Johannes nousi ylös ja alkoi kävellä. Ajattelevaisena alla päin kulki
hän salin käytävämattoa.
-- Mutta sinulla, Johannes, on jotain mielessäsi. Joku suru sinua
painaa.
-- Niin. Minä olen miettinyt heittää lukemisen sikseen ja ruveta
maanmieheksi. En minä pyrikään maineen sylilapseksi, vaan olen
mielelläni kunnian äpäräpoikana.
-- Mikä sinulle nyt on pistänyt päähän! Sinä maanmieheksi! Ethän sinä
ole paljon karhia etkä taikkoa nähnytkään! Ei hyvä mies sinusta ole
maanmieheksi. Tiede on paras ala hengellesi, sillä sinne on singonnut
neronkipunoita.
-- Mutta vaikea on taistella tunteita vastaan. Pane järki ja tunne
rinnakkain, kallistu tunteen puolelle ja sinä olet olemuksesi orja!
-- Sinä puhut tunteista! Oletko rakastunut? Ja keneen?
-- Et sinä tunne häntä. Minä olen kovasti taistellut tunteitani
vastaan, mutta minä olen lannistunut. Tuo taistelu on ollut kova, sillä
minä olen koettanut noudattaa säätyni arvoa. Vasta viikko takaperin
ilmaisin isälleni aikeeni, että aivon mennä kihloihin hänen kanssaan,
ja silloin tietysti seurasi suuri ällistys isäni puolelta, sillä hän
ei tiennyt koko asiasta mitään. Sillä minä olen koettanut olla
seurustelematta lemmittyni kanssa ja olen koettanut vierottaa itseäni
hänestä. Vasta viime syksynä hänet ensi kerran näinkin, jolloin hän
tuli äitinsä luo; hän oli ollut muutamassa maaseutukaupungissa
palveluksessa.
-- Kuka hän sitte on? Sinä selität, etkä kuitenkaan selitä mitään.
-- Hän on huvilamme vahdin tyttö.
-- Sepä romantillista! Taidatpa olla todella pyörällä. Kyllä on
parasta, että unhotat hänet, sillä nykyisessä seurapiirissä ei sinua
enää pidetä minkään arvoisena, jos morsiamesi on piika.
-- En minä voi häntä unhottaa! Se oli viime syyskuun alussa, me olimme
juuri kaupunkiin muuttohommissa, kun hänen ensi kerran näin. Minä jäin
häntä katsomaan, niin ihana hän oli. Niin sanomattoman suloinen, niin
vallattoman viehättävä! Tuossa on hänen valokuvansa.
-- Onpa tyttö kaunis, se täytyy myöntää mutta minkätapainen
esimerkiksi. Hän on jotenkin korskeasti puettu ja yli säätynsä. On
ollut kaupungissa. Tällaisissa tapauksissa on vähän miettimistä.
-- Hän on neitsyeellisen puhdas! Sen minä takaan sydänverelläni. Koko
päivän oli hänen kuvansa mielessäni ja illalla minun _täytyi_ mennä
häntä tapaamaan. Sitte olen käynyt aina joskus talvella siellä.
-- Tämä on vaikea asia. Jos hänet nait, niin muuna et menesty kuin
maanmiehenä, pelkkänä maan muokkarina. Ja uskaltaa yhden tytön tähden
niin paljon! Ei, se on liikaa!
-- Mutta, hyvät herrat! Te täällä vain istutte ja juttelette, ettekä
tule pitämään seuraa naisille!
Näin lausui Emilie, avatessaan oven saliin.
-- Niin todellakin!
Berg oli hyvillään, että pääsi pois muiden ihmisten pariin, sillä tuo
Johanneksen asia oli hänen mielestään kovin arkatuntoista laatua
vierailijalle vaikkapa sukulaisellekin.
Johannes ja Berg menivät naisten huoneesen.