Ensimmäinen kohtaus.
Marseille. Katu.
(Helena, leskivaimo, Diana ja kaksi saattajaa tulee.)
HELENA.
Tää ylellinen kulku yötä päivää
Teit' uuvuttaa, vaan sit' en auttaa voi;
Mut näin kun puolestani heikoin voimin
Olette yöt ja päivät ahertaneet,
Niin kiitollisuuteeni olette
Niin kiinni kasvaneet, ett' teit' ei siitä
Voi mikään juurittaa. -- Kah, parahiksi!
(Ylimys tulee.)
Tuo mies luo kuninkaan mua auttaa voi,
Jos valtaansa hän käyttää. -- Herran rauha!
YLIMYS.
Samaa teille.
HELENA.
Ma Ranskan hoviss' olen teidät nähnyt.
YLIMYS.
Siell' olen silloin tällöin ollut.
HELENA.
Ma toivon, ettei valheeks ole tullut
Hyvyyden maine, joka teistä liikkui;
Siis, murjomana tuiman kohtalon,
Jok' ylellist' ei kursailua siedä,
Hyveenne panen toimintaan, ja siitä
Iäti teille velkapääksi jään.
YLIMYS.
Mik' asianne?
HELENA.
Että suvaitsette
Tään pyyntökirjeen antaa kuninkaalle
Ja mua kaikell' auttaa mahdillanne
Puheilleen pääsemään.
YLIMYS.
Mut kuningas
Ei ole täällä.
HELENA.
Eikö täällä?
YLIMYS.
Ei;
Täält' eilis-yönä läksi kiiruummin
Kuin tavallista.
LESKIVAIMO.
Taivas, turhaa vaivaa!
HELENA.
Jos loppu hyvä on, on kaikki hyvä,
Vaikk' aika vastass' on ja keinot heikot.
Sanokaa, pyydän, mihin matkall' on.
YLIMYS.
Mun tietääkseni, Roussilloniin; sinne
Myös minun matkani.
HELENA.
Kosk' ennen varmaan
Kuin minä näette kuninkaan, niin pyydän:
Tää kirje viekää majesteetin käteen;
Siit', arvaan, nuhteita ei tule teille,
Pikemmin kiitoksia vaivasta.
Ma tulen jäljestä niin pian kuin
Vain neuvot myöntää.
YLIMYS.
Asianne ajan.
HELENA.
Ja vaivanne ma kiitoksella kostan,
Jos kuinka käyköön. -- Ratsahille taas! --
Nyt kaikki matkakuntoon!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Roussillon. Kreivillisen linnan sisäpiha.
(Narri ja Parolles tulevat.)
PAROLLES.
Hyvä monsieur Lavache, antakaa herra Lafeulle tämä kirje. Olin ennen
tutumpi teille, siihen aikaan, jolloin olin lähemmin tutustunut
parempiin vaatteisiin, mutta nyt minä olen tahrittu onnettaren vihoilla,
ja minusta pahasti haiskahtaa hänen paha epäsuosionsa.
NARRI.
Onnettaren epäsuosio lienee perin ruokoton, jos se haiskahtaa niin
pahalta kuin sanotte; tästä lähin en enää syö kalaa, joka on onnettaren
voissa paistettua. Ole hyvä, pysy alla tuulen.
PAROLLES.
Ei, herra, ei teidän tarvitse nenäänne tukkia; minä puhuin vain
metafooreissa.
NARRI.
Mutta, hyvä herra, jos teidän metafoorinne haisee, niin täytyy minun
tukkia nenäni; ja niin teen kaikille metafooreille. Ole hyvä, mene
syrjemmälle.
PAROLLES.
Pyydän, hyvä herra, jättäkää tämä paperi minun puolestani.
NARRI.
Hyi, sinä! Väisty syrjään! Vai onnettaren tarvepaperia paroonille!
Kas, tuossa hän itse tulee.
(Lafeu tulee.)
