Edelliset. Hilja (Tulee).
_Peltola_ (Einarille). A-autahan nyt vä-vähä. (Hiljalle) Jo-joko
ne-neiti on lu-lukenut ki-kirjeeni?
_Hilja_. Jo luin.
_Peltola_. No, o-onko mi-minulla siis to-toivoa?
_Hilja_. Anteeksi, minun täytyy kieltää, olen luvannut mennä toiselle.
_Peltola_. To-toiselle! Ku-kuka o-on tu-tuo to-toinen?
_Hilja_. Einar Salmela.
_Peltola_. Ta-tahdotko sinä E-Einar riistää mi-mi-nulta mo-morsiamen?
_Einar_. Me olemme jo rakastaneet toisiamme kauan...
_Hilja_. En voi enään ketään toista rakastaa...
_Peltola_ (Erikseen). Mi-mi-minä en siis saa häntä! (Ääneen)
I-isä-vainajasi oli pa-ras ystäväni... en ta-tahdo pa-pahoitttaa hänen
po-poikansa mi-mieltä... mi-minäkin sen ve-verran ymmärrän, e-että sinä
olet so-sopivampi Hi-hiljalle. O-ottakaa mi-minun pu-puolestani
toisenne ja o-olkaa o-onnelliset.
_Einar_. Kiitos, setä Peltola. Te olette jalomielinen!
(Pudistaa Peltolan kättä).
_Hilja_. Kiitos minunkin puolestani! Mutta vielä pyytäisin teiltä yhden
palveluksen...
_Peltola_ Mi-mikä se o-olisi?
_Hilja_. Pyytäisin teitä puhumaan puolestamme isälleni... tehän
tunnette Einarin...
_Peltola_. Ky-kyllä! Pa-parempaa mi-miestä ei Hi-Hilja voi sa-saada.
Teen vo-voitavani.
_Hilja_ (On katsonut ikkunasta). Isä tulee!
_Peltola_. Jo-joko hän tulee, ky-kyllä minä pu-puhun...
_Einar_. Ja minä olen täällä!
(Riisuu kiireesti aamutakin ja myssyn ja panee ne tuolille.)
_Hilja_. Mene sinä minun huoneeseeni, Einar! (Peltolalle)
Ymmärrättehän!
(Työntää Einarin edellään ulos perältä).
_Peltola_ (Nauraa). Ha-hauskoja ve-ve-veitikoita, mu-mutta mi-minun
tä-täytyy jä-jäädä vanhaksi pojaksi.
(Hilja tulee).
_Hilja_. Älkää sanoko isälle mitään! Hän ei saa tietää Einarin olevan
täällä.
_Peltola_. Ky-kyllä y-ymmärrän!