"Kun vannoo hän, niin vaadi rahaa hältä;
Jos velkaan jää, saat turhaan odottaa.
Käteinen kauppa paras, muu ei vältä;
Ota ennalta, et muuten mitään saa.
Diana, muista, soturi sen sanoo:
Miest' usko, älä mitä pojat anoo;
On kreivi narri; kreivaa sinä vain;
Hän ennalt' antaa, saatuaan ei lain.
Sun, niinkuin vannonut ma korvaas olen.
Parolles."
BERTRAM.
Hän saa juosta katulyöppiä koko armeijan lävitse, tuo runonpätkä otsassa.
2 YLIMYS.
Sehän on oma helma-ystävänne, herra kreivi; se monipuolinen kieliniekka
ja asevoipa sotasankari.
BERTRAM.
Ennenaikaan voin sietää mitä hyvänsä, paitsi kissoja, ja nyt on hän
minusta kissa.
1 SOTURI.
Huomaan kenraalimme katseista, herra, että meidän tullee pakko hirttää
teidät.
PAROLLES.
Henki säästäkää joka tapauksessa; ei siksi, että pelkäisin kuolemaa;
vaan kun olen paljon syntiä tehnyt, tahtoisin käyttää elämäni loppuajan
katumukseen. Elän vaikka vankilassa, tai jalkapuussa, tai missä tahansa,
kun vain saan elää.
1 SOTURI.
Saadaan sitten nähdä mitä tehdään, kun nyt vain suoraan tunnustatte.
Siis palaan vielä kerran tuohon kapteeni Dumainiin. Olette vastannut,
missä arvossa häntä herttua pitää ja millainen hänen miehuutensa on.
Kuinka on hänen kuntonsa laita?
PAROLLES.
Hän voisi varastaa luostarista munan. Riistämisessä ja raiskaamisessa
hän on Nessuksen veroinen.[14] Hänellä on ammattina sanansa syöminen,
ja valanrikkojana hän on vahvempi kuin Herkules. Hän, tietäkääs,
valehtelee niin kielevästi, että pian luulisitte totuutta hupsuksi.
Juoppous on hänen paras hyveensä: hän juo itsensä sikahumalaan, ja
nukkuessaan hän ei vahingoita muita kuin makuuvaatteitaan; mutta, hänen
tapansa tunnetaan ja hänelle tehdään oljista vuode. Hänen kunnostaan
minulla ei ole juuri sen enempää sanottavaa; hänellä on kaikki, mitä
kunnon miehellä ei pitäisi olla; ja mitä kunnon miehellä pitäisi olla,
sitä hänellä ei ole nimeksikään.
1 YLIMYS.
Alan jo hänestä pitää.
BERTRAM.
Tämänkö kuntosi kuvauksen tähden? Rutto hänet periköön! Minusta hän
vain on yhä enemmän kissa.
1 SOTURI.
Mitä sanotte hänen sotataidostaan?
PAROLLES.
Niin, totisesti, hän on kulkenut rumpalina englantilaisten
kulkunäyttelijäin etupäässä, -- valehdella hänen päähänsä en tahdo, --
ja muuta hänen soturitoimistaan en tiedä; paitsi että hänellä
Englannissa oli kunnia palvella Mile-end[15] nimisessä paikassa, missä
opetti nahkapoikia sulkemaan rivit. Soisin sille miehelle niin suuren
kunnian kuin suinkin, mutta tuosta asiasta en ole varma.
1 YLIMYS.
Hän on konnuudessa niin voittanut konnuuden, että on harvinaisuutena
vapautettava.
BERTRAM.
Rutto hänet syököön! Hän on yhä ja aina kissa.
1 SOTURI.
Koska hänen ominaisuutensa ovat niin surkean arvoisia, niin ei minun
tarvis teiltä kysyäkään, voiko häntä kullalla houkutella kapinaan.
PAROLLES.
Suutarin markasta hän on valmis myymään autuutensa vapaatilan
etuuksineen päivineen ja näin riistämään kaikilta jälkeläisiltäänkin
ikuisiksi ajoiksi perintövallan ja oikeuden siihen.
1 SOTURI.
Millainen on hänen veljensä, se toinen kapteeni Dumain?
2 YLIMYS.
Miksi häneltä minua kyselee?
1 SOTURI.
Millainen mies hän on?
