Suomen virallisessa lehdessä[13] oli siihen aikaan luettavana lain
määräämä kuulutus, joka herätti uteliaisuutta ja huomiota. Ilmoitettiin
nimittäin, että kaikenlaista irtainta omaisuutta, puhdasta rahaa ja
velkakirjoja oli otettu talteen epäiltävältä henkilöltä ja että ne
saattoi yön ja vuoden kuluessa periä Aulangosta kruununvouti
Rågbergiltä se, joka voi todistaa olevansa niiden omistaja. Tavarain
arvo oli melkoinen, noin 23.000 hopearuplaa, lukuunottamatta lukittua
ja avaamatonta lipasta. Ei ketään omistajaa kuulunut.
Sitä paitsi ilmoitettiin samassa lehdessä mamseli Apollonia Durinille,
jonka oleskelupaikkaa ei tiedetty, että paitsi mainittua omaisuutta
samalta epäiltävältä henkilöltä oli otettu kaksi mamseli Durinille
kuuluvaa velkakirjaa ja muutamia vähempiarvoisia, hänen nimellään
varustettuja tavaroita; mutta siihenkään ilmoitukseen ei tullut
vastausta. Huhti-, touko- ja kesäkuu kuluivat, eikä Stjernkors, vaikka
hän hiljaisuudessa tiedusteli Ahvenanmaalta mamseli Durinia, saanut
muuta selkoa kuin että hän oli jo maaliskuussa lähtenyt postiveneessä
Ruotsiin.
Se riitti kuitenkin poistamaan murheen taakan nuoren papin sydämestä.
Asianomainen oli siis elossa; mustalainen ei ollut upottanut häntä
meren syvyyteen.
Kappalainen, pastori Idegran, vetäytyi varovasti erilleen koko asiasta.
Hän toimitti niin, että kruununvouti Rågberg laillisesti määrättiin
rovasti Ödmarkin lapsien holhoojaksi; vainajan velkojat kutsuttiin
kokoon, ja huutokauppa, jossa kallisarvoinen irtaimisto oli myytävä,
siirrettiin toistaiseksi. Idegran olisi tehnyt sievoiset kaupat,
jos niin erinomaiset huonekalut, maalaukset, kirjat, hopea- ja
taide-esineet olisivat joutuneet myytäviksi vasarakaupalla Aulangon
talonpoikain keskuudessa.
Rågberg oli jäykkä herra, virkavaltainen ihan kiireestä kantapäähän,
paljoa virkavaltaisempi kuin hänen esimiehensä laamanni Åkerström;
mutta jos pestiin pois ulkokiilto, oli kankean kuoren alla kunnollinen,
rehellinen, hyvää tarkoittava virkamies. Herra Rågberg ja Stjernkors
eivät likimainkaan olleet samanlaisia mielipiteiltään, mutta he
kunnioittivat juuri parahiksi sen verran toisiaan, etteivät joutuneet
riitaan lapsista.
Kevään ja kesän tullen kävi lasten tila yhä paremmaksi, heidän voimansa
varttuivat, heidän terveytensä näytti melkein päivä päivältä edistyvän
raittiin ilman, valon, vehreyden ja toivon vaikutuksesta. Allfridan
posket pyöristyivät ja terveyden punahohde alkoi kohota niille; Beatan
mielipuolisuus haihtui kuin talvinen sumu, ja siitä jäi jäljelle vain
hajamielisyys. Isidor rupesi kaikkien ihmeeksi vähän kuulemaan ja
puhumaan. Erland Stjernkorsin vaivat alkoivat tulla runsaasti
palkituiksi, Loa Åkerström siunasi hetkeä, jolloin hän oli ruvennut
lasten opettajaksi, ja täti Milenia jupisi leikillään tyytymättömänä,
että "hupsut lapsipahat" ovat ruvenneet nukkumaan joka yö rauhassa,
joten hänellä ei ole mitään tekemistä. Voisihan mikä piika hyvänsä
hoitaa semmoisen joukkion, joka ei tee muuta kuin syö ja makaa.
Siitä onnellisesta harhaluulosta herättivät täti Milenian eräänä
ihanana kesäisenä iltapäivänä parit kiesirattaat, jotka tulla rämisivät
pappilaan. Toisissa istui kruununvouti Rågberg, toisten sisällys
esitettiin hovineuvos, tohtori Kopfschmertziksi,[14] rykmentin
lääkäriksi, joka silloin oli virkamatkoillaan maassa, mittailemassa
sotilaitten nälkävyön pituutta ja paksuutta eri seuduilla.
Stjernkors oli poissa tavallisilla kylämatkoillaan, mutta vierailu ei
koskenutkaan häntä; herrat astuivat sisään.
-- Hyvä neiti -- sanoi kruununvouti äänellä, joka ei ollut tottunut
kuulemaan vastustelemisia -- sattui niin onnellisesti, että
hovineuvos Kopfschmertz tuli kulkeneeksi Aulangon kautta tärkeillä
tutkimusmatkoillaan, ja hovineuvos lupasi olla hyvä ja katsoa Ödmarkin
lapsia ja määrätä heille terveellisen hoitotavan. Hovineuvos on
opiskellut Rostockissa, saanut tohtorinhatun Tübingenissä, ollut
lääkärinä Simbirskissä, pitänyt apteekkia Moskovassa ja päässyt
rykmentin lääkäriksi Arkangeliin. Niin laajalti toimiessanne olette,
herra hovineuvos, varmaankin saanut nähdä monta mieltäkiinnittävää
taudintapausta...
