Kun elämä oli jättänyt hänet osattomaksi, kun se ei ollut pannut hänen
sydäntänsä sykkimään, ei rintaa kertaakaan riemuitsemaan, kun koko
elämä näytti hänestä alentavalta erehdykseltä, päämäärättömältä
taipaleelta -- elämä ilman tehtävää, ilman tarkoitusta, ilman
rakkautta.
Vai oliko hän kenties liikoja vaatinut, kaivannut sitä, joka
ihmismaailmaan oli mahdotonta?
Ehkä oli. Ehkä elämä ei ollutkaan elämää, oli kuolevien leikkiä,
veretöntä unta, josta havahduttua sen mahti katosi.
Kuinka paljon katkeruutta se kuitenkin oli tuottanut!
"Elämä!"
Ja hänen silmänsä tuijottivat kauas. Hän näki jotakin, näki niin
selvästi, ja heikko, särkynyt hymy levisi hänen kasvoillensa.