Ensimäisellä junalla seuraavana päivänä lähtivät Helena, hänen veljensä
ja tätinsä, Dora ja hänen äitinsä Pariisista.
Belgian ja Hollannin matka oli yhtämittaista nautintoa Charleylle.
Hänen ystävänsä Willie Grey tuli häntä tapaamaan Brysseliin ja saattoi
häntä museosta museoon. Vanhan Euroopan hitaasti ja murheellisesti
kootussa aarteistossa tunsi hän, samoin kuin monet hänen kansalaisensa,
niitä vaikutelmia, jotka yksin voivat virkistää liike-elämän kuumeen
polttamia hermoja.
Helena ja Dora eivät tunteneet ennestään Belgiaa eikä Alankomaita. Se
oli heille uusi vanhan maailman kirja, jota he tutkivat hyvin uteliaina
ja joka viehätti heitä omaperäisyydellään. Pienet kylät, jotka ovat
niin hiljaisia kuin rukous, joiden vanhuus on niin liikuttava,
herättivät heissä hämmästystä ja kunnioitusta. Kankeat ja räikeät
kansallispuvut, tyynet kasvot, hiljainen ja vakaa elämänvietto huvitti
ja kiinnitti heidän mieltään. Siitä huolimatta näki rouva Ronald
mielellään Sveitsiin-lähdön ajan lähenevän tavatakseen siellä markiisi
ja markiisitar Vergan. Hän oli erinomaisen nopeasti kiintynyt tähän
rouva d'Anguilhonin luona tapaamaansa amerikattareen.
Rouva Verga oli hyvästä washingtonilaisesta perheestä. Nuorena tyttönä
oli hän paljon seurustellut ulkolaispiireissä. Siellä oli hän tehnyt
puolisonsa, erään roomalaisen, Italian lähetystön sotilasasiamiehen
tuttavuutta.
Hänellä oli sangen sievät kasvot, joille siniset, hilpeää ja
hyväntahtoista sielua kuvastavat silmät antoivat eloa. Ollen kukaties
enemmän loistoa rakastava kuin lahjakas oli hän lapsellisen onnellinen
markiisitar-arvostaan ja Rooman ylhäisöön kuulumisesta. Hänen vilpitön
luonteensa oli hankkinut hänelle paljon ystäviä. Hänen salonkinsa oli
kaikkein vilkkaimpia. Hänen yksinkertainen ja suora luonteensa esti
häntä näkemästä puoltakaan niistä juonista, joita punottiin hänen
silmäinsä edessä. Hän sanoi rakastavansa italialaisia sen vuoksi, että
he ovat niin vaiteliaita ja että heidän kanssaan saattoi puhua niin
paljon kuin tahtoi. Markiisia ei pidetty uskollisena aviomiehenä.
Toiset uskoivat, että markiisitar ei tiennyt mitään, toiset taas, ettei
hän ollut mitään tietävinään.
Joka tapauksessa sanoi hän olevansa mitä onnellisin vaimo. Rouva Verga
oli puhellut rouva Ronaldille ja Doralle usein siitä seurapiiristä,
jossa hän eli. Hän oli kehoittanut heitä viettämään talven Roomassa,
luvaten hankkia heille kaikkia ajateltavia huvituksia, esittää heidät
ylhäisöpiireille.
Vihdoin oli Helena todella ruvennut ajattelemaan, olisiko mahdollista
taivuttaa herra Ronald tähän matkaan. Hänen mieleensä johtui ensimäisen
Eevan arvoinen aate. Herra Ronald, joka erikoisesti harrasti
myrkkytiedettä, oli monta kertaa pahoitellut, ettei ollut voinut
löytää sitä myrkkyä, jota Borgiat käyttivät. Hän koetti herättää
miehensä mielenkiintoa selittämällä, että hän markiisi Vergan tai tämän
ystävien kautta saisi mahdollisimman suuren vapauden tutkia Vatikaanin
salaisimpia arkistoja.
