Imbozwille taikatemppujemme esimakua, minkä arvelin olevan hänelle
tarpeellista. En ollut aivan varma, heijastaisiko tavallinen kuvastin
kyllin paljon kuumuutta, ja otin senvuoksi taskustani hyvin voimakkaan
polttolasin, jota joskus olin käyttänyt sytyttäjänä säästääkseni
tulitikkuja, ja pitäen kuvastinta toisessa kädessäni ja polttolasia
toisessa etsin kokeelle sopivan asennon. Babemba ja tietäjävelho olivat
niin kiivaassa sanasodassa, ettei kumpikaan näyttänyt huomaavan, mitä
oli tekeillä. Asetin polttopisteen oikeaan ja suuntasin yhtyneet säteet
suoraan Imbozwin rasvattuun tukan huippuun, aikoen hänen huomaamattaan
polttaa siihen reiän. Mutta sattumalta tuo tukkalaite olikin pantu
kokoon jostakin hyvin helposti syttyvästä aineesta, luultavasti
kaislasta tai kamferttipuusta. Joka tapauksessa se kolmekymmentä
sekuntia myöhemmin leimusi kirkkaassa tulessa kuin tuohus.
"Ou!" sanoivat kafferit, jotka sen huomasivat. "Kautta tätini hengen!"
huudahti Stephen. "Näetkö, näetkö!" hihkui Babemba ihastuneena. "Nyt
näet, sinä täyteen puhallettu rakko, että maailmassa on suurempiakin
tietäjiä kuin sinä!"
"Mitä on tapahtunut, sinä koiranpenikka, kun pilkkaat minua?" kirkui
hurjistunut Imbozwi, joka yksin ei ollut huomannut mitään tavatonta.
Mutta samassa hänessä heräsi epäilys, hän pisti käden tukkaansa, mutta
vetäisi sen heti pois ulvahtaen. Sitten hän hyppäsi ilmaan ja alkoi
tanssia, mikä tietysti vain kiihdytti tulta, joka nyt oli päässyt
sytyttämään talin ja kumin. Zulut riemuitsivat; Babemba taputti
käsiään; Stephen purskahti tyhmään naurunpuuskaan. Minä puolestani
säikähdin. Lähelläni oli suuri puuvati, jollaisia kafferit valmistavat
ja josta kahvipannu oli täytetty, onneksi vielä puolillaan vettä.
Tartuin siihen ja juoksin häntä kohti.
"Auta minua, valkea herra!" hän ulvoi. "Sinä olet maailman suurin;
tietäjä ja minä olen orjasi."
Tässä keskeytin puhetulvan kaatamalla vadin ylösalaisin hänen palavaan
päähänsä, joka katosi vatiin kuin kynttilä sammuttajan alle. Savua ja
pahaa hajua tuprusi vadin alta, ja vesi kasteli yltyleensä Imbozwin,
joka seisoi liikkumattomana. Kun olin varma, että tuli oli sammunut,
nostin vadin neuvottoman noidan päästä, josta ylväs koristus nyt oli
poissa. Pieniä palohaavoja lukuunottamatta hän ei ollut vahingoittunut,
sillä olin toiminut oikeaan aikaan; hän oli ainoastaan tullut
kaljupäiseksi, sillä hiiltyneet hiukset tippuivat koskettaessa juuriaan
myöten päästä.
"Se on poissa", hän sanoi hämmästyneellä äänellä tunnustellessaan
päänahkaansa.
"Niin", minä vastasin, "aivan poissa. Taikakilpi toimi hyvin, vai
mitä?"
"Voitko panna sen takaisin, valkea herra?" hän kysyi.
"Se riippuu omasta käytöksestäsi", minä vastasin.
Sitten hän sanaakaan sanomatta kääntyi ja asteli sotilasten luo, jotka
ottivat hänet nauruhuudoin vastaan. Imbozwi ei nähtävästi ollut
suosittu henkilö, ja hänen avuttomuutensa ilahdutti heitä.
