Pyhiinvaeltaja hengenvaarassa -- Kuinka kello korjuutettiin --
Maurilaisten rangaistuksia -- Häätapoja -- Erilaista sunnuntain
viettoa -- Muhammedilaisten pyhiinvaeltajain neuvokkuutta --
Kunnioitus kissoja kohtaan -- Mikä siunaus ylikonsulin virka on.
Ensimmäiset seikkailut, mitä meillä oli eilen täällä maihin tulomme
jälkeen, olivat vähällä tehdä lopun tuosta päättömästä Blucherista.
Olimme juuri nousseet muulien ja aasien selkään ja lähteneet
matkaan komean, ruhtinaallisen, uhkean Hadji Mohammed Lamartyn
siipien suojassa (lisääntyköön hänen heimonsa!), kun satuimme
kauniin maurilaisen moskean kohdalle, jossa oli korkea torni ja
monivärisestä posliinista tehtyjä ruutusommitteluja ja rakennuksen
joka kohta koristettu Alhambran omituiseen tyyliin, ja Blucher yritti
ratsastaa sisään avoimesta portista. Säikähtynyt "Hi-hi!", joka
pääsi vartijoiltamme, ja erään mukana olevan englantilaisen äänekäs
"seis!" seisauttivat seikkailijan ja sitten meille, ilmoitettiin,
että niin kamalana häväistyksenä pidetään sitä, jos kristitty koira
astuu jalkansa maurilaisen moskean kynnyksen yli, ettei mikään
puhdistus enää sinä ilmoisna ikänä voi tehdä sitä arvolliseksi
paikaksi uskovaisten rukoilla. Jos Blucherin olisi onnistunut päästä
sisään, olisi häntä epäilemättä ajettu takaa kautta kaupungin ja
kivitetty. Ja on ollut semmoinenkin aika, eikä siitä vielä ole monia
vuosia kulunutkaan, jolloin kristitty olisi armotta murhattu, jos
hänet olisi moskeassa saatu kiinni. Näimme vilaukselta sivustan
siroja ruudullisia kivilaskoksia ja uskovaisia, jotka altaiden luona
peseytyivät; mutta maurilaiset, joita oli siinä ääressä, pitivät jo
tätäkin liikana.
Muutamia vuosia takaperin joutui moskean tornissa oleva kello
epäkuntoon. Tangerin maurit ovat siihen määrään rappeutuneet, että
on kauan kulunut siitä, kun heidän joukossaan oli ainoatakaan
siksi taitavaa, että hän olisi kyennyt auttamaan niin hellävaroin
pideltävää potilasta kuin vanha kello on. Kaupungin suuret miehet
tulivat koolle juhlalliseen konklaaviin pohtiakseen, miten pulasta
oli suoriuduttava. Asia pohdittiin juurta jaksain, voimatta
kuitenkaan keksiä ratkaisua. Lopulta nousi muuan patriarkka ja sanoi:
"Voi te profeetan lapset, teille on tunnettu, että portugalilainen
kristitty koira, kellojen korjaaja, saastuttaa Tangeria
läsnäolollaan. Ja te myös tiedätte, että kun moskeoja rakennetaan,
kantavat aasit kiviä ja laastia ja kulkevat pyhän kynnyksen poikki.
Lähettäkää siis tuo kristitty koira pyhään paikkaan paljain jaloin ja
nelin kontin kelloa korjaamaan ja käyköön hän aasista!"
Ja tällä tavalla tehtiinkin. Jos Blucher siis tahtoo milloinkaan
nähdä moskean sisustan, täytyy hänen luopua ihmisyydestään ja
mennä sisään oikeassa luonnossaan. Kävimme tyrmässäkin ja siellä
maurilaiset vangit tekivät mattoja ja vasuja. (Tämä tapa käyttää
hyödyllisellä tavalla rikollisuutta haiskahtaa sivistykseltä.)
Murha rangaistaan kuolemalla. Joku aika takaperin vietiin kolme
murhamiestä kaupungin ulkopuolelle ammuttaviksi. Maurilaisilla on
huononlaiset pyssyt ja huononlaisia he ovat ampumaankin. Tällä
kerralla he asettivat murhamiesparat tavallista pitemmän matkan
päähän maalitauluiksi ja alkoivat ampua pilkkaan -- ja siinä poloisten
sitten täytyi hyppiä ja väistellä luoteja puolen tuntia, ennenkuin
sattui paikalle.