Tässä olisi onnettaren maurua, tai oikeammin onnettaren kissan,
-- ei kuitenkaan minkään moskuskissan, -- joka on pudonnut hänen
epäsuosionsa likaiseen kalalammikkoon ja, niinkuin sanoo, siinä
ryvettynyt. Pidelkää sitä toutaa niinkuin tahdotte: hän näyttää olevan
viheliäinen, rappeutunut, nerokas, hassahtava, lurjusmainen kanalja.
Surkuttelen hänen onnettomuuttaan lohduttavalla onnen hymylläni, ja
jätän hänet teidän armonne huostaan.
(Menee.)
PAROLLES.
Armollinen herra, minä olen mies, jota onnetar on julmasti kynsinyt.
LAFEU.
Mitä minä siihen voin? Nyt on liian myöhäistä leikellä hänen kynsiään.
Mitä koirankuria olette onnettarelle tehnyt, koska hän teitä on
kynsinyt, hän, joka muuten on niin hyvä rouva, eikä salli konnien
kauan turvissaan lihota? Tuossa teille pikku-markkanen. Antakaa lain
palvelijain sovittaa teidät onnettaren kanssa; minulla on muuta tehtävää.
PAROLLES.
Rukoilen, teidän armonne, kuulkaa vain yksi ainoa sana.
LAFEU.
Kerjäätte kai vieläkin ropoa; tuossa sen saatte; säästäkää sananne.
PAROLLES.
Minun nimeni, armollinen herra, on Parolles.
LAFEU.
Kerjäätte siis enemmän kuin yhtä sanaa. -- Tuhat tulimmaista! Kätesi
tänne! -- Kuinka on rummun laita?
PAROLLES.
Oi, armollinen herra! Te se ensimmäisenä minut löysitte.
LAFEU.
Minäkö, todellakin? Ja minä se ensimmäisenä sinut hukkasin.
PAROLLES.
Teidän vallassanne, hyvä herra, on saattaa minut armoihin, kun
saatoitte minut siitä poiskin.
LAFEU.
Hyi, häpeä, konna! Sysäätkö minulle yhtä haavaa Jumalan ja paholaisen
tehtävät? Toinen saattaa sinut armontilaan, toinen saattaa sinut siitä
pois. (Torventoitauksia kuuluu.) Kuningas tulee; tunnen hänen torvensa.
-- Kysy myöhemmin minua, mies. Puhelin sinusta eilen illalla. Vaikka
oletkin narri ja lurjus, niin pitää sinun toki saada syömistä. Tule
mukaani.
PAROLLES.
Kiitos Jumalan, että teidät tapasin.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Sama seutu. Huone kreivinnan hovilinnassa.
(Torventoitauksia. Kuningas, kreivinna, Lafeu,
hoviherroja ja vartijoita tulee.)
KUNINGAS.
Hän oli helmi; sen kun kadotin,
On köyhemp' arvoni; mut pojallanne,
Tuoll' aimo houkalla, ei ymmärrystä
Hänt' arvostella.
KREIVINNA.
Se on mennyttä.
Kuningas hyvä, luonnon kapinaa
Se oli vain ja nuoruuden vain hehkaa:
Tuli ja öljy järjelt' otti vallan
Ja tuhaksi sen poltti.
KUNINGAS.
Kaikki, rouva,
On anteeks annettu ja unhotettu,
Vaikk' oli vireissä jo koston jousi
Ja valmis ampumaan.
LAFEU.
On sanottava --
Anteeksi suokaa -- että nuori kreivi
Kuningast', äitiään ja puolisotaan
On kovin loukannut, mut enimmin
Tok' itseään: hän vaimon kadotti,
Jonk' ihanuus jo paljokkaatkin silmät
Sai huikenemaan, jonka sanain helkky
Jokaisen korvan hurmas, jonka hyveet
Sydämmen kopeimmankin hälle nöyräks
Sai palveljaksi.
