Se vuosisatain-takainen persialainen runoilija ja oppinut, jonka
runotuotantoa tämä valikoima yrittää esitellä suomen kielellä, on
tähän saakka ollut meillä suurin piirtein katsoen aivan tuntematon.
Sitävastoin muualla sivistys-Euroopassa _Omar Khaijam_ on ollut
enemmän tai vähemmän tuttu nimi jo vuosikymmeniä, jopa eräissä
tapauksissa lähes kymmenen kertaa vuosikymmenen. Onpa Bagdadin
satuseutujen suurta Viisasta jo ennätetty käsitellä eurooppalaisessa
kirjallisuudentutkimuksessakin, ja hänen runomietelmiään, _rubaijat_,
epigrammeja, joita suomeksi ehkä voisimme nimittää nelisäkeiksi, on
käännetty lukuisille maanosamme kielille, m.m. englanniksi, ranskaksi,
saksaksi, tanskaksi ja ruotsiksi.
Varsinkin anglosaksilaisessa maailmassa on Omarin osaksi tullut
suurenmoinen renesanssi. On sanottu, että maapallolla on tuskin
ainoatakaan sivistyneitten englantilaisten asuttamaa kolkkaa, jossa
Omaria ei tunnettaisi ja ihailtaisi. Seikan ulkonaisena ilmauksena
on lukematon määrä Omar Khaijam-seuroja, Omar Khayyam Societies, ja
englanninkielisistä, Edward Fitzgeraldin suorittamista käännöksistä
ilmestyy ilmestymistään uusia painoksia, ja niiden ensimmäisistä
laitoksista maksetaan satumaisia hintoja. Sellaisen innostuksen on
riittänyt herättämään — satayksi pikku epigrammia.
Hyvin huomattavaa harrastusta on Omarille osoitettu myös Saksassa,
jossa ainakin kolme, neljä kääntäjää on julkaissut nelisäkeitä. Näistä
käännösvalikoimista lienee Fr. Rosenin tekemä kaikkein parhaita
alallaan koko maailmassa. Jos kohta se tuskin voi runollisessa
herkkyydessä kilpailla Fitzgeraldin moneen kertaan muovattujen,
klassillisten käännösten kanssa, on sillä taas puolellaan se avu,
että se pyrkii olemaan ajatuksellisesti mahdollisimman uskollinen
alkutekstille, jotavastoin kuulu englantilainen kääntäjä on suorittanut
tehtävänsä varsin vapaasti mukaillen. Millä asiantuntemuksella ja
innoittuneella harrastuksella Rosen on käännöksensä sepittänyt, ilmenee
seuraavasta hartaasta kuvauksesta:
»Nämä Omar Khaijam-käännökset ovat syntyneet kaukaisina vaellusvuosina
itämailla. Pieni nelisäkeitten käsikirjoitus oli ainaisena
seuralaisenani pitkillä karavaaniteillä, jotka vuosikymmenen ajan
johdattivat minua ristiin rastiin kautta Etu-Aasian ja varsinkin
vanhan Persianmaan. Syventyminen Nishapurin Viisaan ajatusmaailmaan
oli monesti kuukausimäärät pääasiallisimpana henkisenä ravintonani.
Lyhyt nelisäkeinen mieteruno on luettavissa myös satulassa ja
painuu vaivattomasti mieleen. Niiden ajatuksen syvyyden ja muodon
täydellisyyden herättämä ilo johti usein yrityksiin saattaa aarre oman
äidinkielen asuun, ja kun se onnistui, kirjoitettiin käännös illalla
muistiin karavaanimajan valkean valossa...»
Nämä Rosenin käännökset ovat olleet tämän suomalaisen laitoksen
varsinaisena perustana. Lisäksi on suomennostyössä huomattavammin
käytetty erästä tänä vuonna Upsalassa ilmestynyttä suorasanaista
käännöskokoelmaa, joka sisältää todennäköisesti kaikki autenttisina
pidetyt Omarin nelisäkeet, runsaasti seitsemättä sataa, hänen nimissään
kulkevien epigrammien luvun ollessa paljon suurempi.
Alkutekstien toivottavaa seuraamista työssä on valitettavasti ollut
mahdoton toteuttaa siksi, ettei niitä suomentamisen tapahtuessa ollut
mitenkään saatavissa. Se on käynyt päinsä ainoastaan aivan muutamiin
nelisäkeihin nähden, joita olen voinut persiankielisinä tarkkailla
tohtori J. Hollon asiantuntevalla, ystävällisellä avulla.