Babembakin riemuitsi. Hän ei osannut kyllin kiittää taikatemppuamme ja
ryhtyi heti valmistuksiin kuljettaakseen meidät kuninkaansa luokse
pääkaupunkiin, jonka nimi oli Beza, vakuuttaen, ettei meidän tarvinnut
pelätä mitään vaaraa hänen eikä sotilasten puolelta. Ainoa, joka ei
näyttänyt antavan arvoa taidollemme, olikin Imbozwi itse. Kun hän
lähti, huomasin hänen silmässään katseen, joka puhui katkeraa vihaa, ja
ajattelin jo mielessäni olleeni typerä käyttäessäni polttolasia,
vaikkakaan en totisesti ollut aikonutkaan sytyttää hänen tukkaansa.
"Isäni", sanoi Mavovo minulle jälkeenpäin, "olisi ollut parempi antaa
tuon käärmeen palaa kuoliaaksi, sillä siten olisitte tappanut hänen
myrkkynsä. Olen itsekin jonkinlainen taikuri ja tiedän, ettei
veljeskuntamme vihaa mitään muuta niin suuresti kuin naurun alaiseksi
joutumista. Olette pilkannut häntä koko kansan edessä, ja sitä hän ei
unohda, Macumazahn."
IX.
KUNINGAS BAUSI.
Puolen päivän aikaan me läksimme Bezan kaupunkia kohti, missä kuningas
Bausi asui ja jonne meidän piti ehtiä seuraavana iltana. Muutamia
tunteja rykmentti marssi edessämme tai oikeammin ympärillämme, mutta
kun valitimme Babemballe melusta ja tomusta, heti hän aivan liikuttavan
luottavaisena lähetti sen edemmä. Sitä ennen hän kuitenkin pyysi meitä
vannomaan "äitimme kautta", mikä oli monille Afrikan heimoille pyhin
vala, ettemme koettaisi karata. Tunnustan, että epäröin antaessani
vastausta, sillä en ollut kovin rakastunut noihin mazitu-miehiin ja
pelkäsin, ettei meillä olisi suuria mahdollisuuksia heidän maassaan,
varsinkin kun olin Jerryn kautta saanut kuulla, että voitettu Imbozwi
oli lähtenyt sotilasten joukosta jollekin omalle asialleen. Jos olisi
ollut vallassani, olisin mieluummin koettanut livahtaa takaisin
pensaikkoon ja rajan toiselle puolen sekä metsästää siellä muutamia
kuukausia kuivan vuodenajan kestäessä ja ponnistellessani etelään päin.
Se oli zulu-metsästäjäinkin ja Hansin toivomus, puhumattakaan Sammysta.
Mutta kun mainitsin siitä Stephen'ille, hän rukoili minua hylkäämään
koko ajatuksen.
"Katsos, Quatermain", hän sanoi, "minä olen lähtenyt tähän
jumalanhylkäämään maahan saadakseni tuon suuren Cypripediumin, ja sen
tahdon saada tahi kuolla. Mutta", hän lisäsi, katsellen meidän kalpeita
kasvojamme, "minulla ei ole oikeutta leikitellä teidän hengillänne,
niin että jos pidätte yritystä liian vaarallisena, minä jatkan matkaa
yksin tämän vanhan Babemban seurassa. Vaikka kaiken muunkin jättäisimme
huomioonottamatta, minun mielestäni yhden meistä on joka tapauksessa
mentävä Bausin kylään saakka siltä varalta, että tuo herrasmies, jota
nimität Veli Johannekseksi, tulisi sinne. Lyhyesti sanoen olen tehnyt
päätökseni, joten puhuminen ei enää auta."
