Aamu valkeni, muuan noita suloisia kevätaamuja. Aurinko paistoi
kirkkaasti pirtin akkunasta sisään. Muori heräsi ja alkoi kömpiä ylös.
Pantuaan ryysyjä selkäänsä, rupesi hän kahvinkeittoon. Äiti ei
nukkunut; tylsästi katseli hän huoneen kattoon, välinpitämätönnä
ympärillä olevista seikoista. Anni nukkui vielä. Muijan puuhatessa
kahvia, pani äiti kätensä ristiin. Hän näytti hiljaan rukoilevan.
Jo heräsi Annikin unestaan. Hän pyyhki silmiään ja meni äidin luo.
"Oletko, äiti, vielä kovasti kipeä?"
"Olen", lähti vain äidin huulilta.
Jonkun ajan kuluttua käänsihe äiti ja käski Annin mennä pyytämään
rouvalta maitoa. Hänen suutansa kuivasi ja mitään juotavaa ainetta ei
hänellä ollut. Yöllä oli hän juonut Annin illalla tuoman lasin maitoa.
Varmasti luottaen rouvan hyvänsydämisyyteen käski hän Annia; tuntui
kyllä äitistä oudolta lähettää pyytämään, mutta kyllä rouva toisi
pyytämättäkin, jos hän tietäisi.
Anni lähti kyökkiin ja saikin maitoa. Taaskin katsoi eukko nurjasti
äitiin, melkeinpä kadehtivaisesti.
Päivä kului menojaan. Kirkonkellon kumajava ääni kaikui kolmen
lyönnistä. Äidin sairaus ei ollut ollenkaan paranemaan päin. Kun olisi
ollut varoja käskeä lääkäriä taas tulemaan, niin olisi ollut ehkä
hyödyksi, mutta ei ollut ja ainoastaan köyhäinhuoneessa saivat köyhät
maksutta lääkärin hoitoa. Tosin olisi myös saanut, kun olisi hankkinut
todistuksen köyhäinhoidon johtokunnalta, vaan kukapa sitä hankki.
Äidin käänteleytyessä vuoteella aukeni pirtin ovi; ja kauppaneuvos astui
vihaisena sisään.
"Sinä täällä vain eläisit ja laiskottelisit talon kustannuksella! Kun
saat ilmaiseksi talossa sairastaa, niin vielä sinulle sitte ruoat! Minä
olen isäntä talossa enkä kärsi sellaista. Sinun pitää heti laittautua
köyhäinhuoneesen!" Samassa paiskasi kauppaneuvos oven kiinni. Eukko oli
käynyt kantelemassa hänelle, että sairas saa ruokaa talosta. Tuosta oli
kauppaneuvos vihastunut, ja vihan vimmoissaan astui hän pirttiin.
Voi sitä tuskaa, mikä kuvautui äidin kasvoille! Kohta muuttuivat ne
aivan vaaleiksi eivätkä edes värähtäneetkään. Hänen silmissään kuvautui
jotain kiiltävää, kentiesi, kyynelpisaroita. Ei hän voinut puhua
mitään, vaikka Anni itkein painoi kiharatukkaista päätänsä hänen
rintaansa vasten. Hänen silmänsä vaipuivat umpeen, eikä elon
värettäkään näkynyt hänen kasvoissaan.
Vähän ajan perästä aukasi äiti silmänsä, mutta hän ei voinut, hän ei
jaksanut puhua. Hänen arkatuntoisuutensa oli niin kovasti loukkautunut
noista kauppaneuvoksen sopimattomista sanoista, johon vielä tulivat
lisäksi taudin tuottamat tuskat.
Piika tuli pirttiin ja ilmoitti kauppaneuvoksen käskyn toistamiseen ja
käski Juuriskan laittautua matkaan, kaksi miestä kuului lähtevän
viemään häntä köyhäin kasarmille. Vieläpä tiesi piika, että kova kiista
oli ollut herran ja rouvan kesken, ja itkien oli rouva mennyt
kamariinsa.
Hevosen ja kärryjen kopina kuului pirtin ulkopuolelta. Hevonen
seisahtui. Sisään astui talon renki muutaman toisen miehen kanssa. He
käskivät Annin kokoamaan äitinsä pienet rihkamat kärryihin, sillä nyt
lähdettiin köyhäinkasarmille. Pian olikin se tehty. Anni totteli
nöyrästi, sillä äitikin oli hiukan toipunut ja käski Annin koota. Vähä
oli Juuren leskellä maallista hyvyyttä. Kun kaikki oli viety, nostivat
miehet myös äidin sinne. Ohkaiseen peitettiin hän, ja niin lähdettiin
köyhäinhuoneesen, joka oli toisessa päässä kaupunkia. Kärryt häilyivät
ja jyskyivät mennessä. Äidin tuskat lisääntyivät, sillä hänen elimensä
olivat liian arat kestämään tuota heilumista ja keikkumista. Viimein
päästiin perille. Tämä köyhäinkasarmi oli vanha, tiilistä tehty
rakennus pienoisen metsikön laidassa.
Miehet kantoivat äidin sinne muutamaan huoneesen, jossa jo oli kaksi
potilasta. Paha löyhkä syöksyi nenään, kun ovi avattiin. Äiti ei ollut
enää taidollaan; hän hourasi. Miehet asettivat hänet huoneen nurkkaan
ja läksivät pois. Muuan vanha mummo, joka oli sairaiden hoitaja, tuli
äitiä holhoomaan. Mummo lohdutteli Annia, joka vähitellen tyyntyikin.
Päivä oli jo sammumaisillaan, ja kaikenlainen hälinä taukosi läheisissä
huoneissa.