Kun joku saadaan kiinni karjan varkaudesta, hakataan häneltä poikki
oikea käsi ja vasen reisi ja nämä naulataan Markkinapaikalle
julki kaikille varoitukseksi. Leikkaustaito ei täällä ole kovin
taiteellista. Vähän viilletään auki luun ympäriltä, jonka jälkeen
jäsen murretaan poikki. Joskus potilas paranee, useimmiten hän
sentään kuolee. Mutta maurilla on jäykkä sydän. Maurit ovat aina
olleet urheita. Nämä rikolliset kestävät tuon kamalan operation
ääntäkään päästämättä, vapisematta millään tavalla, valittamatta!
Ei ole sitä kärsimystä, joka voisi maurin ylpeyden lannistaa taikka
saada hänet huudolla häpäisemään arvonsa.
Naimiskaupan sopivat täällä asianomaisten vanhemmat. Ei tarvita
minkäänlaisia rakkauskirjeitä, salaisia kohtauksia, ei yhteisiä
ratsastusretkiä, ei hakkailua hämärissä saleissa, ei rakastavain
riitoja eikä jälleen sopimisia -- ei mitään semmoista, jota me
pidämme avioliittoon mentäessä asiaan kuuluvana. Nuori mies ottaa
tytön, jonka hänen isänsä on hänelle valinnut, menee hänen kanssaan
naimisiin ja vasta tämän jälkeen nainen esiintyy hunnutta ja
nuori aviomies saa nähdä hänet ensi kerran. Jos mies asianomaisen
tutustumisen jälkeen mieltyy tyttöön, niin hän pitää tämän; mutta
jos hän epäilee tämän puhtautta, lähettää hän hänet muitta mutkitta
takaisin isän luo; jos hän huomaa hänessä tautia, samoin; taikka jos
nainen kohtuullisen väliajan jälkeen laiminlyö lapsen synnyttämisen,
niin mars vain takaisin lapsuuden kotiin. Kuinka omituisia
nämä barbaarit sentään ovat; meidän sivistyneemmässä maassamme
hedelmätöntä vaimoa pidetään onnena.
Täkäläiset muhammedilaiset pitävät monta vaimoa, kenellä vain varoja
on. Niitä sanotaan vaimoiksi, vaikka koraani luullakseni myöntää vain
neljä laillista vaimoa -- loput ovat jalkavaimoja. Marokon keisari
ei tiedä, montako vaimoa hänellä on, mutta luulee niitä olevan
viisisataa. Osapuilleen tuo luku lieneekin oikea -- tusina sinne tai
tänne ei suuria merkitse.
Sisämaassa on juutalaisillakin monta vaimoa.
Olen vilaukselta nähnyt monenkin maurilaisen naisen kasvot (sillä
ihmisiähän ovat hekin ja näyttävät kasvonsa kristitylle koiralle,
kun ei miehistä mauria ole näkyvissä), ja minä olen täynnään
kunnioitusta sitä viisautta kohtaan, joka saa heidät peittämään niin
anteeksiantamattoman rumuuden.
Lapsiaan he kantavat selässään pussissa, kuten muutkin raakalaiset
kautta maailman.
Neekereistä suurin osa on maurien orjia. Mutta paikalla kun naisorja
pääsee herransa jalkavaimoksi, katkeavat orjan kahleet, ja heti kun
miesorja pystyy lukemaan koraanin ensimmäisen luvun (joka sisältää
uskontunnustuksen), ei häntä enää voida pitää orjuudessa.
Tangerilaisilla on viikossa kolme sunnuntaita. Muhammedilaisten
sunnuntai on perjantaina, juutalaisten lauantaina ja kristittyjen
konsulien sunnuntaina. Juutalaiset ovat radikaalisimmat. Maurilainen
menee sabattinaan moskeaansa puolenpäivän aikaan, samoin kuin
muinakin päivinä, riisuu ovipieleen kenkänsä, suorittaa pesut ja
sitten salaamit siten että moneen kertaan painaa kivitykseen päänsä,
lukee rukouksensa ja palaa sitten takaisin työhönsä.