Minä sytytin piippuni ja katselin hetkisen tuota itsepäistä nuorta
miestä sekä ajattelin asiaa joka näkökannalta. Lopulta tulin siihen
päätökseen, että hän oli oikeassa ja minä väärässä. Oli totta, että
lahjomalla Babemban tai jollain muulla tavoin olisimme kyllä päässeet
vielä kauniisti peräytymään ja välttäneet monta vaaraa. Toiselta puolen
emme olleet tulleet tähän kaukaiseen paikkaan peräytyäksemme. Edelleen,
kuka oli kustantanut matkamme tänne? Stephen Somers, joka tahtoi jatkaa
matkaa. Vihdoin, puhumattakaan siitä mahdollisuudesta, että löytäisimme
Veli Johanneksen, jota kohtaan en tosin enää tuntenut mitään
velvoituksia, sen jälkeen kuin hän Durban'issa oli jättänyt meidät
pulaan, en pitänyt siitä ajatuksesta, että joku olisi vienyt minusta
voiton. Olimme lähteneet liikkeelle matkustaaksemme salaperäisen
villikansan maahan, joka palveli jumalanaan apinaa ja kukkaa, ja yhtä
hyvin voimme siis jatkaakin matkaa kunnes olosuhteet kävisivät
ylivoimaisiksi. Vaaroja on sitäpaitsi kaikkialla; joka kääntyy takaisin
vaaran pelossa, ei milloinkaan elämässä tule menestymään.
"Mavovo", sanoin nyt, osoittaen Stephen'iin piipullani, "_inkoosi_
Wazela ei halua paeta. Hän tahtoo jatkaa matkaa pongo-kansan maahan,
jos suinkin vain sinne pääsemme. Ja sinun tulee muistaa, Mavovo, että
hän on maksanut kaikki; olemme hänen palkkalaisiaan. Sitäpaitsi hän
sanoo, että jos me pakenemme, hän aikoo jatkaa yksin eteenpäin näiden
mazitujen seurassa. Mutta jos joku metsästäjistäsi haluaa livahtaa
tiehensä, silloin hän ei valitse keinoja, enkä minäkään. Mitä sanot
siihen?"
"Sanon, että vaikka Wazela on nuori, hän on päällikkö, jolla on suuri
sydän, ja että minne hän menee, sinne minäkin menen, niinkuin toivon
muidenkin joukostamme tekevän. Minä en pidä tuosta mazitu-kansasta,
sillä jos heidän isänsä ovatkin olleet zuluja, äidit ovat olleet
alhaista kansaa. He ovat sekarotuisia, ja pongoista taas en ole kuullut
muuta kuin pahaa. Mutta hyvä härkä ei milloinkaan käänny valjaissaan
yhden mutakuopan takia. Menkäämme eteenpäin, sillä vaikka vajoisimmekin
suohon, mitä, sillä olisi väliä? Sitäpaitsi Käärmeeni sanoo minulle,
että me emme vajoa, emme ainakaan kaikki."
Päätimme siis, ettemme koettaisikaan peräytyä. Sammy tosin olisi
halunnut, mutta kun tosi tuli eteen ja hänelle tarjottiin toinen
jäljellä olevista aaseista ja niin paljon ruokaa ja ampumavaroja kuin
hän voi mukanaan kuljettaa, silloin hän muutti mielensä.
"Pidän parempana, mr. Quatermain", hän sanoi, "kohdata loppuni
jalosyntyisten, ylevien sielujen seurassa kuin tuntemattomissa
olosuhteissa seurata yksinäistä polkua kohti välttämättömyyttä."
"Viisaasti ajateltu, Sammy", minä vastasin; "ja odottaessasi tuota
välttämättömyyttä ole hyvä ja mene keittämään päivällistä."
Jätettyämme epäilyksemme me jatkoimme matkaa verraten mukavasti, sillä
paenneitten kantajain sijasta meillä oli nyt uusia huolehtimassa
ruoastamme. Babemba kulki kanssamme ainoastaan yhden päivystäjän
seuraamana, ja häneltä saimme paljon tietoja. Saimme kuulla, että
mazitu-kansa oli suuri kansa, joka voi saada kokoon viisi- tai
seitsemäntuhatta keihäsmiestä. Heidän perimätietonsa kertoi, että he
olivat tulleet etelästä ja olivat samaa heimoa kuin zulut, joista he
olivat kuulleet huhuja. Monet heidän tavoistaan, puhumattakaan
kielestä, olivat hyvin samallaisia kuin Zulu-maassa. Sotilasjärjestö ei
kuitenkaan ollut niin täydellinen, ja muutenkin he tekivät minuun
alemman heimon vaikutuksen. Eräässä seikassa kuitenkin, nimittäin
talojen rakentamisessa, he näyttivät edistyneemmiltä, sillä monissa
kylissä, joiden läpi kuljimme, huomasimme talot paremmiksi. Ovetkin
olivat kafferien mehiläisen reikäin sijasta niin korkeat, että niistä
voi astua sisään suorana.
