päin vastoin Raamattu hänet sellaiseksi, että hän yksinänsä, eikä
kukaan muu, on Armon ja Evankeliumin esineenä ja niiden alaisena [30].
Rupea täydellisesti luottamaan Kristuksen hyväntahtoisuuteen, siten
tulet sinä myöskin nöyräksi ja halulliseksi Häneen uskomaan ja Hänen
rakkautensa vaatimuksia tottelemaan (Jer. 15: 16; Ps. 110: 3; Fil.
4: 6; Hebr. 10: 35, 36). Jos sinä huomaat, ettet taida uskoa, niin
muista, että uskon vaikuttaminen sinussa on Kristuksen oma työ.
Pyydä sitä Häneltä sydämmellisellä rukouksella; Hän on yksinänsä
se, joka vaikuttaa sinussa sekä tahdon että toimituksen Hänen hyvän
suosionsa jälkeen (Fil. 2: 13; vert. Kork. Weis. 1: 4; Hebr. 12: 2).
Walita sinun epäuskoasi, joka tekee omassatunnossasi synnin velan
väkevämmäksi kuin Kristuksen, Hänen ansiotansa halventamalla sekä
Hänen vertansa epäpyhänä, halpana, huonona ja sinun sovittamiseksesi
riittämättömänä pitämällä.
19 §. Sinä valitat ja päivittelet paljon itseäsi, mutta jos sinua
syntiviheliäisyytesi pakottaa enemmän katselemaan Kristusta ja
vähemmin itseäsi[31], niin on se peräti oikein; muutoin ovat sinun
valitusvirtesi pelkkää ulkokultaisuutta.
Varsin viheliäinen ja surkea asia on hyvien töittesi,
armontuntemistesi ja havaitsemiesi sydämmenhuojennusten katseleminen,
koska sinun kuitenkin pitäisi katsella ainoastaan Jesusta[32].
Senkaltainen katseleminen tekee sinut ylpeäksi, mutta Jesuksen armon
katseleminen yksinänsä, _se nöyryyttää sinut, sillä armosta olette te
vapahdetut uskon kautta, eikä se ole teistä; Jumalan lahja se on_,
kirjoittaa Paavali Ef. 2: 8.
20 §. Älä ole pelonalaisena missään kiusauksissasi ja vaivoissasi
(Jaak. 1: 2). Näiden kuritusten tarkoituksena ei ole lyödä sinua
kappaleiksi, vaan laskea sinut alas omasta korkeudestasi[33] ja
nostaa sinut kalliolle Kristukselle.
Sinä voit tulla niin syvälle viedyksi, että sinä näet itsesi
hoiperoivan helvetin partaalla, ja olet juuri tulemaisillasi sinne
syöstyksi; et kuitenkaan voi tulla syvemmälle saatetuksi kuin
helvetin kuiluun (kuinka monta pyhää onkaan sinne joutunut saatanan
pahoin muokattaviksi!); mutta sielläkin täytyy sinun huutaa Herraa
avuksesi ja katsella Hänen pyhää temppeliänsä (Joon. 2: 4, 5) [34].
Jerusalemin temppeliin ei saanut kukaan mennä sisälle
puhdistamattomana ja sinne soveliaita uhria myötänsä tuomatta (Ap. T.
21: 26; Moos. 6: 2, 13, 18). Mutta nyt on Kristus meidän Temppelimme,
meidän Uhrimme, meidän Alttarimme ja Ylimmäinen Pappimme, jota ei
kukaan muu saa lähestyä kuin vaivainen syntinen, eikä millään muulla
uhrilla kuin Hänen omalla kerran vuotaneella uhriverellänsä (Hebr. 7:
27; vertaa myös v. 24, 25, 26; 4: 15, 16; 10: 19-22).
21 §. Kuvaile mielessäsi kaikkien taivaan täydellisyyteen saatettuin
sielujen esimerkkiä, kuinka he ovat saaneet armon[35]. Sinä mahdat
ajatella! _Oi! kuinka suureksi armon muistomerkiksi tulisin minä
silloin!_ mutta minä vastaan: ajattele, kuinka sinäkin voit tulla
niin monen tuhannen joukossa yhtä ihanaksi armon ihmetyöksi, kuin
hekin. Eihän suurin syntinen koskaan ole ollut ylen suuri Kristuksen
armolle[36].