KUNINGAS.
Kadotetun muisto
Kehusta sulostuu. -- Hän tulkoon sisään.
Olemme leppyneet; ens' silmäykseen
Kaikk' ollut hukkuu. Turhaa anteeks-pyyntö;
Rikoksen suuren aihe kuollut on,
Ja unhettakin syvemmälle hautaan
Sen hehkun jäännökset; hän lähestyköön
Vain ventovieraana, ei rikollisna;
Se tahtomme, niin sanokaa.
1 HOVIMIES.
Kyll' armo.
(Menee.)
KUNINGAS.
Mit' arvelee hän tyttärestänne?
LAFEU.
Kuninkaan mieltä kaikessa hän noutaa.
KUNINGAS.
Siis tulee häät. Sain kirjeen, jossa pilviin
Hänt' ylistetään.
(Bertram tulee.)
LAFEU.
Tyytyvältä näyttää.
KUNINGAS.
En ole yhtenäinen pilvipäivä;
Minussa raesadetta ja poutaa
Yht'aikaa näet; mut kirkkain päivänpaiste
Hajoittaa hattarat. Siis, astu esiin,
Nyt kaunis sää on.
BERTRAM.
Anteeks rikokseni!
Syvästi sitä kadun.
KUNINGAS.
Kaikk' on hyvin;
Ei menneest' ajast' enää sanaakaan!
Nyt käymme hetken otsatukkaan kiinni.
Olen vanha, kerkeimmätkin päätökseni
Tuo hiipivä ja hissujalka aika
Voi yllättää. Tään herran tyttären
Te muistanette?
BERTRAM.
Ihastuksell' ihan.
Jo hänet ennen valitsin, kuin sydän
Sai kielest' uskaliaan airuen.
Niin silmä häneen kiintyi, että röyhkeys
Minulle riettaan näkölasins' antoi;
Se muiden sulot kierosti, ja pilkkas
Ja varastetuks sätti poskein punan
Ja kaikki muodot venytti tai kuroi
Kamaliks aivan. Siitä tuli, että
Tuo kaikkein ylistämä, -- jota itse
Nyt lemmin, kun on poissa, -- silmässäni
On ollut haittaavana rikkana.
KUNINGAS.
Pätevä puolustus! Hänt' että lemmit,
Se suuresta sun velkalaskustasi
Mont' erää pyyhkii pois. Mut myöhä lempi
On niinkuin myöhä armahdus, se suurta
Lähettäjäänsä katkerasti soimaa
Ja huutaa: "Kaikki turhaa." Maltitonna
Mont' onnen hyvää lahjaa halveksutaan
Ja vasta haudalla sen arvo tutaan.
Kopeus usein turmaksemme murhaa
Meilt' ystävän, jot' itkeä on turhaa.
Kun herää lempemme, se voihkaa työtään,
Mut viha häpeissänsä nukkuu myötään.
Tää olkoon Helenasi ruumisvirsi.
Nyt hänet unhota ja kihlasormus
Lähetä ihanalle Matlenalle;
Hän suostuvainen on. Ma tänne näihin
Jään leski-ystävämme toisiin häihin.
KREIVINNA.
Parempi onni näille, taivas, säädä,
Tai ennen niitä multa päivät päätä.
LAFEU.
Nyt poikani, sä, jost' on suureneva
Sukuni nimi, lemmenlahja laita,
Jok' immen mielen tenhoisi ja joutuin
Tois hänet tänne.
(Bertram antaa sormuksen.)
Tämän vanhan parran
Joka karvan kautta, tuo sun vaimo-vainaas
Ihana oli; tämänlainen sormus
Häll' oli sormessaan, kun häntä viimeks
Hovissa hyvästelin.
BERTRAM.
Se ei tämä.
KUNINGAS.
