Lavantaudin kulku on seuraavanlainen.
Ihminen tuntee itsessään sielullista alakuloisuutta, joka nopeasti
lisääntyy ja muuttuu raukeaksi epätoivoksi. Samaan aikaan joutuu hän
ruumiillisen väsymyksen valtaan, joka ei ulotu ainoastaan lihaksiin ja
jänteisiin, vaan myös kaikkiin sisäelimiin, muun muassa vatsaan, joka
kieltäytyy itsepäisesti ottamasta ruokaa. Syntyy kova unentarve; mutta
huolimatta äärimmäisestä väsymyksestä on uni levotonta, pinnallista,
painostavaa ja vailla virkistystä. Päätä pakottaa; ajatus on samea,
sekava, kuin usvan peittämä, ja aika ajoin pyörryttää. Kaikissa
jäsenissä tuntuu epämääräistä kipua. Nenästä juoksee verta ilman
nähtävää syytä. — Tämä on johdantoa sairauteen.
Sitten tulee ankara vilunpuuska, joka puistattaa koko ruumista ja
kalisuttaa hampaita vastatusten. Se on kuumeen ilmestymisen merkki,
joka myös heti nousee hyvin korkealle. Rinnan ja vatsan pinnassa näkyy
yksityisiä herneensuuruisia punaisia täpliä, jotka katoavat sormella
painaessa, mutta nousevat heti taas näkyviin sen jälkeen. Suoni
tykyttää kiihkeästi; se lyö satakin kertaa minuutissa. Näin kuluu
ensimmäinen viikko kuumeen ollessa neljänkymmenen asteen vaiheilla.
Toisen viikon kuluessa ei ole pään eikä jäsenten pakotusta, mutta
pyörrytys on käynyt ankarammaksi ja korvat suhisevat ja humisevat
niin kauheasti, että melkein kadottaa kuulon. Kasvojen ilme muuttuu
typeräksi. Suu alkaa olla auki, silmät käyvät sameiksi ja tylsiksi.
Tajunta himmenee. Potilasta vaivaa unettaminen, ja hän vaipuu usein
lyijynraskaaseen horrostilaan, joka ei ole unta. Sillä välin kaikuu
huoneessa hänen äänekäs, kiihoittunut hourimisensa. Hänen tahdoton
avuttomuutensa aikaansaa jo epäsiisteyttä ja inhoittavuutta. Hänen
hammaslihaansa, hampaitaan ja kieltään peittää tumma limainen
aine, joka myrkyttää hengityksen. Vatsa on turvonnut, ja hän makaa
liikkumattomana selällään, polvet harallaan. Koko elimistön toiminta
tapahtuu nopeasti, kiihtyneesti ja pintapuolisesti, hengitys samoin
kuin suonentykytys, jossa nyt saattaa laskea satakaksikymmentä lyöntiä
minuutissa. Silmäluomet ovat puoliummessa, eivätkä posket enää hohda
kuumeesta punaisina kuten alussa, vaan niille on levinnyt sinertävä
vivahdus. Herneenkokoiset punaiset täplät vatsalla ja rinnalla ovat
lisääntyneet. Ruumiinlämpö on neljäkymmentäyksi astetta....
Kolmannella viikolla kohoaa heikkous huippuunsa. Ääneen houriminen
on lakannut, eikä kukaan saata sanoa, onko potilaan sielu vaipunut
tyhjyyteen vai uinuuko se ruumiillisesta tilasta tietämättömänä
jossakin kaukaisissa, syvissä, hiljaisissa maailmoissa, josta ei saavu
ääntä eikä elonmerkkiä. Ruumis on aivan tunnoton. — Tämä on käänteen
aika....
