XX.

Rooman ylhäisö ei vastaanottanut sanomaa kreivi Sant'Annan kihlauksesta

neiti Carrollin kanssa paheksumatta. Mustan ylhäisön piirissä

moitittiin sitä ääneen ja ankarasti, valkoisen keskuudessa herätti se

paljon kateutta ja mustasukkaisuutta. Italialais-amerikkalainen kerho

sitävastoin oli ilmeisesti iloissaan voidessaan liittää uuden, suuren

nimen kultaiseen kirjaansa.

Kreivitär Sant' Annaan teki ilmoitus Lelon kihlauksesta vaikutuksen,

joka syvästi järkytti hänen mieltään. Hänen poikansa naimisiin

muukalaisen, vieläpä protestanttista uskoa olevan kanssa, hänen

poikansa, hänen, syntyperäisen Salvonin, jonka veljestä, kardinaalista,

yleisesti odotettiin Leo XIII:n seuraajaa!...

Donna Teresa oli ollut sangen kaunis, palavasti kosieltu. Uskonto ja

ankaran ja ylhäisen suvun ylpeys oli suojellut häntä kiusauksilta,

joihin italiatar niin helposti lankeaa, mutta jotka eivät jätä

merkkiä hänen elämäänsä. Hän vanheni niinkuin muinoin Rooman ylhäisön

naisten oli tapa vanheta; hän supisti suuresti elämäänsä. Tyttärensä

naimisiinmenon jälkeen oli hän pienentänyt talouttaan ja siirtynyt

palatsinsa toiseen kerrokseen. Hän ei enää käynyt seurapiireissä,

mutta otti vielä itse vastaan joka päivä kello viiden jälkeen eikä

hänen salinsa ollut koskaan tyhjä. Näköjään huomaamatta oli hänellä

suuri vaikutusvalta. Vuodet olivat vieriessään vähitellen vähentäneet

ihailijain joukkoa, joka oli ollut hänen nuoruutensa ylpeytenä,

mutta hänellä oli vielä kuusikymmenvuotiaana nojatuolinsa ympärillä

kerho hartaita ystäviä. Tämän viimeisen taipaleen tovereita oli m.m.

markiisi Boni, hänkin jo menevän polven väkeä. Hän oli kreivitärtä

kohtaan tuntenut sitä platoonista rakkautta, joka nyttemmin on yhä

harvinaisempaa ja jota tuskin lainkaan enää tapaa muualla kuin

Italiassa. Markiisi oli rakastanut häntä lapsena, nuorena tyttönä ja

vaimona, oli elänyt hänen kauneutensa säteilyssä, suojellut häntä

ritarillisen hartaasti, palvellut väsymättömän alttiisti ja luonteensa

arvolla vaientanut parjauksen ja ilkimielisyyden. Jo noin viidentoista

vuoden aikana oli hän syönyt kreivittären luona päivällistä ja ottanut

sen jälkeen osaa korttipeliin. Lähtiessään suuteli hän kreivittären

kättä, ja tämä lausui muuttumattomasti:

— Buona sera, marchese, domani alle sette (hyvää yötä, markiisi,

huomenna kello seitsemän).

Ja seuraavana päivänä oli hän taas täsmälleen paikalla, nuhteettomasti

seurapuvussa, ja tulisi arvatenkin olemaan joka päivä kunnes vihdoin

kuolema vapauttaisi hänet tästä ritarillisesta palveluksesta.

Kreivitär Sant'Annan lähimpään piiriin kuului vielä don Salvatore —

ankara jesuiitta, hänen henkinen neuvonantajansa — monsignor Capella,

hienon maailman pappismies — tohtori Masso, joka tieteellisesti

tutki roomalaista kuumetta, mutta oli taitavampi arkeologiassa kuin

lääketieteessä, ja vihdoin välttämätön _avvocato_ (asianajaja),

jonka kohtaa kaikissa ylhäisön perheissä, missä hän on, ellei aivan

tasa-arvoisena, niin kuitenkin uskottuna ja tuttavana. Asianajaja

liittyy johonkin perheeseen, ottaa haltuunsa sen asiat, työskentelee

sen hyväksi ja on arvokkaana apuna näille ihmisille, joiden täydellinen

tietämättömyys nykyaikaisesta elämästä muuten tekisi heidät aivan

avuttomiksi. Hän tekee tämän useinkin mitättömästä korvauksesta, vain

kiintymyksestä palvelemaansa perheeseen. Italia on ehkä ainoa maa

maailmassa, missä afäärimiehen toiminnan määrää tämänlaatuinen tunne.