PAROLLES.
Naakka samaa pesäkujaa: ei vallan niin suuri kuin ensimmäinen hyvyydessä,
mutta hyvän joukon suurempi pahassa. Hän on pelkurimpi kuin veli, ja
kuitenkin veli on kuuluisimpia pelkureita. Paetessa hän juoksee paremmin
kuin mikä passaripoika, mutta hyökätessä hän saa vetotaudin.
1 SOTURI.
Jos saatte henkenne pitää, niin otatteko pettääksenne florensilaisen?
PAROLLES.
Otan, vieläpä ratsuväen kapteeninkin, kreivi Roussillonin.
1 SOTURI.
Puhuttelen kahdenkesken päällikköä ja tiedustelen hänen tahtoaan.
PAROLLES (syrjään).
Rummuista olen jo tarpeeni saanut. Hiiteen kaikki rummut! Vain
muhkeillakseni kunnollani ja lumotakseni tuon irstaan poika-nulikan,
tuon kreivin, silmät, olen tähän vaaraan syössyt. Mutta kuka olisikaan
väijyjiä varonut siinä, missä minut vangittiin?
1 SOTURI.
Ei auta mikään, herraseni; teidän täytyy kuolla. Päällikkö sanoo, että
semmoinen mies, joka niin petollisesti on paljastanut armeijansa
salaisuudet ja niin myrkyllisesti panetellut arvossa pidettyjä ihmisiä,
ei tee mitään kunnon hyötyä tässä maailmassa; teidän täytyy siis kuolla.
Pyöveli, hoi! Pää poikki tuolta!
PAROLLES.
Hyvä Jumala, herra, antakaa minun elää, tai antakaa minun nähdä
kuolemani!
1 SOTURI.
Saatte, ja saatte vielä hyvästelläkin kaikkia ystäviänne.
(Poistaa siteen hänen silmiltään.)
BERTRAM.
Hyvää huomenta, jalo kapteeni!
2 YLIMYS.
Jumala teitä siunatkoon, kapteeni Parolles!
1 YLIMYS.
Jumala varjelkoon, jalo kapteeni!
2 YLIMYS.
Herra kapteeni, saanko viedä terveisiä herra Lafeulle? Olen lähdössä
Ranskaan.
1 YLIMYS.
Hyvä kapteeni, annatteko minulle kopion siitä sonetista, jonka
kirjoititte Dianalle kreivi Roussillonin puolesta? Jos en olisi suuri
pelkuri, niin voisin teidät siihen pakottaa; mutta hyvästi nyt!
(Bertram, ranskalaiset ylimykset y.m. menevät.)
1 SOTURI.
Te olette mennyttä, herra kapteeni; kaikki lauennut, paitse nauhanne,
joka vielä on solmussa.
PAROLLES.
Voihan se salaliitto miehen musertaa!
1 SOTURI.
Jos löytäisitte maan, missä on vain vaimoja yhtä häpeällisiä kuin tekin,
niin voisitte perustaa oikein huudittoman kansakunnan. Hyvästi, hyvä
herra; minäkin olen lähdössä Ranskaan; kyllä siellä teistä puhumme.
(Menee.)
PAROLLES.
Suur' kiitos! Jos ois mulla sydän suuri,
Niin nyt se särkyis. Kapteenius on mennyt;
Mut syön ja juon ja nukun yhtä hyvin
Kuin kapteenina; siitä, mikä olen,
Mun elää täytyy. Kuka vain on lörppä,
Se tästä kavahtakoon; se mun kaasi;
Jokainen lörppä lopulta on aasi.
Mene, häpy! Ruostu, miekka! Häpeässä
On turvani. Ei narrin hätää tässä:
Tilaa ja keinoja on elämässä.
Perässä menen.
(Menee.)
Neljäs kohtaus.
Florens. Huone leskivaimon talossa.
(Helena, leskivaimo ja Diana tulevat.)
HELENA.
Ja nähdäksenne, etten teitä petä,
Mua kristikunnan pylväist' yksi takaa.
Valt'istuimensa eessä täytyy minun,
Ennenkuin määrän täytän, polvistua.