Niin ollen nämä suomennokset eivät millään lailla pyri käymään muusta
kuin mukaelmantapaisista.
* * * * *
Rosen nimittää äsken-esitetyssä sitaatissa Omaria »Nishapurin
Viisaaksi». Henkilökohtaiset tiedot Omarista eivät ole runsaat, mutta
sellaisia on hänestä sentään enemmän kuin niistä kolmesta Itämaan
Viisaasta, jotka tunnemme jo lapsuudestamme.
Omar on syntynyt koillis-Persiassa Nishapurin kaupungissa tai sen
lähistössä. Syntymävuotta ei tunneta, mutta se voidaan sijoittaa
vuosien 1025—50 rajoihin, sillä tiedetään hänen kuolleen korkeassa
iässä vuonna 1123. Hänen nimensä, joka merkitsee teltantekijää, on
joskus arveltu johtuneen hänen ammatistaan, mutta uusin tutkimus
epäilee seikkaa, sillä aikalaiset eivät mainitse mitään sellaisesta.
Khaijam on ilmeisesti vain ilman muuta ollut hänen sukunimensä,
ja merkityksensä vuoksi se on samalla erinomaisesti soveltunut
»tekijänimeksi» runoihin.
Ammatiltaan teltantekijänä ei Omar varmaan olisi voinut olla
mies, jota mainitaan vuosisatansa suurimmaksi oppineeksi. Hän on
vallinnut kaikki silloiset tietämyksen alat. Hän ei ollut ainoastaan
monipuolinen runoilija — hän sepitti muutakin runoutta kuin
nelisäkeitä, sekä persiaksi että arabiaksi — vaan myös jumaluusoppinut,
filosoofi, lääkäri, luonnontutkija ja ennen kaikkea matemaatikko ja
tähtitieteilijä. Hänen algebrata käsittelevä teoksensa on käännetty
ranskaksi vielä viime vuosisadalla, ja se kalenterin uudistus, minkä
hän pani toimeen palvellessaan Bagdadissa kuninkaallisena astronoomina,
on yhä voimassa Persiassa ja voittaa asiantuntijain arvostelun mukaan
gregoriaanisen, joka toimitettiin runsaasti puolta vuosituhatta
myöhemmin.
Omarin sisäisen olemuksen tuntemiseen antavat erinomaisen avaimen
muutamat lauseet vastamainitun algebra-teoksen alkusanoissa, jotka
samalla välähdyksellisesti valaisevat erään näköalan ajan henkisestä
ilmapiiristä:
»Olemme saaneet olla todistamassa, miten tieteen miehet ovat
menehtyneet ja miten heidän joukkonsa on sulanut niin pienen pieneksi
kuin heidän kärsimyksensä ovat suuret. Heille on sälyttänyt heidän
kutsumuksensa kovuuden yhteinen velvoitus omistaa elämänsä vain tieteen
täydellistämiseen ja tutkimiseen. Mutta useimmat niistä, jotka nykyisin
käyvät oppineista, peittävät totuuden valheella eivätkä ylitä pelkän
lume-oppineisuuden rajoja, samalla kuin he käyttävät sen, minkä tietoa
omaavat, valitettavasti aineellisiin ja alhaisiin pyrkimyksiin. Ja
jos he kohtaavat miehen, jossa todella ilmenee pyrkimys totuuteen ja
tosiasiallisuuden rakkaus, miehen, joka karttaa turhamaisuutta ja
valhetta sekä välttää vilpillistä näennäisyyttä ja silmänlumetta,
silloin he tekevät hänet halveksuntansa ja pilkkansa esineeksi.»
Kuvaava on niinikään seuraava eloisa kasku, joka lukuisain epigrammien
ohella myös osoittaa, ettei »teltantekijä» jäänyt pelkäksi eleegiseksi
toteajaksi nurjien ilmiöiden edessä, vaan kyllä pisti neulallaan
takaisin, jos tarvittiin:
»Eräällä Pyhän Oikeuden oppineella oli tapana joka päivä
auringonlaskun aikaan tulla hänen luokseen, filosofiaa hänen
johdollaan opiskellakseen. Mutta samainen mies panetteli häntä
ihmisille. Kun Omar sai sen tietää, hän kutsui luokseen rummunlyöjiä
ja torvenpuhaltajia, ja kun oikeusoppinut tavallisuuden mukaan saapui
oppitunnille, antoi Omar paukuttaa rumpuja ja toitottaa torvia, niin
että paikalle kerääntyi suuri ihmisjoukko eri osista kaupunkia. Silloin
hän puhui ihmisille: 'Nishapurin miehet, tässä näette opettajanne! Joka
päivä tähän aikaan hän tulee luokseni, tieteitä minulta oppiakseen.
