Joosua hiipi ulos ja palasi kymmenen minuutin perästä.
-- Apumies tuli äsken, kuiskasi hän. Kuomureki, jonka on määrä viedä
lapset pois, ajoi juuri takapihaan. Mies on pukeutunut laukkuryssäksi,
mutta minä tunsin hänet käynnistä Martoisten torppariksi; häntä on
kerran susi purrut, ja sentähden hän laahaa vasenta jalkaansa. Heti kun
hän on saanut ryypyn, voimme odottaa heidän tulevan tänne. Tulkoot
vain; minulla on tässä vähän lämpimäisiä heidän varalleen, ja elleivät
he nyt saa kuumaa kylpyä, en enää koskaan tahdo varastaa nauristakaan.
Niin sanoen mustalainen ojensi tukevaa ryhmysauvaansa ja näytti
irvistäen, että hänellä hätätilan varalle oli hyvä veitsikin.
-- Joosua -- sanoi pappi vähän mietittyään -- toivoakseni riittää jo
minun täälläolonikin estämään kaikki pahat hankkeet. Mutta varmuuden
vuoksi teemme itsellemme oven ulkopuolelle varustuksen; siinä voimme
hätätilassa puolustautua pariakymmentä miestä vastaan, ja lapsiparat
saavat nukkua rauhassa.
-- Suokaa anteeksi -- vastasi rohkeapuheinen mustalainen heidän
mennessään valitulle taistelupaikalle -- lähinnä hyvää virsikirjaa ei
ole mitään parempaa asetta kuin kohtalainen ryhmysauva, ja kun pappi
komentaa ja mustalainen paukuttelee, ei paholainen sitä löylyä kestä.
Tätä ulkopuolista huonetta sanottiin seraljiksi, en tiedä, mistä
syystä, viime vuosina pidettiin tässä talvisin kanoja. Tässähän meillä
näkyy olevan yltäkyllin tarpeita _bastonadiksi_.[11]
-- _Barrikadiksi_,[12] tarkoitat?
-- Tässä on meillä barrikadiin sellaisia aineksia, että linnanrakentaja
olisi niistä kiitollinen. Ensin kuusi penkkiä ja kolme pöytää,
jalat sojossa. Sitten neljä korvoa, viisi leipätynnyriä ja
kaksi suolanelikkoa. Niiden päälle panemme kuusikymmentä
tiiltä ampumavaroiksi. Varuksen aukot tukimme niinimatoilla
ja nukkamatrasseilla. Pitkä pöytä kelpaa _masekatiksi_.
-- Miksikä?
-- Semmoiseksi komeroksi, jota sotamiehet käyttävät Haminassa ja
Viaporissa, kun pistäytyvät kuulia piiloon.
-- Ahaa! _Kasematti_.
-- No, masekatti tai kasematti, samantekevää. Mutta nyt joku kulkee
salissa. Erään asian vielä sanon teille, maisteri. Minä seison teidän
rinnallanne kuin vuori, tulkoonpa vaikka seitsemän tuhatta torpparia ja
viisitoistasataa vihaista mamselia, mutta jos salissa kävelijä on
rovastivainaja ja jos hän tulee tänne, silloin minä lähden
käpälämäkeen, vaikken ole mikään huono mies.
-- Hänet minä kyllä otan omalle osalleni, Joosua, vaikka tuskin luulen,
että kummituksen, joka kulkee seinien läpi, tarvitsisi väännellä
lukkoja. Pysy siis hiljaa ja piilossa siksi kunnes tarvitsen sinua.
Minä laskeudun myös kyyryyn kuullakseni, mitä he sanovat, kun huomaavat
tien tuketuksi.
Lyhty pantiin piiloon, ja molemmat kävivät kyyrysilleen odottamaan
vihollisen tuloa, ja askelet alkoivat kuulua yhä lähempää. Kohta
avattiinkin ovi varovasti ulkoapäin ja kolme henkeä astui sisään.
Ensimmäisenä kulki Loviisa, tinapeltinen lyhty kädessään; hänen
jäljessään tuli mamseli Apollonia Durin ja viimeisenä roteva,
laukkuryssäksi pukeutunut vanhanpuoleinen mies.
Pari askelta astuttuaan huomasi Loviisa jo, ettei kaikki ollut aivan
kuin olla piti. Hän kääntyi ja ilmoitti, että tie oli tukossa.
-- Se ei ole mahdollista! virkkoi mamseli Apollonia hiljaa.
-- Uskokaa pois, joku on ollut täällä, ärisi palvelija äkeissään. Salin
ovi oli auki, ja minä tiedän, että suljin sen illalla mennessäni alas.
-- Oletko varma siitä, että maisteri nukkuu?
-- Mitäpä hän muutakaan tekisi? Hänen huoneensa oli pimeä.
-- Eikö mies saata olla silti valveilla, vaikkei hänen huoneessaan ole
tulta? Ja semmoisiin elukkoihin kuin sinuun pitää minun luottaa! Enkö
ole sanonut sinulle, että hän on vaarallinen? lisäsi hän hiljemmin,
hampaitaan kiristäen. -- Kaikki on hiuskarvan varassa. Nyt taikka ei
koskaan. Eteenpäin; meillä ei ole aikaa viivytellä.
Loviisa alkoi vihoissaan viskellä kapineita tieltään. Yhtäkkiä hän
pysähtyi. Hän oli huomannut, että penkit, tynnyrit ja tiilet oli
aseteltu hyvinkin tarkoituksenmukaisesti. Taikausko valtasi hänet
kokonaan.
-- Rovastivainaja on siistinyt seraljin! kuiskasi hän.