Tein muinoin hälle palveluksen suuren
Ja henkens' arvoisen; se hyvä työni
Kovasta villikonkin sydämmestä
Puristais kiitoksen. Marseilless' on,
Sen tiedän varmaan, kuningas, ja sinne
On meillä saattoseura. Minun, nähkääs,
Jo luullaan kuolleen. Armeija kun hajoo,
Kotihin rientää mieheni; ja sinne,
Jos suostuu kuningas ja taivas auttaa,
Äkisti mekin saavumme.
LESKIVAIMO.
Teill', armo,
Ei palkkalaista, joka teitä alttiimp'
Ois palvelemaan.
HELENA.
Teill' ei ystävää,
Jonk' aatos ahkerammin hyvät työnne
Halaisi palkita. Mun valikoinut
On taivas tyttärenne morseinlahjaks,
Ja hänet mulle aseeks, millä voitan
Taas puolison. Oi, kummat on nuo miehet:
Halulla käyttävät mit' inhoovat,
Kun huumaantunut aisti pettiössä
Yön pikimustan tahraa. Himo näin,
Vaikk' inhookin, jo syliin karkaa päin.
Enemmän tästä toiste. -- Sun, Diana,
Mun johdollani tulee tehdä mulle
Viel' yksi uhraus.
DIANA.
Kunniakas kuolo
Vaikk' oisi seuraus, niin käskekää.
Ma kärsin minkä vaaditte.
HELENA.
Niin, kuules:
Jo kesken puheen aika kesän tuo,
Ja puihin lehvät puhkee, mut myös okaat,
Ihanat, vaikka terävät. Nyt pois!
Jo vaunut vartoo; aika meitä ajaa.
Kun loppu hyvä on, on kaikki hyvä;
Lopussa kiitos, sanoo viisaus syvä.
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Roussillon. Huone kreivinnan hovilinnassa.
(Kreivinna, Lafeu ja narri tulevat.)
LAFEU.
Ei, ei, ei; häntä on vietellyt tuo silkki-röyhelöinen narri, jonka
inhottava sahrami[16] voisi värinsä painaa koko kansakunnan
leipomattomaan ja taikinaiseen nuorisoon. Miniänne eläisi vielä tänä
päivänä, ja poikanne olisi kotona ja kuninkaan hoimessa menestynyt
enemmän kuin tuon punahäntäisen hörriäisen, josta puhun.
KREIVINNA.
Oi, etten olisi koskaan häntä tuntenut! Hän on antanut kuoleman-iskun
sievimmälle naiselle, jonka luomisella luonto milloinkaan on kunniaa
niittänyt. Vaikka olisi hän omaa lihaani ja vertani ja minulle tuottanut
vaikeimpia äidin tuskia, en voisi olla syvemmällä rakkaudella häneen
kiintynyt.
LAFEU.
Hyvä tyttö hän oli, hyvä tyttö. Saamme tuhannesti kaaliksia poimia,
ennenkuin tapaamme toisen sellaisen yrtin.
NARRI.
Niin todellakin, hän oli makea meirami kaaliksien joukossa, tai pikemmin
armoruoho.
LAFEU.
Nuo eivät ole mitään kaalikasveja, sinä narri, vaan haju-yrttejä.
NARRI.
Minä en ole mikään suuri Nebukadnezar; minä en niitä ruohoja paljon
ymmärrä.
LAFEU.
Kumpi tunnustat olevasi, veijari vai narri?
NARRI.
Narri naisen palveluksessa ja veijari miehen.
LAFEU.
Mikä on erotus?
NARRI.
Peijaisin mieheltä vaimon ja tekisin hänen palvelustaan.
LAFEU.
Silloin olisit todellakin veijari hänen palveluksessaan.
NARRI.
Ja vaimolle antaisin pelivärkkini tehdäkseni hänelle palveluksen.
LAFEU.
Minä takaan puolestani: olet sekä veijari että narri.
NARRI.
Nöyrin palvelijanne.
LAFEU.
Ei, ei, ei!
NARRI.
No, herra hyvä, jos en voi teitä palvella niin voin palvella yhtä suurta
prinssiä kuin te olette.
LAFEU.
Ketä sitte? Ranskalaistako?
NARRI.
Hänellä on kyllä englantilainen nimi; mutta naama hänellä on paljoa
kuumempi Ranskassa kuin täällä.
LAFEU.
Mikä prinssi se on?
NARRI.
Musta prinssi; alias, pimeyden ruhtinas; alias, perkele.
LAFEU.