Mutta juutalainen sulkee puotinsa, ei koskekaan vaski- tai
pronssirahaan, ei saastuta käsiään millään kultaa ja hopeaa
halvemmalla; käy uskollisesti synagoogassa; ei keitä eikä muutoinkaan
mitenkään käsittele valkeata, ja hartaasti karttaa ryhtymistä
mihinkään uuteen yritykseen.
Mauri saa suuren kunnian tehtyään pyhiinvaelluksen Mekkaan. Semmoista
miestä sanotaan hadjiksi, ja hän on siitä pitäen suuri henkilö.
Tangeriin kokoontuu joka vuosi sadoittain maureja kulkeakseen sieltä
Mekkaan. Osan matkasta he suorittavat englantilaisella höyrylaivalla;
kymmenen tai kaksitoista dollaria maksaa matka, mutta siinä ovatkin
kustannukset. He ottavat mukaansa suuret määrät eväitä, ja kun
muonitusosasto alkaa olla tyhjä, niin he ottavat, mistä saavat. Siitä
hetkestä, kun he matkaan lähtevät, aina siksi kunnes kotiin palaavat
he eivät kertaakaan peseydy maalla sen enempää kuin merelläkään.
Matkalla ollaan viidestä seitsemään kuukauteen, ja kun he eivät tällä
ajalla vaihda vaatteitaan, niin ovat he palatessaan salonkiin aivan
mahdottomat.
Monen heistä täytyy kauan säästää, ennenkuin on koossa ne kymmenen
dollaria, jotka laivapiletti maksaa; ja kun pyhiinvaeltaja vihdoin
takaisin palaa, on hän sitten koko loppuikänsä vararikkoinen. Harva
mauri voi enää loppuiällään parsia asioitaan näin suhdattoman
rahanmenon jälkeen. Keisari on määrännyt, ettei pyhiinvaellukselle
saa lähteä muut kuin sinisimmät ylimykset, joilla on ainakin sadan
dollarin arvo kovia kolikoita; tällä hän on tahtonut säilyttää
hadjin arvon maan ylimystölle ja rikkaille. Mutta ah, monet keinot
on vääryydellä lain kiertämiseksi! Juutalainen rahamies esim. lainaa
pyhiinvaeltajalle sata dollaria siksi, että hän on ennättänyt vannoa
itsensä kaikkien muodollisuuksien läpi, ja saa rahan takaisin,
ennenkuin laiva lähtee satamasta!
Espanja on ainoa maa, jota maurit pelkäävät. Syynä siihen on se,
että Espanja lähettää suurimmat sotalaivansa ja järeimmät tykkinsä
peloittamaan näitä moslemeja; jota vastoin Amerikka ja muut kansat
vain lähettävät halveksittavan tykkiveneen, pienen kuin pesuammeen,
silloin tällöin. Maurit ottavat samoin kuin muutkin raakalaiset oppia
siitä, mitä näkevät; ei siitä mitä kuulevat ja lukevat. Meillä on
suuria laivastoja Välimeressä, mutta Tie poikkeavat harvoin Afrikan
satamiin. Maureilla on huonot luulot Englannista, Ranskasta ja
Amerikasta ja he pakottavat näitä aika lailla juttelemaan pöytäveran
ympärillä, ennenkuin heille myöntävät tavallisen oikeudenkaan,
suosiosta puhumattakaan. Mutta heti kun Espanjan edustaja jotain
pyytää, suostutaan siihen paikalla, oli pyyntö oikeutettu tai ei.
Espanja kuritti maureja viisi tai kuusi vuotta takaperin
riidanalaisen maakaistaleen vuoksi, joka on Gibraltaria vastapäätä,
ja valtasi Tetuanin kaupungin. Espanja vaati alueensa suurentamista
ja kaksikymmentä miljoonaa dollaria rahaa. Sitten se luovutti
takaisin kaupungin. Ei kuitenkaan ennenkuin espanjalaiset
sotamiehet olivat syöneet kaupungin kaikki kissat. Maurit eivät
tahtoneet suostua rauhaan, niin kauan kuin kissat pitivät
puoliaan. Espanjalaiset pitävät kovin paljon kissan lihasta.