Eräässä tällaisessa talossa nukuimme kerran matkamme varrella ja muuten
meillä olisi ollut hyvin mukavaa, elleivät lukemattomat kirput ajan
pitkään olisi ajaneet meitä pihalle. Muuten mazitut olivat hyvin
zulujen kaltaisia He asuivat kylissä ja harjoittivat karjanhoitoa;
heitä hallitsivat päämiehet ylipäällikön eli kuninkaan johdolla; he
olivat taikauskoisia ja uhrasivat esi-isäinsä hengille sekä uskoivat
jonkinlaiseen hämärästi tunnettuun ja mahtavaan jumalaan, joka johti
maailman tapahtumia ja ilmaisi tahtonsa tietäjien välityksellä.
Lopuksi he olivat ja ovat luultavasti vieläkin soturikansa, joka
rakasti taistelua ja teki kaikenlaisilla tekosyillä ryöstöretkiä
naapuriheimojen keskuuteen, surmaten miehet ja anastaen vaimot ja
karjan. Omat hyveensäkin heillä oli, he olivat nimittäin luonnostaan
ystävällisiä ja vieraanvaraisia, joskin vihollisia kohtaan kovin
julmia. Sitäpaitsi he inhosivat orjakauppaa ja sen harjoittajia,
sillä heidän sanojensa mukaan oli parempi tappaa mies kun riistää
häneltä vapaus. Ihmissyöntiäkin, joka on niin yleinen noissa Afrikan
pimeissä osissa, he vihasivat ja tunsivat etupäässä juuri sentakia
suurta vastenmielisyyttä pongo-kansaa kohtaan, jota pidettiin
ihmissyöjärotuna.
Matkamme toisen päivän iltana, kuljettuamme läpi kauniin ja viljavan
ylänkömaan, joka oli vesirikasta ja vapaata viidakoista muualla paitsi
laaksoissa, me saavuimme Bezaan. Kaupunki sijaitsi avaralla tasangolla,
jota ympäröivät matalat vuoret ja vyöhyke viljeltyä maata kauniine
maissi- ja muine vainioineen, jotka olivat kypsät leikattaviksi.
Jollain tavoin se oli varustettukin, s.o. koko kaupunkia ympäröi
korkea, ylitsepääsemätön hirsiaita, jota vahvistivat molemmin puolin
istutetut okaiset päärynäpuut ja kaktukset.
Aitauksen sisäpuolella kaupunki oli jaettu kortteleihin, kukin eri
ammattikuntia varten. Niinpä yhtä osaa nimitettiin Rautasepän
kortteliksi; toista Sotilaan kortteliksi; kolmatta Maanviljelijän
kortteliksi; neljättä Nahkaräätälin kortteliksi j.n.e. Kuninkaan, hänen
vaimojensa ja palvelijainsa asunnot olivat lähellä pohjoista porttia,
ja niiden edustalla oli puoliympyrään rakennettujen majain
reunustamana avara piha, johon tarpeen tullen voi ajaa karjan. Meidän
siellä ollessamme sitä kuitenkin käytettiin markkinatorina ja
harjoituskenttänä.
Astuimme kaupunkiin, jonka asukasluku lienee ollut hyvin suuri,
eteläportista. Se oli luja hirsiportti, ja sen sisäpuolella oli
metsäinen mäki, jonka läpi kulki tie. Juuri auringon laskiessa
marssimme vierasmajoja kohti pitkin jotakin keskuskatua, jonka vierillä
seisoi paikkakuntalaisia meitä töllistelemässä. Majamme olivat Sotilaan
korttelissa lähellä kuninkaan taloa, ja niitä eristi ympäristöstä
aitaus.