-- _Ei was_ -- virkahti hovineuvos, pitkä miehen roikale, jolla oli
tuuhea, musta poskiparta kahden puolen naamaa ja muoto kuin Mooseksen
lain kivitauluilla -- _bringen Sie mir die Subjecte, wir wollen sie ein
Bischen sondieren_.[15]
-- Olkaa hyvä, viekää meidät lasten huoneeseen! tulkitsi kruununvouti.
Täti Milenia tunsi ilmassa jotain, mikä saattoi hänet vaistomaisesti
kammoamaan mustapartaista lääkäriä, vaikka hän olikin kokonainen
hovineuvos, ja puolustautui neuvottomuudessaan sillä, etteivät lapset
ole kotona.
-- Eivätkö ole kotona? toisti kruununvouti hyvin kummastuneena.
-- _Nicht zu Hause_? tulkitsi hovineuvos itselleen ja sijoitti
alahuulensa hyvän joukon ylähuulta ulommaksi.
-- Niin tuota, lapset menivät puutarhaan; en oikein tiedä missä he
ovat, sammalsi muori, kun kauhukseen huomasi ukkospilven nousevan
holhoojan juhlalliselle otsalle.
-- Minun täytyy tunnustaa, että tässä talossa näyttää olevan hieman
omituinen tapa hoitaa sairaita lapsia, sanoi kruununvouti, äänessä hyvä
joukko pippuria, eikä siihen olisi tarvinnut paljoa lisäksi, ennenkuin
siitä olisi tullut aika väkevä annos. -- _Entschuldigen Sie_, antakaa
anteeksi; suvaitsetteko, herra hovineuvos, lähteä kävelylle puutarhaan?
Pitkää matkaa ei herrojen tarvinnutkaan astella, ennenkuin lehmusten ja
koivujen välistä kuuluvat iloiset lastenäänet ilmaisivat, mihin heidän
oli mentävä. He suuntasivat kulkunsa niitä kohti ja saapuivat kohta
pienelle miellyttävälle nurmikolle. Siinä oli neljä lasta. Allfrida ja
Isidorin hoitajatyttö, Allfridan ikäinen, hyppivät erittäin taitavasti
vipulaudalla, melkein kuin kaksi notkeata kissan poikaa, jotka
vuorotellen hyppäävät lankakerää tavoittamaan; Beata oli pitkänään
ruohikossa ja laski päivänkukan siemennuppuja; Isidor istui vaunuissaan
ihastuksissaan tyttöjen sievistä liikkeistä ja taputteli käsiään. Koko
ilo loppui äkkiä, kun herrat tulivat paikalle.
Kruununvouti Rågberg oli tavallaan helläsydäminen; hän oli varma siitä,
että niin kuuluisa lääkäri kuin hovineuvos Kopfschmertz osaisi paremmin
kuin mikään itsensä pilalle lukenut maisteri saada selville, mitä
lapset tarvitsevat. Siispä muutettiin iloinen leikki tuskastuttavaksi
tutkiskeluksi, ja lapsilta kyseltiin asioita, joista heillä ei ollut
pienintäkään aavistusta, ja kysymykset tehtiin säälimättä heidän vielä
heikkoja, herkkätuntoisia hermojaan. Siihen asti ei ollut ainoakaan
vieras päässyt heidän luokseen ilman varovaista valmistelua. Ja nyt
tuli yht'äkkiä ruma, pitkänhontelo mustapartainen herra tunnustelemaan
heidän valtasuontaan, pani suppilon heidän rinnalleen, koputteli sitä
ja puhua honisutti vierasta kieltä. Se vaikutti heidän hermoihinsa
aivan niin kuin jo olisi pitänyt edeltäkäsin aavistaa. Allfrida yritti
ensin pakoon, mutta lipesi ja sai kovan kouristuskohtauksen. Beatan
katse hämmentyi, ja säikähdys teki hänet uudelleen mielipuoleksi.
Isidor pyörtyi vaunuihinsa.
Kruununvouti seisoi hämillään ja neuvottomana, huutaen, että joku
tulisi hoitelemaan sairaita. Mutta tohtori Kopfschmertz työnsi
alahuulensa vielä hyvän joukon ylähuultaan ulommaksi ja selitti tärkeän
näköisenä, että vika oli kokonaan potilaiden väärässä hoidossa. Kaikki
tyyni oli muka vain -- keuhkotautia, ja sentähden piti lasten saada
sopivia lääkkeitä eikä heitä suinkaan saisi vaivata raittiilla ilmalla,
vaan heidät oli pidettävä tarkasti huoneissa.
Hetkisen kuluttua oli hovineuvos Kopfschmertz määrännyt lääkkeeksi
neljää juotavaa lajia, kahdenlaisia pillerejä, kuppausta ja vetohaavoja
lasten keuhkotaudin parantamiseksi.