Älä siis epäile, vaan aseta kaikki toivosi Jumalaasi ja
vapahtajaasi,[37]. Kun synnin ja murheen pilvet ovat synkimmillänsä,
niin katsele silloin Isän Jumalan armon ja rakkauden pystyttämää
Patsasta, sillä sentähden on Hän taivaaseen korotettu, että
kaikkien vaivaisten syntisten pitää aina vakaasti silmänsä sinne
päin kääntämän. Jos saatana ja sinun omatuntosi sinua kuinka paljon
tahansa soimaavat, niin älä sentähden ensinkään tuomitse itseäsi[38];
Kristuksen yksinänsä täytyy tässä saada pitää viimeinen sana. Hän
on elävitten ja kuolleitten tuomari ja Hänen ainoan tulee julistaa
se päätös, joka tekee sinun turmeltuneen asiasi hyväksi. Hänen
verensä puhuu sulaa sovintoa ja kaikki on sovitettu (Kol. 1: 20).
Sama veri on meidän puhdistuksemme (1 Joh. 1: 7), lunastushintamme
ja lunastuksemme (Ap. T. 20: 28; 1 Piet. 1: 19), meidän puhtauteen
pyhityksemme (Hebr. 9: 13, 14), vanhurskaaksi tekemisemme (Room. 5:
9) ja Jumalan lähelle pääsemisemme (Ef. 2: 13)[39]. Tästä verestä
ei ole yhtäkään pisaraa hukkaan vuotanut[40]. Asetu ja _kuule mitä
Herra Jumala puhuu, että Hän rauhan lupaa kansallensa ja pyhillensä,
etteivät he mihinkään hulluuteen joutuisi_ (Ps. 85: 9). Hän lupaa
armon, laupeuden ja rauhan (2 Tim. 1: 2). Tämä on Isän ja Kristuksen
sana.
22 §. Odota sydämmellisesti ikävöiden ja rukoillen Kristuksen
ilmestymistä, niinkuin kointähteä. Hän on totisesti silloin esiin
astuva, niinkuin kaunis aamurusko ja niinkuin sade, joka maan kastaa
(Hos. 6: 3; 2 Piet. 1: 19)[41].
Yhtä vähän kuin aurinkoa voidaan estää nousemasta, yhtä vähän
voidaan myös Kristusta, vanhurskauden aurinkoa, (Mal. 4: 2) estää
valaisemasta ja kylmää sydäntäsi lämmittämästä [42]. Älä käännä
yhtään silmänräpäystä katsettasi pois Kristuksesta. Älä ensiksi
tässä tilassa katsele syntiäsi, vaan katsele ensiksi Kristusta.
(Vertaa 29 §:lää). Kun olet murheellinen syntiesi tähden, etkä
silloin katsele Kristusta, (Sak. 12: 10), pane pois sellainen käytös!
Katsele kaikissa toimissasi Kristusta, nimittäin: ennenkuin sinä teet
jotakin, rukoile, että saisit anteeksiantamusta [43]; itse työssäsi,
että saisit Häneltä siihen apua, ja työsi toimitettua, että Hän
antaisi työsi itsellensä kelvata. Jollet sinä niin tee, menettelet
lihallisesti ja kevytmielisesti.
Älä tee lakia Evankeliumista, ikäänkuin olisi osa jäänyt sinun
tehtäväksesi ja kärsittäväksesi ja Kristus ainoastaan osan olisi
siitä tehnyt ja kärsinyt, ja Hän siten olisi ainoastaan puoleksi
Välimiehesi, niin että sinun itse pitäisi kantaa osan synneistäsi ja
kärsiä niiden tähden. Anna synnin särkeä sydäntäsi, vaan älä anna
kumota toivoasi Evankeliumiin [44].
23 §. Katsele tässä enemmän vanhurskaaksi tekemistä kuin
pyhittämistä. Älä tärkeimmissä käskyissä tee Kristuksesta Moosesta,
joka ainoastaan uhkaa ja vaatii, vaan pidä Kristus takausmiehenäsi,
joka on ottanut asiasi toimittaaksensa [45]. Jos sinä olet katsellut
omia töitäsi, velvollisuuksiasi, avujasi ja muita senkaltaisia,
niin saat sen kalliisti maksaa. Ei ole siis ihme, että alituisesti
valitat, vaikka olet tuntenut mitä vakuuttavimpia armontodistuksia.
Kristuksen ansion yksinänsä, ilman näitä, pitää olla sinun toivosi
perustuksena, johon sinä taidat luottaa ja jossa sinä taidat levätä.
Kristus yksinänsä voipi olla kunnian toivo (Kol. 1; 27).