Nämä uskolliset (fedeloni) muodostivat jonkinlaatuisen kreivitär

Sant'Annan hovin. Vaikka he kuuluivat klerikaliseen puolueeseen, oli

heillä suhteita valkoisissa piireissä ja he tiesivät kaikki, niitä

missäkin sanottiin ja tehtiin. He olivat Donna Teresalle jonkinlaisena

elävänä tietokirjana: kaikki kilpailivat keskenään hänen toiveittensa

täyttämisessä. Huolimatta nykyoloista uskoi hän vielä, että paavi

ennemmin tai myöhemmin saisi Rooman jälleen valtaansa. Millä tavoin,

sitä hän ei ajatellut, mutta mikään ihme ei hänestä tuntunut

mahdottomalta. Hän toivoi varsinkin voivansa toimittaa poikansa

edulliseen asemaan mieleisensä avioliiton avulla: ja hän oli ajatellut

erästä kuusitoistavuotiasta vielä luostarissa olevaa ruhtinatarta.

Hänen toivomuksestaan oli kardinaali tunnustellut maaperää ja saanut

tietää, että siltä taholta ei ollut mitään estettä olemassa. Näissä

oloissa saapui neiti Carroll Roomaan. Donna Teresa sai heti tietää

poikansa ahkeran seurustelun nuoren amerikattaren kanssa, mutta ei

siitä huolestunut, hän kun ei saattanut kuvitella mahdolliseksikaan

sitä, mikä todella oli tapahtuva. Amerikattaret olivat aina herättäneet

hänessä vaistomaista vastenmielisyyttä; monta kertaa oli hän

selittänyt, ettei Lelo ainakaan hänen suostumuksellaan menisi naimisiin

kenenkään amerikattaren kanssa. Niinpä saattaa helposti kuvitella hänen

surunsa, nöyryytyksensä, kun Lelo tuli hänelle ilmoittamaan kosineensa

neiti Carrollia ja saaneensa tämän suostumuksen. Ensimäistä kertaa oli

hän ääneen napissut Kaitselmusta vastaan, joka saattoi hänen toiveensa

näin julmasti pettää. Hän kohteli poikaansa tavattoman ankarasti,

kieltäytyi kauan häntä kuulemasta ja nuhteli häntä mitä kiihkeimmästi.

Hän olisi ehkä saanut hänet kääntymään, ellei Lelo olisi voinut vedota

siihen, että asia jo oli tapahtunut tosiasia.