Mutta teille hän puhuu tavalla, jonka tunnette. Jos minä todella olen
sellainen kuin hän sanoo, niin miksi hän tulee minulta mitään oppimaan?
Ja ellen ole, niin miksi hän parjaa opettajaansa?'»
Tällaisia historiallisia tai tarina-tietoja ja -piirteitä on Omarista
säilynyt, kuten sanottu, hyvin niukalti. Mutta hänen runojensa
välityksellä pääsemme tutustumaan häneen ihmisenä paljon paremmin kuin
vastaavalla tavalla moneen myöhäissyntyisempään runoilijahahmoon.
Sillä vivahdusrikkaampaa ja persoonallisempaa runoutta kuin Omarin
nelisäkeet ei aivan usein sepitetä. Niiden kirjokankaan peruskudelmina
ovat katoavaisuuden tunnot ja satiirikon hymy, joiden ympärillä
välähtelee legioittain muita tunne- ja miellesävyjä, ja kaikki,
kautta koko asteikon, mikä on _patriarkan_ ylhäisten kohtalonrippien
ja humaltuneen viiniveikon riehakasten mielialojen välillä, on niin
elävästi ilmaistua, että nelisäkeitä tänään lukiessa tuntuu siltä,
kuin niiden sepittäjä olisi yhä ilmielävänä keskellämme, vaikka hän
eli ensimmäisten ristiretkien aikoihin. Nelisäkeissä meille puhuu
tinkimätön totuuden etsijä ja julistaja; kriitillisyys ja hartaus,
jotka ovat yläpuolella kaikkien kaavauskomusten, henki, jonka lennolla
ei ole muita rajoja kuin luonnon suurillekin rastimat; yht'aikaisesti
kysyjä ja tietäjä, epäilijä ja uskoja; ja ennen kaikkea _ihminen_,
sellainen »elämän ihmeellisen karavaanin» vaeltaja, joka
tuhatvivahteisen luonteensa sekä harrastustensa, tietojensa ja
taitojensa monipuolisuuden ja pitkän elämänkokemuksensa nojalla olisi
todella voinut kirjoittaa kilpeensä: inhimillisestä mikään ei ole
minulle vierasta.
Patriarkallista ylevyyden hohdetta Omarin olemukseen luo myös hänen
kuolemastaan säilynyt kuvaus, erään aikalaisen kertoma:
Omar oli tutkistelemassa Avicennan »Parannuksen kirjaa». Päästyään
lukuun »Ykseys ja moninaisuus» — Jumala ja maailma — hän pani merkin
kirjaan, rukoili ja ryhtyi viimeisiin valmisteluihinsa. Hän ei syönyt
eikä juonut koko päivänä, ja viimeisen iltarukouksen jälkeen hän
kumartui maahan ja puhui: »Oi Herra! Totisesti olen koettanut tulla
tuntemaan Sinua voimieni mukaan. Armahda minua siksi. Tietoni Sinusta
on puolustajani edessäsi.»
Eräs toinen aikalainen kertoo kauniin tarinan Omarin haudasta. Sen
mukaan »tuo suuri mies ... jonka vertaista en ole nähnyt maanpiirin
missään asutussa seudussa», haudattiin, kun hän »oli kätkenyt kasvonsa
tomuun», kahden eri aikaan kukkivan puun alle, jotka aina vuorollaan
kylvivät kukkansa hänen kummulleen.
Se hauta on aikoinaan sijainnut »Hiran hautapaikalla» Nishapurissa, nyt
se on jäljellä vain tarussa. Sen ylle on kuihtunut monen puun kauneus
ja satanut kahdeksan vuosisadan tomu. Mutta siinä tomuksi tulleen
runoilijan säkeitten kauneus ei ole kuihtunut eivätkä niissä elävän
etsijähengen kysymykset, epäilyt ja ajatukset kuivuneet tomuksi.