24 §. Kun me astumme Jumalan eteen, niin emme saa mitään muuta viedä
mukanamme, kuin Kristuksen. Joka ainoa lisäys meidän omastamme ja
joka ainoa meidän oma kelvolliseksi tekemisemme ja valmistamisemme on
myrkky, joka uskon turmelee[46]. Joka hyviin töihin, armolahjoihin ja
senkaltaisiin rakennuksensa perustaa, hän ei tunne Kristuksen ansiota
(Joon. 2: 8, 9).
Tämä se on, joka tekee uskon vaikeaksi ja peräti ylenluonnolliseksi
asiaksi. Jos sinä tahdot oikein uskoa ja uskossa pysyä, niin
täytyy sinun päivä päivältä oppia likana ja roskana pitämään omia
etujasi, kuuliaisuuttasi, hyviä töitäsi, lahjojasi, kyyneleitäsi,
hartauttasi ja niitä sydämmen liikutuksia, joiden ohessa sinä olet
tuntenut sydämmesi sulavan, olevan voimallisesti taivutetun j.n.e.
(Fil. 3: 8), ja sitä vastoin pitämän lujasti ja kiinteästi kiinni
Kristuksesta, eikä mistään muusta. Joka päivä täytyy sinun omien
töittesi, oman apusi ja neuvosi mennä mitättömiin. Jumalan kädestä
pitää sinun joka silmänräpäys ja hengenveto ottaa kaikki. Mutta nyt
on Kristus Jumalan lahja (Joh. 4: 10). Usko on myös Jumalan lahja
(Ef. 2: 8); samalla tapaa on syntein anteeksi-antamuskin Jumalan
vapaatahtoinen lahja (Room. 5: 16). Ah! kuinka pauhaa, kiljuu ja
raivoaa luonto siitä, että kaikki on lahjaa ja antia, ja ettei
hän taida tekemisellänsä, kyyneleillänsä ja velvollisuuksiensa
harjoittamisella mitään itsellensä ansaita, ja että kaikki oma
vaikuttaminen on pois suljettuna, jolla ei ole vähintäkään arvoa
taivaassa.
25 §. Jos luonto olisi saanut tehdä autuuden järjestyksen, niin olisi
se kernaimmin antanut autuuden Enkelitten ja Pyhien haltuun, heidän
kaupittavaksensa, kuin ottanut sen Kristuksen käsistä, joka kuitenkin
maksotta sen antaa; juuri sentähden emme me Hänen haltuun ja itsiämme
usko.
Luonto olisi toimittanut asian niin, että olisi ollut autuutta töillä
ostaminen; sentähden oudoksuu se Kristuksen ansiota, että Kristus
tekee kaiken Hänen tavaransa tyhjäksi. Luonto tahtoisi tehdä kaikki
mitä maailmassa voisi, tullaksensa sillä autuaaksi mieluummin, kuin
mennä Kristuksen tykö uskossa ja Hänen kanssansa olla tekemisessä.
Kristus ei tahdo mitään, mutta sielu pyytää kaikella voimallansa
pakottaa Häntä omastansa jotakin ottamaan. (Jes. 55: 2; Jer. 2: 13).
26 §. Koeta tämän suuren erhetyksen ohessa muistella, onko Kristuksen
ansio ja loppumaton sovintotyö, joka on tapahtunut Hänen kuolemansa
kautta, koskaan tullut sinulle painavaksi ja selväksi. Jos tämä
silloin, kun Jumalan viha raskaana kuormana painoi omaatuntoasi, on
tullut sinulle ilmi, niin oli se suuri armo.
Ei kukaan muu, kuin vaivainen sielu, joka on suurimmassa hädässä,
taida tuntea Kristuksen ansion suuruutta. (Room. 5: 20, 21). Jolla
on ainoastaan heikko käsitys ja tunto turmeluksestansa, hän pitää
Kristuksen veren ja ansion vähä-arvoisena.
27 §. _Hämmästynyt syntinen!_ Sinä vilkuilet ympärillesi sinne ja
tänne ja sanot: _Kuka on meille osoittava sen, mikä hyvää on?_ Sinä
kokoot ja panet yhteen läjään koko sinun hyvien töittesi varaston,
saadaksesi kokoon sen vanhurskauden, jolla voisit pelastua, mutta
nyt on otollinen aika katsella Kristusta: _Kääntäkäät teitänne Hänen
tykönsä, niin te tulette autuaiksi, kaikki maailman ääret._ (Jes. 45:
22). Paitse häntä ei ole muuta ketään, joka taitaisi auttaa sinua
(Jes. 45: 21, 22; Luuk. 12: 32). Hän on Vapahtaja, eikä kukaan muu.
Katso muutoin ympärillesi, kuhunka tahdot, niin olet hukassa. Jumala
ei tahdo katsella muuta kuin Kristusta, eikä sinun myöskään pidä
katsella mitään muuta.