Doran myötäjäisten suuruus ei ollut vaikuttamatta kreivittären

ystäviin ja lieventämättä heidän suuttumustaan. Asianajaja Orlandi

puhui nykyaikaisen elämän suurista kustannuksista ja vakaumuksestaan,

ettei Lelo voisi tulla onnelliseksi ilman suurta omaisuutta. Markiisi

Boni alkoi varovasti puhella, että amerikattarilla oli omaisuutta,

että he olivat uskollisia ja erinomaisia puolisoita. Don Salvatore

ja monsignor Capella arvelivat, että Sant'Anna voisi neiti Carrollin

miljoonilla saada aikaan paljon hyvää. Kardinaali Salvoni rauhoitti

itseään toivolla, että nuori tyttö kenties kääntyisi katolin-uskoon, ja

myöhemmin uuden uskonsa innolla saisi puolisonsa palautetuksi jälleen

Vatikaanin helmaan. Donna Teresaa hämmästytti ja loukkasi se keveys,

millä hänen uskollisensa, ja varsinkin hänen veljensä, näyttivät

mukautuvan tähän avioliittoon. Kaikki hänen ympärillään näytti menevän

nurin, periaatteet, vakaumukset, uskonto. Mikään ei olisi voinut

voittaa hänen vastarintaansa paitsi poikansa menettämisen pelko. Lelo

oli hänen ylpeytensä, hänen elävä ilonsa, hän ei saattanut jättää häntä

yksinomaan tuon ventovieraan naisen haltuun. Ainoastaan senvuoksi hän

taipui ja antoi anteeksi. Kaksi kuukautta oli reumatismi pitänyt häntä

kahleissaan. Hän oli salassa hyvillään, ettei senvuoksi saattanut

tehdä tavan vaatimaa käyntiä rouva Carrollin luona, mutta hän suostui

vastaanottamaan hänet ja hänen tyttärensä ja kohtauspäivä määrättiin.

Lapsenrakkaus on italialaisessa sangen voimakas; kun poika saattaa

kaikissa suhteissa kunnioittaa äitiänsä, tietää hänet nuhteettomaksi,

muuttuu hänen rakkautensa jonkinlaiseksi hartaudeksi. Lelo oli sangen

ylpeä äidistään. Hän ihaili hänen vanhan naisen kauneuttaan, hänen

arvokkuuttaan, jopa hänen suvaitsemattomuuttaankin. Hän asui äitinsä

luona. Vaikka hän tavallisesti söi päivällisen kaupungilla ja vietti

iltansa vieraissa, kävi hän kuitenkin joka päivä noutamassa äitinsä

siunauksen Toivotettuaan hyvää yötä kumarsi hän otsansa äitinsä

puoleen; tämä kosketti sitä peukalollaan tehden ristinmerkin ja lausuen

uskovaisen innolla: »_Dio ti benedica, figlio mio_ — Jumala siunatkoon

sinua, poikani.» Sitten ojensi hän valtiatarkätensä poikansa huulia

kohti tämän suudeltavaksi. Tämä oli heidän parhaiden tunteidensa

vaihtamista. Ja tämä äidinsiunaus lankesi kuin kaste Lelon useinkin

levottomaan sydämeen, rauhoitti hänen hermostuneisuuttaan, herätti

hänessä onnen ja menestyksen toivoa.

Kun Sant'Anna oli saanut äitinsä suostumuksen avioonsa amerikattaren

kanssa, hämmästyi hän, että hänellä oli ollut rohkeutta niin

puoliväkisin vaatia tämän kättä kuin hän oli tehnyt. Hän ymmärsi,

että hänen äitinsä ja hänen tulevan vaimonsa välillä ei voisi tulla

olemaan keskinäistä mieltymystä eikä ymmärtämystä. Tämä varmuus

vähensi hänen tyytyväisyyttään. Hän oli usein puhunut omaisistaan

morsiamelleen, koettanut tehdä heidän luonteitaan ja aatteitaan hänelle

ymmärrettäviksi, mutta oli pian huomannut, että eräänlaatuisten asiain

käsite meni aivan ulkopuolelle Doran tajuamismahdollisuuksien. Hän

nauroi ajatusta, että Dora tulisi olemaan kardinaalin, ehkäpä paavin

sisarentytär! Se näytti hänestä auttamattoman hassunkuriselta. Tämän

selkeän, toimeliaan ja loistavan, niin erilaista ainesta olevan

anglosaksilaisen katsomuskannan rinnalla havaitsi Lelo, joka kuitenkaan

ei ollut ajattelija, äkkiä mikä on latinalaista henkeä. Hänelle valkeni

sen syvyys ja korkeus ja häntä hämmästytti hiukan, että hänellä oli

niin toisenlainen tuntemistapa kuin hänen tulevalla elämänkumppanillaan.

Rouva Verga oli valmistanut neiti Carrollia siihen, että Sant' Annat

eivät suosineet amerikattaria ja että hänen tuli varustautua verrattain

kylmään vastaanottoon. Nuori tyttö oli kohauttanut olkapäitään.