Niinkuin monesti suuria henkiä ja poikkeusihmisiä on Omaria aikalaisten
kesken ja myöhemmin arvosteltu hyvin vastakkaisesti. Vastustajain
taholla hänestä on m.m. tehty »sieluton filosoofi, jumalankieltäjä ja
materialisti». Moinen arviointi, niin väärä kuin se tosiasiallisesti
onkin, ei ole lainkaan kummaksuttava, kun otetaan huomioon Omarin
vapaa ja rohkea hengenlaatu ja Muhammedin opin ahdasmielisyys ja
yksipuolisuus sekä yleensä ajan olot. Omarin vuosisata tosin oli
islamilaisen sivistyksen korkeinta kukoistusaikaa, jolle ihmiskunta
on ikuisessa kulttuurivelassa: kun muhamettilaiset valloittajat
kahdeksannen vuosisadan alussa olivat kuljettaneet profeetan
voittoisan lipun yli Gibraltarin salmen ja Indusvirran, oli henkisellä
elämällä sitten seuranneina suhteellisen rauhallisina aikoina
tilaisuutta kehjetä ja versoa; se tapahtui arabian kielellä, mutta
vanhan klassillisen kulttuurin perustalla ja johti lopulta Euroopan
renesanssiin. Mutta oikeauskoinen muhamettilaisuus ei katsellut
suopein silmin uusia hengen-elämän ilmiöitä, vaan ryhtyi ennen pitkää
verisesti vainoamaan vapaata ajatusta, esiintyipä se sitten erilaisissa
uskonnollislaatuisissa tai muissa muodoissa. Sellaisissa oloissa
olisi ollut miltei ihmeellistä, että Omarin kaltainen mies sai elää
ruumiillisesti loukkaamattomana korkeaan ikään, ellei hänellä olisi
ollut myös mahtavia suojelijoita, m.m. sulttaani Melikshah. Tämän
kuoleman jälkeen hänen elämänsä onkin ollut ahdingon alaista, ja niihin
aikoihin hän todennäköisesti on julkaissut mainitun algebra-teoksen
alkulauseineen.
Hartaimmat ihailijat puolestaan tahtovat, siltä tuntuu, asettaa
Omarin inhimillisen hengentyön ja maailmanrunouden aivan ylimmille
kunniasijoille. Sellainen arviointi taas lienee sentään liian
innoittunutta, ellei muuten niin sen tähden, että ihmiskunnan henkinen
historia tuntee suurtekoja, joiden tulosten määrä ylittää paljolla
Nishapurin Viisaan säilyneet saavutukset. Mutta sitä on varmaan
asiallisesti vaikea kieltää, että Teltantekijässä on ollut niitä
»neljää alkuainetta», joita myöhemmin ovat oman maanosamme geniuksesta
ilmentäneet Dante, Rabelais, Shakespeare ja Goethe.
* * * * *
Omar laulaa niin paljon viinin ja humalan ylistystä, että
näin kieltolakimaassa on ehkä otollisinta todeta, ettei hänen
epigrammeistaan ole syytä toisessa leirissä enempää vihastua kuin
toisessa ihastua. Sillä niin ilmeinen rypälemehun ymmärtäjä kuin Omar
on ollutkin, merkitsee »viini» hänen runoissaan hyvin usein vain
henkeä, ajatusta, sen vapautta t.m.s. ja »humala» hengen innoitusta,
totuuden etsijän ekstaasia.
Seikan selventämiseksi huomattakoon, että senlaatuinen ajatuksen
verhoaminen oli silloin välttämätöntä suvaitsemattomuuden ja sorron
painajaisen alla, kuten on niin usein myöhemminkin ollut. Lisäksi on
itämaisilla runoilijoilla ja ajattelijoilla monesti muutenkin tapana
ilmaista aivoituksiaan niin, että vain »vihityt» ne tajuavat. Mutta
Omarin nelisäkeitten viehätys ei silti yleensä vähene, vaikk'ei
lukiessa aina havaitsisikaan sisäisintä tarkoitusta. Esimerkiksi
seuraava nelisäe lienee alkujaan osoitettu lähinnä ojennukseksi
puoskari-pedagoogeille ja ihmisten pakolla-parantajille, varsinaisista
sortajista puhumatta:
Oi varo, ruukunvalaja, jos valvot, muuten kavahda!
Savea Aadamin sa etkö polkemasta kavahda?
On pyörälläsi ehkä suuren Feridunin sormi
tai käsivarsi Kyyroksen! Sit' etkö vavahda?
* * * * *
Ajallisen, paikallisen ja kulttuuri-välimatkan suuruudesta huolimatta
Omarin epigrammit eivät kaipaa kovinkaan paljon asiaselityksiä. Tässä
valikoimassa selviydytään seuraavilla, jotka paria lukuunottamatta ovat
peräisin Rosenilta, samoin kuin tämän johdatuskaavailun erikoistiedot
enimmälti:
Runossa »Yön mustan hunnun siirtää silmiltään» merkitsee sana _Saki_
juomanlaskijaa, joko mies- tai naispuolista.