Kristus on samoin kuin vaskikäärme korvessa korotetuksi tullut,
että syntiset kaikista maailman ääristä, kaikkein kaukaisimmatkin,
taitaisivat hänet nähdä ja kääntää kasvonsa Hänen puoleensa. Laimein
katsanto Häneen on autuaaksi tekevä, heikoin Häneen tarttuminen tekee
sinut terveeksi. (Math. 9: 21, 22).
Jumala tahtoo, että sinun on Häntä katseleminen; sentähden on Hän
pannut Hänet korkealle Kunniansa Istuimelle julkisesti kaikkein
vaivaisten syntisten silmien eteen (Joh. 6: 39, 40). Sinulla on
lukemattomia syitä katsella Häntä (Jumalan Karitsana, joka pois ottaa
kaikki sinun syntisi) (Joh. 1: 29), eikä yhtään ainoata syytä kääntää
silmiäsi pois Hänestä (Room. 8: 34, 35). Sillä Hän on siveä ja nöyrä
sydämmestä (Math. 11: 29). Hän tahtoo itse esikuvaksi tehdä kaikki,
mitä Hän luontokappaleiltansa vaatii, _kantaa heidän heikkouttansa,
olla itsestänsä pitämättä_ (Room. 15: 1, 2, 3, 5, 7), ja lain
vaatimusten täyttämistä vaatimatta. Hän on siveyden hengellä jälleen
auttava sinua oikealle tielle ja kantava sinun kuormasi (Gal. 6: 1,
2; vertaa Hes. 34: 16; Hebr. 2: 17, 18; 4: 15). Hän ei ole ainoastaan
seitsemän kertaa anteeksi antava, vaan seitsemänkymmentä kertaa
seitsemän (Math. 18: 21, 22). Tämä oli työlästä apostoli Pietarinkin
uskoa; sillä kun meistä ihmisistä tuntuu niin raskaalta antaa niille
anteeksi, jotka meitä vastaan rikkovat, ajattelemme me Kristuksenkin
olevan yhtä kovan kuin me olemme.
28 §. Me pidämme[47] syntiä ylen määrin suurena ja ajattelemme
Kristuksenkin samoin tekevän, ja juuri siten mittaamme me Hänen
loppumatonta rakkauttansa meidän järkemme mittanuoralla ja Hänen
loppumatonta ansiotansa meidän syntimme suuruuden mitalla; vaan se on
suurinta ylpeyttä ja Jumalan häväistystä. (Ps. 108: 11, 12; Jes. 40:
15).
Kuule, mitä Hän sanoo: _Minä olen sovinnon löytänyt; sen tähden on
syntinen lunastettava, ettei hänen pidä mennä kadotukseen._ (Joh. 33:
24; vertaa Hebr. 9: 12). _Häneen_ sanoo Isä Jumala, _minä mielistyin_
(Math. 3: 17)[48]. Jumala ei tahdo muuta mitään; ei muu auta sinua,
eikä taida omaatuntoasi rauhoittaa, kuin Kristus, joka on tyydyttänyt
Isän. Jumala tekee kaikki Kristuksen tähden.
Sinun ansaitsemasi palkka on helvetti, viha ja hylkääminen.
Kristuksen ansio on elämä, anteeksi-antaminen ja Jumalan armoon
korjaaminen. Hän ei ainoastaan tahdo asettaa elämää silmiesi
eteen, vaan lahjoittaa sinulle anteeksi-antamisen ja armonkin.
Anteeksi-antaminen on Kristuksen oma kunnia ja suurin huvitus. (Jes.
32: 40, 41). Ajattele, että Kristus niin kauvan, kun Hän vaelsi
maan päällä on enemmin seurustellut Publikaanien ja syntisten kuin
Kirjanoppineitten ja Fariseusten kanssa, jotka olivat Hänen pahimmat
vihollisensa, sillä he olivat hurskaita [49]. Ei ole asia niinkuin
sinä luulet, että Kristuksen nykyinen kunniantila tekisi Hänet
vaivaisista syntisistä huolettomaksi[50], eli että he nyt olisivat
Hänen silmissänsä ylönkatsotuita luontokappaleita. Ei suinkaan!
Hänellä on vielä tänäkin päivänä sama sydän taivaassa, kuin ennen
maan päällä. Hän on Jumala, eikä muuta itseänsä.
Hän on ja pysyy Jumalan karitsana, joka kantaa maailman synnit (Joh.