Tietoisuus sangen suuren omaisuuden omistamisesta lisäsi tuntuvasti

hänen luontaista varmuuttaan. Kykenemättömänä ymmärtämään rodun ja

uskonnon erilaisuuden aiheuttamaa vihamielisyyttä kuvitteli hän, että

se seikka, että hän oli rikas perijätär, riitti takaamaan hänelle

sydämellisen vastaanoton, eikä aavistanutkaan, mitä voimia oli

täytynyt panna liikkeelle ennenkuin Donna Teresa oli suostunut hänet

vastaanottamaan. Hän ajatteli ainoastaan, minkälaisessa puvussa hän

menisi tälle esittelyvierailulle. Monien kokeilujen jälkeen peilinsä

edessä valitsi hän loistavan harmaan soopelinnahalla koristetun puvun

ja sen mukaan sovelletun poimuhatun. Kun Lelo määräpäivänä tuli häntä

noutamaan äitinsä luo, oli Dora hänen mielestään näin puettuna kyllä

hieno ja elegantti, mutta hirveän uudenaikainen. Rouva Carroll mustassa

hyväkuosisessa puvussaan oli täysin asianmukainen ja teki siinä varsin

suotuisan vaikutuksen.

Sant'Annan palatsi, rakenteensa kauneudesta ja puhtaudesta kuuluisa,

täyttää koko sivun yhdestä noita melkein unhoon jääneitä Rooman pieniä

aukeita, jotka säilyttävät menneisyyden leimaa. Dora tunsi sen hyvin;

hän oli koettanut oppia sitä ihailemaan, mutta se tuntui hänestä

kauhean synkeältä ja tympäisevältä.

Astuessaan tämän talon kynnyksen yli tunsi nuori amerikatar

äkillistä valon ja lämmön puutetta: häntä hiukan puistatti, hänen

lörpöttelynsä lakkasi, ja mikäli hän eteni laajassa eteisessä, sikäli

alkoi hänen sydämensä tykyttää kiivaammin. Lelokin puolestaan oli

ilmeisesti hermostunut. Hän tunsi, että paljon tulisi riippumaan

tästä ensimäisestä kohtauksesta. Hän ei ollut tahtonut ruveta

vähentämään morsiamensa vaikutusta suositteluillaan; hän piti parhaana,

että Dora esiintyi sellaisena kuin oli: hänen luontevuutensa ja

omaperäisyytensä voisivat ehkä miellyttää. Hän oli huolissaan vain

Doran parantumattomasta suorasukaisuudesta ja usein liian vilkkaista

nokkeluuksista.

Oven avasi hyvin asianmukaisesti puettu miespalvelija; kreivi

ilmoitti hänelle rouva ja neiti Carrollin nimet. Palvelijan jäljessä

kulkivat molemmat amerikattaret avaran etuhuoneen läpi, jossa oli

korkeaselkäisiä penkkejä, seinien verhona vanhoja kirjokankaita

ja runsaspoimuisen baldakiinin alla Sant' Annain vaakuna, sitten

kolmen peräkkäisen salin läpi, joissa sohvat, nojatuolit ja jakkarat

olivat sijoitetut pitkin kirjopeitteisiä, tauluilla ja suurilla

kullanväristen pylväiden välissä olevilla peileillä koristettuja

seiniä. Kaikki nämä vanhat esineet, tämä runsas, alaston ja kylmä,

ankara sisustus enensivät Doran ahdistusta. Saapuessaan suuren, vihreän

empiretyylisen salin kynnykselle kuuli hän ilmoitettavan nimensä ja

oli kreivitär Sant'Annan, herttuatar Avellinan, hänen tyttärensä,

ja kardinaali Salvonin edessä. Silloin syntyi näiden niin erilaista

alkuperää olevien, toisilleen tuntemattomien olentojen välillä, joiden

kohtalot Salliman oikku oli kietonut yhteen, jonkinlaista liikutusta,

näkymätöntä ainesten kulkua, tuota ensi silmäysten nopeaa vaihtoa,

jonka vaikutus usein jää haihtumattomaksi.

Kreivitär Sant'Anna, pitkässä villakangaspuvussa, olkapäillä suuri

pitsikauluri, oli ylhäisen ja hienon näköinen, roomalaiset kasvot

vielä runsaiden, keveästi käherrettyjen harmaiden hiusten puitteissa;

kulmakarvojen käskevät piirteet lisäsivät sangen vilkkaiden, mustien

silmien ilmettä ja ankara suu teki kasvot jäykän liikkumattomiksi.

