Se loimus vielä yksin yössä, kun
jo kaikki toiset oli sammutettu,
ja juhla leikittynä loppuhun.
Se oli yksin yöhön unohdettu.
Sen ikkunastani ma nähdä voin,
sen liekki näkyi vielä vuoteeseni.
Kun heräsin ma koittehessa koin,
sen sammuvana kohtas katseheni.
Niin oli koko yön se loimunnut
ja hiiltyi aamun nousten hiljallensa,
niin oli taistelunsa taistellut
yön helmass' yksinänsä, hehkuinensa.
-- Sa yksinäinen loimu kesken yön,
sa yksinäinen liekki unohdettu,
ah, sadut suurimman on sankartyön
yön yksinäisyytehen kirjoitettu!