Minulle näyttäkää se; siihen kiintyi
Puhelun aikaan usein silmäni. --
Tuo sormus oli mun; sen hälle annoin,
Luvaten että, jos ois hänen joskus
Apua tarvis, tämän nähdessäni
Hänt' auttaisin. Kuin voitte hältä ryöstää
Tukensa parhaan?
BERTRAM.
Armollinen herra,
Jos kuinka suvaitsette väittää toista,
Ei hänen ollut tää.
KREIVINNA.
Kautt' autuuteni,
Tuon hällä näin, ja elämänsä aarteeks
Hän sitä katsoi.
LAFEU.
Varmaan näin sen hällä.
BERTRAM.
Petytte; sit' ei, hän oo koskaan nähnyt.
Florensiss' ikkunasta heitettiin
Se mulle paperissa, jossa nimi
Ol' antajan. Hän on ylhäisiä
Ja vapaaks luuli mun; mut asemani
Kun selvitin ja täysin todistin,
Ett' tarjoustaan kunnon miehenä
En voinut noudattaa, niin raskain mielin
Lopulta tyytyi, mutta sormustaan ei
Takaisin ottanut hän.
KUNINGAS.
Itse Pluto,
Tuo kullanteko-taidon salaviisas,
Niin tyystin luonnon salautt' ei tunne
kuin minä tuon; sen annoin Helenalle,
Ken lieneekään sen teille antanut.
Jos tiedätte, ken itse olette,
Niin hänen omakseen se tunnustakaa
Ja millä raiskakeinolla sen saitte.
Hän kautta pyhäin vannoi, ettei koskaan
Hän sitä irrottaisi sormestaan,
Sen kunnes teille vihkivuoteess' antais,
Miss' ette ollut ole, tai sen laittais
Hädässä mulle.
BERTRAM.
Se ei ole hänen.
KUNINGAS.
Sa valehtelet, kautta kunniani,
Ja minuss' epäluulon hirmun nostat,
Jost' erin olisin. Jos todeks nähdään,
Ett' olet moinen julmus, -- ethän toki, --
Mut, kuitenkin, -- ma verivihas tunnen,
Ja hän on kuollut. Siit' en ois niin varma,
Jos itse silmäns' oisin sulkenut,
Kuin nähdessäin tuon sormuksen. -- Pois täältä!
(Vartijat käyvät kiinni Bertramiin.)
Kuink' olkoonkin, niin epäilyni aihe
Ei ole vähän arvoinen, vaikk' aluss'
Epäilin liian vähän -- Pois se mies!
Asia tutkitaan.
BERTRAM.
Jos näytätte,
Ett' on tuo sormus hänen, niin on helppo
Myös näyttää, että Florensissa hänet
Ma näin, miss' ei hän koskaan ole ollut.
(Poistuu vartijain saattamana.)
(Eräs aatelismies tulee.)
KUNINGAS.
Oi, kauheit' aavistan ma.
AATELISMIES.
Majesteetti,
En tiedä, oikeinko ma tein vai väärin:
Eräältä Florensin on naiselta
Täss' anomus; sit' itse tuomast' estyi;
Jäi neljä viisi taipaletta jälkeen.
Anoja-raukan kauneus ja puhe
Mun voitti, ja sen huolekseni otin;
Tuoll' ulkona on itse, kuulemma.
Asian tärkeytt' osoitti jo katse;
Suloisen lyhyesti sanoi teitä
Sen yhtä paljon koskevan kuin häntä.
KUNINGAS (lukee).
"Moneen kertaan vakuutettuaan naivansa minut, kun hänen vaimonsa kuolisi,
häpeä sanoakseni, hän minut voitti. Nyt on kreivi Roussillon leski; hänen
valansa ovat minulle suorittamatta, ja kunniallani olen ne hänelle
maksanut. Hän pujahti pois Florensista hyvästi sanomatta, ja minä seuraan
häntä hänen kotimaahansa saadakseni oikeutta. Suokaa se minulle, suuri
kuningas; se on teidän vallassanne; muuten viettelijä ylvästelee, ja
tyttö-parka tulee onnettomaksi. Diana Capulet."