Tuossa oli pää, jota huolet eivät olleet saaneet kumartumaan,

kasvot, joita ikä ei ollut lauhentanut, ja koko hänen olennossaan

oli järkähtämätöntä suvaitsemattomuutta. Hänen veljensä, kardinaali

Salvoni, oli ylhäisen papin perikuva. Hänen korkea, kaareva otsansa oli

merkki harvinaisista kyvyistä. Hänen silmänsä olivat usein alasluotuina

ja katsahtivat ylös nopein, läpitunkevin ilmein, hänen huulensa olivat

ikäänkuin vartavasten suljetut, säilyttämään kaikki Kirkon salaisuudet,

hänen leukansa oli kulmikas, koko olento näytti ilmaisevan älyä ja

keskitettyä voimaa.

Herttuatar Avellina — Donna Pia — oli mustan puolueen kaunotar. Häntä

oli verrattu kaikkiin madonniin. Hänellä oli niiden säännölliset

ja puhtaat piirteet, mutta siihen pysähtyikin yhtäläisyys. Hänen

kasvojensa ilme osoitti tietoista ja aistillista keimailua, jota

uskonnollinen temperamentti lauhdutti.

Dora ei tarvinnut montakaan silmäystä ennenkuin hänellä oli näiden

kolmen Sant'Annan tunnusomaiset piirteet selvillä. Hän tunsi

voimakkaasti olevansa useiden mustien silmäparien tulen alaisena ja se

tuotti hänelle sanomatonta ahdistusta.

Donna Teresa viittasi molempia amerikattaria istumaan ja kääntyen rouva

Carrollin puoleen ranskaksi pyysi anteeksi, ettei voinut tulla käymään

hänen luonaan.

— Minä kiitän teitä, rouva — lisäsi hän juhlallisen muodollisesti —

että olette antanut suostumuksenne poikani pyyntöön. Toivon lapsiemme

tulevan onnellisiksi.

— Niin minäkin toivon; heillä on siihen kaikki edellytykset.

— Teille on varmaankin ollut suuri uhraus antaa tyttärenne

muukalaiselle?

Tämä viittasi tietenkin uhrauksen molemminpuolisuuteen.

— Uhrausko? Oh, älkää sitä uskoko, rouva! — lausui vilkkaasti neiti

Carroll tullakseen äitinsä avuksi, joka oli hermostuneen arka

ranskaa puhumaan. — Äiti havaitsi melkein yhtä pian kuin minä Lelon

ominaisuudet — lisäsi hän luoden sulhaseensa pahanelkisen katseen. —

Hän on varma, että Lelosta tulee mallikelpoinen aviomies. Ja se hänelle

riittää.

Kuullessaan poikansa kotonimeä käyteltävän näin tuttavallisesti tunsi

kreivitär sydäntään vihlaisevan; suuttumus ja kopeus levittivät hänen

sieraimiansa:

— Ja uskotteko te, neiti, voivanne mukautua meidän elämäämme ja

tapoihimme? kysyi herttuatar Avellina.

— Täydellisesti. Yhtä hyvin kuin ruhtinatar Branca, markiisitar

Terrani... Ennen, en kiellä sitä, minua Rooma pöyristytti, mutta nyt se

on hilpeä, eloisa, täysin kansainvälinen.

Kamalampaa lausetta ei olisi voinut ajatella: Lelo loi hämillään

katseensa alas.

— Se on totta, se on kansainvälinen — sanoi Donna Teresa — jopa siinä

määrin, että vain muukalaiset tuntevat sen kotoiseksi. Se muuttuu yhä

arkipäiväisemmäksi.

— Arkipäiväisemmäksi! huudahti Dora. Oh! sitä se ei milloinkaan tule

olemaan! Nähkää, se ei ole suuri ja tuntuu kuitenkin äärettömältä.

Mieltymyksen välähdys valaisi kardinaalin kasvoja. Hän katsoi nuorta

amerikatarta hyväntahtoisin ilmein:

— Siinä olette oikeassa, neiti, ja Pyhä Pietari ja Vatikaani tekevät

sen äärettömäksi.