Neiti Carrollia puolestaan kiehtoi ajatus saada viettää talvikausi
Roomassa ja ottaa osaa ihaniin ketunmetsästyksiin, joista rouva Verga
oli hänelle kertonut. Ja sitten päästä hoviin, nähdä läheltä noita
ruhtinaita ja herttuoita, joiden historialliset ja sointuvat nimet
häntä aina olivat hurmanneet! Se oli perin houkuttelevaa, sitäkin
enemmän, kun hänellä oli mainio tekosyy pidentää oloansa Euroopassa:
hänen äitinsä terveys, jossa oli paljon toivomisen varaa, ja joka
lääkärien lausuman mukaan vaati lempeätä ilmanalaa ja rauhaisaa elämää.
Markiisittaren sanat tekivät molempien naisten mielikuvituksessa
hiljaista, mutta varmaa työtä.
Amsterdamista kirjoitti Helena miehelleen yhden viehättäviä
kirjeitänsä, täynnä hienoja ja omaperäisiä huomioita. Tapansa mukaan
höysti hän sitä herttaisilla hyväilysanoilla. Mutta lausui lopuksi
haluavansa viettää talven Italiassa. Hän vakuutti herra Ronaldin
tarvitsevan lomaa eikä voivan sitä missään viettää miellyttävämmin kuin
Roomassa. Ja syötiksi sijoitti hän kirjeeseensä vielä suunnittelemansa
mahdollisuuden päästä etsimään Borgiain kuuluisaa myrkkyä. Tämä kirje
oli todella naisdiplomatian mestariteos. Hän pani sen kuoreen juuri,
kun Dora tuli hänen huoneeseensa, kimppu kirjeitä kädessään.
— Onko teillä mitään postiin annettavaksi? kysyi hän.
— On, vastasi rouva Ronald antaen hänelle kirjeensä.
— Lyön vetoa, että arvaan mitä kirjoitatte Henrikille.
— No, mitä kirjoitan?
— Että haluatte viettää talven Italiassa, yksinkertaisesti... Minä
sanon saman asian Jackille.
— Oh, Dody! siinä teette väärin!... Minä, minä olen naimisissa eikä
mikään estä herra Ronaldia tulemasta minua tapaamaan... kun taas te...
— Lykkään herra Ascottin onnettomuutta, siinä kaikki!... Leikki
sikseen, nuo herrat eivät tule olemaan tyytyväisiä. Sen pahempi. Se on
kehittävä heidän luonnettansa. Tiedän tosin, että meillä on aina vapaus
tehdä mitä tahdomme; mutta he voivat häiritä meidän iloamme rettelöillä
ja nuhteilla. Meidän täytyy tukea toisiamme... Henrik on teille paha
papu purtavaksi. Te olette luvannut palata lokakuussa: jos lykkäätte
paluunne, raivostuu hän. Hän ei voi sietää sananpitämättömyyttä.
Ronaldit ovat siinä suhteessa hirveän ankaria.
Kapinan henkäys levitti hieman Helenan sieraimia.
— Hyvä on, sanoi hän, saamme nähdä.
Anatomi, joka tutkii ihmisruumista, joutuu aina hämmästyksen ja
ihmetyksen valtaan nähdessään, kuinka pienintä myöten tarkat
ne yksityisosat ovat joista se on kokoonpantu, kuinka luonto
käyttää hyväkseen hienointa säiettä, pikkuriikkisintä hiukkasta.
Ihmiskohtaloissa käyttää Kaitselmus samaa ihmeellistä huolittelua. Se
ottaa kaukaa, sangen kaukaa tarvitsemansa välineet. Sanasta, katseesta,
kädenliikkeestä panee se alkuun järkyttävän draaman tai jumalaisen
ilon, jotka vuorostaan synnyttävät tuhansia tunteita ja saavat
arvaamattomia seurauksia.
Rouva Ronaldin ja rouva Carrollin tulo Pariisiin, heidän tuttavuutensa
markiisitar Vergan kanssa, Helenan ja kreivi Sant'Annan kohtaus
edustivat jo suunnatonta Kaitselmuksen työtä, olojen hämmästyttävää
yhteensattumaa, eliöiden, asiain, juoksevain ainesten yhtymää, mihin
yksinkertaisen romaaninkirjoittajan ymmärrys hukkuu, mutta joita
tutkiessa ajattelija ja sielutieteilijä voivat helposti kohdata
toisensa ja löytää kenties todisteita ja valon tuiketta.