Ohikulkiessamme ei kukaan kansasta puhunut mitään, sillä kansa on
luonnostaan kohteliasta; minusta näytti sitäpaitsi, että he katselivat
minua kauhunsekaisella uteliaisuudella. He vain tuijottivat, silloin
tällöin joku sotilas tervehti kohottamalla keihästään. Babemba, jonka
kanssa olimme tulleet hyviksi ystäviksi, vei meidät majoihimme, jotka
olivat hyvät ja siistit.
Siellä kaikki omaisuutemme, m.m. pyssyt, jotka olimme koonneet juuri
ennen orjain pakoa, pantiin yhteen huoneeseen ja sen eteen
mazitu-vahti. Aasit sidottiin aitaan vähän matkan päähän. Aitauksen
ulkopuolella seisoi toinen asestettu mazitu-vahti.
"Olemmeko vankeina täällä?" kysyin Babembalta.
"Kuningas vartioi vieraitaan", hän vastasi arvoituksellisesti. "Onko
valkeilla herroilla mitään asiaa kuninkaalle, jota tänä iltana menen
puhuttelemaan?"
"On", minä vastasin. "Sano kuninkaalle, että olemme sen miehen veljiä,
joka toista vuotta sitten leikkasi ajoksen kuninkaan ruumiista ja jota
kohtaamaan olemme tänne tulleet. Tarkoitan pitkäpartaista valkoista
herraa, jota teidän mustain keskuudessa kutsutaan nimellä Dogeetah."
Babemba hätkähti. "Tekö Dogeetah'in veljiä! Minkävuoksi ette sitten
koskaan ennen ole maininneet hänen nimeään ettekä aikaa, jolloin hän
tulee kohtaamaan teitä tänne? Tietäkää, että Dogeetah on meidän
keskuudessamme suuri mies, sillä hän on ainoa mies, jonka kanssa
kuningas on solminut veriveljeyden liiton. Mitä kuningas on, samaa on
myöskin Dogeetah mazitu-kansan keskuudessa."
"Emme ole maininneet hänen nimeään senvuoksi, että emme heti halua
puhua kaikesta, Babemba. Mitä siihen tulee, koska Dogeetah tulee meitä
kohtaamaan, siitä en ole varma; olen varma vain siitä, että hän tulee."
"Niin, herrani Macumazahn, mutta koska, koska? Sen kuningas varmasti
tahtoo tietää, ja se teidän on sanottava hänelle. Herra", hän lisäsi
ääntään alentaen, "te olette suuressa vaarassa täällä, missä teillä on
paljon vihollisia, sillä valkoihoisten ei ole lupa astua tähän maahan.
Jos haluatte pelastaa henkenne, ottakaa varteen neuvoni ja valmistukaa
huomenna sanomaan kuninkaalle, milloin Dogeetah, jota hän rakastaa,
ilmestyy tänne puhumaan puolestanne, ja pitäkää huolta, että hän
ilmestyy hyvin pian ja teidän mainitsemananne päivänä. Sillä muuten
hän tullessaan, jos hän nimittäin tulee, saattaa löytää teidät
puhumattomassa tilassa. Nyt minä, ystävänne, olen puhunut, ja loppu on
teidän vallassanne."
Muuta sanomatta hän nousi, hiipi ulos majasta ja läpi aitauksen portin,
missä vartija väistyi syrjään, antaen hänelle tietä. Samassa minäkin
nousin tuoliltani ja hypin raivoissani ympäri huonetta.
"Ymmärrätkö, mitä tuo hemmetin" (pelkään, että käytin vahvempaa sanaa)
"vanha narri sanoi?" huudahdin Stephen'ille. "Hän sanoo, että! meidän
on valmistuttava määräämään tarkalleen päivä, jona tuo toinen hemmetin
vanha narri, Veli Johannes, ilmestyy Bezan kaupunkiin, ja ellemme sitä
voi, hakataan päämme poikki, kuten luultavasti jo kaikki on
järjestettykin."
