-- Was tausend, korkea-arvoinen herra, schlecht gebraten, schlecht
geschlafen, -- huudahti ritari Wulf astuessaan huoneesen semmoisella
oikopäisellä tavalla, jota helposti saattoi käsittää soturin
suoruudeksi, ja puhui suurella varmuudella saksan ja tanskan sekaista
sotkua, jota on aivan mahdotonta jäljitellä.
Piispan jaloista kasvonjuonteista välähti esiin ilme, joka osotti että
hän tunsi kirkkoruhtinas-arvonsa loukatuksi, mutta hän hillitsi vihansa
ja vastasi vain.
-- Terve tultuanne, korkeasti kunnioitettava herra, halpaan linnaani,
ja ottakaa samalla vastaan kiitokseni siitä, että sallitte minun
tarjota armolliselle herrallemme Kristian kuninkaalle uskollista
palvelustani, niin pitkälle kuin heikot voimani myöntävät.
Tämän tervehdyksen kursasteleva ja määräkäs laatu lannisti heti
suuresti ritarin julkeutta ja hän jatkoi kohteliaammin:
-- Danke, danke, teidän korkea-arvoisuutenne. Thut mir leid, että
terveydentilanne on niin huono. Hoffen bessere Zeiten, toivokaamme
parempia aikoja, teidän korkea-arvoisuutenne.
-- Olen tosiaankin hyvin pahoillani, -- vastasi piispa, -- että onneton
sairauteni juuri näinä aikoina on estänyt minua seuraamasta armollisen
kuninkaamme kutsua ja käskyä ja olemasta läsnä hänen kunniakkaassa
kruunauksessansa Tukholmassa. Suvaitkaa vieläkin vakuuttaa hänen
armoansa, että ainoastaan minun täydellinen kykenemättömyyteni on ollut
syynä siihen, että minä en voinut olla mukana yhdessä kunnioitettavan
ja hurskaan veljeni, korkea-arvoisen arkkipiispa Trollen ja valtakunnan
muitten pappien kanssa osottamassa kunnioitustani hänen armollensa
tässä onnellisessa ja iloisessa tilaisuudessa.
Ritari Wulf puri huultansa ja näytti vasten tapaansa olevan hämillänsä.
-- Allerdings, -- sanoi hän, -- allerdings. Hänen armonsa tietää kyllä,
että Turun korkea-arvoinen piispa on ein herzensguter Mensch und
getreuer Unter -- than, -- hyväsydäminen mies ja uskollinen alamainen,
ja sentähden... on suuresti ilahduttava teidän korkea-arvoisuuttanne,
että juuri tänä yönä on tullut hyviä tietoja Tukholmasta... voinpa
sanoa, erittäin onnellisia tietoja -- sehr gute Nachrichten.
-- Minä en ole vielä saanut minkäänlaisia tietoja
kruunausjuhlallisuuksista, ja minä olisin hyvin kiitollinen teille,
jos tahtoisitte kertoa minulle jotain, -- sanoi piispa tutkistelevasti
katsoen sanansaattajaan. -- Minä olen aivan varma, -- lisäsi hän,
kun Wulf ei heti vastannut, -- että hänen armonsa on suosiollisen
lupauksensa mukaan osottanut lempeyttä ja antanut anteeksi niille
Ruotsin piispoille ja ritareille, jotka tähän asti onnettomuudeksensa
olivat joutuneet hänen armonsa epäsuosion ja tyytymättömyyden alaisiksi.
-- Kyllä, kyllä, hänen armonsa on hyvin armollinen, hyvin lempeä ja
anteeksiantava, -- vastasi ritari sanoja tapaillen. -- Kolme päivää
perätysten tanssittiin Tukholman linnassa: viel Schmaus, ungeheuer Bier
und Wein getrunken... [Suuret syömingit, äärettömät oluen ja viinin
juomingit...]
-- Onko siis vietetty yleistä sovintojuhlaa? Toivottavasti kaikki
loppui hyvin ja kaikki erosivat iloisina ja kiitollisina kuninkaan
osottamasta armosta?
-- Hagelwetter! Warum sollten sie nicht frölich sein? [Miksikä he
eivät olisi iloinneet?] Kaikki ihmiset olivat niin hiivatun iloisia ja
kiitollisia. Niin, tietenkin kaikki kuninkaan uskolliset alamaiset ja
oikeat ystävät.