Runossa »Koi linnan huiput viinin-hohtoon luo» oleva arabialainen sana
_Ushrubu_ on yhtä kuin: juo! — kuten suomennoksessa on koetettu ilmentää.
Runoissa »Yks ainut viinin-pisar» ja »Laella muurin murtuneen»
esiintyvä _Tus_ on eräs Timur Lenkin hävittämä kaupunki, jossa näyttää
hallinneen m.m. kuningas _Keikarus_.
Runoissa »Mit' elon heelmänä on kädessäni nyt» ja »Kautt' etsin
maailman» mainitaan _Djamshidin_ malja:
Tarukuningas Djamshid omisti kristallimaljan, johon koko maailma
kuvastui ja jonka avulla hän tiesi kaiken.
_Kismet_ — runossa »Kun takaa taivasten» — merkitsee islamin mukaan
jokaiselle ihmiselle ennakolta määrättyä, kiertämätöntä kohtaloa.
Runossa »Oi varo, ruukunvalaja» mainittu _Feridun_ on eräs kuuluisa
tarukuningas.
Runoon »Puutarhass' äänen kuulin» nähden huomattakoon, että Joosef
edustaa itämailla kauneuden perikuvaa — kuten suomennoksessa on pyritty
saamaan välittömästi selväksi — ja että kauneutta katsotaan tuskan,
kärsimyksen tulokseksi.
Runossa »Mitä säätäneekin sulle tahto Taivaan lain» esiintyvät
henkilönimet _Rustem Zal_ ja _Hatim Tai_: Edellinen on persialaisen
taruston voimallisin sankari, jälkimmäinen oli arabialaisten
keskuudessa kuulu satumaisesta rikkaudestaan ja anteliaisuudestaan.
* * * * *
Omarin epigrammeissaan käyttämä nelisäe on nelirivinen säkeistö, jonka
ensimmäinen, toinen ja neljäs säe aina ovat loppusointu-suhteessa
toisiinsa, kolmannen useimmiten ollessa loppusoinnuton. Kukin nelisäe on
täysin itsenäinen runo; se on epigrammaattisen lyhyt ajatelma, johon
loppusointujen täsmällisyys ja loisteliaisuus luo hiotun jalokiven
hohtoa.
Persiankielisessä alkutekstissä nelisäkeet seuraavat toisiaan
erään loppukirjain-järjestelmän mukaisesti, lainkaan riippumatta
ajatussisällyksestä. Käännöksissä taas on yleensä koetettu pitää
viimeksimainittua järjestyksen määrääjänä — sikäli kuin se lukuisilta
ajatusyllätyksiltä on ollut mahdollista! Fitzgerald on suppeaan
kokoelmaansa valikoinut pääasiallisesti elämän katoavaisuutta laulavia
nelisäkeitä ja saanut siten aikaan erinomaisen sujuvan ajatusyhteyden.
Rosen taas on laajemmassa ja monipuolisemmassa valikoimassaan
noudattanut erästä muittenkin kääntäjäin käyttämää jaoitusta. Tässä
suomalaisessa kokoelmassa, joka on myös rosenilaista huomattavasti
laajempi, on pyritty jonkinlaiseen omintakeiseen jaoitteluun:
ensimmäinen sikermä on omistettu juomalauluille, toinen lähinnä
lemmenlyriikkaa edustaville epigrammeille, kolmannessa on koetettu
hahmotella Omarin henkilöllisyyttä, neljännessä on keskeisaiheena
ihminen yleensä, viidennessä kaiken katoavaisuus, ja kuudes sikermä
sisältää enimmäkseen sellaisia nelisäkeitä, joiden ajatus kohdistuu
elämäntaitoon sekä uskonnon ja ikuisuuden kysymyksiin.
* * * * *
Lopuksi pyydän esittää kunnioittavan kiitoksen S. Kirjallisuuden
Edistämisrahaston Kaunokirjalliselle Osastolle tämän valikoiman
valmistamisen rahallisesta avustamisesta. Samoin kiitän Tohtori J.
Holloa hänen edellämainitusta avustaan, Helsingin Asemapäällikköä,
Maisteri E.F. Rautelaa, suurta kirjallisuuden harrastajaa ja tuntijaa,
jonka johdatuksella alkujaan pääsin Omar Khaijamiin lähemmin
tutustumaan, sekä Nissilän Rahaniemen talon Isäntäväkeä, jonka
ystävällisessä hoivassa olen saanut nämä suomennos-yritteeni
viimeistellyiksi.
Nissilän Rahaniemellä 7.9.28.
_Toivo Lyy_.