1: 29). Hän on itse kärsinyt kaikki ne kiusaukset, hädät, murheet,
halveksimiset ja hylkäämiset (Math. 26: 38), jotka sinua kohtaavat.
Hän on itse ensin juonut katkerimman osan kalkista ja jättänyt
sinulle makeimman. Kadotus on nyt poisotettu: Kristus on yhtä haavaa
juonut kaiken Jumalan vihan, eikä ole jättänyt sinulle muuta kuin
autuuden maljan[51]. 29 §. Sinä sanot: _en taida minä uskoa eikä ole
minulla yhtään oikeaa syntieni katumusta ja murhetta_. Mutta tiedä,
että silloin olet sitä paremmin Kristukselle sovelias, kun sinulla ei
ole muuta päälläsi, kuin syntiä ja viheliäisyyttä.
Mene Kristuksen tykö kaiken sinun katumattomuutesi ja epäuskosi
kanssa, saamaan Häneltä katuvaisuutta ja uskoa: se tulee Hänelle
kunniaksi. Sano Kristukselle: en minä tuo vanhurskautta enkä lahjaa,
sen kautta tullakseni vastaanotetuksi eli vanhurskaaksi tehdyksi.
Minä tulen ja tahdon Sinun vanhurskauttasi; se pitää olla minulla,
jos tahdon autuaaksi tulla.
Tarkkaa! Itsestämme olemme me sitä mieltä, että me kernaasti
tahdomme viedä jotain hyvää mukanamme Kristuksen tykö; vaan ei
asian kuitenkaan pidä niin olla. Ihmisen luonnonlahjat vaikka
ne olisivatkin parhaimmalla tavalla harjoitetut ja kuinkakin
kiiltäisivät, eivät ole taivaassa kupari-äyrinkään arvoiset. Armo ja
töiden ansio eivät sovi yhteen (Tiit. 3: 5; Room. 11: 16).
Tämä on hirmuisen kova solmu luonnolle, joka ei millään muotoa taida
saada sitä päähänsä, että sen täytyy tulla kokonansa paljastetuksi
kaikesta, eikä saa pitää yhtään ainoata hyvän eli vanhurskauden
rahtua, peilaillaksensa itseään siinä. Oma vanhurskaus ja oma apu
ovat ne sydänkävyt, joita luonto niin suuresti rakastaa, että se
ennen tahtoo kuolla kuin kadottaa niitä. Nämät tekevät Kristuksen
luonnollisen ihmisen silmissä itiin muodottomaksi, ettei hänellä
voi olla minkäänlaista ikävöitsemistä oppia Häntä tuntemaan;
sillä Kristus on kerrassaan kaikkein kiiltävimpiä oman rakkauden
tarkoituksia vastaan.
Anna vaan luonnon tehdä Evankeliumia; tuo Evankeliumi olisi
totisesti perin vastakkainen sille, jonka Kristus on tehnyt; luonnon
tekemä Evankeliumi tulisi ainoastaan vanhurskaille, nuhteettomille
ja pyhille soveliaaksi. Mutta Kristus on tehnyt Evankeliuminsa
sinulle, se on: vaivaisille, jumalattomille, väärille ja kirotuille
syntisille. Luonto ei voi kärsiä sitä ajatustakaan, että Evankeliumi
sopii yksinänsä syntisille. Pikemmin päättää se syöksyä epäilykseen,
kuin sillä hänelle niin hirmuisella ehdolla[52] mennä Kristuksen
tykö. Niin pian kuin luonto joutuu synninvelan ja rangaistuksen
kautta ahdistukseen, hakee se tosin vanhan oman vanhurskautensa ja
hartautensa majan ja pesän esille, mutta Jumalan kaikkivaltaisuus
kukistaa nämät vahvat pesät.
Evankeliumi ei sulje yhtään ihmistä pois, paitsi sen, joka
teeskentelee itsensä vanhurskaaksi. Kristus katselee mieluisemmin
hirveintä syntistä, joka katuvaisena tuntee syntinsä, kuin
senkaltaista, joka teeskentelee itsensä vanhurskaaksi; sillä
sellaiselle Hän ei taida tulla vanhurskaudeksi tehdyksi, joka ei
tunne itseänsä syntiseksi[53].