-- Mutta neitsyen ja kaikkien pyhimysten nimessä, herra ritari, te
sanotte tätä kaikkea äänellä, joka herättää minussa pelkoa, ettei
kaikki olekkaan käynyt niin onnellisesti, kuin mitä olisi odottanut! Ei
suinkaan Sturen leskelle ja valtakunnan aatelismiehille ja papistolle
ole mitään pahaa tapahtunut?
-- Was, donner! Onhan teidän korkea-arvoisuutenne kuninkaan ystävä ja
hänen puoluelaisensa?
-- Juuri sentähden, herra ritari, en voi koskaan luulla, että hänen
armonsa olisi rikkonut lupaustansa, jonka hän pyhästi vannoi kun
Tukholma teki sopimuksen pyhän Egidin päivän jälkeisenä keskiviikkona.
-- Oh, bitte, eihän se ollut kuningas, vaan Upsalan piispa,
joka paljailla polvillansa rukoili oikeutta kerettiläisille ja
kapinoitseville paavinhäväisiöille. Versichere, alles gerichtlich
abgethan. [Vakuutan teille, kaikki on käynyt oikeudenmukaisesti.]
Piispa valittaa; kuningas kysyy: voitteko sanoa minulle, rakkaat
lapseni, ovatko kaikki nämät hyvät miehet kerettiläisiä? Ruotsin hyvät
herrat ja neuvosto vastaavat siihen: ovat, ovat. Nun, also nichts
weiter; alle kaputt. [No niin, ei muuta: kaikki he ovat mennyttä kalua.]
-- Se ei ole mahdollista! Kuinka on Strengnäsin Mathias piispan laita?
-- Kaputt.
-- Skaran Vincentius?
-- Kaputt.
-- Knuutti Kurki?
-- Kaputt.
-- Eerikki Juhananpoika Wase?
-- Kaputt.
-- Linköpingin piispa Brask?
-- Oh, der Fuchs ist aus der Falle gelaufen. [Se kettu karkasi
satimesta.]
-- Joachim Brahe?
-- Kaputt.
-- Eerikki Gyllenstjerna?
-- Kaputt.
-- Mutta hänen sisarellensa, Kristiina rouvalle, eihän hänelle ole
mitään pahaa tapahtunut?
-- Oh, nichts, nichts. Meidän armollinen kuninkaamme on sallinut
hänen vapaasti valita veteen nukuttamisen, polttamisen tai elävänä
hautaamisen välillä.
-- Taivainen taatto! Entä muut Tukholman ylhäiset rouvat? Rouva Cecilia
af Eka? Rouva Sigrid Baner?
-- Minä tiedän vain, että Sigrid rouva pistettiin säkkiin ja heitettiin
virtaan, -- vastasi ritari Wulf hiukan hämillänsä leikillisellä äänellä.
-- Se on tarua, perätöntä juttua! Herra ritari, pilkkaatteko te
herkkäuskoisuuttani?
-- Donnerwetter, tiedänhän minä, että hän heitettiin niinkuin
kissanpoika Norrströmiin, mutta hän vedettiin sieltä ylös jälleen, jota
tavallisesti ei tehdä kaikille kissanpojille.
Niin jatkoi ritari Wulf kertomustansa salaamatta vahingoniloansa
ja antoi kuuliallensa pisara pisaralta näitä myrkyllisiä uutisia,
joista suurin osa oli liiankin totta, ottamatta lukuun Kristiina
Gyllenstjernaa, joka niinkuin tunnettu, sai nääntyä Kööpenhaminan
hirvittävässä sinisessä tornissa. Arvid piispa tarvitsi koko uljuutensa
ja itsensähillitsemis-taitonsa voidaksensa peittää ilvehtivältä
sanantuojalta niitä inhon, surun ja katkeruuden tunteita, jotka
liikkuivat hänen jalossa sielussansa. Ylpeä Kurjen suvun veri kuohui
valtavasti hänen suonissansa. Hetkeksi lensi se pikainen ajatus
hänen mieleensä, että hän pidättäisi Kristian kuninkaan päällikön
vankinansa, nyt kun hän oli hänen vallassansa, karkaisi sitten
Turkuun tanskalaisen sotavoiman kimppuun, -- jota ei pitäisi olla
vaikea voittaa, ilman johtajaa ja avuntoivetta kun se oli tähän
vuodenaikaan, -- ja sitten lopulta astuisi yleisen kapinan etupäähän,
karkoittaisi tanskalaiset Suomesta ja sitten...? Niin sitten ei
Suomella olisi hallitsiaa Sten Sturen kuoleman jälkeen, ja kuka olisi
siihen tehtävään enemmän oikeutettu kuin Suomen kirkon hallitusmies,
hän, joka tiesi kahdella tavalla olevansa kansan pää? Eihän se olisi
muuta kuin hänen edeltäjiensä, Turun piispojen, pyhän Hemmingin ja
suuren Maunu Olavinpoika Tavastin rohkeiden unelmien toteuttamista!
