Tangerin vanha kaupunki -- Outoja nähtävyyksiä -- Historian kehtoja
-- Me rikastumme -- Kuinka posti Afrikassa ryöstetään -- Rikkauden
vaara Marokossa.
Tämä on kuninkaallista. Antaa niiden, jotka lähtivät Espanjan kautta,
huvitella itseään vaikka kuinka -- nämä Marokon keisarin maat pätevät
kyllä hyvin _meidän_ pienelle joukollemme. Gibraltarissa olemme
toistaiseksi saaneet Espanjasta aivan tarpeeksemme. Tanger on se
paikka, jota olemme kaiken aikaa ikävöineet. Olemme muualla tavanneet
ulkolaisilta näyttäviä esineitä ja ulkolaisilta näyttäviä ihmisiä,
mutta aina sekaantuneina esineihin ja ihmisiin, jotka olivat meille
tuttuja, ja niinpä tilanteen uutuus aina menetti osan voimastaan.
Kaipasimme jotain kauttaaltaan, vastaansanomattoman ulkomaalaista --
ulkomaalaista kiireestä kantapäähän -- ulkomaalaista keskipisteestä
hamaan kehään -- ulkomaalaista sisältä ja päältä ja ylt'ympärinsä
-- ei mitään missään sen ulkomaalaisuutta miedontamassa -- ei
mitään muistuttelemassa mitään muuta kansaa tai mitään muuta maata
auringon alla. Ja kas! Tangerista olemme sen löytäneet. Täällä ei ole
vähintäkään, mitä olisimme milloinkaan nähneet muuta kuin kuvissa
-- emmekä koskaan ole uskoneet kuvia. Nyt meidän täytyy. Kuvat
tavallisesti näyttivät liioitteluilta -- ne näyttivät liian kummilta
ja haaveellisilta ollakseen todellisuutta. Mutta kas, ne eivät olleet
edes kylläksi hurjia -- ne eivät olleet kyllin haaveellisia -- ne
eivät kertoneet asiasta puoltakaan. Tanger ainakin on ulkomaalainen
maa, jos semmoista yleensä on olemassa; ja mahdotonta on sen oikeata
luonnetta koskaan löytää mistään muusta kirjasta kuin "Tuhannesta
ja yhdestä yöstä". Täällä ei näy ainoatakaan valkoista ihmistä,
mutta ihmisiä siltä kiehuu ympärillämme. Ahdinkoon asti täyteen
sullottu kaupunki, jykevillä kivimuureilla piiritetty, nuo muuritkin
yli tuhannen vuoden ikäiset. Melkein kaikki talot ovat yksi- tai
kaksikerroksiset; paksuista kivimuureista tehdyt; ulkopuolelta
rapatut; nelikulmaiset kuin pakkalaatikko; katto lakea kuin lattia,
ilman kattolistoja; liidulla valkaistut ylt'yleensä -- täpötäysi
kaupunki lumivalkeita hautakammioita! Ja ovet ovat kaarretut
tuohon omituiseen kaareen, jonka tunnemme maurilaisista kuvista;
lattiat on ladottu värikirjaviin kivisiin ruutukuvioihin; Fesin
uuneissa valmistetuista posliinipaasista monivärisiin tarhoihin;
niissä on punaista tiiltä ja leveätä kaakelia, johon ajan hammas
ei pysty; huoneissa (juutalaisten asunnoissa) ei ole minkäänlaisia
huonekaluja, paitsi divaanit -- mitä maurilaisten huoneissa on, sitä
ei kukaan kuolevainen saa tietää; ei ainoakaan koira pääse heidän
pyhäin seinäinsä sisäpuolelle. Ja kadut ovat itämaalaisia -- toiset
kolmea jalkaa leveät, toiset kuutta, ja vain kaksi on, jotka ovat
leveämmät kahtatoista; yksi mies voi tukkia niistä useimmat, kun käy
poikkipuolin maata. Eikös se ole aika itämaalainen kuva?
Täällä on jänteviä erämaan beduiineja ja komeita maureja, jotka
ylpeilevät hamaan aikain yöhön ulottuvasta historiastaan; ja
juutalaisia, joiden isät pakenivat tänne jos kuinka monta vuosisataa
takaperin; ja vuoristosta mustanpuhuvia riffiläisiä -- synnynnäisiä
maantierosvoja -- ja alkuperäisiä väärentämättömiä neekereitä, mustia
kuin itse Mooses; ja ulvovia dervishejä ja arabialaisia senkin
seitsemää rotua -- kaikennäköisiä ja -mallisia ihmisiä, jotka ovat
sangen ulkomaalaisen ja kumman näköisiä katsella.