"Hyvin tukalaa", Stephen vastasi. "Bezaan ei kulje pikajuna ja vaikka
kulkisikin, emme voi olla varmat, että Veli Johannes matkustaisi sillä.
Kai Veli Johannes _on olemassa_?" hän lisäsi miettiväisenä. "Minun
mielestäni hänellä on paljon yhtäläisyyttä -- mr. Harris'in kanssa."
"Oi, kyllä hän on olemassa, tai oli ainakin", minä selitin. "Minkä
tähden tuo sekapäinen aasi ei voinut levollisesti odottaa meitä
Durban'issa, sen sijaan että lähti Zulu-maan pohjoisosiin ajamaan
perhosia ja taittamaan säärensä tai niskansa, jos nimittäin niin on
käynyt?"
"Enpä totisesti tiedä. On vaikea ymmärtää omiakaan vaikuttimiaan, saati
sitten Veli Johanneksen."
Sitten istuuduimme jälleen tuoleillemme ja tuijotimme toinen toiseemme.
Samassa Hans hiipi sisälle ja kyyristyi jalkoihimme. Hän olisi kyllä
voinut kävelläkin sisälle, kun kerran oviaukko oli olemassa, mutta hän
ryömi mieluummin nelin kontin, en tiedä miksi.
"Mikä hätänä, sinä ruma sammakko?" kysyin ilkeästi, sillä hän muistutti
suuresti sammakkoa; leuan alla oleva nahkakin liikkui kuin sammakon.
"Baas on huolestunut", huomautti Hans.
"Luulenpa olevani", vastasin, "ja niin olet sinäkin sinä hetkenä,
jolloin kiemurtelet mazitu-sotilaan keihään päässä."
"Heillä on leveät keihäät, jotka tekevät suuren reiän", huomautti Hans
jälleen, mutta silloin minä nousin aikoen potkaista hänet ulos
huoneesta, sillä hänen keksintönsä olivat epämiellyttäviä kuten
tavallisestikin.
"Baas", hän jatkoi, "minä olen kuunnellut -- tämän majan seinässä on
erittäin hyvä kuuntelureikä, jos makaa seinää vasten ja on nukkuvinaan.
Minä kuulin kaikki ja ymmärsin suurimman osan säitä, mitä puhuitte tuon
toissilmäisen pakanan ja baas Stephen'in kanssa."
"No niin, sinä pieni käärme, ja entä sitten?"
"Sitä vain, baas, että ellemme halua kuolla tässä paikassa, mistä ei
ole olemassa pelastumisen mahdollisuutta, on hyvin tarpeellista, että
hankitte tarkasti tietoonne, minä päivänä ja hetkenä Dogeetah aikoo
tulla."
"Kuule, sinä keltainen höpäkkö", minä huudahdin, "jos sinäkin alat
tuota leikkiä, niin --" mutta samassa pysähdyin, kun huomasin, että
olin antamaisillani kiivaudelleni vallan, ja ajattelin, että minun oli
parempi kuunnella mitä Hansilla oli sanottavaa, ennenkuin annoin vihani
purkautua.
"Baas, Mavovo on suuri tietäjä; sanotaan, että Mavovon Käärme on
rehellisin ja mahtavin koko Zulu-maassa, lukuunottamatta hänen
opettajaansa, vanhaa Zikalia yksin. Hän on sanonut sinulle, että
Dogeetah makaa jossakin jalka vioittuneena, mutta tulee tänne meitä
kohtaamaan; epäilemättä hän voi sanoa senkin, milloinka hän tulee. Minä
kysyin häneltä, mutta ei hän pane Käärmettään toimimaan minun vuokseni.
Senvuoksi teidän, baas, on kysyttävä, ehkä hän unohtaa, että nauroitte
hänen taialleen ja että hän valalla lupasi olla näyttämättä sitä teille
toiste."
