Jokainen senaatin avoimeksi joutunut paikka tulee täyttää neljän
viikon kuluessa; sellainen on asetus. On kulunut kolme viikkoa James
Möllendorpfin manallemenosta ja nyt on käsissä vaalipäivä, suojainen
päivä helmikuun lopulla.
Breitestrassella, raatihuoneen edustalla, joka kohoaa harmaata taivasta
kohti lasituskivisine julkisivuineen, torneineen, esiintyöntyvien
pilarien alaisine porraskäytävineen ja suippoine holvikaarineen, joiden
välitse näkyy tori suihkukaivoineen... tämän vanhan raatihuoneen
edustalla on tungoksenaan väkeä kello yhden aikaan päivällä.
Ihmiset seisovat liikahtamatta likaisessa sohjuisessa lumessa,
joka läiskii heidän jalkojensa alla, katselevat toisiaan, katsovat
sitten taas eteensä kaulojaan kuroitellen. Sillä tuolla, pääoven
takana, raatihuoneen salissa, jossa on neljätoista kaareen asetettua
nojatuolia, odottaa yhä senaatin ja porvariston jäsenistä toimeenpantu
vaalilautakunta vaalikamarien ehdotuksia...
Asia on pitkittynyt. Kamarien neuvottelut eivät näy johtavan mihinkään
tulokseen, siellä otellaan tuimasti, ja tähän asti ei ole ehdotettu
vain yhtä henkilöä, sillä pormestari julistaisi hänet heti valituksi...
Ihmeellistä. Huhuja tunkee pääoven kautta, kadulla seisojien keskeen,
kenenkään tietämättä miten, ja leviää sitten edelleen. Ilmoittaako
sisältä herra Kaspersen, vanhempi raatihuoneen vahtimestari, joka ei
koskaan salli kutsuttavan itseään muuksi kuin »valtionvirkamieheksi»,
tietonsa hampaiden välistä, toisesta suupielestä, poispäin katsoen!
Nyt kuullaan, että ehdotukset ovat joutuneet istuntosaliin ja että
kullakin vaalipiirillä on oma ehdokkaansa: Hagenström, Buddenbrook ja
Kistenmaker! Jumala suokoon, että nyt ainakin yleiset vaalit antaisivat
salaisen lippu-äänestyksen kautta ehdottoman ääntenenemmistön!
Ne, joilla ei ole lämpimiä päällyskenkiä, rupeavat nostelemaan ja
tömistelemään jalkojaan, joita palelee märässä.
Odottajien joukossa on kansaa kaikista kansanluokista. Siellä näkyy
avokaulaisia, tatuoituja merimiehiä kädet avaroissa, matalalla
olevissa housuntaskuissa, viljankantajia mustine kiiltolankaisine
puseroineen, polvihousuineen ja vilpittömine ilmeineen, kuorman-ajajia,
jotka istuvat viljasäkkiensä päällä, piiska kädessä, huivipäisiä
palvelustyttöjä esiliinoineen ja paksuine raitaisine hameineen, pieni
valkoinen myssy takaraivolla ja suuri koppa paljaalla käsivarrella;
tuossa seisoo myös kala- ja vihannes-akkoja olkihattu päässä ja
pari sievää puutarhatyttöä hollantilaisille päähineineen, lyhyine
hameineen ja pitkine, leveine, valkoisine hihoineen, jotka pursuavat
esiin kirjavista liiveistä... Ja lopuksi porvareita, pikkukauppiaita,
jotka ovat tulleet ulos puodeistaan lakittomin päin, vaihtamaan
mielipiteitään, nuoria, siististipuettuja kauppiaan-alkuja, jotka
suorittavat isänsä tai jonkun tämän ystävän konttorissa kolmi- tai
nelivuotista oppiaikaansa, koulupoikia reppuineen ja kirjoineen...
Parin tupakkamälliä pureksivan työmiehen takana, joilla on sankka
laivurinparta, seisoo nuori säätyläisnainen, joka kääntelee kiihkeästi
päätään voidakseen kurkistaa noiden tukevien hartioiden välistä
raatihuoneelle. Naisella on yllään pitkä, ruskealla turkiksella
reunustettu iltavaippa, jota hän pitelee kiinni sisältäpäin molemmilla
käsillään, ja hänen kasvojaan peittää tiheä ruskea harso. Hän
liikuttelee lakkaamatta päällyskenkien peittämiä jalkojaan...
»Hitto vie, ei se Kurz päässyt nytkään», sanoi toinen miehistä.
»Ei, vaan ei sinun tarvitse kertoa sitä minulle, senkin hölmö. Nyt
äänestetään Hagenströmin, Kistenmakerin ja Buddenbrookin välillä.»
»Niin, ja nyt nähdään kuka noista kolmesta tulee.»
»Nyt se nähdään!»
»Kuule. Minä luulen, että ne valitsevat Hagenströmin.»
»Tomppeli... Mitäs sinä tiedät.»
Sitten hän sylkee tupakkansa maahan, sillä hän ei voi ahtaudessa
ruiskauttaa sitä kaarena ilmaan, kiskaisee housunsa korkeammalle ja
jatkaa: »Hagenström se on semmoinen lihasäkki, ettei sillä enää käy
henkikään nenän läpi... Ei, mutta kun ei herra Kurz joutunut mukaan,
pääsee kai Buddenbrook. Se on semmoinen sukkela mies...»
»Onhan se. Mutta Hagenström on rikkaampi.. »
»Ei se siihen kuulu. Ei sitä oteta lukuun.»
»Ja Buddenbrook on niin helvetin hieno mansetteineen ja kaulaliinoineen
ja pitkine viiksineen... Oletko sinä nähnyt häntä? Se käydä
keksauttelee kuin lintu...»
»Ei sekään tule kysymykseen, hölmöläinen.»
»Sillä taitaa olla semmoinen sisar, joka on karannut kahden miehen
luota.»
... Iltavaippaan puettu nainen värisee...
»Se on kyllä paha juttu. Mutta emmehän me tiedä siitä sen enempää, ja
eihän se ole konsulin syy.»
Ei, aivan niin, ajattelee harsoon puettu nainen pusertaen käsiään
vaipan alla... Aivan niin! Jumalankiitos!
»Ja sitten», jatkaa Buddenbrookin kannattaja, »sitten oli pormestari
Överdieck hänen poikansa kummina, ja se kuuluu jo vähän asiaan...»
Aivan niin! ajattelee nainen. Jumalan kiitos, se on tehonnut!... Hän
säpsähtää. Uusi huhu on taas päässyt ulos, kulkenut ristiin rastiin
ja saapunut hänen kohdalleen. Yleiset vaalit ovat ratkaisseet asian.
Eduard Kistenmaker on suljettu pois vähimmän äänimäärän saaneena.
Taistelu Hagenströmin ja Buddenbrookin välillä jatkuu. Eräs kaupungin
porvari huomauttaa tärkeän näköisenä, että jos äänet menevät tasan,
täytyy valita viisi »esimiestä», jotka viimein päättävät äänestyksen...