LAFEU.
Minä ostan vaikka markkinoilta vävyn ja maksan hänestä tullirahat;
tuosta minä en huoli.
KUNINGAS.
On taivas sulle armias, Lafeu,
Kun tään tuo ilmi. -- Sisään anojat. --
Ja joutuin tuokaa tänne kreivikin.
(Aatelismies ja pari seuralaista menee.)
Ma pelkään, rouva, ett' on julman lopun
Helena saanut.
KREIVINNA.
Syypäät rangaistakoon!
(Bertram palaa vartijain saattamana.)
KUNINGAS.
On ihme, -- naista noin kun kammotte
Ja vihittyä heti pakenette, --
Ett' yhä naida mielitte. --
(Aatelismies palaa, mukanaan leskivaimo ja Diana.)
Ken tuo?
DIANA.
Poloinen nainen olen Florensista
Ja vanhaa Capuletin heimoa.
Asian, kuulemma, jo tiedätte,
Siis myöskin säälittävän tilani.
LESKIVAIMO.
Min' olen hänen äitinsä, jonk' ikä
Ja maine tästä solvauksesta kärsii;
Ne sortuu kumpikin, jos apu viipyy.
KUNINGAS.
Lähemmä, kreivi! Tunnetteko nämä?
BERTRAM.
En voi, en tahdo kieltää, etten heitä
Ma tuntisi. He vaativatko muuta?
DIANA.
Kuink' oudon katseen luotte vaimoonne!
BERTRAM.
Hän vaimoni ei ole.
DIANA.
Te jos naitte,
Pois annatte tuon käden, jok' on minun,
Pois taivaallisen valan, jok' on minun,
Pois itsenne, jok' olen minä itse.
Valalla teihin olen kiinnitetty;
Ken teidät nai, sen täytyy naida minut,
Molemmat tai ei kumpaakaan.
LAFEU (Bertramille).
Teidän maineenne ei ole riittävä minun tyttärelleni; teistä ei ole
hänelle mieheksi.
BERTRAM.
Hän julkea on hupsu, jota joskus
Lien nauratellut. Suvaitkaa, ma pyydän,
Parempaa luulla kunniastani,
Kuin että mokomaan sen ryvettäisin.
KUNINGAS.
En hyvää sinust' usko, kunnes tekos
Osoittaa toista; näytä että puhtaamp'
On kunnias, kuin mitä siitä luulen.
DIANA.
Valalta, herra, häntä kuulustelkaa:
Hän luuleeko, etten ma neitsyt ollut.
KUNINGAS.
No, mitä vastaat?
BERTRAM.
Häpyä ei hällä;
Yleinen alju oli leirissä.
DIANA.
Hän mua loukkaa; se jos oisin ollut,
Niin polkuhinnall' ois mun ostanut.
Hänt' älkää uskoko. Kas, tässä sormus,
Joll' arvossa ja kalleudess' ei vertaa;
Ja häneltä sen siitä huolimatta
Sai leiri-alju, se jos minä olen.
KREIVINNA.
Hän punastuu! Se on se. Suvussamme
Tuo aarre kuudessa jo polvess' on
Pojasta poikaan perintönä käynyt
Ja säilynyt. Tuo hänen vaimons' on:
Tuhansin kerroin todistaa sen sormus.
KUNINGAS.
Ma luulen teidän sanoneen, ett' yksi
On täällä, joka todistaa sen voi.
DIANA.
Niin sanoin, vaan mua inhottaa niin halpaa
Asetta käyttää; nimens' on Parolles.
LAFEU.
Sen miehen, äsken näin, jos mies hän on.
KUNINGAS.
Hänt' etsikää ja tänne tuokaa.
(Eräs seuralaisista menee.)
BERTRAM.
Miksi?