30 §. Mielinkielin ja koristellen on helppo sanoa: _Minä olen
syntinen_, mutta totuudessa Publikaanin kanssa rukoileminen:
_Jumala ole minulle syntiselle armollinen_, on vaikein rukous koko
maailmassa. Helppo on sanoa: _Minä uskon Kristukseen_, mutta tuntea
Kristuksen olevan täynnä armoa ja totuutta, jonka täydellisyydestä
sinä armoa tarvitsevana syntisenä uskolla, joka hetki ikävöiden ja
rukoillen, taidat ottaa armoa armosta, se on varsin toista! Tunnustaa
Kristusta [54] on helppo asia, mutta sydämestä Pietarin kanssa
tunnustaa Häntä elävän Jumalan Pojaksi ja ainoaksi Wälimieheksi, sitä
eivät liha eikä veri pysty opettamaan [55]. Monta löytyy kyllä, jotka
tunnustavat Kristuksen Wapahtajaksi, mutta harvat ovat ne, jotka
tuntevat Hänet siksi.
31 §. Ei mitään kalliimpaa ja tärkeämpää löydy maailmassa kuin armo
ja autuus Kristuksessa. Ei kukaan taida katsella sitä huomaamatta
tämän kunnian ja autuuden olevan hänen omansa, sillä _katselemisesta
tulee halajaminen_ [56].
32 §. Minua hävettää se ajatus, että minä Jumalisuuteni
harjoituksissa niin vähän olen tietänyt Kristuksen verestä, joka
kuitenkin on Evankeliumin pää-asia. Helvettiä lähinnä ei taida mikään
uskovaisen sielun silmissä näkyä hirmuisemmalta, kuin teeskennelty
kristillisyys Kristuksetta.
Sinulla saattaa olla tykönäsi paljo hyvää, ja yhtä hyvin voipi
sinulta puuttua yhtä, joka tekee, että sinä menet murheellisena
pois Kristuksen tyköä, sillä sinä et ole vielä myynyt kaikkea, mitä
sinulla on (Mark. 10: 21, 22; Luut 1234), etkä sinä ole hyljännyt
kaikkea omaa vanhurskauttasi. Tosin taidat sinä maailman tavalla
olla ahkera ja vireä hyvien töitten harjoittamisessa, mutta sen
ohessa kuitenkin jokaisessa rukouksessa ja jumalanpalveluksessa olla
Kristuksen pahin vihollinen ja Hänen kieltäjänsä (Room. 14: 23; Hebr.
11: 6).
33 § Pyri pyhyyteen kaikin voimin, mutta älä tee siitä Kristusta,
jonka kautta toivoisit tulevasi autuaaksi. Jos sinä sen teet, pitää
tekosi jälleen, tavalla tai toisella, tyhjiin raueta. Kristuksen
määrättömän sovintotyön, eikä sinun pyhyytesi, pitää Jumalan edessä
olla sinun vanhurskautesi; muutoin on tuli sen kuluttava, niinkuin
heinän ja oljen, kun Herra Pyhältä Istuimeltansa osottautuu sinulle
hirmuiseksi. Silloin vasta on tämä yksinänsä luettava oikeaksi
jumalanpalvelukseksi ja uskoksi, nimittäin:
1) Että rakennat kaikki yksinään ja ainoastaan tuolle ijankaikkiselle
Jumalan rakkauden ja armon kalliolle Kristukselle;
2) että elät alituisessa Kristuksen ijankaikkisen vanhurskauden ja
ansion katselemisessa, sillä se pyhittää sydäntä, jota paitse sydän
pysyy lihallisena;
3) että tässä Kristuksen katselemisessasi näet syntisi koko
iljettäväisyydessänsä ja kuitenkin uskot, että ne ovat anteeksi
annetut ja sentähden jälleen tyhjäksi tehdyt;
4) että samassa katselemisessa rukoilet, kuulet Jumalan sanaa,
j.n.e., tuntien oman saastaisen olentosi ja kaikkien töittesi
vajavaisuuden, joita heikkoja töitä Jumala kuitenkin armosta hyväksyy;
5) että tässä katselemisessa poljet kaiken oman kerskautesi, oman
vanhurskautesi ja etusi iljettävinä kappaleina jalkaisi alle;
6) että suuresti pyrit siihen, että lakkaamatta löytyisit Kristuksen
vanhurskaudessa;
7) että sydämmestäsi iloitset siitä, että sinun omavanhurskautesi
kukistetaan ja että kaikki sinun etusi peräti mitättömiksi
tehdään niin, että Kristus, Wälimiehenä Istuimellansa (nimittäin
sydämmessäsi), yksinänsä tulisi koroitetuksi, ja
8) että murehdit kaikista hyvistä töistäsi, niin kiitettäviä kuin
ne ollakin voivat, joita sinä et ole tehnyt Kristuksen rakkauden
katselemisessa ja tuntemisessa. Sillä kaikki Jumalanpalvelus, paitsi
Kristuksen verellä priiskotettua omaatuntoa, on kuollut työ. (Hebr.