Jo heidän pukunsa ovat oudot yli kaiken ymmärryksen. Tuossa tulee
pronssinaamainen mauri, jolla päässään on mahdottoman suuri turbaani,
jakku omituisesti kirjailtu, vyö tulipunainen, kultaompeluksellinen,
monilaskoksinen ja vyötärön ympäri kiedottu jos kuinka moneen
kertaan, jalassa housut, jotka ulottuvat vain vähän polvien
alapuolelle ja joissa kuitenkin on kuusikymmentä jalkaa kangasta, ja
vielä kirjailtu simitari, paljaat sääret, sukattomat jalat, keltaiset
tohvelit ja kammottavan pitkä pyssy -- paljas sotamies! ja minä kun
luulin miestä vähintään keisariksi. Ja tässä on vanhoja maureja,
joilla on pitkät aaltoilevat parrat ja pitkät valkoiset kauhtanat
laajoine kaapuineen; ja beduiineja, joilla on pitkät raidalliset
kaapuviitat; ja neekereitä ja riffiläisiä paljaiksi ajelluin kalloin,
lukuunottamatta sukkelannäköistä nylkytukkaa korvan takana taikka
oikeammin takaraivon kulmalla; ja jos jonkinlaisia barbaareja
kaikennäköisissä kummissa puvuissa ja kaikki mikä missäkin määrässä
repaleisia. Ja täällä on maurilaisia naisia, kiireestä kantapäähän
karkeihin valkoisiin mekkoihin verhottuja, joiden sukupuolen voi
arvata vain siitä, ettei heistä näy kuin toinen silmä ja etteivät
he koskaan katso omaan rotuunsa kuuluvaa miestä ja etteivät nämä
julkisuudessa katso heihin. Juutalaisia on täällä viisituhatta,
siniseen gaberdinikauhtanaan puettuja, vaatevyöt vyötäisillään,
tohvelit jalassa, takaraivolla pienet patalakit, hiukset otsaan
kammatut ja otsan poikki suoraan leikatut puolesta toiseen -- aivan
samaan malliin kuin heidän tangerilaisilla esi-isillään herra tiesi
kuinka pyörryttävän monta vuosisataa, takaperin. Jalat ja nilkat
heillä on paljaat. Nenä on könkö ja kaikilla aivan samaan malliin.
Kaikki he ovat siihen määrään toistensa näköisiä, että melkein
luulisi heidän kaikkien kuuluvan samaan perheeseen. Heidän naisensa
ovat pyöreähköt ja somat, ja hymyilevät kristitylle tavalla, joka on
mitä suurimmassa määrässä lohdullinen.
Mikä hullunkurinen vanha kaupunki! Tuntuu melkein pyhyyden
häväisyltä, kun nauraa, laskee leikkiä ja pitää meidän aikanamme
tavallista kevytmielistä suukopua sen ajasta harmaitten jäännösten
keskellä. Vain profeetan poikien juhlallinen puheenparsi ja
täsmälliset sanat soveltuvat tämmöiseen kunnianarvoiseen vanhuuteen.
Täällä on hajoava muuri, joka oli vanha Columbuksen löytäessä
Amerikan; oli vanha, kun Pietari erakko nostatti aseihin keskiajan
ritarillisia miehiä ensimmäiselle ristiretkelle; oli vanha Kaarle
Suuren sankariensa keralla piirittäessä lumottuja linnoja ja
taistellessa jättiläisiä ja haltioita vastaan muinaisina taruaikoina;
oli vanha, kun Kristus opetuslapsineen vaelsi maan päällä; seisoi
siinä missä se seisoo tänä päivänäkin Memnonin huulien sanoja
lausuessa ja ihmisten ostaessa ja myydessä hävinneen Babylonin
kaduilla!