Hän katalaks on konnaks tunnettu
Ja kaikenmoisen saastan tahraama.
Mies, jolle luonnonvastaista on totuus.
Olenko se tai se, jos siksi sanoo
Mua konna, joka puhuu vaikka mitä?
KUNINGAS.
Tytöllä sormuksenne on.
BERTRAM.
Voi olla;
On totta, että pidin hänestä
Ja nuoren kiihkolla hänt' ahdistelin.
Hän pysyi etäällä ja kutoi paulaa,
Himartain halujani tylyydellään,
Niinkuin ne kaikki lemmen pidäkkeet
Vain kiihtää lempeä; näin kohtu-suloon
Kun kohtuuttomat juonens' yhdisti,
Mun vihdoin voitti; hän sai sormuksen,
Ja minä sain, mit' alhaisinkin mies
Sais torihinnasta.
DIANA.
Mun täytyy malttaa.
Te kun niin jalon vaimon hylkäsitte,
Minunkin syystä syrjäätte. -- Vaan pyydän --
Kun teiss' ei kuntoa, en teistä huoli --
Pois sormuksenne noutakaa; sen annan,
Omani kun saan teiltä.
BERTRAM.
Sit' ei mulla.
KUNINGAS.
Millainen oli sormus?
DIANA.
Samanlainen
Kuin teidän sormessanne.
KUNINGAS.
Tunnetteko
Tään sormuksen? Se viimeks oli hällä.
DIANA.
Tuon minä hälle vuodevieress' annoin.
KUNINGAS.
Siis valhett' on, ett' ikkunasta hälle
Se heitettiin.
DIANA.
On totta mitä sanon.
(Parolles tulee, palvelijan saattamana.)
BERTRAM.
Ma tunnustan, ett' oli sormus hänen.
KUNINGAS.
Pahasti horjut; höyhentäkin säikyt. --
Tuo sekö, josta puhuitte?
DIANA.
Niin, armo.
KUNINGAS.
No, puhu, mies, mut, kuule, puhu totta
Äläkä herras suuttumusta pelkää --
Sen kyllä torjun, vilpitön jos olet --:
Mitä tiedät hänestä ja tytöstä?
PAROLLES.
Teidän majesteettinne armollisella luvalla, minun herrani on aina ollut
kunniallinen herrasmies. Tosin hänellä on ollut kujeita, niinkuin
herrasmiehillä aina.
KUNINGAS.
Pysy asiassa! Sano: rakastiko hän tätä tyttöä?
PAROLLES.
Tietysti, herra, hän häntä rakasti; mutta kuinka?
KUNINGAS.
Niin, kuinka, sano.
PAROLLES.
Hän rakasti häntä, niinkuin herrasmies tyttöä rakastaa.
KUNINGAS.
Mitenkä siis?
PAROLLES.
Hän rakasti häntä, eikä rakastanut häntä.
KUNINGAS.
Niinkuin sinä olet lurjus, etkä ole lurjus. Mikä kaksikielinen veitikka!
PAROLLES.
Minä olen köyhä mies ja teidän majesteettinne käskettävä.
LAFEU.
Hän on hyvä rumpali, mutta huono puhuja.
DIANA.
Tiedättekö, että hän on luvannut minut naida?
PAROLLES.
Tiedän maarin enemmänkin kuin mitä sanoa tahdon.
KUNINGAS.
Siis etkö aio sanoa kaikkea, mitä tiedät?
PAROLLES.
Kyllä, teidän majesteettinne luvalla. Olin, niinkuin sanoin, heidän
konttimiehenään; mutta vielä enemmän: hän rakasti tyttöä, olipa totta
puhuen, oikein hullaantunut häneen ja puhui saatanasta ja helvetistä
ja raivottarista ja tiesi mistä. Olin heidän kanssaan siihen aikaan
niin likeisissä väleissä, että tiesin heidän maata-menonsa ja muut
vehkeensä, niinkuin senkin, että hän lupasi naida tytön, ja muitakin
asioita, joista minut paha perisi, jos niistä puhuisin; siis en puhu
mitä tiedän.