Neiti Apollonia aikoi vastata, mutta silloin nousi muodoton, pörröinen
olento jättiläisen korkuisena penkkien ja tynnyrien takaa, kuului kumea
karjunta, ja tiili, jonka näkymätön käsi lennätti, sattui lyhtyyn
sammuttaen sen paikalla. Kauhusta huutaen syöksyivät molemmat naiset ja
mies jäljessä ulos vaarallisesta huoneesta. Kovien kolausten ääni
todisti, ettei hätäinen pako onnistunut tuntuvitta tappioitta.
-- Rovastivainaja on kuitenkin hyvä, nauroi Joosua viskaten päältään
pari pitkää niinimattoa, jotka hän oli ryhmysauvallaan nostanut päänsä
päälle ylös ilmaan. -- Kun he nyt tulevat alas -- ja minä toivon, että
se tapahtuisi pää edellä -- niin he vannovat kaikki kolme nähneensä
rovastivainajan papinkauhtanassa ja kaulus kaulassa ja että hän oli
puhaltanut heiltä kynttilän sammuksiin. Niin, antakaa anteeksi, se oli
vastoin käskyä, mutta kun kuulin sen pahuksen noidan puhuvan tontuista,
pälkähti päähäni ruveta menninkäiseksi...
-- Luuletko heidän palaavan ja tuovan isomman väkijoukon mukanaan?
-- Pimeässäkö? Sitäpä saisi odottaa! Tietäähän kylässä jok'ikinen
lapsikin, että rovastivainaja kummittelee yläkerroksessa, ja nyt kun he
hänet vielä näkivät ... mutta paras on olla siitä puhumatta. Minä
luulin kuulleeni jonkun yskäisevän vierashuoneessa.
-- Jää sinä tänne, minä menen etsimään mamseli Durinia.
-- Kiitoksia paljon, sanoi koira heinätukosta. Voisihan silti sattua,
ettei rovastivainaja katselisi minua kovinkaan suopein silmin, nyt kun
olen ollut ikäänkuin hänen apulaisenaan ... mutta saatanhan istuutua
johonkin nurkkaan tuonne lasten luo.
-- Hekö sitten sinua suojelisivat?
-- Miksikä ei? arveli mustalainen luottavaisesti. Semmoisen roiston
kuin minun on turvauduttava siihen, mikä on häntä parempaa. Pahuutta ja
pahoja ajatuksia ei synny nukkuvain lasten luona.
-- On hieman tottakin siinä, mitä sanot, Joosua, ja jos lapset
suojelevat meitä, niin suojelemme me luullakseni paremmin heitä, jos
vietämme yhdessä yömme heidän huoneessaan. Vallituksemme suojelee meitä
kaikilta äkkihyökkäyksiltä.
He palasivat lastenkamariin. Kaikki oli hiljaista. Stjernkors istuutui
vanhaan tuoliin ja nukahti siinä rauhattomaan uneen, pää kovaa
selkänojaa vasten. Mustalainen nukkui nurkassa. Pitkä joulukuun yö
kului muitta seikkailuitta, mutta ei suinkaan rauhallisesti.
Kymmenen tai viisitoista kertaa kuului raajarikko yön kuluessa
nakuttavan sängyn laitaan, ja joka kerran nousi vanhempi tyttö,
unissakulkija, nureksimatta antamaan hänelle juomista. Melkein yhtä
monesti hypähti mielipuoli nuorempi tyttö keskellä uniaan pystyyn
vuoteessaan ja lauloi käsiään heilutellen; ja joka kerran sai Allfrida
hänet taas rauhoittumaan levolle. Kahdelle avuttomimmalle olennolle,
mitä maailmassa oli, oli Kaitselmus suonut avuksi kolmannen, joka oli
yhtä avuton kuin hekin, mutta jolla kuitenkin näytti olevan enkelin
rakkaus ja enkelin kärsivällisyys heitä lohdutellessaan.
Myöhäisen talvipäivän ensi säde valaisi ikkunan varjostinta, kun Erland
Stjernkors heräsi viimeisestä levottomasta uinahduksestaan ja näki
puolihämärässä mustalaisen seisovan vieressään.
-- Ovatko he täällä meitä hätyyttämässä?
-- Eivät ole, vastasi Joosua. Minä kävin vähän kuulustamassa alhaalla.
Saamme huoletta raivata pois bastonadin. Mamseli Apollonia on mennyt
matkoihinsa, tiedän kyllä kenen kanssa. Loviisa itkeä ruikuttaa, piiat
ulvovat, rengit ovat kuin puusta pudonneet. Kaikki vakuuttavat, että
neidin on ryövännyt laukkuryssä. Kuusi hevosta on valmiina tallissa ja
neljä miestä tuvassa, eikä kukaan liikahda paikaltaan ajaakseen
ryöväriä ja hänen saalistaan takaa. Se, jos mikään on kaunista
alamaisten rakkautta sitä kohtaan, joka on kahdeksan vuotta hallinnut
Aulangon pappilaa.
-- Kiitetty olkoon Jumala -- sanoi Stjernkors -- että pahuuden vallat
ovat itsestään poistuneet tästä talosta. Ja nyt pois tuo synkkä verho,
sillä täst'edes on taivaan aurinko paistava kuin taivaan armo näille
orporaukoille. Ilmaa on virtaileva näihin ruttoisiin höyryihin, vapaus
on hajoittava vankilan muurit, rakkaus on sovittava, mitä sydämetön
kovuus on niin kauan rikkonut. Niin -- huudahti hän ja painoi suudelman
heränneen, hämmästyneen Allfridan otsalle -- tästä lähtien olen isänä
näille surun lapsille.