Foinikialaiset, karthagolaiset, englantilaiset, maurit, roomalaiset,
kaikki ovat Tangerista taistelleet -- kaikki ovat sen valloittaneet
ja menettäneet. Tuossa on repaleinen, itämaisen näköinen neekeri
jostain Afrikan sisäosain erämaan paikasta ja täyttää vuohennahkaansa
tahraantuneesta ja ränstyneestä kaivosta, jonka roomalaiset
rakensivat tuhatkaksisataa vuotta takaperin. Tuolla on hajonneen
sillan raunioiksi raukeava kaari, jonka Julius Caesar rakennutti
tuhatyhdeksänsataa vuotta takaperin. Sillä ehkä on seisonut ihmisiä,
jotka olivat nähneet Jeesus-lapsen Neitsyen käsivarrella.
Lähellä on sen telakan raunioita, jolla Caesar korjautti laivansa
ja otti niihin viljaa purjehtiessaan Britanniaa valloittamaan
viisikymmentä vuotta ennen kristittyä ajanlaskua.
Täällä rauhallisten tähtien alla tuntuu siltä kuin vilisisi näillä
vanhoilla kaduilla unhotettujen aikain haamuja. Siinä paikassa,
johon katseeni nyt on kiintynyt, seisoi kerran muistomerkki, jonka
roomalaiset historiankirjoittajat näkivät ja kuvasivat lähes
kaksituhatta vuotta takaperin ja johon oli kirjoitettu:
"ME OLEMME KANAANILAISIA. ME OLEMME NIITÄ, JOTKA JUUTALAINEN ROSVO
JOOSUA KARKOITTI KANAANIN MAASTA."
Joosua ajoi heidät maasta ja he tulivat tänne. Ei ole monta
penikulmaa täältä juutalaisheimon luo, jonka esivanhemmat pakenivat
tänne tehtyään epäonnistuneen kapinan kuningas Davidia vastaan, ja
heidän jälkeläisensä ovat vielä kirouksen alaisia ja elävät erikseen.
Tangeria on mainittu historiassa kolmetuhatta vuotta. Jo se
oli kaupunki, vaikkapa kummanlainen, kun Herkules neljätuhatta
vuotta takaperin astui tässä maihin, leijonan nahka hartioillaan.
Näillä kaduilla hän tapasi maan kuninkaan Anitoksen ja löi hänen
aivokoppansa nuijallaan hajalle, kuten hienojen miesten kesken oli
niihin aikoihin tapana. Tangerin asukkaat (siihen aikaan paikkaa
sanottiin Tingikseksi) asuivat mitä yksinkertaisimmissa majoissa,
heillä oli nahasta vaatteet ja nuijat aseinaan, ja yhtä villejä he
olivat kuin ne villieläimetkin, joiden kanssa heidän täytyi käydä
ainaisia sotia. Mutta he olivat herraskaista rotua, eivätkä tehneet
työtä. He elivät maansa luonnollisista tuotteista. Maan kuningas
asui tuossa kuulussa Hesperidien puistossa, jonne täältä on rantaa
pitkin seitsemänkymmentä penikulmaa. Tämä puisto kultaomenineen
(oranssineen) on hävinnyt -- ei merkkiäkään siitä ole säilynyt.
Muinaistutkijat ovat yksimieliset siitä, että Herkuleen kaltainen
mies on muinaisuudessa ollut olemassa ja että hän oli yritteliäs ja
ponteva mies, mutta eivät ota uskoakseen, että hän oli jumala, bona
fide jumala.
Kap Spartelin luona onkin täällä Herkuleen kuulu luola, johon sankari
pakeni, kun hänet voitettiin ja ajettiin Tangerin maasta pois. Se
on täynnään kirjoituksia, joissa on käytetty kuolleita kieliä,
joka seikka panee ajattelemaan, ettei Herkules varmaankaan ole
voinut paljon matkustaa, muutoin hän ei varmaankaan olisi pitänyt
päiväkirjaa.
Viiden päivämatkan -- parin sadan mailin -- päässä täältä on erään
vanhan kaupungin rauniot, jonka historiasta ei ole kirjoitettua eikä
muistotietoa säilynyt. Ja kuitenkin sen kaaret, pylväät, kuvapatsaat
todistavat, että se oli valistuneen rodun rakentama.
Myymälän suuruus Tangerissa on osapuilleen sama kuin tavallisen
kotiryöppykomeron sivistyneessä maassa. Muhammedilainen kauppias,
tinaaja, suutari tai rihkamakauppias istuu maassa sääret ristissä
ja ulottuu kädellään joka esineeseen, mitä vain ostaa haluatte.