KUNINGAS.
Olet jo kaikki puhunut, jos et vielä ehkä voi sanoa, että ovat naineet.
Mutta sinä olet vähän kettumainen todistaja; mene siis tiehesi. --
Tuo sormus oli teidän, niinkö?
DIANA.
Niin.
KUNINGAS.
Mist' ostitte, tai mistä saitte sen?
DIANA.
En sitä saanut enkä ostanut.
KUNINGAS.
Kelt' olitte sen lainannut?
DIANA.
En keltään.
KUNINGAS.
No mistä sitten löytänyt?
DIANA.
En mistään.
KUNINGAS.
Jos näillä keinoin ette sitä saanut,
Niin kuinka voitte hänelle sen antaa?
DIANA.
En ole sitä hälle antanut.
LAFEU.
Se tyttö on niinkuin väljä hansikas, sen saa päälle ja pois vähällä
vaivaa.
KUNINGAS.
Se mun on, hänen vaimolleen sen annoin.
DIANA.
En tiedä, teidänkö vai hänen lie.
KUNINGAS.
Pois hänet viekää: hänt' en kärsi nyt;
Pois tyrmään viekää; ja tuo mieskin pois!
Jos sin' et sano, mist' on sormus saatu,
Niin kuolet heti.
DIANA.
Sit' en sano koskaan.
KUNINGAS.
Pois hänet viekää.
DIANA.
Takauksen hankin.
KUNINGAS.
Nyt näen, ett' olet alju.
DIANA.
Kautta Zeun,
Jos ken on mies mua tuntenut, niin tekin.
KUNINGAS.
Miks sitten häntä kaiken aikaa syytät?
DIANA.
Siks että hän on syypää, eikä syypää.
Hän vannoo, ett'en ole minä neito;
Ett' olen se, sen vannon minä, keito.
En ole mikään portto; joko aimo
Min' olen tyttö, tai tuon ukon vaimo.
(Osoittaa Lafeuta.)
KUNINGAS.
Meit' ivanaan hän pitää. Tyrmään pois!
DIANA.
Tuo takuu, äiti.
(Leskivaimo menee.) --
Vartokaa. Hän noutaa
Juvelisepän, jonk' on sormus oma;
Hän kyllä mua takaa. Tämän kreivin, --
Jok' on mua vietellyt, mink' itse tietää,
Jos koht' ei häväissyt --, ma vapaaks päästän.
Hän on mun vuoteeseeni tahran luonut
Ja lapsen siinä vaimollensa suonut.
Tää vaikk' on kuollut, elo kohduss' asuu.
Se arvoitus on, että kuollut kasuu;
Mut selitys on tuossa.
(Leskivaimo ja Helena tulevat.)
KUNINGAS.
Onko noita
Lumonnut silmieni selvän näön?
Tää tottako?
HELENA.
Ei, herra; vaimon varjon
Vain näette, nimen vain, ei olemusta.
BERTRAM.
Molemmat, molemmat! Oi, anteeks suokaa!
HELENA.
Oi, herra, tuon kun tytön hahmoss' olin,
Te tunnuitte niin ihmeen hellältä.
Kas, tässä sormus on, ja tässä, nähkääs,
Kirjeenne, jossa sanoo: "sormestani
Tään sormuksen kun saada voit, tai kannat
Minusta lasta." -- Onnistuipa koitin.
Nyt lienen sun, kun kahdesti sun voitin.
BERTRAM.
Kuningas, jos hän sen voi todistaa,
Niin iki-, iki-lempeni hän saa.
HELENA.
Jos sit' en näytä täysin taattavasti,
Niin eross' olen teistä kuoloon asti. --
Oi, äiti rakas, elätkö sa vielä?
LAFEU.