— Ja myöskin Colosseum, Forum, Caesarien palatsi — vastasi neiti

Carroll sillä rohkeapuheisuudeila, jota ei mikään häirinnyt. — Vain

muutama päivä sitten tulin huomaamaan, että mitat eivät aina määrää

suuruutta. Esimerkiksi tuon suhteiltaan, piirteiltään niin erinomaisen

Vestan temppelin rinnalla tuntuvat meidän viisikolmattakerroksiset

rakennuksemme tavattoman pieniltä.

Donna Pia katsoi ällistyneenä nuorta tyttöä, jolla oli mielipiteitä

ihmisistä ja asioista ja joka lausui ne niin selkeästi.

— Oletteko samoillut läpi koko Rooman? kysyi kardinaali.

— Melkein kyllä, ja samalla minä olen näyttänyt sitä Lelolle, joka

ei sitä laisinkaan tuntenut. Minä pakotin hänet lukemaan sivumääriä

Baedekeristä. Kun hän ei siitä kimmastunut, aloin uskoa hänen tunteensa

vilpittömyyteen.

— Siinä ette erehtynyt — vastasi kreivi hymyillen; — sitä en vielä

ennen ollut tehnyt kenenkään vuoksi!

— Sant' Anna tutkimassa Baedekeriä amerikattaren seurassa, se on

ajan merkki! sanoi herttuatar Avellina halveksumisen ja katkeruuden

vivahtein.

— Se on totta, vastasi Dora tyynesti. Kaikki on Kaitselmuksen

järjestämää.

— Sitä on mahdotonta epäillä, sanoi kardinaali.

— Minä aavistin sitä epämääräisesti, mutta nyt olen siitä varma.

Ajatelkaa itse! Minä olen tullut Eurooppaan huvittelemaan: minä tapaan

herra Sant'Annan ja joudun ainiaaksi tälle puolen Valtameren. Minä

hieron yhä vielä silmiäni ihmetellen eikö se ole unta.

— Minä olen kuullut sanottavan, että Amerikka on naisten paratiisi,

sanoi herttuatar Avellina; minua hämmästyttää, että te kaikki jätätte

sen niin helposti.

— Se on epäilemättä meidän kiirastulemme!... Ja sitten me pidämme

itseämme jossakin määrin koko maailman kansalaisina. Kun on viettänyt

lapsuutensa Amerikassa ja joutuu naimisiin Eurooppaan, on melkein

kuin syntyisi uuden kerran. Minä tulen tekemään paljon uusia

kokemuksia ja oppimaan uuden kielen... se on sangen jännittävää...

— Niinpä olisi esimerkiksi ollut vahinko, jos en olisi saanut

tuntea ihanan ketunjahdin nautintoa ja tunnelmia Campagnalla. Kun

sadastaviidestäkymmenestä saapuu komeasti toisena tai ensimäisenä, niin

se on jotakin! Riemuvoitto!

Donna Pian huulilla värähti hieman leikkisä hymy. Tämän uuden

tyttötyypin näkeminen piti kreivitär Sant'Annan mykkänä hämmästyksestä.

— Teillä on jo kauniita katolisia kirkkoja New Yorkissa, sanoi

kardinaali.

— On, St. Patrickin katedraali, St. Leon kirkko... Ylhäisö menee St.

Patrickiin pääsiäispäivänä kuulemaan suurenmoista musiikkia. Kaikki New

Yorkiin poikkeavat suuret taiteilijat ovat laulaneet siellä.

— Miellyttääkö katolinen kirkonmeno teitä?

— Se on minusta sangen kaunis, sangen runollinen. Meidän episkopaalisen

kirkkomme menot muistuttavat sitä suuresti. Meilläkin on vahakynttilät,

suitsutukset ja moninaiset menot. Luulenpa, että itse uskontokin on

jokseenkin samaa.

Jokainen näistä sanoista osoitti, mikä suunnaton henkinen ero oli

olemassa nuoren amerikattaren ja hänen sulhasensa omaisten välillä.

Lelo loi katseensa uudelleen maahan ikäänkuin häpeissään.