Suomi pappisvaltaisena tasavaltana, kirkkovaltiona, paavin suojeluksen
alaisena, omavalitsema elinajaksi asetettu piispa hallitsiana, --
siinä perusajatus ja suunnitelma, jota ei koskaan selvästi sanoin
lausuttu, mutta joka ilmeni kokonaisessa siihen suuntaan viittaavassa
toimintajärjestelmässä. Ja milloinka hetki olisi ollut suotuisampi,
kuin juuri tässä epäjärjestyksen, herrattomuuden ja sekasorron aikana,
kun maallinen valta oli tullut niin vihatuksi Kristianin verisen
pyövelinmiekan takia ja kirkolla yksin, -- tuolla iankaikkisella, joka
seisoi kalliolla valmiina uhmaamaan kaikkien aikojen myrskyjä, --
näytti olevan voimaa tarjota suojelusta uhkaavaa kukistusta vastaan.
Vallan perkele seisoi temppelin harjalla ja kuiskasi Arvid Kurjelle:
nämät kaikki minä annan sinulle, jos sinä lankeet maahan ja rukoilet
minua!
Mutta Arvid piispa oli liian viisas antaakseen tunteitten
valtioviisauden hurmata itseänsä. Hän rakasti siksi paljon
isänmaatansa, ettei hän tahtonut suin päin ja ilman valmistuksia
heittää sitä epätoivoisiin taisteluihin. Ei täällä, eikä Ruotsissakaan
voinut olla mitään apua vallanhimoisesta aatelista, joka keskenänsä
oli kateellinen ja vihamielinen. Ja mitä oli aatelin yläpuolella?
Harvalukuinen, suureksi osaksi oppimaton ja kautta koko maan sirotettu
papisto. Mitä oli taas aatelin alapuolella? Vieläkin oppimattomampi,
harvalukuinen ja hajaantunut kansa, joka lapsuudesta saakka oli
tottunut kulkemaan mahtavampien talutusnuorassa. Ei, tällä kertaa ei
voinut mitään tehdä. Mutta ehkäpä lähin tulevaisuus pimeästä povestansa
synnyttäisi miehen, joka kykenisi tuohon suureen työhön ja onnistuisi
yhdistämään yhdeksi voimanilmaukseksi kaikki särkyneet tahdot, kaikki
hajonneet, pitkissä taisteluissa verta vuotaneet voimat...
Arvid piispa päätti odottaa!
Ja tehtyään tämän päätöksen, jonka hän oli punninnut ja päättänyt
lyhyemmässä ajassa, kuin mikä tässä on tarvittu sen kirjoittamiseen,
sai piispa takaisin koko voimansa ja päättäväisyytensä. Vihattu
sanantuoja ei saisi riemuita, hänen silmänsä oli vain sokaistava,
hänen epäilyksensä uuvutettavat uneen, kunnes hetki tulisi, jolloin
itsevaltiaan vihattu valta tallattaisiin jalkojen alle. -- Älkää
ihmetelkö, herra ritari, -- sanoi nyt piispa arvokkaasti ja aivan
levollisesti, -- älkää ihmetelkö, että niin odottamattomat uutiset
kuohuttavat vanhan, heikon miehen mieltä, jonka vähäisiä jäljellä
olevia voimia pitkällinen sairaus on kuluttanut. Ihmisenä ja
rauhallisena kirkon palveliana minun täytyy syvästi surkutella
onnetonta kohtaloa, joka on tullut niin monen korkean henkilön, entisen
ystävän ja ruotsalaisen sukulaisen osaksi. Mutta kansalaisena ja
uskollisena alamaisena on minun velvollisuuteni kunnioittaa kuninkaani
päätöstä ja neuvoston tuomiota. Pyhän roomalaisen istuimen halpana
sijaisena tässä maassa voin minä vain toivoa, että Upsalan arkkipiispa
on toiminut omantuntonsa ja kanonisen oikeuden mukaan, jonka alle
kirkon paimenten täytyy alistua, ja rukoilla Jumalaa, pyhää Eerikkiä
ja pyhää Brigittaa, että tämä tapaus tuottaisi isänmaalle todellista
hyvää. Ja nyt -- kun olette suvainnut ilmoittaa minulle nämät uutiset
ja tunnette mielipiteeni niiden johdosta, -- sallikaa minun kysyä,
mitenkä vielä voin palvella armollista kuningastamme ja teidän
jalosukuisuuttanne?