Sipulin haju silmiini tuntuu; kohta minä itken. -- (Parollesille.)
Rakas rumpu-Heikki, lainaa minulle nenäliinasi. Kas niin, kiitos vain!
Käyhän talossa, niin saan vähän lystäillä kanssasi. Heitä nuo
pokkuroimiset; ne ovat iljettäviä.
KUNINGAS.
Nyt kertokaatte kaikki perinjuurin,
Niin syntyy tästä vielä ilo suurin. --
(Dianalle.)
Jos viel' ei viety ole kukkaas sulta,
Valitse mies, saat myötäjäiset multa.
Pelasti miehen hälle kunnon työs,
Pelastui oma kunniasi myös. --
Kun aika joutuu, selvitystä tähän
Me saamme pienimmästä tärkimpähän.
Jos alku tämä hyvän lopun saa,
Niin tulee karvaan jälkeen makeaa.
(Torventoitauksia.)
Epilogi.
KUNINGAS.
Kuningas kerjää nyt, kun päättyy näytös.
On loppu hyvä, katsojain jos käytös
Osoittaa mieltymystä. Päivittäin
Koemme teille mieliks olla näin.
Me saamme suosinne, te saatte työmme,
Näin sydämmet ja kädet yhteen lyömme.
(Kaikki menevät.)
Selityksiä.
[1] _Jonka holhotti olen_. Bertram ranskalaisen ylimyksen orpopoikana
oli kuninkaan holhouksen alainen.
[2] Narri (Laulaa). Helena-nimi johtaa narrin mieleen Troian sotaa
koskevan balladin, jota hän ivaillen mukailee.
[3] _Peittää nöyryyden messupaidalla_ j.n.e. Pistosana puritaaneille,
jotka eivät mukautuneet käyttämään tavallista papinpukua.
[4] _Pandarus_, joka Troiassa naitti yhteen Troiluksen ja Cressidan, on
sittemmin tullut kaikkien parittajain eduskuvaksi.
[5] _Marin kaislasormus_. Maaseudulla käytettiin, vallankin
kevytmielisiä liittoja solmitessa, kaislasormusta vihkisormuksena.
[6] _Maurilaistanssi_. Vanhan tavan mukaan kuului Englannin kaupungeissa
vapunviettoon juhlakulkueet, jotka vaelsivat katuja pitkin, esittäen
vanhoissa saduissa ja balladeissa kuvattuja henkilöitä.
[7] _Hyvä jumala, herraseni!_ Tässä tehdään naurun-alaiseksi mieletöntä
huudahdusta, joka oli ylemmissä seurapiireissä muotina.
[8] _Heittää onnen arpaa hengestäni_. Tarkoittaa luultavasti
nopanheittoa, jonka kautta sodassa ratkaistiin, kuka henkensä
rikkoneista sotureista oli eloon jääpä.
[9] _Hyppäsi munakakkuun_. Juhlapidoissa kaupungeissa pantiin esille
hirmuisen suuri munakakku, johon lord mayorin kotinarri kaikkien
vieraiden iloksi suin päin hyppäsi.
[10] _Kapaturska_ oli tavallinen paastoruoka.
[11] _Liimasaitta_. Liimasaitoilla pyydettiin lintuja.
[12] _Hic jacet_ s.o. tässä lepää: tavalliset hautakirjoituksen
alkusanat.
[13] _Minä en rakasta monia sanoja_. Huomattakoon, että tämän sanoo
Parolles, jonka nimi juuri merkitsee sanoja.
[14] _Nessuksen veroinen_. Kentauri Nessus aikoi väkivallalla ryöstää
Herkuleen vaimon, Dejaniran.
[15] _Mile-end_. Lontoon porvarimiliisin harjoituskenttä.
[16] _Inhottava sahrami_. Keltaisella sahramitärkkelyksellä oli tapana
kangistaa kaula- ja ranneröyhelöt. Sahramilla kellattiin myöskin
leivostaikinat.