Suuria valmistuksia -- Kunnioitusta herättävä suuruus -- Kaikki
lähtevät Eurooppaan -- Mr Blucherin mielipide -- Hytti n:o 10 --
Nurkkakuntain kokoontuminen -- Vihdoinkin merellä.
Silloin tällöin poikkesin seuraavan kuun kuluessa Wallstreetin
117:ään kysymään, miten laivan korjaus ja varustelu edistyivät; miten
matkustajaluettelo täyttyi; kuinka monta pyrkijää komitea päivittäin
oli hylännyt "epävalioina" ja täten jättänyt surun ja mieliapean
omaksi. (Pian kyllä tuli ilmi, että jokainen oli riittävästi
"valittu", joka vain kykeni matkan maksamaan.). Ilokseni sain kuulla,
että meidän piti saada matkaan pieni kirjapaino, jotta voisimme
painaa joka päivä oman sanomalehden. Ja ilolla kuulin, että pianomme,
harmoniomme ja melodeonimme olivat parasta, mitä yleensä rahalla
sai. Ja ylpeänä totesin, että retkeilijöihimme kuului kolme sanan
julistajaa, kahdeksan tohtoria, kuusi- tai kahdeksantoista naista,
monta sotilas- ja meriylhäisyyttä kauniisti helähtävine arvonimineen
ja runsas sato erilaisia "professoreja" ja eräs herra, jonka nimen
perässä jyrisi "AMERIKAN YHDYSVALTAIN ASIAMIES EUROOPPAA, AASIAA
JA AFRIKKAA VARTEN" kammottavan mahtavasti! Olin varovasti aikonut
tyytyä laivassa syrjäiseen paikkaan sen seuran erikoisen valittuun
laatuun nähden, joka suosituksineen kykenisi kulkemaan tuon mainitun
komitean kameelinsilmän läpi; olin totutellut itseäni näkemään
peloittavan valikoiman sotilas- ja merisankareita, minkä vuoksi minun
täytyisi syrjäisestä paikastani ehkä siirtyä vieläkin syrjemmäksi,
mutta minun täytyy suoraan tunnustaa, että _tämmöistä_ moukarin iskua
minä en osannut odottaa.
Tämä arvonimivyöry nujersi minut aivan maan tasalle. Minä sanoin,
että jos moisen mahtimiehen _täytyy_ kulkea meidän laivassamme meren
yli -- varmaan hänen todella täytyi -- että jos Yhdysvallat näkivät
tarpeelliseksi lähettää meren poikki moisen tonniston virka-arvoa,
niin olisi ollut hienotunteisempaa ja varmempaa hajoittaa hänet osiin
ja kuljettaa osat erikseen, monella laivalla.
Ah, olisinpa vain silloin tiennyt, että hän oli vain tavallinen
kuolevainen ja ettei hänen tehtävänsä ollut sen valtavampi kuin koota
siemeniä ja tuntemattomia juuria ja erinomaisia kaaliksia ja kummia
ojakonnia tuolle köyhälle, hyödyttömälle, viattomalle, homehtuneelle
vanhalle kivettymälle Smithsonian Institutille (Washingtonin
kansalliselle tieteelliselle laitokselle), niin olisi se tuntunut
_hyvin_ keventävältä.
Tämän ikimuistettavan kuukauden kuluessa paistattelin itseäni siinä
onnen tunteessa, että kerrankin elämässäni olin päässyt uimaan suuren
kansallisen liikkeen kantamana. Jokainen aikoi matkustaa Eurooppaan
-- ja minä, minä myös aioin matkustaa Eurooppaan. Jokainen aikoi
matkustaa Pariisin kuuluun maailmannäyttelyyn -- ja minäkin aioin
matkustaa Pariisin näyttelyyn. Höyrylaivalinjat veivät amerikkalaisia
maan eri satamista summassa sanoen neljä tai viisi tuhatta viikossa.
Mahdoinko koko kuukauden kuluessa tavata kahtatoistakaan ihmistä,
jotka eivät aikoneet piakkoin matkustaa Eurooppaan, en varmaan
muista. Kuljeskelin paljon kaupungilla erään nuoren mr Blucherin
kanssa, joka niinikään oli lunastanut paikan. Hän oli luottavainen,
hyväluontoinen, mutkaton ja seurasopuinen mies; mutta hän ei ollut
niitä miehiä, joita mainitaan ruudin keksijöinä. Hänellä oli mitä
liioitelluimmat käsitykset tästä kansainvaelluksesta Eurooppaan ja
luuli lopulta koko Amerikan kansan säälivän kapineitaan kapsäkkiin
Ranskaan muuttaakseen. Poikkesimme kerrankin erääseen puotiin
Broadwayn varrella, josta hän osti kaulaliinan, ja kun myyjällä ei
ollut antaa takaisin, sanoi mr B.:
"Ei tee mitään, maksan sen teille Pariisissa."
"Mutta en minä aio lähteä Pariisiin."
"Mitä -- kuinka te sanoittekaan?"
"Minä sanoin, etten minä aio lähteä Pariisiin."
"Ette aio lähteä Pariisiin! Ette läh... -- no hyvä, mutta minne
ihmeeseen te sitten aiotte lähteä?"
"En minnekään."
"Ette ihan minnekään? -- ette minnekään muuanne kuin tänne?"
"En minnekään muuanne kuin juuri tänne -- olen täällä koko kesän."
Toverini otti ostoksensa ja sanaakaan sanomatta lähti puodista --
lähti loukkaantunut ilme kasvoillaan. Kun oli katua vähän matkaa
astuttu, katkaisi hän äänettömyyden ja sanoi vaikuttavasti: "Se oli
vale -- se on minun vakaumukseni!"