"Sinä sokea", minä vastasin, "mistä tiedän, ettei Mavovon juttu ollut
kokonaan hölynpölyä?"
Hans tuijotti minuun hämmästyneenä.
"Mavovon juttuko hölynpölyä! Mavovon Käärmekö valehtelija! Oi, baas, se
johtuu siitä, että olette liian kristitty. Minäkin olen kyllä isänne,
Saarnaajan, ansiosta kristitty, mutta en niin suuressa määrässä, etten
osaisi erottaa hyvää taikaa huonosta. Mavovon Käärme valehtelija -- ja
sen sanotte sen jälkeen kuin olemme jo haudanneet hänet, joka oli
ensimmäinen metsästäjistä, jonka höyhenet mainitsivat hänelle
Durban'issa!" ja hän koetti tukahduttaa sisällistä naurua sekä lisäsi:
"No niin, baas, siinä se on. Teidän on joko kiltisti kysyttävä
Mavovolta, tai muuten saamme kaikki surmamme. Minä en siitä paljoakaan
välitä, sillä aloittaisin mielelläni vähän nuorempana jossakin muualla,
mutta ajatelkaapa, minkä melun Sammy tulee päästämään!" ja hän kääntyi
ja ryömi ulos ovesta, niinkuin oli ryöminyt sisäänkin.
"Olemmepa somassa asemassa", minä ähkyin Stephen'ille Hansin
poistuttua. "Minun, valkoihoisen miehen, joka lukuunottamatta muutamia
satunnaisia tositapauksia tiedän, että kaikki kafferien taikatemput
ovat pötyä, minun on pyydettävä pakananoitaa sanomaan sellaista, mitä
hän ei _voi_ tietää. Tarkoitan tietysti, ellemme me sivistyneet olekin
kokonaan tarttuneet tikun väärään päähän. Se on nöyryyttävää; se ei ole
kristillistä, ja menen hirteen, jos sen teen!"
"Minäpä luulen, että sinä menet -- hirteen tarkoitan -- joko teet sen
tai et", Stephen vastasi suloisesti hymyillen. "Mutta kuulepa,
ukkoseni, mistä tiedät, että se on kaikki pötyä? Meille kerrotaan
monista ihmeistä, jotka eivät ole pötyä, ja jos ihmeitä on tapahtunut,
miksei niitä voi tapahtua nyt? Mutta, olkoon, tiedän kyllä, mitä
tarkoitat, eikä maksa vaivaa puhua siitä enempää. Ja jos sinä olet
ylpeä, niin minä en ole. Koetan pehmittää Mavovon kivisen sydämen --
tiedäthän, että olemme hyvin hyvissä väleissä -- ja saada hänet
avaamaan salaisen viisautensa kirjan", ja niin sanoen hän meni.
Muutamaa minuuttia myöhemmin minut kutsuttiin ulos ottamaan vastaan
lampaanlihaa, maitoa, kotiolutta, sekä vähän viljaa ja vihreä rehua
aaseille, minkä kaiken Bausi oli lähettänyt syötäväksemme. Sivumennen
mainiten me Mazitu-maassa ollessamme elimme kuin taistelukukot. Siellä
ei tunnettukaan sitä puutetta, joka on tai oli niin yleinen
Itä-Afrikassa, missä matkustaja usein ei saa ruokaa ei hyvällä eikä
pahalla -- tavallisesti siitä yksinkertaisesta syystä, ettei mitään ole
olemassa.
Kun tämä asia oli saatu selväksi minun lähetettyäni kiitoksemme
kuninkaalle ja ilmoitettuani, että halusimme huomenna tulla häntä
puhuttelemaan ja tuoda muutamia lahjoja, minä menin etsimään Sammya
antaakseni hänelle määräyksen teurastaa ja keittää lammas. Jonkun aikaa
etsittyäni löysin tai oikeammin kuulin hänen äänensä ruokoaitauksen
takaa, joka erotti kaksi majaa toisistaan. Hän toimi tulkkina Stephen
Somers'in ja Mavovon välillä.