Vaiti! Tuossa saat kukkaroni. En siksi sitä anna, että tahtoisin sinut
luovuttaa herrastasi: palvele häntä vain aina.
NARRI.
Minä olen metsäseutulainen, ja olen aina rakastanut suurta
pystyvalkeata; ja se herra, josta puhun, hän ei säästä poltaksia. Mutta,
totta puhuen, hän on maailman ruhtinas, ja aatelisto pysyköön hänen
hovissaan. Minä tyydyn taloon, jossa on ahdas portti, joka, kuulemma, on
liian kaita suurten kuljettavaksi; muutamat, jotka nöyryyttävät itsensä,
voivat siitä mahtua; mutta useimmat ovat liian viluisia ja hemmoteltuja,
ja ne etsivät sitä kukitettua tietä, joka vie avaralle portille ja sille
suurelle takkavalkealle.
LAFEU.
Mene tiehesi, alan jo väsyä sinuun; ja sanon sen sinulle näin
edeltäpäin, koska en tahdo joutua kanssasi riitaan. Mene matkaasi ja
katso hevosiani, mutta jätä pois kaikki kurit.
NARRI.
Jos niille mitä kuria teen, niin hevoskuria, joka onkin niille tulevaa
luonnon lain mukaan.
(Menee.)
LAFEU.
Ovela lurjus, ja pahankurinen!
KREIVINNA.
Semmoinen hän on. Mies-vainajani sai paljon hupaa hänestä. Hänen
tahdostaan hän jäi taloon, ja luulee sillä saaneensa etuoikeuden olla
hävytön; hän ei tosiaankaan pysy aisoissa, vaan heiskuu sinne tänne.
LAFEU.
Pidän hänestä; hän ei ole hullumpi. Mutta oikeastaan aioin kertoa
teille, että kuultuani tuon hyvän, nuoren rouvan kuolemasta ja että
poikanne oli kotimatkalla, kehoitin kuningasta, herraani, puhumaan minun
tyttäreni puolesta, jota hänen majesteettinsa, kun molemmat vielä olivat
alaikäiset, omasta armollisesta aloitteestaan oli itsekin aikanaan
ajatellut. Hänen korkeutensa on luvannut sen tehdä, ja parempaa keinoa
ei ole torjumaan pojastanne hänen epäsuosiotaan. Onko tämä teille
mieleistä, armollinen rouva?
KREIVINNA.
Sangen mieleistä; toivon vain onnellista tulosta.
LAFEU.
Hänen korkeutensa tulee kiireimmiten Marseillesta, reippaana kuin
kolmikymmen-vuotias; hän on täällä huomenna, jos ei väärin mulle
ilmoittanut henkilö, joka tällaisissa asioissa harvoin erehtyy.
KREIVINNA.
Iloitsen toivosta saada nähdä häntä ennenkuin kuolen. Sain kirjeen, että
poikani on täällä jo tänä iltana. Pyydän, hyvä herra, teitä jäämään
tänne luokseni, kunnes he kohtaavat toisensa.
LAFEU.
Tuumin tässä juuri, hyvä rouva, miten parhaiten pääsisin hänen
puheilleen.
KREIVINNA.
Eihän teidän muuta tarvis kuin vedota arvonne etuoikeuteen.
LAFEU.
Sitä etuutta olen liiankin rohkeasti käyttänyt; mutta, Jumalan kiitos,
se kestää vielä.
(Narri palaa.)
NARRI.
Oi, armollinen rouva, herra poikanne on tuolla ulkona, samettipaikka
kasvoissa; onko sen alla naarmua vai ei, sen tietää vain sametti; mutta
aika suuri samettipaikka se on. Vasemmasta poskesta on kaksi kolmatta
osaa paikattua, mutta oikea poski on eheä.
LAFEU.
Kunnialla saatu arpi on jalo kunniamerkki; ja niin kaiketi tämäkin.
NARRI.
Mutta hänen kasvonsa on survottu aivan nuijalihaksi.
LAFEU.
Suvaitsetteko, niin käymme poikaanne vastaan; minua haluttaa saada
puhutella sitä nuorta sankaria.
NARRI.
Niitä on, tottakin, siellä tusina, hienon hienot hatut päässä ja
kohteliaat sulat, jotka kumartelevat ja nyökähtelevät joka miehelle.
(Menevät.)