Toisiin nähden taudin määrittely on vaikeampaa. Sellaisessa tapauksessa
esimerkiksi, että alkuoireet: alakuloisuus, raukeus, ruokahaluttomuus,
levoton uni, päänkivistys ovat olleet olemassa jo silloin, kun
potilas, omaistensa toivo, vielä kulki jalkeilla, terveen ihmisen
kirjoissa. Ja ettei hänessä niiden lisääntyessä vieläkään havaittu
mitään merkillisempää. — Mutta taitava, kokenut lääkäri, sanokaamme
vaikka tohtori Langhals, jolla on pienet mustakarvaiset kädet, pääsee
kuitenkin pian selville taudin laadusta, ja kohtalokkaiden punaisten
täplien ilmestyminen rinnalle ja vatsalle on varma merkki, joka poistaa
viimeisenkin epäilyn. Ja hän toimittaa silloin potilaan suureen,
ilmavaan huoneeseen, jonka lämpö ei saa nousta yli seitsemäntoista
asteen. Hän vaatii äärimmäistä puhtautta ja vuoteen alituista
kunnossapitoa säästääkseen sairasta niin kauan kuin suinkin — toisissa
tapauksissa sitä ei voida kauan välttää — »makuuhaavoista». Hän on
käskevä pitämään suuontelon puhtaana liinavaatelappujen avulla ja
määräävä lääkkeiksi jodista ja jodikaliumista valmistelun sekoituksen,
kiniiniä ja aspiriinia, ja hän on ennen kaikkea pitävä ankaraa huolta
ruokajärjestyksestä, koska vatsa ja suolisto on joutunut suuresti
epäkuntoon — sallien vain helpostisulavia, mutta vahvistavia ruokia.
Hän on koettava poistaa heikontavaa kuumetta kylpyjen avulla,
täysikylpyjen, joihin sairas kannetaan joka kolmas tunti sekä päivällä
että yöllä ja jotka jäähdytetään hitaasti jalkopuolesta alkaen. Ja
kylvyn päälle hän on määräävä jotakin vahvistavaa ja kiihoittavaa
ainetta, konjakkia tai samppanjaa...
Mutta kaikkia noita aineita käyttää hän vain umpimähkään, siinä
toivossa, että niistä saattaisi olla vähän apua, vakuutettuna,
että niiden käyttäminen yhtä hyvin voi olla aivan turhaa ja
tarkoituksetonta. Sillä yhtä seikkaa hän ei tiedä, yksi kysymys
on vielä ratkaisematta, siihen nähden hän hapuilee pimeydessä,
täydellisessä tietämättömyydessä kolmanteen viikkoon asti, jolloin
tapahtuu käänne ja ratkaisu. Hän ei tiedä, merkitseekö tauti, jota hän
nimittää lavantaudiksi, satunnaista onnettomuutta, tarttumaa, jonka
kukaties olisi voinut välttää ja jota voi vastustaa tieteen keksimillä
apuneuvoilla — vai onko se elämän hajoamistapahtuma, itse kuoleman
ilmenemis-asu, joka olisi voinut esiintyä jossakin toisessakin muodossa
ja jolle eivät mahda mitään mitkään maalliset yrtit.
Lavantaudin laita on vielä tällainen: vaeltaessaan etäisissä
kuumehoureissaan kuulee sairas elämän selvän ja kutsuvan äänen.
Kirkkaana ja raikkaana tapaa tuo ääni hänen sielunsa sen vaeltaessa
outoja, kuumia polkujaan, jotka johtavat siimekseen, vilppauteen
ja rauhaan. Ja ihminen kuuntelee tuota kirkasta, raikasta, hiukan
juhlallista palaamiskehoitusta, joka tunkee hänen luokseen seudulta,
joka on jäänyt niin kauas hänen taakseen ja jonka hän jo oli
unohtanut. Jos se hänessä silloin saa vallan, herää hänessä, aivan
kuin laiminlyödyn velvollisuuden tunne, uusi elämäntarmo, ilo ja
rohkeus, rakkaus ja yhteenkuuluvaisuus tuohon pilkalliseen, kirjavaan
ja karkeaan hyörinään, jonka hän on jättänyt taakseen — niin, vaikka
hän olisi harhaillut kuinka kaukana vierailla paahteisilla poluillaan,
on hän palaava takaisin elämään. Mutta jos häntä vavahduttaa pelko ja
vastenmielisyys kuullessaan elämän äänen, jos tuo iloisa, kutsuva ääni
saa hänet pudistamaan päätään, työntämään käden torjuvasti vastaan ja
pakenemaan edelleen polkua pitkin, joka tarjoaa paon mahdollisuuden...
niin silloin hän tietenkin kuolee. —