Viidelläkymmenellä dollarilla kuussa voitte vuokrata kokonaisen
kortteerin näitä lokeroita. Kansaa tunkeilee torilla, tuoden
vasuissaan kaupaksi viikunoita, taateleita, melooneja, aprikooseja
y.m. ja rahvaan kesken kulkee jonoittain aaseja, tuskin paljoakaan
suurempia kuin Newfoundlandin koira, mutta selässään sitä
enemmän kuormaa. Näky on vilkas, maalauksellinen ja haisee kuin
poliisioikeus. Lähellä vieressä on juutalaisilla rahanvaihtajilla
komeronsa; aamusta iltaan he laskevat pronssirahoja ja siirtävät
niitä vakkavasusta toiseen. Ei näytä täällä nykyään lyötävän rahaa.
En nähnyt ainoatakaan, joka ei olisi ollut neljää tai viittäsataa
vuotta vanha ja pahoin kulunut ja kolhittu. Nämä rahat eivät ole
kovin arvokkaita. Jack lähti vaihtamaan yhtä kulta-napoleonia (neljän
dollarin arvoinen) saadakseen rahaa, joka soveltui kaiken yleiseen
halpuuteen, ja takaisin tullessaan kertoi tyhjentäneensä koko pankin;
ostaneensa yksitoista tuoppia vaskirahaa, minkä vuoksi pankin
päätirehtöörin oli täytynyt lähteä kadulle lainaamaan, mitä häneltä
puuttui summasta. Yhdellä killingillä minä itse ostin lähes puoli
korttelia heidän rahaansa. Minä en kuitenkaan ole ylpeä siitä, että
minulla on niin paljon rahaa. Rikkaudesta minä en suuria välitä.
Maureilla on joitakuita pieniä hopearahojakin ja muutamia
hopeapötköjäkin -- dollarin arvoisia kappale. Nämä viimemainitut ovat
tavattoman harvinaisia -- jopa siihen määrään, että köyhät repaleiset
arabialaiset pyytävät saada sitä suudella, kun sattuvat joskus
näkemään.
Ja on täällä pieni kultarahakin, jonka arvo on kaksi dollaria.
Ja siitä johtuu mieleeni eräs asia. Kun Marokossa soditaan,
kuljettavat arabialaiset postimiehet kirjeet paikasta toiseen ja
ottavat vaivastaan runsaan postimaksun. Aina vähän väliä heitä
joutuu rosvojoukkojen käsiin ja nämä ryöstävät heidät putipuhtaiksi.
Kokemuksesta viisastuneina he sen vuoksi, paikalla kun ovat saaneet
kokoon kahden dollarin verran rahaa, vaihtavat ne tämmöiseen
kultarahaan ja rosvojen tavatessa nielevät sen. Tämä sotajuoni
menestyi mainiosti, niin kauan kuin se pysyi salassa, mutta se tuli
tunnetuksi, ja sen jälkeen rosvot vain antoivat Yhdysvaltain konsulin
kekseliäälle postimiehelle ulostusainetta ja istuivat viereen
odottamaan.
Marokon keisari on sieluton hirmuhallitsija, ja hänen korkeimmat
upseerinsa ovat hirmuhallitsijoita pienemmässä mittakaavassa.
Säännöllistä verotusta ei ole, mutta kun keisari tai pasha tarvitsee
rahaa, vippaavat he sitä joltain rikkaalta, jonka täytyy marssia
tyrmään, ellei tahdo antaa. Harva Marokossa sen vuoksi uskaltaa
olla rikas. Se on liian vaarallista ylellisyyttä. Turhamaisuus
joskus saa ihmiset rikkauksillaan ylpeilemään, mutta ennemmin tai
myöhemmin keisari keksii heitä vastaan syytä -- minkälaista tahansa,
kaikki kelpaa -- ja panee sinetin rikkaan tavaroille. Valtakunnassa
on tietenkin enemmänkin rikkaita, mutta he kaivavat rikkautensa
maahan ja teeskentelevät köyhyyttä. Vähän väliä keisari pistää
tyrmään miehen, jota epäillään siitä rikoksesta, että hän on rikas,
ja ikävystyttää häntä siihen määrään, että hänen lopulta täytyy
ilmaista, kuhun on rahansa kaivanut.
Toisinaan maurit ja juutalaiset rupeavat ulkomaiden konsulien
suojeluksen alaisiksi ja voivat silloin vaaratta näytellä
rikkauksiaan keisarin nenän edessä.