9: 14; vertaa 10: 22).
34 §. Sitä vapaan tahdon oppia autuuden tiellä, josta niin paljon
puhetta on pidetty, on helppo kumota ja vääräksi näyttää sekä
Pyhästä Raamatusta, että sen sielun koettelemuksesta, joka joskus
hengellisesti on lähestynyt Jesusta Kristusta, omistaaksensa
itsellensä Hänen ansiotansa ja antautuaksensa Hänen vanhurskautensa
alaiseksi. Kristus on paljo jalompi Persoona, kuin että viheliäinen
luonto taitaisi antautua tuttavuuteen Hänen kanssansa ja Häneen
tarttua. Niin äärettömän Pyhä on Hän, ettei viheliäinen luonto
(luontona) ensinkään voi rohjeta katsella Häntä. Hän on myös niin
käsittämättömästi hyvä, ettei luonto ikänänsä taida uskoa sitä, kun
nimittäin koko hänen synninmuotonsa oikein tulee Hänen silmäinsä
eteen.
Luonnolle on Kristus ylön korkea ja niin kirkas, ettei se rohkene
tarttua Häneen. Tässä täytyy ensin jotakin jumalallista tulla
sieluun, ennenkuin luonto voipi Häntä käsittää [57]. Niin peräti
mahdotonta on paljaan luonnon voida Häntä katsella ja käsittää.
35 §. Se Kristus, jota luonnollinen vapaa tahto voi käsittää, on,
niin sanoakseni, ainoastaan Luonto-Kristus, jonka ihminen tekee
itsellensä [58], ei Isän Jumalan ja Herran Kristus, ei Jesus elävän
Jumalan Poika, jonka tykö ei kukaan taida tulla, ellei Isä häntä
vedä. (Joh. 6: 44, 46; vertaa Math. 11: 27)[59].
36 §. Wihdoin, etsi ja hae Kristusta joka päivä Raamatussa; niinkuin
kulta vuoressa, siinä on Kristuksen sydän kätkettynä.
Ole valpas sotimaan erittäin niitä syntejä vastaan, joihin
sinä luonnonlaadultasi olet taipuvainen; katsele niitä oikein
inhottavaisuudessansa; siten eivät ne ikänänsä vallalle pääse.
Pysy aina köyhässä, nöyrässä ja särjetyssä sydämmen tilassa,
jokaisesta erhetyksestä murheellisena, kaikkia sisällisiä liikutuksia
tarkkaavana sekä valmiina kalliimpia armoittamisia vastaan ottamaan
[60].
Älä pidä mitään syntivelkaa omallatunnollasi; käytä niihin viipymättä
Kristuksen veren lääkettä [61]. Jumala antaa syntivelan tulla
raskaaksi omassatunnossa juuri sentähden, että sinun pitää katsella
Kristusta ylennettynä vaskikäärmeenä.
37 §. Älä mittaa Kristuksen rakkautta sen mukaan mitä tykönäsi
tunnet, vaan Hänen lupaustensa jälkeen. Kiitä Jumalaa siitä, että
Hän tempaa kaikki väärät tuet altasi. Kiitä Häntä jokaisesta
välikappaleesta, jolla Hän pitää sieluasi alati valveilla Kristusta
katselemaan. Sairaus ja kiusaus on suruttomuutta ja kevytmielisyyttä
parempi.
38 §. Penseästä ja huolettomasta mielestä tulee vihdoin rietas ja
ylpeä henki, joka samalla taitaa rukoilla ja syntiä tehdä. Penseys
on hengellisen elämän myrkky ja rutto. Jollei kaikissa toimituksissa
tätä myrkyllistä juurta lakkaamattoman Kristuksen kanssa
seurustelemisen ja Hänen alinomaisen katselemisen kautta sydämmestä
revitä pois, niin tulee tuo juuri yhä väkevämmäksi ja juurtuneemmaksi
siten, että sinä senkaltaisessa mielessä mielistyt ainoastaan
seurakunnan ulkonaiseen yhteyteen ja nautit Sakramenttejä[62].
39 §. Älä punnitse armolahjojasi, niitä muiden ihmisten armolahjoihin
verraten, vaan katso, kestävätkö sinun armolahjasi Jumalan sanan
vaatiman koetuksen ja ovatko ne sen kanssa yhtä pitävät.
Tee mitä sinun tulee tehdä kaikella ahkeruudella ja uskollisuudella
ja pidä siitä huolta, että sinun toimituksesi olisivat sinulle
arvoisat ja tärkeät; mutta pelkää yhtä paljon uskalluksesi panemista
hyviin töihisi, kuin lohdutuksen ja ilon löytämistä synnissä. Kaikki
lohdutus, joka ei tule Kristuksesta, tulkoon se mistä tahansa, on
kuolettavainen.