Maurit sitä vastoin kunnioittavat kissoja kuin pyhiä olennoita.
Espanjalaiset siis sillä kerralla koskettivat hellään kohtaan. Heidän
epäkissamainen menetelmänsä, kun he söivät Tetuanin kissat, sytytti
maurien rinnassa heitä vastaan vihan, jonka rinnalla Espanjastakin
karkoitus oli joutavaa ja intohimotonta. Maurit ja espanjalaiset
ovat nyt ainaiset vihamiehet. Ranskalla oli täällä kerran ministeri,
joka mitä viattomimmalla aiheella katkeroitti koko kansan itseään
vastaan. Hän tappoi pari pataljoonaa kissoja (Tanger on niitä
täynnään) ja teetti nahoista vastaanottohuoneeseensa lattiamaton.
Maton hän teetti kehiin -- ensiksi kehä harmaita kollikissoja, joiden
kaikkien hännät osoittivat keskustaan, sitten kehä keltaisia kissoja;
tämän jälkeen kehä mustia ja toinen valkoisia kissoja; sitten kehä
kaikenkarvaisia kissoja; ja keskuskappaleiksi vihdoin lajiteltu
valikoima kissanpoikasia. Se oli ylen kaunis; mutta maurit kiroovat
hänen muistoaan vielä tänä päivänä.
Käydessämme tänään tapaamassa amerikkalaista ylikonsuliamme panin
merkille, että hänen seurapöydillään näyttivät kaikki mahdolliset
seurapelit olevan edustettuina. Minun mielestäni tuo viittasi
yksinäisyyden tunteeseen. Olinkin oikeassa. Hänen perheensä on ainoa
amerikkalainen, mitä Tangerissa on. Kaupungissa on tosin monta
ulkomaan konsulia; mutta seurustelua on vähän. Tanger on kerrassaan
maailman ulkopuolella; ja mitä hyötyä olisi seurustelemisesta, kun
ihmisillä ei ole tämän taivaallista, mistä keskustella? Sitä ei
todellakaan ole. Jokaisen konsulin perhe sen vuoksi enimmäkseen pysyy
kotonaan ja huvittelee itseään miten parhaiten taitaa. Tangerissa
on yhdeksi päiväksi jos kuinka paljon mieltäkiinnittävää, mutta sen
jälkeen se on ikävystyttävä vankila. Ylikonsuli on ollut täällä
viisi vuotta, mutta on saanut Tangerista tarpeekseen vuosisadaksi
ja lähtee pian kotiin. Hänen perheensä hyökkää postin saavuttua
kirjeittensä ja sanomalehtiensä kimppuun, lukee niitä pari kolme
päivää jos kuinka moneen kertaan, keskustelee niistä puhki ja poikki
toiset pari kolme päivää, kunnes ne ovat aivan loppuun kuluneet
ja sen jälkeen syövät, juovat ja makaavat monet päivät ja käyvät
ratsastamassa samalla vanhalla tiellä ja katselevat samoja vanhoja
ikävystyttäviä asioita, joita eivät kymmenetkään vuosisadat ole
sanottavasti muuttaneet, eivätkä sano halaistua sanaakaan! Heillä
ei sanan kirjaimellisessa merkityksessä ole mitään, mistä puhua.
Amerikkalaisen sotalaivan saapuminen on heille armolahja. "Oi
yksinäisyys, missä en se viehätys, jonka viisaat ovat kasvoissasi
nähneet?" Tämä on täydellisin maanpako, mitä voin kuvitella. Minä
täydellä todella esittäisin Yhdysvaltain hallitukselle, että kun mies
tekee niin katalan rikoksen, ettei laissa ole siitä asian vaatimaa
rangaistusta, niin lähettäkööt hänet Tangeriin ylikonsuliksi.
Olen hyvilläni, että olen nähnyt Tangerin, maailman toisen kaupungin
ikäjärjestyksessä. Mutta luullakseni olen nyt valmis sanomaan sille
jäähyväiset.
Lähdemme illalla tai huomisaamuna Gibraltariin; ja luultavasti
"Quaker City" ennen parin vuorokauden päättymistä taas lähtee matkaan.