Kun aika oli täytetty, oli laivakin valmiina ottamaan vastaan
matkustajansa. Minut esitettiin sille nuorelle herralle, jonka olin
saanut hyttitoverikseni, ja huomasin hänet älykkääksi, rattoisaksi,
epäitsekkääksi, kaikin puolin jalomieliseksi, kärsivälliseksi ja
ihmeteltävän hyväntahtoiseksi nuoreksi mieheksi. Ei ainoakaan niistä
matkustajista, jotka seurasivat mukana "Quaker Cityllä", kieltäne
näiden sanaini oikeutusta. Valitsimme hytin, joka oli tyyrpuurin
puolella, siipien etupuolella, välikannella. Siinä oli kaksi
vuodetta, murheellinen paksulasinen akkuna, pesukaappi astioineen
ja pitkä, ylellisesti pehmustettu kaappi, joka samalla teki sohvan
virkaa -- ja osaksi oli kamssujemme säilytyspaikkana. Huolimatta
kaikista näistä huonekaluista mahtui siinä vielä kääntymään, vaikka
ei kissaa olisi mahtunut kieputtamaan, ei ainakaan isoa kissaa. Mutta
olihan tuo kuitenkin melkoinen hytti laivan hytiksi ja kaikin puolin
tyydyttävä.
Laivan lähtöpäiväksi oli määrätty eräs lauantai kesäkuun alkupuolella.
Vähän puolenpäivän jälkeen minä tänä merkillisenä lauantaina saavuin
satamaan ja lähdin laivaan. Pelkkää kiirettä ja sekamelskaa. (Olen
nähnyt tämän huomautuksen jossain muualla.) Rantasilta oli täynnään
ajoneuvoja ja ihmisiä; matkustajia saapui ja kiirehti laivaan; laivan
kansi oli täynnään arkkuja ja kapsäkkejä. Vihmasateessa kulki ja
töllisteli retkeilijäryhmiä huomiota herättämättömiin matkapukuihin
puettuina, ja he näyttivät niin lakastuneilta ja surkeilta kuin
kananpoikaset sulkasadossaan. Uljas lippumme, saman surkeuden uhri,
riippui märkänä ja alakuloisena pitkin mastoa. Se kaiken kaikkiaan
oli noloin näky, mitä ajatella saattoi. Tämä oli huvimatka -- sitä ei
käynyt kieltäminen, seisoihan se ohjelmassa -- olihan se piletissäkin
mainittu -- mutta ei totisesti se ylimalkaan siltä näyttänyt.
Kaiken tämän mäiskeen ja jyryn ja pauhun ja huudon ja höyryn pihinän
jälkeen kajahti vihdoinkin käsky "irti maasta!"-- äkillinen hyökkäys
porrassillakkeille -- saattajat purkautuvat maalle -- siivet alkavat
pyöriä ja olemme liikkeellä -- matka on alkanut! Kaksi sangen mietoa
hurraata kohosi rantasillalta vettä tiukkuvasta yleisöstä; me
vastasimme yhtä siivosti livettävältä kannelta; lippu teki yrityksen
liehua, mutta siitä ei tullut mitään; ja "tykkipatteri" vaikeni -- ei
ollut ruutia. Keksimme nyt, että tähän "patteriin", josta olimme niin
riemuinneet, kuuluikin tarkalleen yksi tykki, kun kaikki luettiin, ja
minä luin ne itse -- yksi tykki, joka oli liian pieni kenttätykiksi,
mutta kyllin pieni kynttilänjalaksi.
Ajoimme alas sataman suuhun ja kävimme siellä ankkuriin. Satoi
yhä. Eikä vain satanut, vaan vielä myrskysikin. "Ulkopuolella",
sen näimme itse, oli kauhea aallokko. Meidän täytyy pysyä
alallamme tyynessä satamassa, kunnes myrsky asettuu. Matkustajia
on viidestätoista valtiosta; vain harvat heistä ovat ennen olleet
merellä; ilmeisestikin olisi varomatonta usuttaa heidät rintansa
täydeltä puhaltavaa myrskyä vastaan, ennenkuin ovat ennättäneet
päästä merijaloilleen. Meitä oli saatellut kaksi höyryhinaajaa, sillä
laivalla oli vielä iloinen nuori newyorkilainen samppanjaseurue,
joka oli lähtenyt mukaan asianmukaisesti ja vanhan kansan tapaan
hyvästelläkseen erään heikäläisensä, ja nämä palasivat iltapuoleen
takaisin ja nyt olimme yksinämme syvyyksillä. Viiden sylen
vedellä vain ja pohjaan lujasti ankkuroituina. Ja kaiken lisäksi
juhlallisessa sateessa. Huvia ettei paremmasta väliä.
Tuntui kerrassaan huojennukselta, kun malmirumpu kutsui
rukouskokoukseen. Jonkun toisen huviretken ensimmäinen lauantai-ilta
olisi varmaan omistettu kortinpeluulle ja tanssille; mutta jätän
ennakkoluulottoman mielen päätettäväksi, olisiko _meille_ sopinut
tämmöinen kevytmielisyys, siihen nähden mitä olimme kokeneet ja missä
mielentilassa olimme. Hautajaistilaisuudessa olisimme loistaneet,
mutta emme missään sen juhlallisemmassa.
Merellä kuitenkin aina on reipastuttava vaikutuksensa, ja yöllä,
nukkuessani liekkuuni aaltojen tahdikkaaseen tuuditteluun ja etäisten
hyökyjen pauhuun, vaivuin rauhallisesti täydelliseen tiedottomuuteen
päivän ikävystyttävistä kokemuksista ja rankaisevista tulevaisuuden
varoituksista.