"Kahvila 'Vaskitorvi', Whitehall.
"Mr. Spectator!
"Minä olen kovin vähän perehtynyt tähän kaupunkiin, vaikka
olenkin saanut yliopistosivistystä ja vaikka olen kuluttanut
muutamia vuosia palvellen isänmaatani ulkomailla, missä minun
nimeni tunnetaan paremmin kuin kahviloissa ja St. Jamesissa.
"Kaksi vuotta sitten setäni kuoli ja jätti minulle sievoisen
maatiluksen Kentin kreivikunnassa; ja kun viime kesänä suruaikani
jälkeen olin Tunbridge Wellsissa -- ja totuushan täytyy ilmaista
-- etsiskellen nuorta neitoa, joka sopisi jakamaan suuren
kelttiläisen taloni yksinäisyyttä kanssani ja olisi ystävällinen
alustalaisilleni (joille nainen voi tehdä paljon enemmän hyvää
kuin hyväntahtoisinkaan mies), minua viehätti suuresti eräs nuori
nainen Lontoosta; häntä ihailivat kaikki Tunbridgessa. Kaikki
tuntevat Saccharissan kauneuden, ja luulenpa, mr. Spectator,
ettei kukaan sen paremmin kuin hän itse.
"Muistikirjani ilmoittaa minulle, että tanssin illatsuissa
hänen kanssaan kokonaista kaksikymmentä seitsemän kertaa. Minä
soitatin hänelle kahdesti viuluja. Minä pääsin monta kertaa hänen
asuntoonsa ja hän otti minut vastaan erikoisen huomaavaisesti, ja
hetken aikaa olin minä täydelleen hänen orjansa. Vasta sitten,
kun tein huomioita terveyslähteelle kokoontuneen seurueen
puheista ja kun olin läheltä tutkinut erästä, jolle kerran
ajattelin tehdä pyhimmän kysymyksen, minkä mies voi naiselle
tehdä, tulin huomanneeksi miten sopimaton hän oli maalaisherran
vaimoksi; tämä ihana olento oli vain sydämetön, kevytmielinen
kiemailija; hän leikki lemmellä, johon ei koskaan ajatellutkaan
vastata, ja hän olikin kykenemätön sitä tekemään. Sellaiset
naiset haluavat ihailua, rakkaus ei heitä liikuta. Minä en voi
ajatella kurjempaa olentoa kuin tämä lady on oleva kun hän tulee
vanhaksi ja hänen kauneutensa katoaa ja hänen ihailijansa ovat
hänet jättäneet ja kun ei hänellä ole ystäviä eikä uskontoa
lohtunaan.
"Kun liikeasiat veivät minut Lontooseen, menin viime sunnuntaina
St. Jamesin kirkkoon ja siellä, minua vastapäätä, istui
kaunottareni Tunbridgen terveyslähteiltä Hänen käytöksensä oli
koko jumalanpalveluksen ajan niin kiusallista, väsyttävää ja
mieletöntä -- hän leikki viuhkallaan ja tirkisteli silmillään
minua niin sopimattomasti, että minun oli pakko sulkea silmäni
saadakseni hänet uskomaan, etten minä häntä nähnyt; ja aina kun
minä aukaisin silmäni, minä näin hänen silmänsä (ne ovat kovin
kirkkaat) yhä minuun kiintyneinä. Minä tapasin hänet myöhemmin
hovissa ja teatterissa: siellä hän ei saanut rauhaa ennenkuin
raivasi tien väkijoukon lävitse ja puhutteli minua ja kutsui
minut vastaanottoonsa, joita hän pitää talossaan lähellä Ch-r-ng
Cr-ssia.
"Koska olin luvannut käydä hänen luonaan, pidin tietysti sanani
ja tapasin tuon nuoren lesken kuuden korttipöydän keskeltä
ihailijajoukon ympäröimänä. Tein kauneimman kumarrukseni ja menin
hänen luokseen; omituisen kysyvästä ilmeestä hänen kasvoillaan
huomasin, vaikka lady koetti peittää hämminkiään, että hän oli
unohtanut nimeni.
"Hänen puheensa, vaikka se olikin viekasta, sai minut
vakuutetuksi siitä, että olin arvannut oikein. Hän käänsi
keskustelun mitä naurettavimmin nimien kirjoittamistapaan;
ja minä vastasin hänelle kaikkein naurettavimmilla ja
inhoittavimmilla kohteliaisuuksilla, mitä osasin hänelle ladella.
Yksi, jossa vertasin häntä lammikolle saapuvaan enkeliin, taisi
mennä vähän liian pitkälle; en olisi sitä käyttänytkään, mutta
sain siihen aiheen toisesta viime sunnuntain tekstistä, jonka me
molemmat kuulimme, ja täytyihän minun hänelle vastata.
"Sitten hän teki kysymyksen, jonka tiesin itseäni odottavan,
ja tiedusteli miten kirjoitan nimeni. "Rouva", vastasin minä
pyörähtäen korollani, "minä kirjoitan sen y:llä." Sitten poistuin
hänen luotaan, ihmetellen kaupunkilaisten kevytmielisyyttä, he
kun niin helposti unohtavat ja tulevat ystäviksi, ja päätin hakea
toisaalta toveria uskolliselle lukijallenne,