Lokakuussa hajaantui seurue. Erotessa luvattiin tavata Roomassa
tammikuun alussa. Vergat palasivat Italiaan; neljä amerikatarta
Pariisiin asettuen Castiglionen hotelliin, jota markiisitar d'Anguilhon
oli heille suositellut.
Rouva Ronaldin kirje miehelleen oli tarkoitettu häntä loukkaamaan.
Joka sanan täytyi herättää hänen epäluuloansa, ärsyttää hänen
vastustushaluansa ja synnyttää hyväntahtoisen miehen härkäpäisyyttä,
joka on kaikkein sitkein. Mutta miespä ei vastannutkaan. Tämä
äänettömyys hämmästytti Helenaa aluksi, aiheutti sitten suuttumuksen
sekaista ikävää. Hän luuli tuntevansa siinä anoppinsa ja kälynsä
vaikutusta. Tämä epäluulo juurtui hänen mieleensä, teki hänet
puolueelliseksi ja ärtyiseksi. Neiti Beauchamp koetti turhaan selittää
hänelle, että oli liikaa vaatia, että sellainen mies jättäisi työnsä
tullakseen ikävystymään ulkomaisten teikarien ja joutilaiden seurassa.
Helena vakuutti olevansa sen uhrauksen arvoinen. Sitäpaitsi tarvitsi
Henrik vaihtelua ja lepoa; hän ei aikonut sallia, että mies upottautuu
tieteeseen: hän oli mennyt naimisiin miehen, eikä kemian kanssa.
Jos nainen voi tahtonsa tai halunsa tueksi esittää loogillisuuden
varjoakin, niin siitä ei ole enää mihinkään vetoamista. Rouva Ronald
ei ainoastaan itse tullut vakuutetuksi, vaan saipa vielä mitä
oikeamielisimmän tätinsäkin uskomaan, että oikeus oli hänen puolellaan.
Siitä huolimatta tunsi hän joka maanantai ja torstai hiukan odotuksen
jännitystä, mutta kun hän muuten runsaan postinsa joukossa ei tavannut
mitään mieheltään saapunutta, tunsi hän sydämen ahdistusta ja hänen
tuntemansa huolestus enensi hänen katkeruuttaan. Charley Beauchamp
moitti häntä peittelemättä; joka kirjeessään kehoitti hän häntä
palaamaan. Nähdessään ponnistuksensa turhaksi lakkasi hän koskettamasta
tätä asiaa.
Ilmoittaessaan Jack Ascottille, että hänen äitinsä ei voinut viettää
talvea Amerikassa ja että he eivät saapuisi New Yorkiin ennen
talvikauden päättymistä, oli neiti Carroll niin herttaisin sanoin
kehoittanut Jackia saapumaan Roomaan, että poika taaskin tunsi itsensä
aseettomaksi. Muuten alkoi Dora ikävöidä kiltin narrinsa läsnäoloa ja
useinkin sanoi hän: »Minä säälin Jackia...»
Vaikka tämä ei estänyt kumpaakaan amerikatarta huvittelemasta.
Willie Grey täytti heidän seuralaisenaan parhaansa mukaan Charley
Beauchampin paikan. Hän saatteli heitä teattereihin, oli mukana
polkupyörämatkoilla. He olivat häneen hyvin tyytyväisiä. Kuten
heidän luokkansa amerikattaret yleensä, pitivät he mielellään
riippumattomuuttaan miehestä, mutta eivät kuitenkaan halunneet olla
ilman kavaljeeria.
Ouchyn seikkailu ei ollut niitä, jotka nainen voi helposti unohtaa,
olkoonpa vaikka älyvaltainen amerikatar. Rouva Ronald muisteli
»seikkailuansa» sitäkin suuremmalla nautinnolla, kun hän siinä
oli näytellyt voitollista osaa! Hän halusi nähdä jälleen nuorta
roomalaista, voidakseen uudemman kerran antaa hänen tuntea omaa
ylemmyyttään. Mahtoiko kreivi olla häneen suuttunut? Missään
tapauksessa ei hän ryhtyisi uudelleen senlaatuiseen liehittelyyn;
siitä katsoi Helena saattavansa olla varma. Vastoin tahtoansa toisteli
hän mielessään seikkailun joka kohdan sanoja ja tunsi uudelleen sen
synnyttämät vaikutelmat. Hän olisi tahtonut tietää, oliko kreivi
Sant'Anna häntä todella rakastanut, vai oliko se vain ollut oikullinen
lemmenpuuska. Ihailijan piirteet eivät häipyneet hänen mielestään,
vaan päinvastoin selkenivät, ja hänen musikaalinen äänensä soi Helenan
korvissa vieläkin sointuvammalta. Helena tuudittautui tämän hivelevän
viettelyn muistoon, jota hän muuten luuli vaarattomaksi, mutta joka
tuotti hänelle muistonakin pelon värähtelyä.
Vaikka rouva Ronald ei ollut sanallakaan maininnut, oli neiti Carroll
vaistomaisesti arvannut, että hänen ja italialaisen välillä oli
ollut keimailua. Hän ei lakannut utelemasta ja riemuitsi ilmeisesti
tilaisuudesta päästä kreivin tuttavuuteen.
— Onneksi tulee Jack olemaan teitä valvomassa! sanoi Helena kerran.
— Jos Jack on häiritsevä, niin minä lähetän hänet tiehensä! vastasi
nuori tyttö häikäilemättä.
— Joka tapauksessa neuvoisin teitä olemaan antautumatta keimailuun
kreivi Sant'Annan kanssa.
— Minkä vuoksi?
— Sillä ulkomaalaiset ovat sangen vaarallisia siinä leikissä.
— Niinkö! teillä on siis siitä kokemusta? kysyi Dora katsoen Helenaa.
Ja huomatessaan tämän punastuvan hän lisäsi nauraen.
— Ei epäilemistäkään! Minä arvaan, että te olette antanut sopivan
läksytyksen tuolle kauniille kreiville. Jos hän haluaa toista minulta,
on hän sen saava. Sillä tavoin täytyy hänen saada hyvä käsitys
amerikattarista.