-- Haue mich in tausend Stücken [Hakatkaa minut tuhansiksi paloiksi!],
-- huudahti raaka soturi ällistyneenä ja kahdenvaiheilla, miltä
kannalta hänen tulisi katsoa sellaista valtiollista uskontunnustusta,
-- minun täytyy sanoa, että teidän korkea-arvoisuutenne on sangen
ymmärtäväinen mies, joka mielellään suopi noille kirotuille
kerettiläisille ansaitun palkkansa. Ja jos teidän korkea-arvoisuutenne
nyt tahtoisi muuttaa Turkuun ja tuottaa minulle sen kunnian, että
teidän korkea-arvoisuutenne rupeaisi minun naapurikseni, niin olisi
teidän korkea-arvoisuudellanne siellä paljoa parempi olla kuin
täällä, se totta puhuakseni olikin minun todellinen asiani. Näinä
aikoina, verdamme mich, ei puutu pahoja kieliä varsinkin kapinoitsevan
aateliston joukossa, jonka kuninkaamme kerran on lannistava, mutta
teidän korkea-arvoisuutenne voipi sillä välin saarnata heille rauhaa ja
sovintoa. Teidän korkea-arvoisuutenne voi takoa näitä suomalaiskoiria
ympäri korvia, että ne pysyisivät nahoissaan niinkuin hyvät lapset,
jolleivät he tahdo vitsaa _in posterioribus_ [takaosiinsa]. Joka
tapauksessa on teidän korkea-arvoisuudellanne siitä suurta hyötyä.
Kuningas saapi tietää, ettei teidän korkea-arvoisuudellanne ole osaa
suomalaisen aatelin uppiniskaisuudessa, vaikka kielitteliät sanovat
teidän korkea-arvoisuutenne olleen Sturen parhaan ystävän ja kuninkaan
vihollisen.
Ritari Wulf vilkutti viekkaita silmiänsä ikäänkuin hän olisi tahtonut
lisätä: älä ole liian kopea, ukkoseni, näethän että olet käsissäni!
Arvid piispa hymyili lempeästi, vaikka hänen rintansa kiehui vimmasta.
-- Teidän jalosukuisuutenne, -- sanoi hän, -- osaa koskettaa meitä,
kirkon rauhallisia miehiä arkaan kohtaan, ja minua ilahuttaa, että
teidän jalosukuisuutenne on sellainen kuninkaan palvelia, että teidän
kanssanne saattaa sanoa viisaan sanan kahden kesken. Lyhyesti, me
ymmärrämme toisemme. Minä en huomaa todellakaan mitään syytä, miksikä
me olisimme vihollisia, koska meillä kummallakin on hyötyä siitä,
että olemme ystävykset. Tehkäämme sentähden liitto keskenämme. Minä
lupaan käyttää kaiken vaikutusvoimani Kristian kuninkaan eduksi, ja
te taas puolestanne lupaatte hävittää jäljet siitä, mitä te sanotte
minun ystävyydekseni Sturein kanssa. Ehkäpä minulla olisi joku
muukin ehto, esimerkiksi joku kannattava pastoraatti, jonka tulot
olisivat hyvin tervetulleet näinä köyhinä aikoina. Mutta siitä me
voimme sittemmin puhua, samoin kuin muutostani Turkuun. Te olette
yhtä viisas, kuin olette urhoollinenkin, ritari Wulf; älkää sentähden
ihmetelkö, että toistaiseksi nukun paremmin Kuusiston linnassa, kuin
teidän keihäittenne suojassa. Sitä paitsi huomatkaa, että liittomme
on pidettävä salassa. Voidakseni toimia yhteisen asiamme hyväksi,
täytyy minun näyttää aivan vilpittömältä. Ei haittaisi, jos te joskus
sanoisitte jonkun kovan sanan minusta, ikäänkuin minä vielä olisin
epäsuosiossa ja tanskalainen puolue minua vainoisi. Minun sanoillani
olisi silloin parempi kaiku. Siis, teidän jalosukuisuutenne, me olemme
tästä hetkestä alkain julkisia vihollisia, mutta salaisia ystäviä.
Ymmärrättekö minua?
-- Oh ganz schön. Potztausend, teidän korkea-arvoisuutenne on hyvin
viisas mies, hyvin ymmärtäväinen mies.