Ole alati rukouksessa, muutoin et moi säilyttää yhteyttä Jumalan
kanssa. Millainen sinä olet rukoillessasi kammiossasi ja
kotonasi, senkaltainen olet sinä myös kaikessa muussa, julkisessa
Jumalanpalveluksessa.
40 §. Älä arvostele hyviä töitä sen paljon hälinän mukaan, joka
niistä tavallisesti nousee, vaan sydämmen nöyrän tilan ja siihen
yhdistyneen Kristuksen katselemisen mukaan.
Pelkää ja kammoksu suuria lahjoja ja töitä[63]. Muutaman suuren pyhän
miehen oli tapana sanoa, että _hän pelkäsi enemmin hyviä töitänsä
kuin syntejänsä; hyvät työt viettelivät häntä usein ylpeyteen, mutta
synnit pitivät häntä aina nöyryydessä_.
41 §. Kokoa itsellesi Kristuksen rakkauden osoituksista aarre[64];
nuo rakkauden osoitukset tekevät sydämmen häntä lohtaan nöyräksi,
ja sulkevat sen synniltä. Älä ylönkatso pienimpiäkään, äläkä
vähimpiäkään armon osoituksia ja tuntomerkkejä. Jumala voi antaa
sinun joutua sellaiseen tilaan, jossa ne samat, joita nyt pidät
pienimpinä, tulevat sinulle hyvään tarpeeseen, niin ettet kaikkeen
maailman kunniaan tahtoisi vaihtaa sitäkään, joka seisoo 1 Joh. 3:
14, nimittäin _veljiesi rakastamista_.
42 §. Puolusta vaan puolustamistasi totuutta, äläkä poikkea
hiuskarvaakaan siitä (Luuk. 9: 26; 12: 8, 9), mutta kavahda vihan
vallassa ja pilkan himosta sitä tekemästä. Tuo langenneita ja auta
heitä jälleen oikealle tielle sillä sydämmellisellä laupiudella,
jolla Kristus sinua on armahtanut. Auta murretuita ja katkenneita
jäseniä jälleen sijallensa Evankeliumin armolla.
_Sinä hyvä henki!_ Älä ylönkatso heikkoja pyhiä! Sinä voit joutua
siihen tilaan, että toivoisit olevasi pienin heidän joukossansa.
Sääli uskollisesta sydämmestä muiden heikkoutta, mutta tutki paljo
tarkemmasti omia virheitäsi. Käy ahkerasti sairaita ja hyljätyitä
sieluja tervehtimässä, sillä kokemus on heitä paljon opettanut.
43 §. Pysy kutsumuksessasi. Käytä itseäsi yhtä kiitollisena
ja uskollisena omaisiasi kuin Herraakin vastaan. Tyydy vähään
ajallisissa; tulet sinä vähemmälläkin toimeen, pidä paljona sitäkin
vähää omaisuutta, joka sinulla on maallista etua, sillä sinä olet
pienimpäänkin mahdoton; mutta jos sinulle suodaan tavaraa niin älä
pidä sitä sentähden halvempana, äläkä tule sentähden huolimattomaksi,
että Kristus on niin rikas ja antelias (2 Kor. 6: 1).
Pidä jokaista itseäsi parempana; ole aina itse itsellesi
vastenmielinen, ikäänkuin ansaitsisit tulla kaikkien Pyhäin jalkain
alle poljetuksi [65].
Aseta aina silmäisi eteen maailman turhuutta ja katoovaisuutta,
joitten alaisina kaikki maalliset kappaleet ovat, äläkä rakkaudellasi
mitään muuta halaja kuin Kristusta.
Pidä sitä pahimpana, että sinun täytyy nähdä Kristuksen olevan
maailmalle niin perin tuntemattoman, että niin tuiki harvat häntä
kyselevät. Jokainen turhuus ja jaaritus kelpaa maailmalle paremmin
kuin Hän. Jokaiselle suruttomalle sydämelle on Kristus vanha taru ja
Raamattu tyhjä, perusteeton juttu.
Anna sen ajatuksen käydä kipeästi sydämmellesi, että monta kastettua
kristittyä tosin on seurakunnan ulkonaisessa yhteydessä eikä
kuitenkaan armon alaisena; heillä on paljo huolta velvollisuuksista
ja kuuliaisuudesta, mutta vähän huolta Kristuksesta, eivätkä
tiedäkään, mikä Evankeliumin armo on.